Lue keskustelun säännöt.
Miehen muutos pelottaa - miten käy parisuhteen?
Surullinen
25.10.2022 |
Olemme noin nelikymppinen pariskunta, joka on ollut yhdessä jo parikymppisestä asti. Lapset on tehty ja arki asettunut mukavaksi. Parin viime vuoden aikana mieheni on alkanut tuntea jonkinlaista levottomuutta. Se on näkynyt lähinnä siinä, että hän pohtii uravalintojaan, asuinpaikkakuntaa jne. Mitään naisvirityksiä ei ole ollut, eikä muita klassisia keski-iänkriisin merkkejä.
Nyt hän on lähtemässä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle noin puoleksi vuodeksi. Tämä on ehdottomasti hyvä asia ja tuen häntä tässä, mutta en voi kieltää sitä etteikö minua pelottaisi. Tulemme asumaan viikot eri kaupungeissa ja tottakai tämä vaikuttaa myös parisuhteeseen. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että mies huomaakin nauttivansa itsekseen asumisesta enemmän kuin avioliitosta ja yhdessä asumisesta. Oon liian monta kertaa nähnyt tämän saman kuvion lähipiirissä ja pelkään, että miehen omien opiskeluhaaveiden toteutuminen on meidän suhteemme loppu. Puhuin tästä hänelle ja hän vastasi pelkoihini, että toivottavasti niin ei käy. Tottahan se on, että kukaan ei voi tietää mitä tapahtuu.
Olen todella ahdistunut ja peloissani tulevien muutosten takia. Rakastan miestäni todella paljon ja meillä on ollut ihanaa yhdessä. Menetyksen pelko on lamauttavaa. Samalla yritän olla tuomatta pelkojani mieheni tietooni liiaksi, koska en halua hänen tuntevan huonoa omaatuntoa siitä että lähtee opiskelemaan. Haluan tukea häntä haaveidensa toteuttamisessa niin kuin hänkin on aina tukenut minua. Minun haaveeni on aina ollut elää hänen kanssaan päiviemme loppuun asti mutta en voi mitään sille, että pelkään sen haaveen kaatuvan tulevan vuoden aikana.
Kuinka voin tukea miestäni toteuttamaan haaveitaan, ilman että itse luhistun pelkojeni alle?
Kommentit (96)
Minua huolestuttaisi eniten miehen vastaus "toivottavasti niin ei käy". Jos mikään eroon/sinkkuelämään tms. liittyvä ei olisi käynyt mielessäkään, vastauksen olisi tullut olla "häh, mitä ihmettä höpötät, ei tietenkään". Mikä opiskelu kestää puoli vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Tapaako isä lapsiaan ollenkaan? Jos ei, niin eikö se tunnu lapsista miltään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun mies joku "saalis" kun noin pelkäät?
Tasokkaampi kuin sinä?
Useimmat nelikymppiset on jo aika elähtäneitä. Ei niille paljon vientiä ole.
Paikkakuntakin toki vaikuttaa. Isoissa kaupungeissa löytää naisseuraa helpommin.Eiköhän jokainen puolisoaan rakastava pidä tätä saaliina.
Heh. Moni kyllä pystyy ajattelemaan objektiivisesti puolisostaan. Esim. omani ei todellakaan ole mikään hunks, joka kääntäisi katseita. Ihan suoraan voin myöntää tämän.
Vierailija kirjoitti:
Jostain tuo pelko kumpuaa. Oletko ap mielestäsi rupsahtanut? Ylipainoinen?
Ja mies ei niinkään ole?
Anteeksi, mutta minkä ikäinen olet?
Siinä vaiheessa, kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, ulkonäkö on sivuseikka, sillä parisuhdedynamiikka muodostuu täysin niistä puolisoiden luonteenpiirteistä ja käytöksestä, ei siitä, miltä sattuu näyttämään, kun vilkaisee peiliin. Ulkonäkö ei merkkaa mitään, jos luonne on mulkkumainen.
Vierailija kirjoitti:
Jostain tuo pelko kumpuaa. Oletko ap mielestäsi rupsahtanut? Ylipainoinen?
Ja mies ei niinkään ole?
Tuo on enemmän itsetunto-ongelma kuin ulkonäköongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyppää, ap, yli asiattomista kommenteista ja provoista. Se kasvaa, mitä ruokit, eli käy keskustelua vain asiallisten kommentoijien kanssa (asiallinen voi olla myös, jos on eri mieltä asioista).
