Lue keskustelun säännöt.
Miehen muutos pelottaa - miten käy parisuhteen?
Surullinen
25.10.2022 |
Olemme noin nelikymppinen pariskunta, joka on ollut yhdessä jo parikymppisestä asti. Lapset on tehty ja arki asettunut mukavaksi. Parin viime vuoden aikana mieheni on alkanut tuntea jonkinlaista levottomuutta. Se on näkynyt lähinnä siinä, että hän pohtii uravalintojaan, asuinpaikkakuntaa jne. Mitään naisvirityksiä ei ole ollut, eikä muita klassisia keski-iänkriisin merkkejä.
Nyt hän on lähtemässä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle noin puoleksi vuodeksi. Tämä on ehdottomasti hyvä asia ja tuen häntä tässä, mutta en voi kieltää sitä etteikö minua pelottaisi. Tulemme asumaan viikot eri kaupungeissa ja tottakai tämä vaikuttaa myös parisuhteeseen. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että mies huomaakin nauttivansa itsekseen asumisesta enemmän kuin avioliitosta ja yhdessä asumisesta. Oon liian monta kertaa nähnyt tämän saman kuvion lähipiirissä ja pelkään, että miehen omien opiskeluhaaveiden toteutuminen on meidän suhteemme loppu. Puhuin tästä hänelle ja hän vastasi pelkoihini, että toivottavasti niin ei käy. Tottahan se on, että kukaan ei voi tietää mitä tapahtuu.
Olen todella ahdistunut ja peloissani tulevien muutosten takia. Rakastan miestäni todella paljon ja meillä on ollut ihanaa yhdessä. Menetyksen pelko on lamauttavaa. Samalla yritän olla tuomatta pelkojani mieheni tietooni liiaksi, koska en halua hänen tuntevan huonoa omaatuntoa siitä että lähtee opiskelemaan. Haluan tukea häntä haaveidensa toteuttamisessa niin kuin hänkin on aina tukenut minua. Minun haaveeni on aina ollut elää hänen kanssaan päiviemme loppuun asti mutta en voi mitään sille, että pelkään sen haaveen kaatuvan tulevan vuoden aikana.
Kuinka voin tukea miestäni toteuttamaan haaveitaan, ilman että itse luhistun pelkojeni alle?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikä- ja elämänkriisit on todellinen koetinkivi parisuhteelle. Meillä vastaava päättyi miehen puolelta eroilmoitukseen. Koki kuulemma elävänsä kulissielämää, halusi vapautta ja itsenäisyyttä, minä olin kuulemma painostanut perustamaan perheen. Työelämässä tuli silloin nousua ja glooriaa, kaipasi myös kotona arvostusta.
Itselle se oli aikamoinen shokki. Hän on nyt uudessa avoliitossa, lapsettoman naisen kanssa. Se siitä itsenäisyydestä ja vapaudesta. Hoitaa kyllä osuutensa lapsista.
Et voi oikein muuta kuin antaa tilaa, johtaa se sitten mihin johtaa. Kuitenkin samalla sinun on pidettävä omista rajoistasi kiinni, ettet joudu kynnysmaton asemaan.
Minkä ikäisenä tuo tapahtui? Ruuhkavuodet?
42v. Lapset olivat pieniä (esi)koululaisia, eli just niitä kriittisiä ruuhkavuosia, kun lomatkin piti pääasiassa pitää erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin siitä, että myös sinun kannattaa nähdä omat mahdollisuutesi tehdä asioita uudella tavalla. Nyt annat miehellesi koko ajan viestiä siitä, että "roikut" hänessä, mikä edesauttaa sitä, että hän pitää sinua ja rakkauttasi itsestäänselvänä. Myös sinä voit rakastua toiseen, miehen tulisi myös kokea näin.
Nimenomaan naiset ovat taipuvaisia roikkumiseen ja liian vähään tyytymiseen. Voin jo kirjoituksesi perusteella sanoa, että kohdallasi on näin, koska miehesi antaa ymmärtää, että pelkosi ovat aiheellisia eikä vakuuta rakkauttaan. Puolen vuoden aika ei merkitse mitään, koska toiseen rakastuminen ja rakkauden lakastuminen voi tapahtua vaikka kotisohvalla. Kun pelkäät ja viestit roikkumistasi miehelle, hänen itseluottamuksensa kasvaa taivaisiin asti ja seikkailunhalu saattaa saada vallan.
