Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi MODERNITSUHTEET mielletään nykyisin AVOIMIKSI SUHTEKSI? Miksi ne ovat yleistyneet niin paljon? Mitä itse niistä ajattelet?
24.10.2022 |
Esim. pettäjä ketjussa 90% ihmisistä perusteli, että ei kertoisi työkaverin pettämisestä, koska voi olla moderni avoinsuhde.
Siitä minulle tuli mieleen, että kuinka yleistä tämä nykyään on, että tapaillaan muitakin tai ollaan muunkin kuin oman kumppanin kanssa intiimissä suhteessa?
Mitä itse ajattelet avoimista suhteista?
Oma mielipide, että ne on yleistyneet tosi paljon viime vuosina ja ihmettelen syytä näin naisen näkökulmasta.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tapailusuhteet jää helposti omituisiksi ihmissuhteiden verkostoiksi vaikka alkuperäinen tarkoitus olisikin ollut luoda pysyvä parisuhde.
Toisaalta ihmisen kannattaa esiintyä parisuhdetta hakevana, vaikka oikeasti olisikin monisuhteinen. Herättää luottamusta.
No eikä herätä mikään valehtelu luottamusta.
Ei valehtelu vaan sen kertominen ja korostaminen että etsii pysyvää parisuhdetta.
Jos kertoo rehellisesti että pitää samaan aikaan useita miehiä, mahdollisuudet uuden ihmisen löytymiselle ovat heikohkot.
Mutta sitähän se monisuhteisuus juuri on, että pitää samanaikaisesti useita miehiä tai naisia? Peittelemällä totuuttako mielestäsi luodaan ihania ihmissuhteita? Tottakai monisuhteisuus pitää tuoda esille uudelle kumppaniehdokkaalle jo alusta saakka, mikäli toivoo suhdetta hänen kanssaan. Ja tottakai kumppaniehdokkaiden määrä on pienempi ja todennäköisyys kohdata samankaltaisesti ajatteleva on pienempi kuin perinteistä parisuhdetta hakevalla. Mutta ehdottomasti avoimuus ensiaskeleista lähtien on se avainsana, muuten ei voi syntyä luottamusta.
No jos on sellainen että ottajia on koko ajan jonoksi asti niin varmaan. Mutta meidän tavallisten kuolevaisten kohdalla se ei ole realismia. Paljon parempi on sanoa etsivänsä parisuhdetta, ja sitten kun siinä suhteessa ollaan, niin ilmoittaa että on herännyt halu kokeilla avointa.
Ei se luottamus siitä kärsi, mistä se toinen tietää että alun alkaenkin oli aikomus avoimeen suhteeseen jos ei siitä kerro?
Kuka haluaa ennestään epähaluttavan polyn? Et sä muutu suhteessa yhtään kuumemmaksi. Valoja päälle.
Suurin osa polyistä on, noh, aika rumia, kuulemma se auttaa saamaan kun on on yhteinen ismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muiden valinnat eivät kuulu mulle. Itseäni ajatus avoimesta suhteesta puistattaa. Kaipaan kumppanilta uskollisuutta, ja jos se ei onnistu, ei ole oikea kumppani mulle.
Avoin suhde ei poissulje uskollisuutta, uskollisuutta vaan mitataan muilla asioilla kuin sillä onko toisia kumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä avoimia suhteita enkä itse halua sellaista mutta mikäs siinä jos joku muu haluaa. Minusta avoimissa suhteissa se suurin ongelma on se, että sitä ei kerrota niille jotka sotketaan suhdekuvioon mukaan ja jotka ovat etsimässä vakavaa monogaamista suhdetta.
Se on sitten kyllä tosi kurja "avoin suhde", tai itse asiassa ei avoin suhde ollenkaan. Jotakutahan siinä kuitenkin petetään, vaikkei ehkä ykköskumppania. Onhan näitä "joo aion ottaa avioeron kulta... ihan kohta... ainiinjoo vaimo ei kyllä asiasta tiedä" tyyppejä ollut maailman sivu.
