Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Sähkökatkos iskiessä:
- Puhelimet ja netti lakkaa toimimasta noin 4-6 tunnissa, kun mastoista loppuu virta akuista. Tämän jälkeen ei ole varmuutta, miten puhelimet saadaan toimimaan ennenkuin sähköt palaavat. Osaan mastoista saanee varavirtaa, muttei kaikkiin.
- Kaupoista ei saa ostettua mitään, koska kassat ei toimi
- Polttoaineita ei saa ostettua, koska huoltoasemalla ei ole sähköä.
- Ruokaa ei saa tilattua kotiin
- Ruokaa ei saa mäkkäriltä , eikä muistakaan ravintoloista
- vessat ei toimi, koska paskapumppaamot ei toimi
- vettä ei tule hanasta, koska vesilaitokselta ja pumpusta ei saa painetta verkostoon.
- pakastin sulaa noin vuorokauden kuluttua, hellat ja mikrot ei tietenkään toimi.
Veikkaan, että aika monella menee sormi suuhun, mitäs nyt sitten...?
Asun omakotitalossa. Itselläni on aggregaatti ja siihen mm. irroitettava hellalevy, kaasugrilli, Trangia.. Löytyy ruokaa ja vettä varastoituna. Lämmitys hoituu takalla ja kaasulämmittimellä. Polttoainetta on jemmassa 30 litraa. Patteriradio ja muu kotivara on kunnossa.
Kannattaa varautua myöskin invaasioon ja varata syanidi pillereitä ettei jää vieraan vallan kidutettavaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo on lista julkistettu tai ei, minulla ei ole noista mitään valmiina. Ei ennen listaa eikä sen jälkeen.
Ja sitten olet siellä heti itkemässä homman kaaduttua ja pyytämässä apua, kun et ole viitsinyt yhtään varautua. "Muilla on velvollisuus huolehtia minusta" yhyy yhyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Olet onneksi täysin väärässä.
Tästä artikkelista voit lukea oikeaa tietoa taktisen ydinpommin vaikutuksista.
Ensinnäkin vaikutusalue olisi vain jokunen kilometri ja siellä jouduttaisiin välttämään vuoden ajan viljelyä.
Sen välittömän vaikutusalueen reunamilla säteilyn määrä vastaisi keuhkoröntgeniä.
On hyvä että näistä puhutaan, monilla ihmisillä on epärealistiset pelot.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bfd3318b-3ce2-4ff7-aac8-ec2522a9c0ff
Ihmisillä tuntuu olevan tosiaan joko epärealistinen uho ("nuketetaan Venäjä pois maailmankartalta!!11!!!") tai epärealistiset pelot ydinaseiden suhteen ("valtava tulipallo pyyhkii altaan koko maan jättäen jälkeensä vain kasan tuhkaa!!!111!!!").
Luulisi niiden realististen pelkojen olevan ihan riittäviä. Muutaman kilometrinkin tuhoalue miljoonakaupungissa tietää valtavaa määrää kuolleita. Tuhoalueellakin silti monet selviävät hengissä, toki säteilysairauksien ja palovammojen kanssa kituminen saattaa tehdä selviytymisestä vähemmän houkuttelevaa. Mutta ydinpommi on "vain" iso ja voimakas pommi, ei se ole mikään mystinen Kuolontähti joka muuttaa kaiken tieltään tomuksi ja tyhjyydeksi. Kuumuus, paineaalto ja säteily on tappava yhdistelmä, mutta riippuu ihan tuurista, miten hyvin joku suurkaupungin asukas sattuu olemaan siltä suojassa.
Näiden tuhoalueiden ulkopuolella tosiaan ei ole pelkoa mistään totaalisesta tuhosta. Suomessa jossain Taka-Pellon-Himppulassa ei ainakaan tarvitse murehtia mistään eeppisestä tulipallosta. Suurin riski on ydinaseiden määrä maailmassa. Täysmittainen ydinsota saisi laskelmien mukaan aikaan pölykerroksen joka pimentäisi auringon (suuret tulivuorenpurkaukset ovat saaneet samanlaista aikaan historiassa mutta pienemmässä mittakaavassa) ja johtaisi täten ekokatastrofiin ja valtavaan nälänhätään, jossa kuolisi valtaosa maapallon väestöstä. Siinä on ihan tarpeeksi pelättävää ja tarpeeksi syitä välttää ydinsotaa viimeiseen asti.
Jokainen täällä kuolee. Onko tässä mitään järkeä pelätä päivästä ja vuodesta toiseen jotain, kituuttaa?
Aivan sama vaikka kuolen siihen ydinpommiin mielellään pikku hiprakassa.
