Lue keskustelun säännöt.
Oma lapsettomuuden suru pilasi ystävyyssuhteen
23.10.2022 |
Olen kahden viimeisen vuoden aikana käynyt läpi kaksi keskenmenoa ja sen jälkeen kihlattu vielä jätti toisen naisen takia, joten olen käynyt läpi aikamoista tunnemyrskyä. Minulla on ystävä, joka oli raskaana juuri tuohon aikaan kun tämä kaikki tapahtui. Se tunneskaala mitä kävin läpi omien kokemusteni takia oli jotain mitä ei pysty selittämään, olin yhtä aikaa pohjattoman surullinen, vihainen, katkera ja peloissani, kun kaikki omat unelmat oli menneet sirpaleiksi. Masennuin enkä jaksanut iloita ystäväni elämänvaiheesta, mistä johtuen tunsin itseni huonoksi ystäväksi ja hirveäksi ihmiseksi. Jouduin ottamaan etäisyyttä ja kerroin hänelle, että tarvitsen aikaa käsitelläkseni asioita. Koin yksinkertaisesti, että joka kerta hänet tavatessani omat haavat aukeaa uudestaan enkä pysty erottamaan toisen elämää omasta surustani. Tapaamiset tuntuivat hirveän raskailta, koska jouduin pinnistelemään. Halusin pystyä elämään mukana ystäväni uutta elämänvaihetta, mutta en pystynyt, koska suru ja viha omista kokemuksista oli niin suuria. Lopulta otin reilusti etäisyyttä, pidimme edelleen viestitse yhteyttä, mutta tapaamiset harventuivat. Kerroin kyllä hänelle tunteistani ja siitä miksi tarvitsen aikaa, luulin että hän ymmärsi. Niin hän ainakin ensin sanoi. Ilmeisesti ei sitten kuitenkaan ymmärtänyt, koska vähän aikaa sitten hän laittoi kokonaan välit poikki ja haukkui minut myrkylliseksi ystäväksi. Ymmärrän kyllä, että hänestäkin on voinut tuntua pahalta se etten ole ollut läsnä ja olen sitä pyytänyt häneltä anteeksi. En vaan osannut selittää hänelle, miten kokonaisvaltainen se kipu oli mitä itse kävin läpi ja miten pahalta oma tyhjä syli tuntui. Varmasti se teki minusta huonon ystävän enkä pystynyt aidosti iloitsemaan hänen elämäntilanteestaan. Harmittaa.
Onko kenelläkään muilla samanlaisia kokemuksia tai ajatuksia jakaa?
Kommentit (42)
Puolan klinikoilta saa lahjasoluja 400e/kpl. Pieni hinta toivosta. Kunhan tokenet kokeile saada lapsi yksinään. Kreikasta löytyy hankaliin raskauksiin erikoistunut lapsettomuuslääkäri.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, olen niin pahoillani raskaista vastoinkäymisistäsi. Älä suotta syyttele itseäsi -kuullostaa siltä, että olet toiminut tilanteessa asiallisesti ja muuhun et ole ymmärrettävästi kyennyt ja tuntemuksesi ovat hyvin tavallisia ja luonnollisia tuossa tilanteessa.
Itse olin niin hajalla ensimmäisen keskenmenon jälkeen, että en kyennyt menemään esim. perhejuhliin pitkään aikaan, koska itku oli niin herkässä enkä kyennyt hillitsemään sitä (minulle epätavallista). Kun sain toisen keskenmenon raskauden kestettyä muutaman kk, siitä toipuminen kesti oikeasti vuosia..etenkin kun raskaus aiheutti vaikeahoitoisen sairauden puhkeamisen.
Anna itsellesi lupa surra ja tuntea niin kuin tunnet. Nuo ovat hyvin rankkoja elämäntapahtumia ja pettymyksiä ja menetyksiä. Toivon sinulle kaikkea hyvää🧡
Vierailija kirjoitti:
Puolan klinikoilta saa lahjasoluja 400e/kpl. Pieni hinta toivosta. Kunhan tokenet kokeile saada lapsi yksinään. Kreikasta löytyy hankaliin raskauksiin erikoistunut lapsettomuuslääkäri.
Tsemppiä!
Tarkoitat varmasti hyvää ja kiitos siitä, mutta kun on kyse tällaisesta aiheesta, niin ratkaisukeskeinen lähestymistapa vinkkeineen ei oikein tarjoa sitä kuuntelua ja lohdutusta, jota tässä tarvitaan. Se menee samaan sarjaan kuin surun tunteet ohittava onhan sinulle vielä aikaa ja voit tulla raskaaksi/löytää parisuhteen. Ap suree menetettyä rakkautta ja syntymättömiä lapsia, niitä ainutkertaisia ihmisolentoja. Uusien tuulien ja pohdintojen aika on myöhemmin, ei nyt.
