vauva nukkuu päikkärit vaan sylissä

On niiiiiiiin vaikeaa ja ei voi mitään tehdä jne....

Joku nukahti hyvin, joku toinen taas oppi vaikeammin vaunuihin ja sänkyyn. Mutta kaikki oppivat kun johdonmukaisesti opetettiin.

Ei niin, että heti jokaiseen kitinään äiti hysteerisenä nosti syliin vaan rauhassa taputeltiin, mutta annettiin olla sängyssä. Parin päivän tällaisen opetuksen päästä vauva nukahti hyvin itse sänkyyn.

Vauvaa ei tosiaan voi opettaa tai totuttaa mihinkään, mihin hän ei itse ole valmis.



Eka, vaikea vauva heräili jo synnärillä kun häntä siirsi sylistä koppaan. Nukkui vain sylissä tai vieressä rinnalla, ihan kiinni minusta. Ja voitte uskoa, ettei vuorokauden ikäistä vauvaa ole vielä totutettu mihinkään... Kotona sama meno jatkui, vaikka YRITIN joka helkutin imetyksen päätteeksi laittaa nukkuvan, peittoon käärityn vastasyntyneen sänkyyn/rattaisiin/koppaan. Heräsi HETI. Meillä vauva nukkui siis vain sylissä päikkärit tai liikkuvissa vaunuissa. Olin muuten tosi hoikka kun kävelin päivittäin 3h vaunujen kanssa pitkin katuja... Ja tätä kesti noin puolisen vuotta. Sitten ihan yhtä äkkiä, kuin salaman iskusta vauva alkoikin nukkua myös pinniksessä ja parvekkeella vaunuissa. Ja totta kai olin kokeillut tuon puolen vuoden aikana kaiken maailman keinot, jottei mun tarvitsisi räntäsateessa lykkiä niitä vanuja kyllästymiseen saakka.



No entä tää toinen, tää helppo? No tämä nukkuu ihan missä vaan. Nukuu, vaikka siirretään sylistä sänkyyn. Nukahtaa itsestään kun on väsy. Nukkuu joskus sylissä, kun on kiva pitää välillä pientä tuhisijaa lähellä. Mutta ei herää, vaikka sitten laskeekin sänkyynsä. Ei herää, vaikka pommi räjähtäisi vieressä. On vain niin hyvä nukkuja. Ja mitään ei olla tehty tän toisen kanssa eri tavalla. Oli jo kohdussa rauhallinen, potki harvakseltaan ja lähinnä vain käänteli kylkeä. Eka sen sijaan oli tulla vatsanahasta läpi jo joskus puolivälissä raskautta ja liikkeet sattui ihan helkutisti.



Joten voisko näillä lapsilla olla ihan oma persoonallisuus jo syntyessään? Toinen kaipaa läheisyyttä ja turvaa enemmän kuin toinen? Toinen osaa nukkua itsekseen, toinen tarvitsee siihen äidin sydämen sykkeen tai vaunujen liikkeen? Voisko olla näin?

Oma vauvani alkoi nukkua 8kk iässä, ihan vain yhtenä päivänä yksikseen. Joka ikinen päivä siihen asti yritin totuttaa tuloksetta.



Enkä todella voinut valittaa, ettei pysty tekemään mitään. Pystyin, kun oli pakko. Siivosin, vauva huusi sen ajan. Pesin ikkunat, vauva huusi sen ajan. Ruuat, pyykit, kaikki tein ja AINA vauva huusi. Joskus huusi niin paljon, että meni apaattiseksi kun en ehtinyt reagoimaan, tällöin vauvaan ei saanut kontktia, mutta kyllä tosiaan, minä tein kaikki kotihommat yksin, koska mies ei ehtinyt auttamaan. Ei todella voi sanoa, että joka pikku narahdukseen olisi reagoitu.



Ja kyllä, myös tämä meinasi tulla mahasta läpi, potki hirveästi, synnyttyään oli suorastaan agressiivinen, hoitajien mukaan vihasi maailmaa heti synnyttyään. Miksi huonekaverin vauvasta ei sanottu niin? Ja huoh, omani heräsi naapurisängystä tulevan vauvan itkuun tai vain siihen,että huoneen ovi kävi. Miksihän naapurisängyn vauva vain nukkui?



Myös minä ihmettelin lihavia mammoja vaunuineen. Miten voi olla niin, että läskit eivät lähde, vaikka vauva jo 3kk? Itse olin laiha. Nyt toisen kanssa sen ymmärrän. Vauvan nukkuessahan voi vaikka syödä ja niin teenkin.



Eroja vauvoissa on ja se vaativa voi olla yhtä hyvin eka, toinen kuin viideskin.