Ei kukaan ole sanonut mitään pelkäämisestä päivästä ja vuodesta toiseen.
Ainoastaan sitä, että ihmisillä on epärealistinen ymmärrys siitä miten laajaa tuhoa ydinaseet tekevät.
Esimerkiksi usein näkee sensuuntaisia kommentteja, että "jos ydinsota syttyy, ei auta vaikka asut jossain perähikiällä, se on menoa sitten". No kyllä se nyt sen verran "auttaa", ettei kukaan ydinaseita mihinkään perämetsiin tuhlaa.
Kansainvälisissä simulaatioissa Etelä- ja Itä-Suomen yllä räjähtää aika monta ydinohjusta: https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-11335845/Simulation-rev…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nato on hyökkäämässä Venäjälle ja Suomi siinä mukana. Kaikki kansalaisille annettavat ohjeet ja Niinistön puheet paljastavat tämän.
Eiköhän se ole juuri toisinpäin, jos tarkastelee historiaa, Venäjä on hyökännyt viimeisen 10v aikana ties kuinka moneen maahan, eikä kunnioittanut maiden rajoja.
Vai onko tähån mielestäsi Venäjällä oikeus, tap paa ja tulla sotimaan vieraaseen valtioon.Nato ja Suomi, ei ole vielä tähån menessä hyökännyt yhteenkään maahan.
Mihin uskosi Natoon on hävinnyt? Liittymistä on puolusteltu nimenomaan sillä, ettei Venäjä uskalla hyökätä Nato -maahan.
Nato ei ole puolustusliitto. Se on käynyt hyökkäyssodan Serbiaa vastaan 1999, pommittaen siviili- ja sotilaskohteita 78 päivää. Löytyy esim. Ylen uutisesta 22.3.2014. Lisäksi Nato suorittaa jatkuvasti "erikoisoperaatioita" eli rajoitettuja hyökkäyssotia milloin missäkin.
Tällainen "puolustusliitto", joka turvaa vain jäsenmaitaan niiden joutuessa hyökkäyksen kohteeksi:
Milloinkas Libya hyökkäsi Nato -maahan?:
Eikös se räjäyttänyt lentokoneen Britannian yllä?
Kieliikö tämä siitä, että luvassa on todella kovia aikoja? Agendan pussiinhan tässä pelataan.
Vierailija kirjoitti:
Mihin sitä leveää teippiä tarvitaan?
Teipataan suu ettei valita ja paljasta viholliselle missä on. No ikkunan reunat on pakko teipata jos säteilyä tai kaasuja tulee ja ilmastointi laittaa kiinni sekin auttaa kun katkaisee sähköt asunnosta myös tulipaloissa. Siis pääkytkimestä. Kun on sähköt usein menee hetkeksi poikki niin pääkytkin alas ja laittaa hellan levyt kiinni nolla asentoon. Samoin saunan kytkin kiinni koska sähköt tulee takaisin ne on päällä sitten. Siis kaikki koneet kiinni asentoon.Ette voi riehua silloin kun jotain tapahtuu mikä vaikuttaa kaikkiin.Nyt kun yö sähkö on halvinta voit saunoa yöllä mutta omassa saunassa muista sammuttaa kiuas. Kaasuja säteilyä voi tulla tehtaista junista säiliöstä ja kuljetuksista.Rakennuksilta tulipaloissa.Kun joku huoneisto palaa pitää sammuttaa kaikki laitteet ja poistua jos voi sillä palavasta muovista tulee myrkkykaasua.Hankkikaa sammutus peite asuntoon jossain tokmannilla 8€.Mikäli hella TV syttyy tai muu sillä voi sammuttaa.
Muistakaa nyt kaikessa kiimassanne, että tuo on erittäin teoreettinen tilanne, että monta vuorokautta olisi sähköt poikki. Toki on hyvä jonkin verran varautua, mutta edelleenkään ei ole mitään huolta siitä että alettaisiin elää minkäänlaisessa dystopiassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minä pärjään vaikka pidempäänkin ilman sähköä, mutta miten hiivatissa minä nuo kaikki pakastimessa olevat riistalihat saan syötyä ennenkuin ne pilaantuu. Toivottavasti on silloin jo pakkasta niin saan ne edes ulos kylmään.
Ruokaa kyllä riittää..
No jos on vaara pilaantumisesta jaat ne naapureille ja muille ENNEN sitä. Ainoa oikea vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Ei pienituloisilla ole tuon listan asioita, koska raha ei riitä. Ja joillekin voi syntyä myös vahingossa tilanne, ettei jotain ole. Kunnissa sekä taloyhtiöissä pitäisi varautua että ihmisille syntyy puutostilanteita, taskulampuista menee patterit, osalla ei sukulaisia avuksi.
