Psykiatrinen sairaalahoito kokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Käytännöt ovat erilaisia eri osastoilla ja eri sairaaloissa.

Itse olen ollut nuorten osastolla ja aikuisten osastolla. Kummassakaan paikassa ei ole mitään tekemistä. Nuorten osastolla sentään sai käydä koulua, mutta aikuisten osastolla ei ole sitäkään ajanvietettä. Omia tavaroita sai olla. Ulos ei päässyt ainakaan ensimmäisen viikon aikana, senkin jälkeen ensin vain hoitajan kanssa. Huoneet olivat 1-3 hengen huoneita. Nuorten osastolla on enemmän 1 hengen huoneita, mutta aikuisten osastolla 1 hengen huoneet ovat ensijaisesti vain niille, jotka ovat vaarallisia muille.

Päiväohjelma koostuu ruoka-ajoista, muuta ohjelmaa ei ole.

Satakunnassa oli hyvät ruoat ja kolmea eri terapiakäyntiä 10 pvä:n sisällä. Sain oman huoneen, sillä sairauteni puhkesi lopullisesti kolmen yön valvomisen jälkeen. Tupakalla sai käydä kerran tunnissa, ei yöllä, eikä aamuyöstä. Ulkona sai liikkua ja käydä kaupassa. Tämä avo-osastolla.

Ei ole ihmisen paikka, ei ainakaan unettoman ja traumaoireilusta kärsivän. Mitään omaa rauhaa ei ole, sopimattomia lääkkeitä tyrkytetään, saat valvoa vaikka 4vrk etkä saa unilääkettä. Seura sellaista että kontaktia ei kannata yleensä ottaa. Säilöhän tuo vain on, en ole toiste erehtynyt hakeutumaan

Onko palstalla kokemusta? 🤣😂

Av on täynnä suljetulla useita kertoja psykoosin takia vierailleita vela-akkoja.

Riippuu paljon siitä, missä sairaala sijaitsee, onko osasto suljettu, avo- vai erityisen vaikeahoitoisten osasto. Lisäksi merkittävää on, mistä syystä henkilö on osastolle tullut. Omia vaatteita voi käyttää, mutta jos ne ovat resuiset, sairaala antaa vaatteet. Hoidon alussa seurataan hlön köytöstä ja tarpeen mukaan seurantaa ja valvontaa kiristetään tai helpotetaan. Omahoitajan saat, mutta harvoin hän ehtii keskustella. Psykiatri lähinnä tutkii keskustelemalla. Joskus psykologi tekee tutkimuksia, päätä voidaan magneettikuvata tai ottaa sähkökäyrää, verikokeita otetaan. Omaisia voi tavata aika vapaasti. Ulkona voi liikkua yksin, ellei hlö ole itsetuhoinen tai avoimen psykoottinen. Hoitokokouksiin voidaan kutsua avoihon työntekijöitä ja omaisia. Jos on huono tuuri, ovat muut potilaat osastolla niin sekoja, että pahaa tekee. Jos on hyvä tuuri, sieltä voi saada ystäviä lopuksi ikää. Ai niin, itsemurhan voi tehdä myös sauraalassa, eivät nekään paikat ole täysin turvallisia.

Mun täti hakeutui psykiatrisella osastolla kerran uupumuksen vuoksi. Hän kehui sitä, että oli niin kiva, kun sai vaan levätä eikö tarvinnut laittaa ruokaa kun aina pääsi valmiiseen pöytään. Minä ajattelin, että niinpä niin. Mieluumin minä uupuneena lepäisin kotona ja vaikka tilausin Woltista ruokaa kotiin kuin menisin kuormittamaan terveydenhuoltoa. Sitten kuitenkaan sairaalapaikkojen ei riitä niille, jotka oikeasti niitä tarvitsisivat.

