Onnettoman lapsuuden eläneet, mikä teki lapsuudestasi onnettoman?

Ap.keksi lisää näitä draamatarinoita itsellesi....🤣🤣🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen hyväksikäyttö. Ulospäin kaikki oli tosi tavallista, kukaan ei olisi uskonut.

Samoin. 7-vuotta vanhempi isoveli tekijänä. Sitten hän kiusasi ja nöyryytti, kun olin murrosikäinen. Isoveli oli etenkin äidin suosikki. Isä sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä hyväksynyt asiaa eikä lääkitystä. Meno oli sitten sen mukaista. Henkistä väkivaltaa, uhkailua, pakoon juoksemista..

Olen masentunut , työuupunut, saan paniikkikohtauksia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen hyväksikäyttö. Ulospäin kaikki oli tosi tavallista, kukaan ei olisi uskonut.

Samoin. 7-vuotta vanhempi isoveli tekijänä. Sitten hän kiusasi ja nöyryytti, kun olin murrosikäinen. Isoveli oli etenkin äidin suosikki. Isä sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä hyväksynyt asiaa eikä lääkitystä. Meno oli sitten sen mukaista. Henkistä väkivaltaa, uhkailua, pakoon juoksemista..

Olen masentunut , työuupunut, saan paniikkikohtauksia...

Paloiko teiltä vielä koti ja asitte teltassa...joudutko vielä syömään räkää ja kynsiä..🤣🤣🤣🤣🤣

Isä oli äärimmäisen kontrolloiva ja määräilevä. Ei onneksi kovin väkivaltainen (ei lyönyt usein), mutta ei etenkään murrosikäisiltä lapsiltaan suostunut kuuntelemaan yhtään poikkipuolista sanaa. Käskytti, huusi ja komenteli. Teetti töitä jo nuoresta asti (maatila ja perheyritys; kohteli omia lapsiaan paljon huonommin kuin ketä tahansa vierasta työntekijää). Konservatiiviset arvot, onneksi eivät sentään uskonnolliset. Jatkuvasti kireä ja kiukkuinen.

Toivoin jo lapsena, että isäni olisi edes joskus käyttänyt alkoholia (naapurissa asuvan kaverin isä oli välillä hiukan huppelissa, ja oli niin hauska, että olisin oikopäätä halunnut hänet isäkseni kotona odottavan huutavan, kiroilevan ja kiukuttelevan, mielivaltaisen pikkutyrannin sijaan).

Turvattomuus. Jatkuva pelko ja hätä ja huoli.  Alkoholistivanhemmat, väkivaltainen isä, turvaton äiti. Rahavaikeudet ja köyhyys, ei ollut aina rahaa ruokaan eikä edes bussilippuun et olis päässyt kouluun. Myöhemmin vanhempien erottua äidin miespuoliset juoppokaverit istuivat kotonani ja inhosin ja pelkäsin heitä. Pelkäsin aina, että äidille käy huonosti. Pahoinpideltiin joskus myös muiden kuin isäni toimesta. Häpesin kotiani ja vanhempiani, elämääni. Itseäni. En kokenut olevani arvokas enkä tärkeä. En rakastettu. En voinut kutsua kavereita kotiini. Minusta ei pidetty kunnolla huolta koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Turvattomuus. Jatkuva pelko ja hätä ja huoli.  Alkoholistivanhemmat, väkivaltainen isä, turvaton äiti. Rahavaikeudet ja köyhyys, ei ollut aina rahaa ruokaan eikä edes bussilippuun et olis päässyt kouluun. Myöhemmin vanhempien erottua äidin miespuoliset juoppokaverit istuivat kotonani ja inhosin ja pelkäsin heitä. Pelkäsin aina, että äidille käy huonosti. Pahoinpideltiin joskus myös muiden kuin isäni toimesta. Häpesin kotiani ja vanhempiani, elämääni. Itseäni. En kokenut olevani arvokas enkä tärkeä. En rakastettu. En voinut kutsua kavereita kotiini. Minusta ei pidetty kunnolla huolta koskaan. 

