Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen on aivan turha sanoa mitään minkään juhlien tai muun vastaavan suunnitteluun. Naisella on aina yksi ja ainoa oikea tapa tehdä juhlat ja kaikki siitä poikkeavat ehdotukset ovat vääriä ja tullaan jyräämään.

Minä aloitan juhlien ja ym muun suunnittelun hyvissä ajoin. Kysyn miehen mielipiteitä, tarjoan vaihtoehtoja, päivämääriä. Silloin hän vastaa: en tiedä kumpi on parempi, ihan sama, ihan ok, en jaksa miettiä, niin kai, en pysty sanomaan, en jaksa nyt miettiä. Kysyn monta kertaa.

Koska juhlia varten pitää lyödä joitain asioita kuitenkin lukkoon jossain vaiheessa ja tehdä varauksia ym., että suunnittelu voi jatkua niin minä teen sitten päätöksiä koska miehestä ei tule vastauksia. Tämä kaikki on hänelle ok siihen asti kun juhlat alkavat olla viikon sisällä. Sitten alkaa kiinnostus: Miksi valitsit niin tai näin, tai olisiko pitänyt tehdä noin. Yleensä on jo myöhäistä siinä kohtaa kun mies herää asiaan. Sitten varmaan kokee, ettei ole saanut vaikuttaa asioihin. En välitä, juhlat jäisivät järjestämättä jos jäisin odottelemaaan miehen aktiivisuutta asiassa.

Uskon, että moni nainen tunnistaa tämän kuvion. Mies luulee, että juhlat taiotaan simsalabim ja riittää kun kakku kannetaan pöytään. Elokuvissa saa ehkä kahden päivän varoitusajalla järjestettyä ihanat juhlat upeassa paikassa ja ystävät paikalle ilman sen suurempaa eforttia. Oikeassa elämässä paljon on tehty ennen sitä kun kakku nostetaan pöytään.

Joten kaikki se hössötys mitä nainen tekee juhlien ympärille on ajanhukkaa.

Joo, mun miehen mielestä etukäteen suunnittelu on turhaa stressausta. Minun mielestäni viime tippaan jättäminen on turhaa stressausta. Joku perustavanlaatuinen ero siinä ajattelutavassa? On se kyllä oppinut muutamien juhlien kokemuksella että ei, kaikkea ei kannata jättää viime tippaan, mutta kyllähän se edelleen menee niin että minun pitää patistella ja olla aloitteellinen että jotain tapahtuu. Vähän ärsyttää se toisinaan, mutta taas tämä palsta on osoittanut selvästi että itseasiassa se on aika erinomainen mies kaikin puolin :)

Kyllä syy on muualla jos miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, on saatu opiskelut hoidettua aikataulussa, töihin on päästy aamuisin, on saatu kilpailutettua sopimukset, käytyä talonäytöillä, vertailtua auto, ostettua ulkomaanmatkat ja niihen liittyvä asiat ajoissa, otettu laina, ja muutenkin kaikki on hoidettu koko ajan niillä varoitusajoilla kuin hoidettava on. On suunniteltu lapsen teko, ja hoidettu kaikki lasta varten valmiiksi. Sitten kun lapsi on päivän ikäinen, niin mies joka on koko elämänsä elänyt normaalisti muka jää sohvannurkkaan eikä pysty ymmärtämään että neuvolaan pitää mennä ensviikon tiistainen klo 14. 

Älkää nyt viitsikö. Ainoa asia mikä tuossa muuttuu on se nainen, joka alkaa päsmäröimään, vaatimaan, käskyttämään ja määräilemään sekä kontrolloimaan välittömästi kun penska on pildestä pihalla.

Varsin suorasukaista, mutta todenperäistä kirjoitusta. Alapeukkuja tulossa ja reilusti. Minä puolestani annan virtuaalisen yläfemman. Aina vaan on niin paljon helpompaa syyttää sitä toista. 

Mitäpä naiset, jos antaisitte miehen olla sellainen isä kun hän haluaa. Mä sain tämän mahdollisuuden kumppaniltani eikä yksikään neuvolakäynti jäänyt käymättä.

Sellainen isä, kun isä itse haluaa ei tarkoita sitä, että isä on sellainen, mitä lapsi tarvitsee. Tuossakin pitää miettiä ensin lapsen tarpeita eikä aikuisen mielihaluja.

niinpä, ja sinä naisena määrittelet sen millaisen isän lapsi tarvitsee. Ja joku vielä yläpeukuttaa tuollaista toisen vanhemmuuden määrittelijää. Toistat samaa laulua missä sinä naisena määrittelet kaiken toisten puolesta, ja kontrolloit että tahtosi myös tapahtuu. Sitten kun mies ei sitä jaksa, niin mies on huono isä. Ehei se niin mene.

