Halloween (jatkuu...)
Koska ihan asiallinen halloweenkeskustelu ehti taas kadota kirjoittaessani vastaustani, niin kokeillaan jos saataisiin jatkaa aiheesta täällä:
Miksi me ei saataisi juhlia synkkää yötä, henkiä ja kuolemaa? Jos ette satu tietämään, niin se on meillä kaikilla edessä. Kun ikää kertyy, niin sinne toiselle puolelle alkaa kertyä ystäviä ja läheisiä myös. Ei se poistu sillä ettei sitä ajattele.
Halloween on mulle yksi neljästä vuoden isosta juhlasta. Joulun aikaan juhlitaan talven selän taittumista, pääsiäisen aikoihin kevättä, juhannuksena keskikesää ja valoisia öitä. Halloweenina laskeutumista talveen ja synkän ajan alkamista. Mihinkään näistä juhlista ei kuulu jeesus, vaikka kirkkoon toistaiseksi vielä kuulutaankin. Ei olla silti satanisteja, tai uskota mihinkään muuhunkaan.
Halloweeniin ei tarvitse liittyä krääsää. Tämä mustuus tuo tunnelman ihan ilmaiseksi. Kurpitsat kasvatetaan joka vuosi itse ja sen lisäksi on muutamia koristeita joita käytetään vuodesta toiseen. Lapselle järjestin naamiaisjuhlia kun oli pieni, mutta nyt isompana ja koronan jälkeen on halunnut mielummin pelottavan leffaillan parin kaverinsa kanssa. Silti pukeutuvat, ja koristellaan, ja laitan teeman mukaiset tarjoilut.
Kommentit (2)
Kaikki eivät missään tapauksessa halua juhlia vaikkapa pääsiäistä uskovaisten perinteiden mukaisesti, mutta ovatko he kieltämässä sitä uskovilta? Eivät. Vaan ihan rauhassa keskittyvät suklaaseen ja rairuohoon ja pupuihin ja sitruunakakkuihin.
Anna muiden juhlia rauhassa. Emme tarvitse pelastusta sellaisesta mihin emme usko.
Kaikki eivät halua missään tapauksessa juhlia mitään synkkää yötä, henkiä ja kuolemaa. Jos tuollaisia haluaa juhlia, niin se on oma valinta.
Tässä Raamatun näkökulmaa:
"Älkää koskeko saastaiseen"
ja "Älköön teillä olko mitään osuutta pimeyden tekoihin".
Lisäksi vakavasti kielletään olemasta yhteydessä vainajahenkiinän ja harjoittamasta noituutta.