Omalla kohdallani sanoisin, että boomerien avioliittotyyli oli kyllä sellainen _ei_ ainakaan näin -ohjeistus. Isovanhempien sukupolvi pysyi yhdessä koska oli aikalailla sosiaalinen pakko, ellei toinen nyt ollut ihan seinähullu. Seuraava sitten koki seksuaalisen vapautumisen, ja vapautui irti kodistaan ja lapsistaan, mikä ei ollut niin kovin kivaa niille lapsille (eli minun sukupolvelleni). Vanhempieni tuttavapiirissä ja senikäisissä sukulaisissa on mitä mielikuvituksellisinta saippuaoopperaa, vaan ei yhtään kestävän liiton tapausta. Kaikkea mahdollista kokonaisista salaperheistä toisen naisen kanssa alkaen. Mutta valehdeltiin ja tekopyhiä oltiin, että ollaan tässä menossa loppuiäksi monogamianaimisiin... kolmatta kertaa. Johan siinä hevosetkin nauraa.
Eli kun lähtökohta on: a/ kukaan ei ole monogaaminen koko ikäänsä paitsi pakolla, tai ei siltä näytä b/ olisi kuitenkin kiva jos olisi perhe, mutta lapsilleni tuollaista hulinaa jossa vanhempiehdokkaita menee kuin ovikarusellissa, en halua -niin sitten on keksittävä jotain muuta.
Tällä hetkellä olen mukana oikein mukavassa triadissa (meitä on siis kolme, jotka kaikki seurustelemme keskenämme, kukaan ei tapaile muita) -mutta tilanne saattaa jossain vaiheessa elää, on se avioliittoni aikana elänyt ennenkin. Pohja on se, että avioliittoa ei hajoteta, ei petetä eikä valehdella, tapahtui sitten mitä tahansa, ja lapsi saa elää rauhassa kahden biovanhemman kanssa, onnellisen tietämättömänä koko jutusta. Jos jompikumpi keksii jotain, niin ei viedä mitään ulkopuolelle toisen tietämättä, vaan hoidetaan asia muuten (sivusuhde, lisäsuhde, mitä tahansa, neuvotellaan) mutta perhettä ei hajoteta. Eikä valehdella, koska siitä jää kuitenkin kiinni, ja sitten perhe hajoaa, se on nähty.
Tämä on teoria. Tähän asti se on toiminut (ei monogaamisesti tai sinne päinkään, mutta ei valheen sanaa toisillemme melkein pariinkymmeneen vuoteen on jo aika mukavasti?)
En ole erityisemmin miettinyt avoimia suhteita, koska ne eivät ole minun juttuni eivätkä minua kiinnosta. Tuttavapiirissäni ei myöskään ole ollut avoimia suhteita. Modernisuhde-sanaa en ole ennen kuullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä avoimia suhteita enkä itse halua sellaista mutta mikäs siinä jos joku muu haluaa. Minusta avoimissa suhteissa se suurin ongelma on se, että sitä ei kerrota niille jotka sotketaan suhdekuvioon mukaan ja jotka ovat etsimässä vakavaa monogaamista suhdetta.
Se on sitten kyllä tosi kurja "avoin suhde", tai itse asiassa ei avoin suhde ollenkaan. Jotakutahan siinä kuitenkin petetään, vaikkei ehkä ykköskumppania. Onhan näitä "joo aion ottaa avioeron kulta... ihan kohta... ainiinjoo vaimo ei kyllä asiasta tiedä" tyyppejä ollut maailman sivu.
Omalla kohdallani sanoisin, että boomerien avioliittotyyli oli kyllä sellainen _ei_ ainakaan näin -ohjeistus. Isovanhempien sukupolvi pysyi yhdessä koska oli aikalailla sosiaalinen pakko, ellei toinen nyt ollut ihan seinähullu. Seuraava sitten koki seksuaalisen vapautumisen, ja vapautui irti kodistaan ja lapsistaan, mikä ei ollut niin kovin kivaa niille lapsille (eli minun sukupolvelleni). Vanhempieni tuttavapiirissä ja senikäisissä sukulaisissa on mitä mielikuvituksellisinta saippuaoopperaa, vaan ei yhtään kestävän liiton tapausta. Kaikkea mahdollista kokonaisista salaperheistä toisen naisen kanssa alkaen. Mutta valehdeltiin ja tekopyhiä oltiin, että ollaan tässä menossa loppuiäksi monogamianaimisiin... kolmatta kertaa. Johan siinä hevosetkin nauraa.