Miten pihalla ihmiset (ilmeisesti miehet) oikeasti on? Jotkut laput silmillä kulkee eikä seuraa ollenkaan tätä maailmaa? Mikä nyt on se peruste väitteelle että nainen itse omasta päästään keksii ja määrittelee millainen on hyvä isä? En kyllä yhtään ihmettele tätä parisuhdeongelmien määrää, jos miehet oikeasti on sitä mieltä että kaikki normaalivanhemmuuteen kohdistuvat vaatimukset on naisen keksintöä, ja nainen ihan vaan kiusallaan haluaa että lapsesta pidetään hyvä huoli ja että se ei olisi yksin hänen vastuullaan.

Ei ole välttämättä pihalla. Saattaa vaan olla kokemuksia tuollaisesta kaiken kontrollin itsellään pitävästä äidistä. Usko tai älä, sellaisia on olemassa.

Heidän mielestään mies (tai lapsi) tekee ihan oikeita asioita, mutta väärällä tavalla. Siis eri tavalla, kuin äiti itse tekisi. Ja muistaa aina varmuudeksi muistuttaa siitä. Sellainen kalvaa kuin syöpä. Miksi teet tuon noin, miksi otit nuo lapaset, miksi miksi ja miksi. Miksi et osaa tehdä samalla tavalla kuin minä.

Siskoni on juuri tuollainen luonnevammainen henkilö. Aina päsmäröimässä ja päättämässä. Kukaan muu ei saisi päättää mistään. Kuinka monta retkeä onkaan jäänyt tekemättä tai tehty ilman äitiä, kun lapsi on laittanut päähänsä hatun, mikä ei käykään äidille. Tai kuinka mies onkin pakannut eväsvoileivät vääränlaiseen muovirasiaan. V.ttu se on ihan sama millaisessa rasiassa ne leivät kulkee, kunhan ne on pakattu.

Tällaisia ovat ne toiset äidit, joita täällä on hiukan haukuttu. 

Niin on varmasti olemassa. Mutta miksi pitää niin kivenkovaan väittää että jokainen nainen (ja vielä henkilöön menevästi osoittaa väite suoraan kommentoijalle, että SINÄ) toimii noin? Koska oikeasti pieni osa naisista on tuommoisia. En minä ole tavannut yhtäkään, ja tunnen kuitenkin aika monta. En ole kyllä tavannut yhtä surkeita isiäkään kuin tuo ap:n mies, ei sillä. Mutta tunnen aika monta perhettä, jossa työnjako on just semmoinen että naisella on enemmän vastuuta kaikesta kuin haluaisi, ja mies tekee kyllä juttuja lasten kanssa, niitä kivoja juttuja, jättäen tylsät rutiinijutut äidille.

Siksi koska me näemme kyllä jo kommentoinnista nämä naiset jotka tällaisia ovat. Luuletko tosiaan että tuollainen päsmäröijänainen myöntää tai edes huomaa olevansa päsmräi jonk seurassa perheellä on huono olla? Ei, hän luulee olevansa supervanhempi ja kaikkien muiden yläpuolella tuomioitaan jaellessa. 

Ei kaikki naiset olekaan tuollaisia, eikä kukaan ole niin väittänytkään. Kyllä teistä näkee kilometrin päähän kuka sellainen on, kun sellaiseen joskaus on törmännyt. Se on juuri se joka väittää että täydellisestä miehestä ja isäehdokkaasta tuli sekunti lapsen syntymisen jälkeen perässävedettävä olmi joka vain kiusaa vaimoaan ja lastaan. onneksi ihania naisia ja äitejä on enemmistö. Mutta heillä onkin ehjät perheet onnelliset lapset ja tyytyväinen mies sekä hyvä parisuhde. Eivät he ole täällä itkemässä ja muita syyttelemässä omista virheistään.

Ja sinä yrität nyt väittää, ettei tuollaisia perässä vedettäviä olmimiehiä ole olemassa? Vika on vain ja ainoastaan naisessa, TAAS?

No eihän tossa niin väitetty. Annas nyt verenpaineesi hiukan laskea ja lue ajatuksella uudestaan. Älä laske heti mielikuvitustasi laukalle.

Väitettiin. Sulla taitaa olla ihan isompaakin ongelmaa tuon ymmärryksen kanssa? Saisko siihen jotain apua vaikka erityisopettajalta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Ei se aina ole ihan yksinkertaista, ja hätiköinti ei aina ole hyvästä. Kyllä ihminen (jopa mies ;)) voi kasvaa tilanteen tasalle, kun saa hetken aikaa ymmärtää (tai kun on pakkorako).