Itselläni valitettavasti koko kyseiseen järjestelmään mennyt aikalailla luottamus, kun olen lueskellut ja kuullut ihmisten kokemuksia. On yhtä tyhjän kanssa ja intressi tuskin on potilaiden tilanteen parantuminen. Monessa muussa maassa sairaalahoitoa on huomattavasti vähemmässä määrin, sairaajärjestelmiä on lakkautettu. Suomessa taas köyhyyspolitiikka on päätetty järjestää näin.

Eräs kaverini pyöri aikansa keskusteluterapiassa psykoosin sairastuttuaan. Hänelle sopivaa rauhallista työharjoittelupaikkaa, kuntoutumisen tueksi avohoidossa mietittäessä, oli ehdotettu työharjoittelua päiväkodissa. Muitakin erikoisia juttuja oli, mutta ei nyt niistä sen enempää.

On surullisia nämä nykyajan muutaman päivän ja viikon hoitoajat. Veljeni sairastui ensimmäiseen psykoosiinsa 90-luvulla ja oireet oli niin rajut, että hoidossa meni vuosi. Mutta hoitotasapaino ja sairaudentunto löytyi. Oli valtava helpotus meille omaisille kun hän sinne hoitoon joutui/pääsi. Pakkohoitohan se oli, mutta tilanne oli huono. Nyt on elänyt jo yli parikymmentä vuotta rauhallista elämää. Lääkitys pitää oireet poissa.

Vierailija kirjoitti:

On surullisia nämä nykyajan muutaman päivän ja viikon hoitoajat. Veljeni sairastui ensimmäiseen psykoosiinsa 90-luvulla ja oireet oli niin rajut, että hoidossa meni vuosi. Mutta hoitotasapaino ja sairaudentunto löytyi. Oli valtava helpotus meille omaisille kun hän sinne hoitoon joutui/pääsi. Pakkohoitohan se oli, mutta tilanne oli huono. Nyt on elänyt jo yli parikymmentä vuotta rauhallista elämää. Lääkitys pitää oireet poissa.

Lisätään vielä että ensimmäiset 9 kuukautta oli pakkohoitoa, viimeiset kolme kuukautta oli jo vapaaehtoisesti.

Itselläni tosi ristiriitaiset kokemukset. En tiedä. Hyvää ja huonoa. Henki säilyi, trauma jäi. En tiedä onko oikeasti potilaslähtöstä, koska kiire ja potilaita jonoksi asti. Diagnoosikin jotain sinnepäin.

Vierailija kirjoitti:

Osastoilla tulee oikeasti hulluksi. Niitä hoitoja kannattaa vältellä. Minulle paras lääke on ollut ihan palkkatyö. Ei ole voimia enää pyöritellä turhuuksia päässään päivät pitkät. Kotona vain syödään ja nukutaan.

Voi kulta kun kaikki eivät saa palkkatyötä vaikka laittaisi sata hakemusta viikossa.  Minä minä minä olen paras. 

Ei osastolla ole muuta kuin lääkkeet. Mitään tekemistä siellä ei ole. Vankilassakin enemmän tekemistä kuin osastolla (en tosin itse ole ollut mutta tuttu ollut)

Ei ole kokemuksia mutta toivottavssti hoito suoritetaan aina sairaalassa. Taitaa perusoikeudet  olla vaarassa jos kotiin tuodaan tuollaisia hoitoja. Kuka valvoo että mennään terveydenhuollon lakien mukaan? Melko tärkeää olisi tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemuksia mutta toivottavssti hoito suoritetaan aina sairaalassa. Taitaa perusoikeudet  olla vaarassa jos kotiin tuodaan tuollaisia hoitoja. Kuka valvoo että mennään terveydenhuollon lakien mukaan? Melko tärkeää olisi tuo. 

Kotona ollaan avohoidossa eli jokainen saa päättää itse mitä tekee ilman valvontaa. Sairaalassa yleensä pakkohoito eli pakkolääkitys jne.

Avossa siis saa päättää ite ottaako lääkkeitä vai ei jne. Kukaan ei voi pakottaa