Vaikka tosiasiassa tuon ikäinen mies ja lapset eivät ole mikään huippusaalis kenellekään naiselle. Ulkonäöstäsi riippuen sinä saatat olla - naisen on aina helpompi löytää seuraa, jos hän niin tahtoisi. Älä anna peloillesi valtaa ja vahvista itsetuntoasi. Pidä silmäsi auki ja katso omaa elämääsi. Et pysty estämään miestäsi tekemästä tyhmyyksiä ja tee selväksi, että jos niitä tapahtuu, hän menettää sinut.
Voi että harmittaa, kun naisilla on niin huono itsetunto! Väittäisin, että juuri hyvä itsetunto, tunne siitä, että pärjäisin hienosti itsekseni ja löytäisin hyvän elämän, on ollut yksi syistä, miksi suhteeni ja avioliittoni ovat olleet miehen puolelta erittäin sitoutuneita. Vaikuttaa se suhtautumiseen, jos toinen koko ajan "roikkuu".
Omasta tuttavapiiristä näyttää, että ne miehet löytää tuossa iässä paljon helpommin seuraa. Moni hakee ulkomailta jos ei kotimaasta löydy tarpeeksi nuorta ja kaunista. Ja lapset nämä keski-iän höyrähtäneet jättää taaksensa kuin nallit kalliolle jos pitää päästä vaikka ulkomaille töihin tai jonkun nuoren naisen kanssa elämään.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että liikumme täysin erilaisissa piireissä, jos sinun piireissäsi haetaan nuoria tyttöystäviä kehitysmaista.
Luulossa on hyvä elää :)
/eri
Ihan kuin tietäisit, vaikka miehellä olisikin jo ollut sivusuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee. Meillä on lapset lentäneet kotoa ja asutaan työkuvioiden takia eri asunnoissa toisilla puolin maata. Olen 45v mies ja en voisi kuvitellakaan että paaisin enää vaimon kanssa saman katon alle pysyvästi. Tapaamisviikonloppu kerran kuussa tai parissa riittää.
Tämä! Kumpikin saa elää omaa elämäänsä ja sitten tapailla tarvittaessa. Pitkän avioliiton salaisuus.
Eihän tuo ole avioliitto enää kuin nimellisesti.
Tai no, kukin tavallaan, itse tykkäisin parisuhteesta, jossa viihdytään hieman enemmän yhdessä kuin "kerran kuussa tai parissa".
Ikäkriiseistä voi seurata erilaisia asioita, myös hyviä asioita ilman eroa. Ota miehesi tilanne mahdollisuutena itsellesikin, etsi vaikka uusi kiinnostava harrastus, vietä enemmän aikaa ystäviesi kanssa ym.
Tsemppiä, "kaiken se kestää" <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Lopeta niiden lasten paapominen eli ruoan laittaminen ja kodin siivoukset yms, niin ne lapset tajuaa siinä kohtaa, että äiti onkin ihan he l vet in jees!
No me ei edes olla koskaan muutettu yhteen, vaikka olemmekin aviossa. Yhdessä ollaan lomat ja viikonloput. Ja viikonloppuja todellakin odottaa! Ehkä joskus eläkkeellä muutetaan yhteen, aika näyttää.
Voihan aapeenkin tapauksessa käydä myös niin, että parisuhde vain paranee, kun se toinen ei olekaan vierellä ihan 24/7. Yhteinen aika on sitten sitäkin mukavampaa. Ei aina tarvitse nähdä uhkakuvia joka paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista.
Ongelma tosiaan on siinä, että oma itsetuntoni ei ole kummoinen. Olen kasvoiltani kaunis kyllä, mutta kehoni suhteen on epävarmuuksia. Koko parisuhteemme ajan mieheni on aina ollut se paremmannäköinen, ainakin omasta mielestäni. En oikein koskaan ole ymmärtänyt, miksi hän valitsi minut vaikka olisi voinut saada paremmankin. En koe olevani mieheni arvoinen. Sitä en tiedä, miksi näin koen, koska mieheni ei koskaan ole näin antanut ymmärtää vaan on aina jaksanut kehua ja rakastaa minua.