Minusta tuolla edellä oli jossain kommentissa ajattelemisen arvoista se, ettet keskittyisi pelkoihin vaan kehittäisit omaa itsevarmuuttasi. Miehelläsikin on paljon menetettävää pelissä! En tiedä, minkä ikäisiä lapsenne ovat, se ei näy enää tällä sivulla, jos oli kerrottu avauskommentissa, mutta tarvittaessa järjestä ihan ensimmäiseksi kuntoon lastenhoito. Lasten pitää tottakai olla etusijalla elämässä - molemmille! - mutta sinullakin on oikeus niiden kuuden kuukauden aikana elää ja tehdä omia asioitasi. Hanki uusi harrastus, kiinnostuksen kohde, jotain omaa, mistä innostut ja mikä vie mukanaan. Järjestä omia menoja. Mies ilmeisesti tulee kotiin viikonlopuiksi ja varmasti haluatte viettää viikonloppuja yhdessä, mutta ota myös itsellesi lapsivapaata ja jätä mies lasten kanssa siksi aikaa, kun käyt lyhyellä viikonloppureissulla silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Minua huolestuttaisi eniten miehen vastaus "toivottavasti niin ei käy". Jos mikään eroon/sinkkuelämään tms. liittyvä ei olisi käynyt mielessäkään, vastauksen olisi tullut olla "häh, mitä ihmettä höpötät, ei tietenkään". Mikä opiskelu kestää puoli vuotta?
Monet oppisopimuskoulutukset (työn ohessa) kestää just sen 6 kk.
Veikkaisin, että kun kyseessä 40+ äijä, niin kyseessä on työn ohessa tehtävä lisäkoulutus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 45v mies ja mietin tätä kokoajan, miten uskaltaisin lähteä jonnekkin. Muuten meillä menee hyvin mutta seksiä harvoin. Omakotitalo on enää pääsyy jäämiseen, en pystyisi muullalailla asumaan. Ahistaa kokoajan vaikka se ei päälle näy.
Vielä ikää ja terveyttäkin elää kivaa elämää, vaimolle olen pelkkä itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Tapaako isä lapsiaan ollenkaan? Jos ei, niin eikö se tunnu lapsista miltään?
Ei sitä ole näkynyt edes Suomessa yli vuoteen. Joskus videopuheluja kyllä lasten kanssa (joskus nekin ärsyttää koska usein on joku drinkki kourassa ja vähän ikäänkuin leveille sillä elämäntyylillään ja poika varsinkin ihailee sellaista) ja toisinaan lähettelee lahjoja. Onneksi lapset on niin isoja etteivät samalla tavalla kaipaa kuin pienemmät voisivat kaivata, teininä niille on omat kaverit tärkeimpiä ja kunhan tietää että isä on kunnossa niin riittää.
Vähän huvittaa että ilmeisesti se hänen uusi nigerialainen vaimo on viime aikoina alkanut puhua vauvan hankkimisesta jossain vaiheessa. Juuri sellaista elämäähän mies lähti pakoon, että koskaan täytyisi elää mitään lapsiperhe-elämää. Saa nähdä mitä tuosta tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain tuo pelko kumpuaa. Oletko ap mielestäsi rupsahtanut? Ylipainoinen?
Ja mies ei niinkään ole?Anteeksi, mutta minkä ikäinen olet?
Siinä vaiheessa, kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, ulkonäkö on sivuseikka, sillä parisuhdedynamiikka muodostuu täysin niistä puolisoiden luonteenpiirteistä ja käytöksestä, ei siitä, miltä sattuu näyttämään, kun vilkaisee peiliin. Ulkonäkö ei merkkaa mitään, jos luonne on mulkkumainen.
En minä ap:n parisuhteesta sinällään puhu vaan siitä miksi ap pelkää että mies katselee muiden naisten perään. Onko huono itsetunto jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Meni pahasti satuilun puolelle. Olisit jättänyt tuon 19v. tyttöystävän pois, niin olisi uskottavampi.
Ei ole valitettavasti satua. Löysi nigerialaisen nuoren naisen jostain netistä seuranhakujutuista. Kuulemma heti tajusi että ovat todellliset sielunkumppanit kun näki :D Se on kumma kun se sielunkumppani sattui hänelläkin, kuten esim. 90 Days Fiancee ohjelmassa, olevan nuori ja kaunis, koskaan ei sielu tunne kumppanuutta vaikka viisikymppiseen tai lihavaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on taas näitä miehessä roikkuvia akkoja. Ei ole ikinä asunut yksin ja nyt pelottaa kamalasti,että ukko häipyy. Onneksi itse asuin nuorena pitkään yksin niin ei tarvitse roikkua ja pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain tuo pelko kumpuaa. Oletko ap mielestäsi rupsahtanut? Ylipainoinen?