Mä kun olin aikoinaan raskaana, lapsettomuudesta kärsivä ystävä etääntyi ja ymmärrän kyllä miksi. Oli mullakin huolia raskauden aikana, mutta ymmärsin täysin miksi etääntyi. Tunsin surua hänen puolestaan, mutta en halunnut tungetella tai kysellä syitä miksi lopetti yhteydenpidon. Välillä lähetin viestiä ja kysyin kuulumisia ja hän vastasi, jos halusi. Tiedän, että hän oli tosi syvissä vesissä ja koki itsensä kannalta parhaaksi pitää etäisyyttä. Ei olla vieläkään tekemisissä ja ikävöin häntä, mutta ymmärrän hänen valintansa. Olen hänelle kertonut, että ottaa yhteyttä, jos joskus vielä kokee, että pystyy siihen.
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä kirjoitat aina samalla tyylillä nämä kaikki provosi.
Ei minulla nyt muuta.
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Tämä. Jos kaikki noudattaisivat samaa logiikkaa, että "kun itse en voi saada lasta niin en voi olla tekemisissä lapsellisten kanssa", se johtaisi siihen että sinkut eivät kestäisi ystävyyttä parisuhteessa olevien kanssa, työttömät eivät voisi olla tekemisissä työssäkäyvien kanssa, sairastuneet eivät sietäisi terveiden seuraa jne...
Kaikillahan on jotain murheita, menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässä. lapsettomat ovat jotenkin niin itsekeskeisiä että sapettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Ei kyllä tullut tästä sellaista vaikutelmaa minusta ainakaan. Tässähän oli puhe oman ajan ottamisesta sille, että saa kerättyä voimia ja käsiteltyä omia asioita. Ihan luonnollista tuo on minkä tahansa menetyksen tai kriisin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Koska se on niin iso henkilökohtainen tragedia. Asian mittaluokka on kertakaikkiaan iso. Lapseton kun jää myös ilman lapsenlapsia. Myös parisuhde voi kariutua, kuten ap:lla. Voi olla vaikea löytää uutta kumppania, joka ei haluaisi lasta, ja voi olla vaikea enää luottaa toiseen, vaikka löytyisikin. Eli voit menettää koko sen tulevaisuuden, josta oli haaveillut. Ei vaunulenkkejä ja mammakutsuja tuttujen kanssa, ei lastenvaatteiden hypistelyä ja lastenhuoneen sisustamista, siitä lapsen kanssa touhuamisesta puhumattakaan. Ei ehkä edes parisuhdetta. Koko loppuelämä yksin voi tuntua musertavalta kohtalolta. Yksin et myöskään ostele helposti unelmiesi omakotitaloa jne. ja miksi ostaisitkaan, kun ei ole sitä perhettäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Tämä. Jos kaikki noudattaisivat samaa logiikkaa, että "kun itse en voi saada lasta niin en voi olla tekemisissä lapsellisten kanssa", se johtaisi siihen että sinkut eivät kestäisi ystävyyttä parisuhteessa olevien kanssa, työttömät eivät voisi olla tekemisissä työssäkäyvien kanssa, sairastuneet eivät sietäisi terveiden seuraa jne...
Kaikillahan on jotain murheita, menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässä. lapsettomat ovat jotenkin niin itsekeskeisiä että sapettaa.
No ei minulla ollut tarkoitus ketään lapsellista poistaa elämästäni, tarkoitus oli vaan kerätä voimia ja saada läpikäytyä omaa surua sen verran, että jaksan taas kohdata ihmisiä paremmin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Se vain on monille erityisen suuri suru. Miksi koet tarpeelliseksi kyseenalaistaa toisten ihmisten tuntemukset? Eivät ne sillä muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empatiakyvyttömyys ja ymmärtämättömyys loistaa monista kommenteista läpi tässäkin ketjussa.
No, hän eli elämässään ainutlaatuista aikaa raskaana ollessaan ja on nyt äiti. Se on arvokas asia hänelle. Sun seurassa hänestä saattaa tuntua, että joutuu kutistamaan onneaan, eikä se ole oikein. Hänellä on täysi oikeus nauttia nyt omasta onnestaan täysillä.
Olen pahoillani sinun puolesta. Tuo on niin kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Tämä. Jos kaikki noudattaisivat samaa logiikkaa, että "kun itse en voi saada lasta niin en voi olla tekemisissä lapsellisten kanssa", se johtaisi siihen että sinkut eivät kestäisi ystävyyttä parisuhteessa olevien kanssa, työttömät eivät voisi olla tekemisissä työssäkäyvien kanssa, sairastuneet eivät sietäisi terveiden seuraa jne...
Kaikillahan on jotain murheita, menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässä. lapsettomat ovat jotenkin niin itsekeskeisiä että sapettaa.
Sinä se itsekeskeiseltä vaikutat. Kaiken pitäisi pyöriä lapsellisten ympärillä, työpaikan lomista lähtien. Joku ehdotti johonkin tällaiseen ketjuun, että lapsettomuuttaan surevien pitäisi tarjoutua ilmaiseksi lapsenhoito- ja siivousavuksi lapsen saaneille. Voiko itsekeskeisempää olla?