Meillä esikoisen synnyttyä lasta hartaasti kinunnut mies heittäytyi isoksi vauvaksi, kun yhtäkkiä se uraa tehnyt vaimo olikin kotona kaiket päivät ja hän töissä. Kaikki kotiin liittyä olikin äkkiä vaimon vastuulla, eikä edes siihen vauvaan voinut ottaa lähempää kontaktia. Kaikki pelotti uutta isää, ja laiskuuskin taisi nostella päätään.

Sattuman oikusta toinen lapsi ilmoitti tulostaan heti siihen perään, ja koska kaikkea ei voi ennakoida kukaan, tämä toinen osoittautui vaikeasti kehitysvammaiseksi. Siinä oli kasvun paikka ihan koko perheellä. Ja kyllä, mies kasvoi jättiläisen mittoihin. Hoitui esikoinen ja hoitui myös pieni tulokas, ja vaimokin sai tarvitsemansa tuen ja hoivan kaiken myllerryksen keskellä - samoin sai mieskin, kun vaimon fysiikka alkoi pelata.

Siinä olisi ollut vaikka millaisen katastrofin ainekset tulilla, mutta kaikki kasvoimme ja täytimme paikkamme, joten nyt menee paremmin kuin koskaan. Jos olisi tullut laitettua mies luiskaan heti kättelyssä, olisi jäänyt tämäkin onnellinen kasvutarina näkemättä ja kokematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Ei se aina ole ihan yksinkertaista, ja hätiköinti ei aina ole hyvästä. Kyllä ihminen (jopa mies ;)) voi kasvaa tilanteen tasalle, kun saa hetken aikaa ymmärtää (tai kun on pakkorako).

Meillä esikoisen synnyttyä lasta hartaasti kinunnut mies heittäytyi isoksi vauvaksi, kun yhtäkkiä se uraa tehnyt vaimo olikin kotona kaiket päivät ja hän töissä. Kaikki kotiin liittyä olikin äkkiä vaimon vastuulla, eikä edes siihen vauvaan voinut ottaa lähempää kontaktia. Kaikki pelotti uutta isää, ja laiskuuskin taisi nostella päätään.

Sattuman oikusta toinen lapsi ilmoitti tulostaan heti siihen perään, ja koska kaikkea ei voi ennakoida kukaan, tämä toinen osoittautui vaikeasti kehitysvammaiseksi. Siinä oli kasvun paikka ihan koko perheellä. Ja kyllä, mies kasvoi jättiläisen mittoihin. Hoitui esikoinen ja hoitui myös pieni tulokas, ja vaimokin sai tarvitsemansa tuen ja hoivan kaiken myllerryksen keskellä - samoin sai mieskin, kun vaimon fysiikka alkoi pelata.

Siinä olisi ollut vaikka millaisen katastrofin ainekset tulilla, mutta kaikki kasvoimme ja täytimme paikkamme, joten nyt menee paremmin kuin koskaan. Jos olisi tullut laitettua mies luiskaan heti kättelyssä, olisi jäänyt tämäkin onnellinen kasvutarina näkemättä ja kokematta.

Kyllähän se eroaminen tosiaan tuntuu palstalla meuhkaaville trolleille olevan ihan helppo ratkaisu, ja vakiolällätyksen voi aina käyttää näitä _iteppä puolisosi valitsit ja mitäs et älyä erota_, ja sitten se syy on aina sen, joka hakee paskaan tilanteeseen parannusta.

Mutta tositilanteessa ihmiset kyllä tajuavat, että asioita kannattaa ensin yrittää selvittää. Aina on olemassa sekin mahdollisuus, että toinen ymmärtää tilanteen ja pystyy kehittymään. Ja jos ei, niin sitten voi erota. Onpahan ainakin edes yrittänyt parhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tämä vaan sellainen miinakenttä miehille. Ihan sama mihin jalkasi lasket, niin aina posahtaa. Turhaahan tässä on yrittää kertoa tai kirjoittaa, miltä jokin asia miehen silmissä näyttää tai vaikuttaa.

Kyllä isänä oleminen, hyvänä sellaisena on tämä päivänä vaikeaa. Mikään ei tunnu kelpaavan eikä varsinkaan miehet kykene mihinkään. Tosin epäilen, onko monikaan kirjoittajista edes parisuhteessa. Tekstin perusteella ei. Koskee sekä miehiä, että naisia.