Olen aivan saletti että on noita tahoja jotka ovat tuohon varautuneet koska kaikilla ei tule olemaan noita. Pointti onkin se että ne jotka suinkin voivat, varautuvat itse, niin että niitä julkisesti jaettavia apuja riittää sitten tarvitseville.
Asun pohjois-amerikoissa ja tuo on meillä ihan normaali kotivara joka kaikille kotitalouksille suositellaan aina pidettäväksi käsillä.
Meillä tuotetaan jo nyt sähköt aggregaatilla, koska se on halvempaa kuin sähköyhtiöstä ostaminen. Dieseliä kuluu ja ilmasto kiittää, mutta säästö se on pienikin säästö. Ja löpöä riittää, sitä on muutama tuhat litraa lukkojen takana.
All figures for nuclear weapons are estimates but, according to the Federation of American Scientists, Russia has 5,977 nuclear warheads - the devices that trigger a nuclear explosion - though this includes about 1,500 that are retired and set to to be dismantled.
Eli Venäjällä on sellaiset 4500 toimivaa (tai toimivaksi oletettua) ydinasetta, erilaisia, pieniä, suuria, pitkän kantaman ja lyhyen kantaman aseita. Toimivaksi oletettuja, koska venäläisestä aseteknologiasta ei oikein voi enää olla varma. Määrä kyllä pitää paikkansa.
Olen viimeksi käynyt kaupassa 12 päivää sitten, jääkaapissa alkaa olla aika väljää. Pakastimestakin olen saanut yhden hyllyllisen jo vajaammaksi. Kuvittelin, että tänään olisin ehtinyt kauppaan, no en ehtinyt, syötiin sitten päivälliseksi lämpimiä voileipiä. En taida huomennakaan ehtiä, ja perjantai, johon laskin enemmän toivoa, onkin jo ihan täynnä palavereja, ei taida onnistua sekään.
Tähän aikaan vuodesta tuo sujuu ihan hyvin, tässä välissä tyhjensin kasvihuoneen ja nyt on kylmällä verannalla vielä tuoretta vihannesta joksikin aikaa. Huomiseksi pitää kaivaa pakastimesta jotain lihapitoista, saa sinne taas pienen nurkan tilaa. Mutta näin syksyllä pitääkin pakastin olla täyteen pakattu, talven aikana sitten tyhjenee. Koirannamit alkavat olla vähissä, piti niitä tilata joku aika sitten, mutta unohdin. Kissoille ruokaa on ainakin kuukaudeksi.
Jos menee sähköt, niin vähintään kaksi vuorokautta menee, ennenkuin pakastimessani alkaa olla niin lämmintä, että tuotteet alkavat pehmentyä. Silloin voin hakea naapurista aggregaatin lainaan, meillä voi kytkeä aggrgaatin töpselillä kiinni sähkökaappiin ja talon sähköverkkoon. Näppärä toiminto. Jääkaapista voi tavarat nostaa tuonne verannalle, siellä on riittävän viileää.
Vessana toimii ulkohuussi, ja toimii hyvin. Ei haise, ei tukkeennu, toimii ilman sähköä ja nettiä. Takapuolikaan ei palennu, kun on styroksi-rengas istuimessa.
Vettä saa kaivosta käsin nostamalla.
Talo lämpiää puilla, neljä tulisijaa. Kiertovesipumppu ei toimi, joten lattialämmityskään ei toimi (sitä ei kytketä yleensä aggregaatilla toimimaan), mutta sillä ei ole merkitystä, jos lattian lämpötila pysyy yli nollan, eli ei mene vedet jäähän. Ja puita riittää koko talven yli.
Puilla saadaan myös tehtyä ruokaa ja lämmitettyä vettä.
Radioita löytyy, ja pattereitakin on ihan riittävästi.
Valaistusta on kynttilöistä öljylamppuihin, taskulamppuja on "muutama", päreitä ei kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minä pärjään vaikka pidempäänkin ilman sähköä, mutta miten hiivatissa minä nuo kaikki pakastimessa olevat riistalihat saan syötyä ennenkuin ne pilaantuu. Toivottavasti on silloin jo pakkasta niin saan ne edes ulos kylmään.
Ruokaa kyllä riittää..
No jos on vaara pilaantumisesta jaat ne naapureille ja muille ENNEN sitä. Ainoa oikea vastaus.
Lihan säilöminen on helppoa, kunhan on suolaa tarpeeksi. Lihan voi myös kuivata, ja siinä on eduksi, että kuivattava liha on vähärasvaista, ja riista on sitä juuri sopivasti. Tönkkösuolattu (=suolakuivattu) liha säilyy pitkään, eikä ruuanlaitossa tarvitse lainkaan suolaa...