Jotenkin en osannut ajatella edes sitä, että voihan muutos tosiaan tuoda mukanaan myös hyvää. Ehkä yritän keskittyä siihen ajatukseen. Ja tosiaan minulla on vaativa työ ja omia harrastuksia, joihin saan aikaa uppoamaan eli missään vaiheessa en ole ollut miehessäni kiinni.
Ja joku kysyi kuinka itse olen ehtinyt viettää villiä sinkkuelämää ennen puolisoni tapaamista niin muutin kotoa jo 16v. ja ehdin elää sitä elämää viisi vuotta ennen puolisoni tapaamista. Mieheni taas asui opiskelujen ja armeijan ajan kotona ja muutti suoraan luokseni sen jälkeen. Eikä hänellä ole ollut muita merkittäviä suhteita minun lisäkseni.
Surullinen kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista.
Ongelma tosiaan on siinä, että oma itsetuntoni ei ole kummoinen. Olen kasvoiltani kaunis kyllä, mutta kehoni suhteen on epävarmuuksia. Koko parisuhteemme ajan mieheni on aina ollut se paremmannäköinen, ainakin omasta mielestäni. En oikein koskaan ole ymmärtänyt, miksi hän valitsi minut vaikka olisi voinut saada paremmankin. En koe olevani mieheni arvoinen. Sitä en tiedä, miksi näin koen, koska mieheni ei koskaan ole näin antanut ymmärtää vaan on aina jaksanut kehua ja rakastaa minua.Jotenkin en osannut ajatella edes sitä, että voihan muutos tosiaan tuoda mukanaan myös hyvää. Ehkä yritän keskittyä siihen ajatukseen. Ja tosiaan minulla on vaativa työ ja omia harrastuksia, joihin saan aikaa uppoamaan eli missään vaiheessa en ole ollut miehessäni kiinni.
Ja joku kysyi kuinka itse olen ehtinyt viettää villiä sinkkuelämää ennen puolisoni tapaamista niin muutin kotoa jo 16v. ja ehdin elää sitä elämää viisi vuotta ennen puolisoni tapaamista. Mieheni taas asui opiskelujen ja armeijan ajan kotona ja muutti suoraan luokseni sen jälkeen. Eikä hänellä ole ollut muita merkittäviä suhteita minun lisäkseni.[/quote]
Olen huomannut, että ihmisen suosio on aika pysyvää eli ne jotka ovat suosittuja nuorena, ovat sitä vanhempinakin. Jos miehelläsi ei tuohon ikään ole ollut tyttöystäviä, on äärimmäisen epätodennäköistä, että niitä nyt keski-ikäisenä olisi ihan jonoksi asti tulossa. Ellet sitten on boostannut häntä siihen ajatukseen oman epävarmuutesi voimalla.
Kannattaa lukea kirjoja mustasukkaisuudesta ja oman itsetunnon vahvistamisesta. Epävarmuuden ja pelkojen kanssa on raskasta elää ja ne myös vaikuttavat vuorovaikutukseen kielteisesti monin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko kysyä mitä alaa pitää opiskella puoli vuotta eri paikkakunnalla?
Erossa asuminen voi olla positiivista. Asumme erillämme töiden vuoksi, vaikka minä saisin helposti töitä kumppanin kotikaupungistakin. Minusta tuntuu, että puhumme enemmän kuin moni yhdessä asuva pari, syynä voi olla reilun vuoden seurustelu ja kummankin pitkä sinkkujakso ennen sitä. Yritämme viettää vapaita yhdessä ja puhumme 1-3 puhelua päivässä, yleensä aamulla, päivällä ja illalla.
Puolisosi voi huomata kaipaavansa yhteistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän ap sinulla on tilaisuus kehittää omia vahvuuksiasi ja itsenäistyä.
Älä kasaa miehellesi omaa epävarmuuttasi ja pelkojasi.