Ja mies ei niinkään ole?Anteeksi, mutta minkä ikäinen olet?
Siinä vaiheessa, kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, ulkonäkö on sivuseikka, sillä parisuhdedynamiikka muodostuu täysin niistä puolisoiden luonteenpiirteistä ja käytöksestä, ei siitä, miltä sattuu näyttämään, kun vilkaisee peiliin. Ulkonäkö ei merkkaa mitään, jos luonne on mulkkumainen.
Itsepetosta jos kuvittelee ettei parisihteessa elävälle miehelle merkkaa nais(t)en ulkonäkö mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyppää, ap, yli asiattomista kommenteista ja provoista. Se kasvaa, mitä ruokit, eli käy keskustelua vain asiallisten kommentoijien kanssa (asiallinen voi olla myös, jos on eri mieltä asioista).
Minusta tuolla edellä oli jossain kommentissa ajattelemisen arvoista se, ettet keskittyisi pelkoihin vaan kehittäisit omaa itsevarmuuttasi. Miehelläsikin on paljon menetettävää pelissä! En tiedä, minkä ikäisiä lapsenne ovat, se ei näy enää tällä sivulla, jos oli kerrottu avauskommentissa, mutta tarvittaessa järjestä ihan ensimmäiseksi kuntoon lastenhoito. Lasten pitää tottakai olla etusijalla elämässä - molemmille! - mutta sinullakin on oikeus niiden kuuden kuukauden aikana elää ja tehdä omia asioitasi. Hanki uusi harrastus, kiinnostuksen kohde, jotain omaa, mistä innostut ja mikä vie mukanaan. Järjestä omia menoja. Mies ilmeisesti tulee kotiin viikonlopuiksi ja varmasti haluatte viettää viikonloppuja yhdessä, mutta ota myös itsellesi lapsivapaata ja jätä mies lasten kanssa siksi aikaa, kun käyt lyhyellä viikonloppureissulla silloin tällöin.
Komppaan. Ap voisi jo alkaa vähän ääneen suunnitella kaikenlaista pientä kivaa tekemistä ja iloisena kertoa niistä miehelleen. Ja just noita viikonloppujuttuja voisi kans suunnitella, vähän niinkuin sopia miehen kanssa etukäteen, että: "Koska minä hoidan lapset aina viikot, niin olisi reilua, että voisin silloin tällöin käydä Lissun kanssa kylpylässä viikonloppuna:" Harrastuksia siis peliin ja vaikka sitä miestä kaipaakin varmaan viikolla, niin kaipaus on hyväkin asia parisuhteessa. Yritä nähdä yksinolemisen hyvät puolet, koska todennäköisesti miehesi hakeutui opiskelemaan toiselle paikkakunnalle juuri tuon ripustautumisesti ja pelkojesi takia.
Onko koulutuksessa myös naisia?
Nimittäin tiiviissä opiskelussa saattaa kyllä tunteet herätä helpommin kuin satunnaisella baarikierroksella.
Aavistelet varmasti oikein ja kaikki merkit ovat ilmassa. On hyvä valmistautua henkisesti jo nyt ettei maailma sitten romahda. Mies on jo järjestänyt niin että hänellä on 6 kk aikaa elää poikamieselämää ja etsiä uutta seuraa. Lapsetkin kätevästi äidin helmoissa. Onneksi hälytyskellosi alkoivat soittaa, tämähän on klassinen tapa paeta ja erota!
En kyllä ymmärrä naiiveja naisia jotka uskollisesti jäävät lasten kanssa puurtamaan eivätkä tajua näitä "lähden sukelluskurssille Thaimaahan" -tyyppisiä vedätyksiä. Me asumme suuressa yliopistokaupungissa ja monenlaisia opintoja voi suorittaa myös etänä. Jos mieheni ilmoittaisi vastaavasta niin olisin kyllä virittelemässä eroa tai vaatisin että toinen lapsistamme lähtisi mukaan. Minun niskaani ei yhteisiä velvollisuuksia kaadeta, piste.
Vierailija kirjoitti:
Ap on taas näitä miehessä roikkuvia akkoja. Ei ole ikinä asunut yksin ja nyt pelottaa kamalasti,että ukko häipyy. Onneksi itse asuin nuorena pitkään yksin niin ei tarvitse roikkua ja pelätä.