Ensi viikolla sitten taas uusi aihe. ..

Korjaan tekstiäsi, mikään ei tunnu kelpaavan äideille. Lapsille sen sijaan kelpaa. Sitä on vain vaikea nähdä kun koko ajan se toinen vanhempi haukkuu miten huono isä olet lapsillesi. Lasten mielestä kuitenkin rakkain ja paras isä mitä on olemassa.

Kyllähän ne lapset tykkää, kun saa katsoa päivät telkkaria, syödä mitä huvittaa, ei ole mitään iltapesuja tai nukkumaanmenoaikoja. Hyvä vanhemmuus on lasten mielestä ihan eri asia mitä huolehtivan vanhemman mielestä.

Siis tapahtuuko teillä oikeasti tuollaista? Vai onko tää taas normaali v.ttuilua miehille?

Jos teillä tilanne on tuollainen, niin silloin sinä kyllä olet se perässävedettävä ja vedätettävä oleva henkilö.

Ei ole, mutta on meissä eroja. Minun mielestä vanhemman pitää aina ennakoida, miehen mielestä asioita ehtii miettiä sittenkin, kun tilanne on päällä. Siis ruokaa ruvetaan miettimään kun lapsilla on nälkä, iltahommia aletaan miettiä, kun lasten pitäisi olla jo sängyssä, vaipan ehtii vaihtaa kun telkkarissa on mainoskatko tai ohjelma loppuu, vaatteet ehtii etsiä aamulla, siis kaikkea tuollaista.

Koska tuossa tilanteessa mies voi luottaa siihen, että nainen kantaa vastuun. Meidät naiset kasvatetaan vastuunkantajiksi jo pienistä pitäen, miehet ei.

Ööö...

Kuka ne lusmuilijat sitten kasvattaa? Miehethän ei palstan mukaan osallistu lapsien kasvatukseen. Naisethan sen yksinään hoitaa? Miksi äidit eivät sitten kasvata myös poikiaan vastuunkantajiksi. Sä voitkin nyt avata tätä kovin omituista maailmankuvaasi.

Tyhmempi voisi tästä tehdä nyt yhteenvedon. Tää varmasti raivostuttaa monet.

Äidit kasvattavat tytöistään vastuunkantajia. Pojat jätetään ilman tätä kasvatusta.

Sitten poika menee naimisiin naisen kanssa, joka sallii käytöksen ja toimii samalla tavalla kuin miehensäkin äiti. Pojasta ei taaskaan kasvateta vastuunkantajaa.

No onneksi tätä tapahtuu vaan palstamammojen mielikuvituksessa. Oikeassa maailmassa (taas) tilanne on hiukan toinen. Mutta kyllä, joskus naisen ajatukset on ihmeellisiä.

Oletko muuten itse kasvattanut ainuttakaan lasta? Jos olet, niin toivotaan että ei ollut poika...

Lapsi oppii oman sukupuolensa roolimallin pääasiassa samaa sukupuolta olevalta vanhemmaltaan. Siinä ei naisen kasvatustyö paljoa pysty pelastamaan, jos isä on lusmu. Sama on esim. koulunkäynnin suhteen, jos isä väheksyy koulutuksen arvoa eikä tue poikaa opinnoissa, pojasta tulee alisuoriutuja koulussa.

Perheeseemme kuuluvat minä (nainen), vapaamatkustava mies, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Kaikki nämä vuodet olen kasvattanut ja vaatinut lapsia tekemään kotiöitä, opiskelemaan ja kantamaan vastuuta yhtälaisesti. Pahoin pelkään, että kasvatuksesta huolimatta, per*eilevän miehen malli on kuitenkin siirtymässä vahvasti pojille. Kaikesta kasvatuksesta ja vaatimisesta huolimatta, eteenkin esikoispojan kanssa saa joka kerta riidellä esim. roskapussin viemisestä... :(

Tämän palstan miesten logiikan mukaan syy on tietenkin sinun, koska et joko ole opettanut kodinhoitoa miehelle /et osaa motivoida häntä tarpeeksi nätisti /et ole eronnut hänestä. Et osannut ennen lapsia lukea, että tilanne tulisi olemaan tämä,  valitsit väärän kumppanin, ja nyt tuhoat lastesi mahdollisuuden saada terveen esimerkki parisuhteesta.

Syyllisyys on sinun, sillä välin miehesi voi vetää lonkkaa. 

Ihan turhaa tollanen selittäminen. Asiat olisi voinut kyllä toisellakin tapaa hoitaa. Teoilla on aina seurauksia.