Tilanne voi poikia liittonne uusia hyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n huoli on aivan aiheellinen. Oli kuin minun kynästä sillä erotuksella, että minä en osannut pelätä mieheni lankeavan, vaan päästin mieheni viikoiksi toiselle paikkakunnalle töihin, niin, että tuli viikonlopuiksi kotiimme. Ekaa kertaa ikinä 20 vuoteen olimme tällä tavoin erossa. Mekin olimme 40+ ikäisiä, lapset tehtynä, koti rakennettuna ja kesämökkikin. Parikymppisistä yhdessä.
Ja niin vain kävi, että tuon puolen vuoden työpestin jälkeen mies tuli eräänä päivänä sieltä kotiin ja sanoa töksäytti, että haluaa avioeron. Aivan puskista. Luhistuin täysin, sillä olin luottanut mieheeni. Hän lähti saman tien ovesta ulos. Ei kuitenkaan siihen työsuhdekämppäänsä, vaan selvisi miltei heti, että hän oli hommannut selkäni takana uuden naisen (en tiedä koska, oliko jo ennen kuin halusi lähteä viikoiksi muualle töihin) ja muutti siis meidän kodista suoraan naiselle.
Jätti minut edes keskustelematta. Vetäisi vessanpöntöstä koko 20 vuotisen historiamme. Lapsetkin jätti. Joo, tää ei oo normaalia ja aika harvinaista. Mutta näitä äijiä löytyy. Jotka lähtee, kun yhtäkkiä maistavat vapautta. Meilläki ihan normaali 20 vuoden parisuhde, ei mitään vakavaa ongelmaa.
Päästit miehesi??? Miten jaloa. Öööh, ethän sinä häntä omistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Mulle kävi vastaavasti. Ex mies totesi, että ei halua enää viettää aikaa perheen (eli minä vaimo ja lapsien) kanssa. Hän haluaa alkaa juhlimaan ja kokeilla erilaisia naisia. Yhdessä oltiin oltu 22 vuotta ja kolme teiniä meillä. Erohan siitä tuli, mies halusi eron.
Mitä mies sitten todellisuudessa teki ja miten kävi? Eipä sitä juhlintaa kestänyt eron jälkeen kuin puoli vuotta. Nyt se seurustelee kahden pienen lapsen yh-naisen kansss ja on isäpuolena vieraan miehen lapsille. Meidän teinit on vittuutuneita, ydinperhe hajosi ja me vanhemmat emme ole edes puheväleissä monista eri syistä . Ex yrittää ottaa muhun toistuvasti
Yhteyttä ja haluaa kuulemma olla kaveri. Mä en halua olla missään tekemisissä sen kanssa ja haukkuu mua hulluksi kun en ole hänen ystävänsä.
Se ei tee kenestäkään huonoa ihmistä jos on ollut 20 vuotta yhdessä ja tulee into kokeilla jotain muuta kuin sitä samaa oravanpyörää, perhe-elämää, jossa ei oikein koskaan tapahdu mitään erikoista. Mikä sinun mielestäsi hänen teoissaan on niin väärin? Kuulostat ahdasmieliseltä. Jos sinulle riittää se perhe-elämän pyörittäminen, hyvä niin, mutta et voi vaatia sitä muilta. Vuosien varrella ihmisen unelmat saattavat muuttua.
Itse arvostan ihmisiä, jotka haluavat kehittää osaamistaan, joten en ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
No 16-vuotiaankin voi heittää jo pihalle, kun lähtevät toiselle asteelle opiskelemaan. Suosittelen, sanot että sinäkin haluat nyt elää uutta nuoruuttasi vapaana. Tai voihan ne isälleenkin pistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikä on vähän semmoista aikaa että voi käydä mitä vaan. Itse tulin 2021 jätetyksi 21 vuoden hyvän avioliiton jälkeen, kun miehelle iski "viidenkympin villitys". Hän vaan alkoi keski-iässä kokea, että hänen jotenkin täytyy ELÄÄ ja se lapsiperhe-elämä johon hän oli itse halunnut, ei ollut elämää vaan täytyisi tehdä jotain enemmän, jotain radikaalimpaa. Aloitti niillä kliseisillä moottoripyöräilyillä, kuntosaleilulla yms mitä ei ollut ennen harrastanut. Mutta eräänä päivänä sitten tuli sanomaan että haluaa eron, ja hänellä on jo uusi nainen. Nainen oli 19-vuotias ja ns. kehitysmaasta. Nyt on sen kanssa jo naimisissa ja elävät "diginomadeina" kierrellen planeettaa ja hän tekee it-alan etätöitä mistä milloinkin on. Perussa viimeksi olivat kun niistä kuulin.
