Miten päästä eroon numerokammosta?
Tämä on niiiin typerä ongelma että hävettää edes kirjoittaa tänne.
Olen opintojen loppusuoralla amiksessa ja ongelmaksi on muodostunut matikka.
Minulla on hirveä kammo numeroita kohtaan enkä inhoa mitään muuta niin paljon kuin matematiikkaa.
Diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja uskon sen olevan suurin syy tähän ongelmaan.
Jos joudun katsomaan esimerkiksi jotain pidempää numerosarjaa, tuntuu siltä kuin silmät menisivät väkisin ristiin ja kaikki numerot ikään kuin sulavat yhdeksi mössöksi ja tästä seuraa ahdistus ja toivottomuuden tunne.
Ahdistaa suunnattomasti olla näin typerä, en ole edes jaksanut suunnitella tulevaisuuttani enkä halua enää ajatella mitään.
Mitä hyötyä on edes elää jos on älyllisesti samaa tasoa kehitysvammaisen kanssa, mutta diagnoosia ei ole?
Ikuisena väliinputoajana, toimettomana ja turhana.
Lapsena uskalsin vielä unelmoida paremmasta ja ajattelin, että vielä minustakin jotain tulee.
Ei tule muuta kuin ruumis.
Mikään ei tunnu enää mielekkäältä ja ainoa asia joka mielessä pyörii on se, että olen typerä enkä voi pärjätä elämässäni jos en edes osaa laskea peruslaskuja.
Amiksen matikka ei edes pitäisi olla vaativaa, ala-asteen kertausta vain.
Haluaisin päästä tästä numerokammostani eroon ja kovasti olen yrittänytkin, mutta mikään ei tunnu auttavan.
En saa estettyä lamaantumisen tunnetta numeroiden äärellä vaikka mitä tekisin.
Tätä ongelmaa ei ole esimerkiksi omia pankkiasioita hoitaessa tai muissa vastaavissa arkipäivän tilanteissa, ymmärrän kyllä rahan päälle ja vertailen kaupassa kilohintoja, olen tehnyt yksin talousarviota ja niin poispäin.
Tämä liittyy vain koulutehtäviin ja kyse on enemmän asennevammasta ja epäonnistumisen pelosta.
Pahin pelkoni on työttömyys ja syrjäytyminen.
Teen tällä hetkellä töitä ja olen vältellyt koulua kaikin keinoin.
Ammatilliset tutkinnon osat olen suorittanut jo kaikki kiitettävin arvosanoin, muut yto-aineet myös tehty ja niistäkin ihan ok numerot, 3-5.
Ainoa joka on tekemättä on siis tuo matematiikka, lopetin pari vuotta sitten lukion ja siirryin amikseen koska en saanut lukiossa matikan kursseja millään läpi ja kuraattori ehdotti vaihtoa sen vuoksi.
Hirveä olo ja niin epätoivoinen, niin lapsellinen ja typerä ongelma.
Kommentit (6)
Kyllä, olen ollut myös yksityistunneilla.
Opettaja on erittäin harvoin paikalla, teamsissa mahdollisuus kerran viikossa osallistua tunneille ja silloin kyllä olen mukana ja saan aina jonkun verran tehtyä eteenpäin.
Itsenäisesti en saa tehtyä oikein mitään, kaikki menee väärin kun yritän ja niitä ei voi palauttaa ennen kuin ovat oikein.
Ap
Diagnoosin perusteella sinulla olisi oikeus mukautettuun opetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä on edes elää jos on älyllisesti samaa tasoa kehitysvammaisen kanssa, mutta diagnoosia ei ole? Ikuisena väliinputoajana, toimettomana ja turhana. Lapsena uskalsin vielä unelmoida paremmasta ja ajattelin, että vielä minustakin jotain tulee. Ei tule muuta kuin ruumis.
Miksi luulet, että matematiikkaa osaavista ihmisistä tulee lopulta jotain muuta kuin ruumis? Itse osaan matematiikkaa erittäin hyvin, ja voin kertoa että sen osaaminen ei tee elämästä automaattisesti merkityksellistä. Elämässä on joka tapauksessa vain se merkityksellisyys ja tarkoitus, jonka kukin sille itse antaa. Ulkoiset asiat tai opitut taidot eivät itsessään tuo merkitystä, vaikka jotkin asiat voivat hyödyllisiä ollakin.
Mun kanssa samaan aikaan opiskeli tyttö teknillisessä yliopistossa.
Hänellä oli ainoa ongelma se matematiikka. Kaikki muut aineet meni hyvin. En voi käsittää, miten hän selvisi hyvin (mielestäni) paljon vaikeammista aineista, kuten statiikka, lujuusoppi, rakennetekniikka, fysiikka, kemia.
Hän yritti joitain kokeita 10 tai 11 kertaa pääsemättä läpi. Lopulta hän sai niihin opettajalta henkilökohtaista apua. Olsihan se ollut älytöntä, että vain matikka olisi suorittamatta, muuten valmis DI.
Minua vain ahdistaa tämä jostain syystä, tiedän ettei mitään järkevää syytä ole ja huonommallakin matikkapäällä voi pärjätä.
Olen lapsesta asti kaavaillut kauhuskenaarioita päässäni ettei minusta koskaan tule mitään ja tuntenut aina alemmuudentunnetta diagnoosini vuoksi.
Ap
Oletko kertonut opettajalle ongelmastasi?