No ei kai se siitä kiinni ole, vaan siitä että onhan se surullista jos loppuelämän kestäväksi aiottu avioliitto hajoaa. Myötä- ja vastoinkäymisissä piti olla yhdessä, mutta sitten käykin niin että "kasvetaan eri suuntiin" tms. Ja kun nämä keski-ikäisten irtiotot useinkin on vielä tilapäisiä ikäkausikriisin tuotteita, niin harmittaa se jos muuten hyvä suhde menee pilalle sellaisen takia. Totta kai sitä sitten yksinkin pärjää kun täytyy, mutta mielelläänhän sitä liittoa yrittäisi varjella kriisin läpi, jos mitenkään mahdollista.
Meille kävi näin, mies alkoi nelikymppisenä kyseenalaistaa vähän kaikkea meidän elämässä, aloitti uuden harrastuksen jonka myötä kaveripiiri meni lähes kokonaan uusiksi, lapset ja vaimo eivät paljoa painaneet kun uusi elämä vei mennessään ja erohan meille tuli kun mies ei enää halunnut ottaa osaa mihinkään koti- tai perheasiaan. Ei auttanut puheet, ei pyynnöt. Teimme kaupat asunnosta ja lapset sekä velat jäivät minulle.
Vajaan vuoden kuluttua mies oli tulossa takaisin. Oli hyvin helppo sanoa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin siitä, että myös sinun kannattaa nähdä omat mahdollisuutesi tehdä asioita uudella tavalla. Nyt annat miehellesi koko ajan viestiä siitä, että "roikut" hänessä, mikä edesauttaa sitä, että hän pitää sinua ja rakkauttasi itsestäänselvänä. Myös sinä voit rakastua toiseen, miehen tulisi myös kokea näin.
Nimenomaan naiset ovat taipuvaisia roikkumiseen ja liian vähään tyytymiseen. Voin jo kirjoituksesi perusteella sanoa, että kohdallasi on näin, koska miehesi antaa ymmärtää, että pelkosi ovat aiheellisia eikä vakuuta rakkauttaan. Puolen vuoden aika ei merkitse mitään, koska toiseen rakastuminen ja rakkauden lakastuminen voi tapahtua vaikka kotisohvalla. Kun pelkäät ja viestit roikkumistasi miehelle, hänen itseluottamuksensa kasvaa taivaisiin asti ja seikkailunhalu saattaa saada vallan.
Vaikka tosiasiassa tuon ikäinen mies ja lapset eivät ole mikään huippusaalis kenellekään naiselle. Ulkonäöstäsi riippuen sinä saatat olla - naisen on aina helpompi löytää seuraa, jos hän niin tahtoisi. Älä anna peloillesi valtaa ja vahvista itsetuntoasi. Pidä silmäsi auki ja katso omaa elämääsi. Et pysty estämään miestäsi tekemästä tyhmyyksiä ja tee selväksi, että jos niitä tapahtuu, hän menettää sinut.
Voi että harmittaa, kun naisilla on niin huono itsetunto! Väittäisin, että juuri hyvä itsetunto, tunne siitä, että pärjäisin hienosti itsekseni ja löytäisin hyvän elämän, on ollut yksi syistä, miksi suhteeni ja avioliittoni ovat olleet miehen puolelta erittäin sitoutuneita. Vaikuttaa se suhtautumiseen, jos toinen koko ajan "roikkuu".
Omasta tuttavapiiristä näyttää, että ne miehet löytää tuossa iässä paljon helpommin seuraa. Moni hakee ulkomailta jos ei kotimaasta löydy tarpeeksi nuorta ja kaunista. Ja lapset nämä keski-iän höyrähtäneet jättää taaksensa kuin nallit kalliolle jos pitää päästä vaikka ulkomaille töihin tai jonkun nuoren naisen kanssa elämään.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että liikumme täysin erilaisissa piireissä, jos sinun piireissäsi haetaan nuoria tyttöystäviä kehitysmaista.
Ihan turhaa ylvästelyä. Yksi päivä voit huomata, että se miehesi, miehesi veli tai miehesi ystävä on jonkun nuoren kanssa kimpassa.
Tarkoitin tuota, että haetaan kehitysmaista puoliso, en sitä että nuorempi. Tosin omassa tuttavapiirissä ei ole ikäeropariskuntiakaan kuin yksi, mies on 10 vuotta vaimoaan nuorempi. Eronneita olivat molemmat, nyt jo 15 vuotta yhdessä ja eläkeiässä.
Eiköhän jokainen puolisoaan rakastava pidä tätä saaliina.