Lisään vielä. Minusta kasvoi vähän epävarma, ahdistunut ja neurooottinen aikuinen, joka haaveili omasta perheestä ja omasta turvallisesta puolisosta ja kodista. Ja joka sairastui myöhemmin vakavaan masennukseen ja miettii tälläkin hetkellä itsetuhoisia ajatuksia. Kaikki elämässä mennyt suht ok kaikesta huolimatta, mut sitten kun ei enää mennyt, sairastuin pahasti ja romahdin ja elämä on nyt keski-ikäisenä erittäin haastavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Isä oli äärimmäisen kontrolloiva ja määräilevä. Ei onneksi kovin väkivaltainen (ei lyönyt usein), mutta ei etenkään murrosikäisiltä lapsiltaan suostunut kuuntelemaan yhtään poikkipuolista sanaa. Käskytti, huusi ja komenteli. Teetti töitä jo nuoresta asti (maatila ja perheyritys; kohteli omia lapsiaan paljon huonommin kuin ketä tahansa vierasta työntekijää). Konservatiiviset arvot, onneksi eivät sentään uskonnolliset. Jatkuvasti kireä ja kiukkuinen.

Toivoin jo lapsena, että isäni olisi edes joskus käyttänyt alkoholia (naapurissa asuvan kaverin isä oli välillä hiukan huppelissa, ja oli niin hauska, että olisin oikopäätä halunnut hänet isäkseni kotona odottavan huutavan, kiroilevan ja kiukuttelevan, mielivaltaisen pikkutyrannin sijaan).

Lisätään tähän vielä, että lapsuudessani olimme ihan rehellisesti todeten kohtuullisen varakkaita. Asuimme isossa talossa. Oli useita kalliita autoja. Kesähuvila ja iso vene. Pöytähopeat, kristallikruunut, arvokkaat huonekalut. Ulkomaanmatkojakin teimme, tosin yleensä niihin ei ollut aikaa. Köyhemmistä oloista olevat kaverini ihmettelivät meidän kotiamme. Sitten 90-luvun lama iski, ja kyllä vaikutti elämäämme negatiivisesti. Isästä tuli entistä kireämpi ja ihan liikaa aikaa kotona viettävä. 90-luvun lopulla sitten alkoi uusi nousu, ja asiat muuttuivat, tosin tässä vaiheessa itsekin aikuistuin.

Ikävä kyllä huomaan, että olen perinyt isäni luonteenpiirteitä, ahneuden ja kireyden, etenkin talousasioissa. Myös katkeruutta kannan mukanani edelleen. Tiedostan nämä pahat piirteeni ja yritän tehdä töitä niiden korjaamiseksi, mutta se tuntuu olevan yhtä hidasta kuin kiven hiominen vedellä.

Olin 9-vuotias, kun äiti sai viimein sen kallisarvoisen, kaipaamansa poikalapsen, joka minä en siis kaikista toiveista ja etukäteiskikoista huolimatta ollut, minä sain jäädä ikäänkuin omilleni.

Minusta tuli se näkymätön lapsi.  Usein näin, että äiti ei olisi millään viitsinyt huolehtia minusta.  Isommat sisarenikin joskus tästä hänelle huomauttelivat.  Heillä oli kuitenkin jo oma teini- ja nuoruuselämänsä.  

Olin aina liikaa ja tiellä.  Kun olin hiljaa yksin nurkassani, olin hyvä.  Äiti tiuski minulle, jos yritin ilmaista itseäni mitenkään.  Muutenkin hän näytti aina minua kohtaan ärtyneeltä.

Asiaa ei helpottanut se, että isäkään ei mistään mitään välittänyt, hänellä oli alkoholiongelmaa ja muuta epävakautta.  

Minä olin sellainen juoksutyttö sitten.  Sain juosta kaiken maailman asioilla, siihen kelpasin.  Mm.  kerjäämään kaupasta ruokaa velaksi, vaikka entisiäkään ei ollut maksettu.  Siitä olen eniten vihainen.  Se olisi ollut aikuisten itsensä tehtävä.  

Lapsi oli aina niin helppo laittaa asialle, kun itse ei kehdattu.  Veli ei tietenkään ikinä joutunut siihen rooliin.  

