Yksinäisyys parisuhteessa - onko vertaistukea?

Et sinä voi saada toimivaa parisuhdetta sellaisen kanssa, joka ei sitä halua. Toisen kanssa olisi mahdollisuus tai sinkkuna elää niin, ettei yksinäisyys hieroudu naamaan.

Olen ikisinkku ja olin hetken parisuhteessa. Olin yksinäisempi kuin aikoihin sen suhteen aikana.

Huono parisuhde

Sinkkuus

Hyvä parisuhde

Eli olet nyt heikoimmalla tasolla. Sieltä voit lähteä keskitasolle ja pitää ovet auki ylimmälle tasolle, jos osuisi kohdalle. Ihmisen elinvoima valuu hukkaan, kun roikkuu epätyydyttävässä elämäntilanteessa. Vaikka jäisit suhteeseen, sinun pitää löytää syy elää ja olla suhteen ulkopuolelta, koska suhde=mies ei sitä tarjoa.

Mitäs jos miehen mielestä ainoa yhdessä tehtävä asia olisi seksi eikä mikään muu kiinnosta?

Mikä ketjun aloittajalla on tilanne nyt, onko yksinäisyyteen löytynyt ratkaisua/helpotusta?

Tilanne tuttu myös minulle. Pitkässä parisuhteessa olimme alkaneet mieheni kanssa etääntyä toisistamme jo aikaisemmin miehen tehdessä pitkää päivää töissä. Jotenkin kestin sen kun viimeinen lapsi oli vielä kotona ja hänestä oli seuraa, mutta hänen lähdettyä omilleen tunsin itseni todenteolla yksinäiseksi kotona ollessani. Jotenkin kaikki vaan hiipi elämäämme, ensin ajauduttiin eri huoneisiin miehen kovan kuorsauksen vuoksi, sitten loppui muukin läheisyys ja ajan kuluessa yhteiset puheenaiheetkin ehtyivät, yhteys välillämme katkesi. Mieheni kanssa olimme suunnitelleet kaikenlaista "sitku" elämää kun lapset ovat muuttaneet pois ja meillä olisi vihdoinkin enemmän yhteistä aikaa, mutta toisin kävi. Tuosta ajasta on nyt kulunut kolme vuotta ja pieni puro välillämme on kasvanut valtamereksi. Mies alkoi opiskelemaan työn ohessa ja kaikki yhteiset suunnitelmat kariutuivat siihen kun opiskelusta tulikin hänen uusi "harrastus".  Kyllä minullakin ystäviä ja harrastuksia on, mutta kodista on tullut minulle paikka jossa koen valtavaa yksinäisyyttä ja yhteydettömyyttä. Viisikymppisenä kuitenkin koen, ettei elämäni ihan tälläistä vielä pitäisi olla ja siksi olenkin usein miettinyt että olisiko kokonaan yksin oleminen helpompaa kun yksin parisuhteessa?

up

Ankeita liittoja. Surkeaa elämää. Ihan outo systeemi.

Elämä on outo systeemi, parisuhteet etenkin. Onko joku löytänyt uuden onnellisemman parisuhteen 50:senä? On kait niitä. Kerro oma kokemuksesi!

Minulle on ongelma ei ole yksinäisyys vapaa-aikana vaan se, että sängyssäkin tuntee olevansa yksinäinen, vaikka toinen olisi siinä vieressä.

Tyttö on aina uhri.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ikäviä kommentteja. Itse olin aikanaan toistakymmentä vuotta suhteessa, joka loppua kohden ei ollut enää parisuhde, mies ei antanut itsestään mitään eikä ollut kiinnostunut minusta lainkaan. Tällä en tarkoita, että olisin kaivannut koko ajan miehen huomiota, vaan että meillä ei ollut muuta puhuttavaa kuin lapset. Kun koitin ottaa yksinäisyyttäni puheeksi, se ei ollut meidän vaan minun ongelmani, mies ulkoisti itsensä täysin.

Kun lopulta muutin pois, ero tuli yllätyksenä ja mies olisi ollut valmis puhumaan ja kuuntelemaan. Olin kuulemma tunnekylmä kun en antanut hänelle mahdollisuutta muuttua.

Sinulla se ikävä kommentti ja tarina on. Eronneet ja karanneet toki yläpeukuttavat.

Kokemuksen syvällä äänellä: ukoillanne on joku toinen, vähintään mielessä. Olette vain hyödykkeitä. Eivät enää teitä rakasta. Tuntekaa rakkaat naiset oma arvonne, älkääkä jääkö tuollaisiin suhteisiin. Lähtekää, olkaa vapaita! Ja ehkä vielä kohtaatte jonkun, joka haluaa olla juuri teidän kanssanne, rakastaa ja kunnioittaa. Meillä on täällä vain yksi elämä.

Vaikuttaa siltä, että täällä keskustellaan etupäässä miesten aiheuttamista parisuhdeongelmista, mutta osaavat naisetkin. 



Joku mainitsi aiheen mitä sinulle kuuluu, ja tähän voisi vielä lisätä vaikkapa sen hiljaisen läheisyyden toisen kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että vain ollaan toinen toisen kainalossa ja siinä se. 

Rakastuminen ja rakastaminen muuten ovat vähintäänkin kaksi eri asiaa. Rakastuminen syntyy pienistä asioista, sellainen kipinä, tiedätte kyllä. Rakastaminen puolestaan on elämistä toisen ihmisen kanssa ja vieläpä vapaaehtoisesti. 

Toista ihmistä ei saa loukata, on olemassa kultainen sääntö jonka mukaan moni asia tapahtuu parhain päin. 

Joku mainitsi myös sanan mörökölli ja tämä ominaisuus ainakin itselläni syntyy ja tapahtuu itseeni kohdistuvan vähättelyn myötä. Tähän liittyviä asioita ovat myös toisen puolelta tapahtuva hiljaisuus ja itseni, ehkäpä se oli virheellinen, tapa antaa yhä uudelleen anteeksi, kun se keskustelukaan ei auttanut.