Eli kun lähtökohta on: a/ kukaan ei ole monogaaminen koko ikäänsä paitsi pakolla, tai ei siltä näytä b/ olisi kuitenkin kiva jos olisi perhe, mutta lapsilleni tuollaista hulinaa jossa vanhempiehdokkaita menee kuin ovikarusellissa, en halua -niin sitten on keksittävä jotain muuta.
Tällä hetkellä olen mukana oikein mukavassa triadissa (meitä on siis kolme, jotka kaikki seurustelemme keskenämme, kukaan ei tapaile muita) -mutta tilanne saattaa jossain vaiheessa elää, on se avioliittoni aikana elänyt ennenkin. Pohja on se, että avioliittoa ei hajoteta, ei petetä eikä valehdella, tapahtui sitten mitä tahansa, ja lapsi saa elää rauhassa kahden biovanhemman kanssa, onnellisen tietämättömänä koko jutusta. Jos jompikumpi keksii jotain, niin ei viedä mitään ulkopuolelle toisen tietämättä, vaan hoidetaan asia muuten (sivusuhde, lisäsuhde, mitä tahansa, neuvotellaan) mutta perhettä ei hajoteta. Eikä valehdella, koska siitä jää kuitenkin kiinni, ja sitten perhe hajoaa, se on nähty.
Tämä on teoria. Tähän asti se on toiminut (ei monogaamisesti tai sinne päinkään, mutta ei valheen sanaa toisillemme melkein pariinkymmeneen vuoteen on jo aika mukavasti?)
Tämä oli ihan hyvä näkökulma, kiitos siitä.
Itse pohdin myös tuota alustuksen juttua siitä, että mitä jos työkaveri kertoo nähneensä puolison pettävän. Ennen olin sitä mieltä että ehdottomasti haluaisin tietää jos puolisoni pettää, nykyisin saattaisin vain suuttua viestintuojalle. Tätä en ikinä aiemmin olisi ymmärtänyt.
Jos mun puolisoni pettäisi, niin eihän se satuta jos en saa sitä selville. Kertominen taas pakottaisi mut johonkin toimenpiteeseen, eroakin pitäisi varmaan pohtia. Lasten vuoksi teen aika pitkälti kaiken, että liittomme säilyy. Olen nähnyt miten äärettömän tärkeä isä täällä kotona noille pienille on.
Avoimeen suhteeseen en lähtisi kuitenkaan, mutta saan kiinni miksi noin.
28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muiden valinnat eivät kuulu mulle. Itseäni ajatus avoimesta suhteesta puistattaa. Kaipaan kumppanilta uskollisuutta, ja jos se ei onnistu, ei ole oikea kumppani mulle.
Avoin suhde ei poissulje uskollisuutta, uskollisuutta vaan mitataan muilla asioilla kuin sillä onko toisia kumppaneita.
Niin, ihan ihmisestä ja ihmisten välisistä sopimuksistahan se riippuu, mitä haluaa ja miten minkäkin ymmärtää. Mulle uskollisuus tarkoittaa luottamusta, läheisyyttä ja turvallisuutta, joita osoitetaan/joista pidetään huolta ennen kaikkea sen yhden, itselle kaikkein läheisimmän ja tärkeimmän ihmisen kohdalla. Sellaisessa ihmisessä, joka haluaa yhtä yhden, toista toisen ja muuta kolmannen kanssa, tai kaikkien kanssa sitä ja tätä sekaisin, ei vain olisi mulle mitään kosketuspintaa.
Alue: Aihe vapaa
Eihän siinä mitään, jos nauttii. Kuten sanoin, ei kuulu muiden suhdekuviot mulle.