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Ihan samalla tavalla se lapsellisten ja raskaana olevien kupla saa ihmiset niin käpertymään itseensä, että sieltä ei ulos pystytä näkemään eikä asettumaan muiden asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Tämä. Jos kaikki noudattaisivat samaa logiikkaa, että "kun itse en voi saada lasta niin en voi olla tekemisissä lapsellisten kanssa", se johtaisi siihen että sinkut eivät kestäisi ystävyyttä parisuhteessa olevien kanssa, työttömät eivät voisi olla tekemisissä työssäkäyvien kanssa, sairastuneet eivät sietäisi terveiden seuraa jne...
Kaikillahan on jotain murheita, menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässä. lapsettomat ovat jotenkin niin itsekeskeisiä että sapettaa.
Sinä se itsekeskeiseltä vaikutat. Kaiken pitäisi pyöriä lapsellisten ympärillä, työpaikan lomista lähtien. Joku ehdotti johonkin tällaiseen ketjuun, että lapsettomuuttaan surevien pitäisi tarjoutua ilmaiseksi lapsenhoito- ja siivousavuksi lapsen saaneille. Voiko itsekeskeisempää olla?
Tämä! Tässä maailmassa kaikki pyörii lapsellisten ympärillä ja heidän ehdoillaan, heitä pitää ymmärtää ja takiaan joustaa. Heidän asiansa ja murheensa ovat ainoita millä on merkitystä. Se jos mikä on itsekästä ja kapeakatseista.
Ap, tuo ystävyyssuhteiden kärsiminen tai jopa kokonaan kariutuminen on osa lapsettomuuden seurausta ja tuskaa. Juuri siksi lapsettomuus on niin iso tragedia. Sinulta meni parisuhdekin. Ei lapsettomuus ole vain sen lapsen puuttumista. Se vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti koko elämään ja myös moniin muihin ihmisisuhteisiin.
Voi ap, sulle on sattunut useampi tragedia samaan aikaan :( Keskenmenot ja suhteen päättyminen noin rumasti vaikuttaisivat kenen tahansa mielenterveyteen. Kuulostaa, että olet pinnistellyt äärirajoilla. Ystäväsi oli raskaana (ehkä myös parisuhteessa) joten hän ei ehkä osannut samaistua tilanteeseesi. Ihmiset kun tuppaavat katsoa maailmaa siitä omasta lähtökohdastaan, mikä on ihan inhimillistä, mullistavia asioita hänelläkin on ollut meneillään. Aika ilkeää kyllä sanoa mieli maassa olevaa myrkylliseksi, kuin löisi lyötyä.
Auttaisiko käynnit vaikka psykologilla tms. ammattilaisella purkamaan tunteita ja käsittelemään surua? Sieltä voisi saada parempia neuvoja asian käsittelyyn ja eheytymiseen, kuin tältä palstalta. Terapeutti voi myös suositella kirjoja luettavaksi, toki voi itsekin googletella, josko aiheita käsitteleviä kirjoja olisi. (Itselle terapeutti suositteli paria erokirjaa aikanaan ja koin niistä olevan apua, uskon että keskenmenojen suruun löytyisi jotakin vastaavaa). Ystävyyssuhdetta voi ja ehkä kannaattaakin jonkin ajan päästä rakentaa uudelleen, olettaen että ystäväsi ei ole aivan täysi kuspää. Itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä, tarvitset nyt aikaa ja tukea, jotta saat taas elämänsyrjästä kiinni ja iloa ja valoa päiviisi :)
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki sympatia kaikille sureville, mutta miksi juuri lapsettomuuden suru tuntuu olevan sellainen mikä käperryttää jotenkin sellaiseen jamaan että ystävien omat surut ja vastoinkäymiset menettävät merkityksensä?
Olin nuorena pitkään sinkku, ja olisin halunnut löytää jonkun kyllä. Siltikään kenenkään seurustelu-uutiset eivät tuntuneet erityisen vaikeilta. Korkeintaan joskus ihmettelin, miten jotkut niin helposti tapaavan jonkun, jonka kanssa on molemminpuolista kemiaa.
Samoin muiden opiskelu-, työ-, tai asumiskuviot ovat aina tuntuneet heidän asioiltaan, minulla on omani.
Mutta siinä vaiheessa kun minulla oli jo vauvakuumetta (mutta ei edes yritystä vielä), niin menin joistakin vauvauutisista hetkellisesti tolaltani. Se on ollut minulle niin järisyttävä asia, ja näen että on monille muillekin naisille. Oma raskausuutiseni herätti myös joissakin (ei niin läheisissä) naisissa suuria tunteita.
Miksi se on näin? En tiedä, ehkä se on useimpiin naisiin koodattu asia. En ole edes kovin perinteistä äitityyppiä, ts. en ole koko elämääni haaveillut häistä ja kodin sisustamisesta, vaan olen enemmänkin urbaani uraihminen.
Miksi se on itsekeskeisyyttä ottaa etäisyyttä jos sitä tarvitsee? Ap sanoi pinnistelleensä pitkään oman jaksamisensa kanssa ja yritti olla hyvä ystävä omasta tilanteestaan huolimatta. Kyllä silloin on pakko alkaa pitää myös itsestään huolta jos huomaa voimien loppuvan. Myötätuntoa ja ymmärrystä soisi olevan molemmin puolin.