Vaimo olisi voinut yrittää opettaa sitä miestään. Jos ei ylpeys kestä, niin ei sitten. Jos kestää ja miestä ei kiinnosta, se lempataan pihalle. Sitä ei silloin yhteiselämä kanssasi kiinnosta.

Miksi tää on teille näin vaikea asia? Jos tollasta lusmuilijaa pidetää vuodesta toiseen (tässä tapauksessa tehty 3 lasta) niin ei kai se mies silloin mikään paskakasa voi olla?

Ja jos on, niin miksi tulisi sen pitäjää kutsua? Eipä ainakaan kovin viisaaksi.

Onko tämä oksennus nyt tulkittava niin, että vain naisten teoilla on seurauksia? Ja jos valitsee olla tekemättä mitään, on täysin vapaa kaikesta vastuusta?

Kaikkien teoilla on seurauksia. Mitään tekemisen seurauksena on ulos potkiminen. Näin tekee jokainen, jolla on kaikki kortit pakassa. Kaikilla ei vaan ole. Sitä sinäkään et näytä ymmärtävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Ei se aina ole ihan yksinkertaista, ja hätiköinti ei aina ole hyvästä. Kyllä ihminen (jopa mies ;)) voi kasvaa tilanteen tasalle, kun saa hetken aikaa ymmärtää (tai kun on pakkorako).

Meillä esikoisen synnyttyä lasta hartaasti kinunnut mies heittäytyi isoksi vauvaksi, kun yhtäkkiä se uraa tehnyt vaimo olikin kotona kaiket päivät ja hän töissä. Kaikki kotiin liittyä olikin äkkiä vaimon vastuulla, eikä edes siihen vauvaan voinut ottaa lähempää kontaktia. Kaikki pelotti uutta isää, ja laiskuuskin taisi nostella päätään.

Sattuman oikusta toinen lapsi ilmoitti tulostaan heti siihen perään, ja koska kaikkea ei voi ennakoida kukaan, tämä toinen osoittautui vaikeasti kehitysvammaiseksi. Siinä oli kasvun paikka ihan koko perheellä. Ja kyllä, mies kasvoi jättiläisen mittoihin. Hoitui esikoinen ja hoitui myös pieni tulokas, ja vaimokin sai tarvitsemansa tuen ja hoivan kaiken myllerryksen keskellä - samoin sai mieskin, kun vaimon fysiikka alkoi pelata.

Siinä olisi ollut vaikka millaisen katastrofin ainekset tulilla, mutta kaikki kasvoimme ja täytimme paikkamme, joten nyt menee paremmin kuin koskaan. Jos olisi tullut laitettua mies luiskaan heti kättelyssä, olisi jäänyt tämäkin onnellinen kasvutarina näkemättä ja kokematta.

Malttakaa sitten odotella. Älkää sillä välin solvatko ja haukkuko miehiänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Miksi kuvittelet, että "miehen suulla" tekemäsi kirjoitus olisi poikinut negatiivista kommenttia? Tuohan on just sitä, mitä moni kirjoittaja on peräänkuuluttanut eli samassa veneessä olemista.

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on herännyt siihen tosiasiaan, että häneltä vaaditaan myös osallistumista perheen elämään. Hän ei halua ja kaduttaa. Nyt miehen veri punnitaan, onko mies vai hiiri, kasvaako aikuiseksi vai ei. En löisi vetoa aikuiseksi kasvamisen puolesta, mutta ihmeitäkin toki tapahtuu.

Meillä kävi niin että exä ei koskaan ksavanut aikuiseksi, vaan jäi sille määräilytasolle, ja on siellä vieläkin vaikka lapsetkin ovat jo aikuisia. Minä onneksi löysin tasapainoisen suhteen, jossa on hyvä olla edelleenkin, ja nainen aikuinen ihminen eikä mikään mielestään jumalasta seuraava joka kuvittelee harhoissaan tietävänsä aina kaiken muita paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Miksi kuvittelet, että "miehen suulla" tekemäsi kirjoitus olisi poikinut negatiivista kommenttia? Tuohan on just sitä, mitä moni kirjoittaja on peräänkuuluttanut eli samassa veneessä olemista.

Kun lukee tätä ketjua. Esimerkkinä vaikka ne jutut missä yritetään miehen suulla kertoa, että nainen saattaa olla suhteessa se vaikeampi persoona. Se joka saa niitä ongelmia aikaan. Lue ja hämmästy.

-eri-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Miksi kuvittelet, että "miehen suulla" tekemäsi kirjoitus olisi poikinut negatiivista kommenttia? Tuohan on just sitä, mitä moni kirjoittaja on peräänkuuluttanut eli samassa veneessä olemista.