Itseäni ei tuollainen elämä kiinnosta joten eihän siinä olisi ollut parisuhteelle mitään yhdessä jatkamisen mahdollisuuksia. Eikä hän olisi kyllä minua siihen varmasti huolinutkaan kun nyt se nuoruus on niin tärkeää. Ikävintä on että teini-ikäiset lapset ihailee isän toilailuja, heistä isä on cool ja minä taas vaan vanha väsynyt akka kun hoidan tunnollisesti työn, kodin, ruoat heidänkin pöytään jne.
Mulle kävi vastaavasti. Ex mies totesi, että ei halua enää viettää aikaa perheen (eli minä vaimo ja lapsien) kanssa. Hän haluaa alkaa juhlimaan ja kokeilla erilaisia naisia. Yhdessä oltiin oltu 22 vuotta ja kolme teiniä meillä. Erohan siitä tuli, mies halusi eron.
Mitä mies sitten todellisuudessa teki ja miten kävi? Eipä sitä juhlintaa kestänyt eron jälkeen kuin puoli vuotta. Nyt se seurustelee kahden pienen lapsen yh-naisen kansss ja on isäpuolena vieraan miehen lapsille. Meidän teinit on vittuutuneita, ydinperhe hajosi ja me vanhemmat emme ole edes puheväleissä monista eri syistä . Ex yrittää ottaa muhun toistuvasti
Yhteyttä ja haluaa kuulemma olla kaveri. Mä en halua olla missään tekemisissä sen kanssa ja haukkuu mua hulluksi kun en ole hänen ystävänsä.Se ei tee kenestäkään huonoa ihmistä jos on ollut 20 vuotta yhdessä ja tulee into kokeilla jotain muuta kuin sitä samaa oravanpyörää, perhe-elämää, jossa ei oikein koskaan tapahdu mitään erikoista. Mikä sinun mielestäsi hänen teoissaan on niin väärin? Kuulostat ahdasmieliseltä. Jos sinulle riittää se perhe-elämän pyörittäminen, hyvä niin, mutta et voi vaatia sitä muilta. Vuosien varrella ihmisen unelmat saattavat muuttua.
Kyllä se tekee huonon. Tietysti lasten isältä voi vaatia perheen pyörittämistä, kun on siihen ruvennut. Jos ei vaimon kanssa halua olla, niin ok, mutta ottakoon sitten lapset mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
Itse arvostan ihmisiä, jotka haluavat kehittää osaamistaan, joten en ymmärrä ap:n ajatusmaailmaa ollenkaan.
Enhän missään vaiheessa ole pyytänyt miestäni olemaan menemättä opintoihinsa. Enkä koskaan edes tekisi niin. Tottakai hän lähtee, oli mikä oli. Kyseessä on hänen omaan ammattiinsa liittyvät erikoistumisopinnot, jotka voivat vaikuttaa suuresti tuleviin työtehtäviin.
Sinuna yrittäisin suhtautua tähän mahdollisuutena. Voihan se olla hyväkin , että mies saa uutta elämää opintojen myötä elämäänsä. Muutostarve ei aina johda pettämiseen. On hyväkin jos annat miehelle tilaa ja otat sitä myös itsellesi. Muutosvaiheita tulee kaikille aina välillä. Voihan aika erossa miehestä olla sinullekin lopulta mukavaa. Ja voihan se kaipuu lisätä tunteita teidän välillänne. Joka tapauksessa suhde perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Ketään ei voi väkisin pitää. Voi vain tehdä parhaansa ja toivoa sen riittävän.
Ja tähän omaan kommenttiini lisään, vaikka voi olla harhaa ja romantisointia, mutta jos olette oikeasti ap päätäpahkaa rakastuneet silloin nuorena, tämä ikään kuin suojaa muihin kiinnostumiselta. Mies arvostaa yhdessä kokemaanne eikä halua menettää sitä.