Marjat ja hedelmät voi keittää hilloiksi ja mehuksi, jos on sokeria.
Pakastetut vihannekset voi kuivata (kuivaan jo vähän jäähtyneen puuhellan kannen päällä).
Jos säteiluä ja ilmastointihormi niin jokin kevyt astia vaan jesaritiiviisti kiinni joka hormiin. Aikaa muutama minuutti. Sitten ikkunoista kaikki vuotava. Ja sitten loput.
Ai no hankkimaan kylmä laukku jos pakkasella sähköt menee saat ne pakasteet parvekkeelle kylmään. No jos sähkö katko kestää 2-4 päivää sitten pitää alkaa grillaileen niitä pakaste lihoja ulkona ulko grillissä. Ylikypsäksi niin säilyy.Kerrostalo alueilla pitäisi olla ulko grillit.Näyttää Ukrainassa olevan tiilistä ja kivistä tehtyjä nuotiota.Tosin tulta ei voi sytyttää jos on ilmahälytys tai mahdollisesti vihollinen lähellä.Silloin oltava hiljaa. Tosin meillä naapurissa asuu vihollisia.
Joka purossa muuten ryömii rapuja ja kaloja mitä voi syödä jos kauhee pula tulee.Miten liha kuivataan että sen voi syödä sähköä ilman ilman tulentekoa. Se on ensin kypsennettävä sitten kuivataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haistakoon nyt ihan paska vaan. Me maksetaan päättäjille siitä, että ne hoitaa yheiskunnalliset asiat siihen malliin, että tavalliset kansalaiset voi elää huoletta.
TÄMÄ!
Päättäjien ei tarvitse huolehtia kuin kansalaisten perustarpeista (lämpö, ruoka, vesi, terveys, kulkeminen). Ja ne on vielä saatava kohtuuhintaan. Jos se ei onnistu, ei ole valtiota, eikä velvoitetta maksaa veroja. Piste.
Kuulostat hoivakodin asukkaalta. Aikuiset yleensä vastaavat itse noista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Jos säteiluä ja ilmastointihormi niin jokin kevyt astia vaan jesaritiiviisti kiinni joka hormiin. Aikaa muutama minuutti. Sitten ikkunoista kaikki vuotava. Ja sitten loput.
lehtiöön paniikki lista:
Jos välähtää, vaikka kuinka kaunista sateenkaartakin ulkona, älä katso sitä, selin makuulle, Pöydän tms alle, ammeeseen. lemmikin sinne.
Ota jodi,
Avaa radio. Kännyt laturiin, kun vielä ehtii.
Tuki aukot (kertakaäyttölautaset + jesari esim.
Tuki ikkunat.
Vaihda vaatteet ja säilö entiset, erilleen. Kerää kaikki säteilypölylle altistunut erilliseen kasaan ja muovita tiiviisti.
Pysy tiiviimmässä sisimmässä huoneessa, mukana vetta ja ruokaa varattuna. Ensimmäinen päivä ratkaisee. Odottele ohjeita.
Unohtuiko jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos säteiluä ja ilmastointihormi niin jokin kevyt astia vaan jesaritiiviisti kiinni joka hormiin. Aikaa muutama minuutti. Sitten ikkunoista kaikki vuotava. Ja sitten loput.
lehtiöön paniikki lista:
Jos välähtää, vaikka kuinka kaunista sateenkaartakin ulkona, älä katso sitä, selin makuulle, Pöydän tms alle, ammeeseen. lemmikin sinne.
Ota jodi,
Avaa radio. Kännyt laturiin, kun vielä ehtii.
Tuki aukot (kertakaäyttölautaset + jesari esim.
Tuki ikkunat.
Vaihda vaatteet ja säilö entiset, erilleen. Kerää kaikki säteilypölylle altistunut erilliseen kasaan ja muovita tiiviisti.
Pysy tiiviimmässä sisimmässä huoneessa, mukana vetta ja ruokaa varattuna. Ensimmäinen päivä ratkaisee. Odottele ohjeita.
Unohtuiko jotain?
Ota suihku itsellesi ja lemmikillesi, ja taas puhtaat vaatteet muovipussista (ne valmiina ) . Kannattaa varata se hätälaukku ulko-oven ja kylppärin viereen, kylppärit aika turvallisia, kunhan tullii hormin.
Kyllähän minä pärjään vaikka pidempäänkin ilman sähköä, mutta miten hiivatissa minä nuo kaikki pakastimessa olevat riistalihat saan syötyä ennenkuin ne pilaantuu. Toivottavasti on silloin jo pakkasta niin saan ne edes ulos kylmään.
Ruokaa kyllä riittää..