Kun lukee tätä ketjua. Esimerkkinä vaikka ne jutut missä yritetään miehen suulla kertoa, että nainen saattaa olla suhteessa se vaikeampi persoona. Se joka saa niitä ongelmia aikaan. Lue ja hämmästy.

-eri-

Kertokaa sitten tarkemmin, millä tavalla nainen on hankala älkääkä heittäkö, että nainen määrittelee millainen on lapsen hyvä hoito. Niitä ohjeita lapsten hoitamiseksi tulee naiselle ihan joka tuutista. Kuinka moni mies on lukenut kaikki oppaat, joita neuvolasta on tullut? Ja jos nainen tietää, että säännöllisillä päivärutiineilla kuten ruokailu-, ulkoilu- ja nukkumaanmenoajoilla, homma toimii, niin miksi miehen pitäisi mennä sitä sotkemaan? Seuraukset kantaa nainen, kun päivä pari menee kiukkuisen lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

30 vuotta tein ihan kaiken kotityön. Roudasin pyörällä ruuat, jne. Vihanraivo viimein puhkesi kauan idettyään ja ero.Mies ihmetteli jälkeenpäin miten paljon hänen on ruokaakin itselleen hommattava ja kotitöitä tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut. Ja minua ilahdutti tekstissä se, että vaikea tilanne on oikeasti yhdessä jaettu ja kannettu. Voisi kuvitella, että se vahvistaa koko perheen tunnetta siitä miten ovat tiimi ja miten ovat selvinneet raskaista ajoista. 

Siinä on iso ero niihin saivarteleviin teksteihin, jota tämä koko keskustelu on täynnä,  joissa "jos äiti sanoo mitä vahemmuuteen tarvitaan, se kertoo vain hänen kontrollintarpeestaan ja todistaa että hän on huono äiti"

Ne kuulostavat lähinnä sellaisten kirjoittamilta, joilta puhetta kyllä tulee, mutta ei mitään takeita siitä, että itse ottaisivat kantaakseen niitä vanhemmuuden raskaimpia taakkoja. Saati edes huomaisivat, että puolisolla on niiden kanssa raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut.

Haha joo, samaa itse katsoin, että tasan tarkaan joko ei oo tositarina tai sitten on mies asialla. Jokainen koliikkilapsen äiti ihan varmasti tietää, mikä on kipuitkun taustalla. Ei taatusti kirjoita että lapsi kärsi _jostain_ suolisto-ongelmasta. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut.

Terve besserwisseri.

Haha joo, samaa itse katsoin, että tasan tarkaan joko ei oo tositarina tai sitten on mies asialla. Jokainen koliikkilapsen äiti ihan varmasti tietää, mikä on kipuitkun taustalla. Ei taatusti kirjoita että lapsi kärsi _jostain_ suolisto-ongelmasta. :D

Ei tienyt äiti eikä sen enempää lääkäritkään. Joten sun kannattaa alkaa alan asiatuntijatsi. Sinusta olisi varmasti monelle apua. Mielestäsi tiedät asiat peremmin kuin lääkärit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut.

Terve besserwisseri.

Haha joo, samaa itse katsoin, että tasan tarkaan joko ei oo tositarina tai sitten on mies asialla. Jokainen koliikkilapsen äiti ihan varmasti tietää, mikä on kipuitkun taustalla. Ei taatusti kirjoita että lapsi kärsi _jostain_ suolisto-ongelmasta. :D

Ei tienyt äiti eikä sen enempää lääkäritkään. Joten sun kannattaa alkaa alan asiatuntijatsi. Sinusta olisi varmasti monelle apua. Mielestäsi tiedät asiat peremmin kuin lääkärit.

Unohdin mainita, että naislääkärit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut.

Terve besserwisseri.

Haha joo, samaa itse katsoin, että tasan tarkaan joko ei oo tositarina tai sitten on mies asialla. Jokainen koliikkilapsen äiti ihan varmasti tietää, mikä on kipuitkun taustalla. Ei taatusti kirjoita että lapsi kärsi _jostain_ suolisto-ongelmasta. :D

Ei tienyt äiti eikä sen enempää lääkäritkään. Joten sun kannattaa alkaa alan asiatuntijatsi. Sinusta olisi varmasti monelle apua. Mielestäsi tiedät asiat peremmin kuin lääkärit.