Kiva oli kuunnella kerran yöllä sitäkin, kun vanhemmat riiteli ja päätti erota.  Isä sanoi ottavansa isommat tytöt ja lähtevänsä.  Äiti kysyi, mihin tuo laitetaan sitten, minä otan pojan?

Isä sanoi sitten viimein, että no tulkoon mulle sitten sekin, jos ei muualle saa.

Ei ne kuitenkaan eronneet, isä kuoli vähän ajan päästä.  Minusta tuli sitten äidin valitusten ja itsesäälin kohde, kun olin vielä liian nuori sanomaan mitään tai lähtemään pois, niin kuin siskot.

Kivoja muistoja lapsuudesta.  Olen kuitenkin pärjännyt ihan hyvin, olen aika lailla selviytyjäluonne.  Välit veljeen on erittäin lämpimät ja hyvät, siskot on etäisempiä.  Taisin vain syntyä väärään sukupuoleen ja aikaan, jolloin näistä asioista ei yleisesti puhuttu, siis lapsen oikeudesta olla sitä mitä on ja tulla hyväksytyksi.

Koulukiusaaminen, vanhempien juominen, äidin fyysinen ja henkinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta, groomaus ja ahdistelu.

Ihan samat syyt kuin nykyäänkin. Jos oma asenne on negatiivinen ja näkee asiat ympärillään negatiivisesti, taatusti kaikki onkin negatiivista. Minulla ei lapsena kaikki ollut vain ihanaa ja kivaa, vanhemmat eivät olleet täydellisiä ja koulu tuntui pakkopullalta.

Silti oli ruokaa, katto pään päällä, vaatteita, matkusteluakin ja vioistaan huolimatta ihan kelpo vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen hyväksikäyttö. Ulospäin kaikki oli tosi tavallista, kukaan ei olisi uskonut.

Samoin. 7-vuotta vanhempi isoveli tekijänä. Sitten hän kiusasi ja nöyryytti, kun olin murrosikäinen. Isoveli oli etenkin äidin suosikki. Isä sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä hyväksynyt asiaa eikä lääkitystä. Meno oli sitten sen mukaista. Henkistä väkivaltaa, uhkailua, pakoon juoksemista..

Olen masentunut , työuupunut, saan paniikkikohtauksia...

Paloiko teiltä vielä koti ja asitte teltassa...joudutko vielä syömään räkää ja kynsiä..🤣🤣🤣🤣🤣

Mee hoitoon. Selkeästi huomaa, että joku on elänyt kuplassa , eikä tiedä mitä kaikkee pskaa ihmisille voi tapahtua. Syö ite räkääs ja kynsiäs.

Vierailija kirjoitti:

Ap.keksi lisää näitä draamatarinoita itsellesi....🤣🤣🤣🤣🤣

Seko

Vanhempi sukupolvi varmaan sota-ajan traumat. Siihen viina kännäily. Nykyään huumeet ja sekakäyttäminen . Yh-äiti kiikuttaa baarista uusia isäehokkaita kännissä

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi sukupolvi varmaan sota-ajan traumat. Siihen viina kännäily. Nykyään huumeet ja sekakäyttäminen . Yh-äiti kiikuttaa baarista uusia isäehokkaita kännissä

Ja nykyajan vitsauksena vielä kännyköiden ja somen palvominen. Seuraukset näkyvät vasta myöhemmin.

Äiti oli aika epävakaa. Toki teki vastuullista ja stressaavaa työtä, pitkiä työpäiviä. Kotona oli sitten hermo tiukalla, puheissaan uhkaili lähdöllä ja väkivallalla ja heittäytyi marttyyriksi; kuinka meidän takia hän tekee pitkiä työpäiviä.

Vierailija kirjoitti:

Olin 9-vuotias, kun äiti sai viimein sen kallisarvoisen, kaipaamansa poikalapsen, joka minä en siis kaikista toiveista ja etukäteiskikoista huolimatta ollut, minä sain jäädä ikäänkuin omilleni.