Sille selittämättömälle _jollekin suolisto-ongelmalle_ on hei nimi, se on just tuo koliikki. Sen tarkkaa syytä ei kukaan tiedä, siksi siihen ei myöskään ole mitään kunnollista apuakaan saatavilla - muuta kuin että lapsi kasvaa ja vaiva helpottaa. Jos taustalla on jokin muu suolisto-ongelma, sille löytyy kyllä sitten ihan diagnoosikin. Oletan, että teillä on ollut kyse koliikista, jos kerran vaiva helpotti iän myötä eikä mitään muuta ongelmaa löytynyt. Vatsavaivaisen lapsen vanhemmat yleensä tietävät tämän eivätkä puhu _jostain suolisto-ongelmasta_.

Tässä tietoa teille muille, jotka ette oikeassa elämässä ole asiaan törmänneet:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00430

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on taantunut ihan kinasteluksi kun tänne pelmahti trollaamaan lauma miehiä jotka tunnistivat itsensä ap:n kuvauksesta.

Palsta on kyllä mielenkiintoinen paikka. Tiedän että isäni on hirveä ihminen ja luulin että se on harvinaista. Mutta palstalta olen lukenut todella erikoisia tapoja miten miehet piinaavat vaimojaan ja lapsiaan. Järkyttävää on ollut miten paljon tuollaisia tarinoita löytyy. Eksyttäjämiehet esimerkiksi olivat aika hurja ilmiö, juuri yleisyytensä takia.

Kinasteluksi tämä muuttui siksi kun ei sallita mielipidettä vaan vängätään vastaan. Silloin syntyy kinaa. Iso osa on sitä mieltä että naisessa on vikaa myös, ja se on täysin validi mielipide, ja mp:n lisäksi täysi fakta. Oletko muuten lukenut sitä äitiketjua? Jos et niin kannattaisi, siellä on tällaisten äitien aikuisia tyttäriä kertomassa miten äidin hirmuhallinta vaikuttaa edelleen heidän elämäänsä. Järkytyt taatusti siitä mihin naiset äitinä pystyvätkään.

Kuvitteletko oikeasti, että täällä keskustelevat naiset ajattelevat kaikkien äitien olevan järjestään AINA hyviä, pyhiä ja kykenemättömiä pahaan? 

EI tulisi mieleenkään väittää mitään sellaista. Ihmisyksilöissä on todella luonnevikaista porukkaa, kaikkihan sen tietävät. Itse kukin on joskus ollut tekemisissä perheiden kanssa joissa on marttyyreita, täysin rajattomia, lamaantuneita ja väkivaltaisia äitejä, muutamia mainitakseni.

Se ei vaan poista sitä olemassaolevaa ilmiötä, että jotkut isit tekevät sen tempun, että sulkeutuvat omaan kuplaansa perheasioissa eivätkä tee lasten kanssa mitään, vaikka ihan muuta olisi suunniteltu.

Ja sitä ei muuten näe päältäpäin kenestä tulee osallistuva isä ja kenestä ei. Ei edes pitkän tuntemisen jälkeen. Vierestä voi jeesustella, mutta väitän, ettet tiedä perheensä asioihin omistautumisen astetta edes omista kavereistasi.

Oman puolisoni kanssa on käynyt tuuri, hän rakastaa meitä ja osoittaa sen. Joitakin perheitä kun seuraa, niin ei ole mitenkään itsestäänselvää tämä. Isänikin hoiti minua ihan vastasyntyneestä asti, koska äiti joutui jäämään pitkäksi aikaa sairaalaan. Rutiinit lähti pyörimään heti, ei ollut varaa jäädä miettimään onko lastenhoito oma juttu, pyytääkö vaimo tarpeeksi kauniisti, opettaako joku, saako tehdä tarpeeksi omalla tavallaan. Tällaisia jos jää miettimään, on jo vähän lusmu.

Sekään ei pidä paikkaansa, että "aina on yhtä paljon vikaa molemmissa vanhemmissa", koska kukin tekee itse sen valinnan sulkeutuuko omalta perheeltään vai ei.

Voihan sitä sättiä naista siitä ettei ole jo eronnut. Yleensä näissä perheissä se ero kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee, mutta ymmärrän kyllä heitä, jotka toivovat osallistumattomuuden olevan vaihe, joka menee ohi. Tai ei ole voimavaroja lähetä vielä, kun ei ole varmaa viitsisikö isä nähdä lapsia sitten ollenkaan.

Valittaa saa.

Eiköhän nyt kaikille ole tullut selväksi, että osallistumattomuus ei ole ohimenevä vaihe. Se on elämäntapa. Pihalle, ulos ja luiskaan. Sitä ei tule hyväksyä eikä kannustaa miestään siihen. Äiti tarvitsee tukea eniten, kun lapsi on pieni. Jos silloin ei hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan. Yhteiskunta tarjoaa tukea, jos sitä haluaa hakea.

Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista. Tuttua varmaan muillekin. Itku ja parku alkoi illalla puoli kuusi ja jatkui joskus puoli kahteen yöllä. Tätä siis lähes kuusi kuukautta. Parin tunnin välein vaihdeltiin sylittelijää ja samalla vedettiin kuulosuojaimet korvillemme. Hiljaisuutta oli 28 askelman verran. Hiljaisuuden portaat. 28 askelmaa alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mutta ei portaita jaksa montaa tuntia putkeen kävellä. Jos tommosessa vaiheessa toista ei olisi hommat kiinnosta, niin pihalle, ulos ja luiskaan.

En pysty kuvittelemaan, että isä ei hoitaisi osuuttaan asiassa. Semmosia ei tarvitse kotona säilytettä. 

Tarina on tosi. Ja minä olen tuon lapsen isä.

Kirjoitin jutun vähän silleen "naisen suulla" ja halusin nähdä palautteen. Pelkkää positiivista. Täällä tuntuukin olevan suurempi merkitys sillä, kuka tekstin kirjoittaa kun mitä se sisältää.

Tiedän että nyt alkaa lentää provo kommentit ym. Mutta asiaa se ei miksikään muuta.

Eli olet niitä jotka kollektiivisesti loukkaantuivat Joidenkin huonojen isien moittimisesta, koska mielestäsi Kaikki naiset aina syyttävät Kaikkia miehiä huonoiksi.

Hyvä että itse kasvoit ja selvisitte vaikeista ajoista. Koetko siis olevasi jotenkin huono isänä, kun otat tästä ketjusta itseesi?

En ole enkä koe. Olen h.lvetin hyvä isä. Tiedän sen itse ja tietää puolisonikin.

Kerro sinä puolestasi miksi naiset loukkaantuvat kollektiivisesti, jos yhtä haukutaan tai edes kritisoidaan.

Sinähän tässä loukkaannuit, kun sait positiivista palautetta.

Minua ihmetytti termisi "laittaa luiskaan", en ole koskaan kuullut yhdenkään naisen käyttävän sitä, miesten kylläkin.

Minäkin ajattelin, että kyseessä on ehkä isä, koska jotkut sanamuodot, esim  "Meillä tyttö kärsi ekat kuusi kuukautta jostain suolisto-ongelmista" kuulostaa erilaiselta kuin jos äiti olisi sen sanonut.

Terve besserwisseri.

Haha joo, samaa itse katsoin, että tasan tarkaan joko ei oo tositarina tai sitten on mies asialla. Jokainen koliikkilapsen äiti ihan varmasti tietää, mikä on kipuitkun taustalla. Ei taatusti kirjoita että lapsi kärsi _jostain_ suolisto-ongelmasta. :D

Ei tienyt äiti eikä sen enempää lääkäritkään. Joten sun kannattaa alkaa alan asiatuntijatsi. Sinusta olisi varmasti monelle apua. Mielestäsi tiedät asiat peremmin kuin lääkärit.

Sille selittämättömälle _jollekin suolisto-ongelmalle_ on hei nimi, se on just tuo koliikki. Sen tarkkaa syytä ei kukaan tiedä, siksi siihen ei myöskään ole mitään kunnollista apuakaan saatavilla - muuta kuin että lapsi kasvaa ja vaiva helpottaa. Jos taustalla on jokin muu suolisto-ongelma, sille löytyy kyllä sitten ihan diagnoosikin. Oletan, että teillä on ollut kyse koliikista, jos kerran vaiva helpotti iän myötä eikä mitään muuta ongelmaa löytynyt. Vatsavaivaisen lapsen vanhemmat yleensä tietävät tämän eivätkä puhu _jostain suolisto-ongelmasta_.

Tässä tietoa teille muille, jotka ette oikeassa elämässä ole asiaan törmänneet:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00430

Meillä oli esikoinen koliikkivauva. Kyllä minäkin tiesin että kyseessä oli koliikki, sen verran paljon sen itkun kanssa rinkiä käveltiin. Sana tuli kyllä tutuksi sekä minulle että puolisolle. Ja varmasti käsite on tuttu kaikille saman riesan kanssa eläneille vanhemmille, että sikäli tuo puolen vuoden ikään helpottanut selittämätön suolisto-ongelma tuntuu kyllä kovin oudolta ilmaisulta. Sellaisen voisi keksiä ehkä joku, jolla ei oikeasti ole koliikivauvaa ollut.

M38