Minusta tuli se näkymätön lapsi.  Usein näin, että äiti ei olisi millään viitsinyt huolehtia minusta.  Isommat sisarenikin joskus tästä hänelle huomauttelivat.  Heillä oli kuitenkin jo oma teini- ja nuoruuselämänsä.  

Olin aina liikaa ja tiellä.  Kun olin hiljaa yksin nurkassani, olin hyvä.  Äiti tiuski minulle, jos yritin ilmaista itseäni mitenkään.  Muutenkin hän näytti aina minua kohtaan ärtyneeltä.

Asiaa ei helpottanut se, että isäkään ei mistään mitään välittänyt, hänellä oli alkoholiongelmaa ja muuta epävakautta.  

Minä olin sellainen juoksutyttö sitten.  Sain juosta kaiken maailman asioilla, siihen kelpasin.  Mm.  kerjäämään kaupa

Sukupuolesta viis; olet ihan yhtä tärkeä ihminen kuin kuka tahansa muukin tähän maailmaan syntynyt. Kaikkea hyvää sinulle <3

- Ahdistunut ja levoton äiti (hän oli sellainen ilman mitään erityistä selvää syytä, mahdollisesti nykyään diagnosoitaisiin ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö), jonka mielialat tarttuivat minuun.

- Isä teki uraa ja oli paljon työmatkoilla, joten se levoton äiti oli minun ja sisarusteni ainoa hoivaaja käytännössä. Meitä hoidettiin kotona kouluun menoon asti, koska taloudellisesti ei kannattanut laittaa kolmea päiväkotiin ja mennä pienipalkkaisiin töihin.

- Koulussa minua alettiin heti kiusata, ja kiusaaminen jatkui siihen asti kunnes menin lukioon. Kiusaaminen on se suurin syy, mikä minua rikkoi. Se että olin arka ja säikky äitini kanssa kasvamisen peruja, altisti toki kiusaamiselle. 

- Ulospäin meillä oli kaikki hyvin, ei pulaa rahasta, isä yksi paikkakunnan parhaiten tienaavia verotilastoissa vuodesta toiseen, hieno omakotitalo, aina siistit vaatteet, käytöstavat oli opetettu, ja myös se että vieraiden ihmisten edessä ei saa näyttää heikkouksia eikä negatiivisia tunteita vaan täytyy pitää julkisivua, ja hoitaa sitten sisäiset sotkunsa itse. Silti lopputulos on että minä olen taistellut masennuksen, paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden kanssa teini-iästä alkaen, kuopus veli joutui 32-vuotiaana eläkkeelle masennuksen takia, ja vanhempi sisareni pärjäilee jotenkin eli käy töissä yms. mutta lääkitsee jatkuvasti ahdistusta ja tyytymättömyyden ja tyhjyyden tunteita iltaisella alkoholin tissuttelulla.

Tästä ketjusta on hyötyä aapeen elämään....kätke kaikki sisuksi ja kanna hartillasi ...ruikuta ,tuikuta....

En aio kertoa.  On asioita joita ei vieraille jaella, ja itsekin työstän niitä niin että jaksan elää.

En tarkoituksella halua kaivaa enää mitään esiin, ja ison osan olen jo saanut käsiteltyä niin että anteeksi en anna mutta armahdan itseni niitten muistlemiselta.  On arpia jotka eivät koskaan häviä mutta avohaavat sielussa olen saanut hoideltua terapeutin kanssa, kiitos siitä.

En ole torjunut mitään mutta osa asioista on edelleen piilossa niin etten pääse niihin käsiksi ja paras kai niin.  Mieli suojelee, se on viisas.  Katson eteenpäin ja olen tehnyt itselleni ihan oman elämän joihon nuo pahat ihmiset eivät pääse. 

Terapeuttini sanoo että olen vahva ihminen kun en ole taakan alle sortunut vaan sisulla luonut itselleni sen mitä minulla on.  Voisin olla katuojassa, juoppo, narkkari tms. mutta en ole.  Omilla ansioillani rakensin itselleni hyvän elämän, koulutksen aikuisena ja hyvän työn.  Näitä ei kukaan minulta vie.  Olen voittaja tässä asiassa.

Kerropa miksi nimettömänä tänne tuuleen kirjoittelet ....