Mitä koirarotua suosittelette
Noin viisikymppisellä 15-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Asuntona kolmio kaupungissa. Koiria ollut lapsuudesta asti, omina terreristä rescue-koiran kautta saksanpaimenkoiraan. Kaikki kanssa meni hyvin koko näiden eliniän ajan.
Harkinnassa oli aiemmin bullterrieri, mutta olen luopunut ajatuksesta näiden kaikkien koirahyöykkäysten vuoksi. En halua koiraa, jolla voi napsahtaa, ja tämä tappaa toisen koiran. Koira saa olla suhtaktiivinen, tykkään tehdä pidempiäkin lenkkejä metsässä. Koulutettavuuden ei tarvi olla helpoin mahdollinen, mutta ei turhan haastavakaan. Koko mielellään keskikokoinen, ehkä 15-35kg painoltaan. Turkin hoidettavuudella ei niin väliä. Mieluiten vähähaukkuinen kerrostalossa asumisen vuoksi. Vahtivietillä ei niin väliä. Metsästysviettiä ei saisi olla.
Tiedän, ettei näin koiraa valita, mutta ajattelin jos tätä kautta tulisi uusia ideoita. Edellisen koiran poismenoata on nyt kaksi vuotta, koen että nyt olisi aika uudelle koiralle. Olen vastuuntuntoinen koiranomistaja, ja panostan koiran tapakoulutukseen.
Kommentit (1103)
Sinun kaltaiselle sopii vain Karhun mäyräkoira.
Collie tai snautseri. Harmi ettei ap halua Airedalea, se on ihana rotu.
Osa kenneleistä kyllä vastaan mielellään kysymyksiin rodusta, sitten voi miettiä, sopiiko ko.rotu sinulle. Samoin osa koirantaluttajista juttelee mielellään. Niin löysin omankin koirani, suursnautserin. En usko, että sellainen sopii kerrostaloon, itse asun omakotitalossa. Luonne on ihan mahtava, jos pienemmillä on samanlainen, voin suositella sellaista. Vaatii kyllä perinpohjaisen tapakoulutuksen, ja harrastuneisuuden.
Pumit ja spizit kovia haukkumaan, eivät sovi kerrostaloon.
TAPAUS VESi-SELVÄ . . .. . . Sulle sopii yksi rotu yli muiden kunhan otat vähemmän metsästyslinjaisen ja ROTU on kultainen noutaja
Saksan seisoja sopii sinulle. Harmi vain että niil seisoo kokoajan ni jotenkin häiriintynyttä.
Labradorinnoutaja varmaan sopis sulle. Ovat kilttejä ja fiksuja.
Maailmassa on jo paljon teetätettyjä koiranpentuja ja lisää tulee ja Kennelliitto ei ole eettinen koira-instituutio. Suosittelen kodinvaihtajaa tai rescue-koiraa. Ei enää yhtään uusia tehtailtuja koiria, rotu tai roduttomia, kun kotia tarvitsevia on niin paljon. Mutta koska koira tulee kerrostaloon, niin rescue-koira vain huolellisella miettimisellä, kun voi olla että sopeutumiseen menee aikaa. Aloittaja tosin mainitsikin omaavansa jo kokemusta rescueista.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt staffin hankkimista, mutta täälläkin ketjussa on sanottu, että ovat sairaita,ja voivat olla vaarallisia toisille koirille. Onko näin? Kokemusta on parista koirasta, ovat olleet eri rotuisia.
Koirapuistossa voivat mennä ihan pentuna, mutta tiedän yhden staffin joka heitettiin pentukerhosta ulos kun oli liian aggressiivinen, tämä kerho oli eläinlääkäri asemalla. Tämä sama pentu ja oli vielä pentu, piti kepin kanssa irrottaa leikkikaveristaan koirapuistossa. Oman koiran päälle meinasi yksi staffi käydä, onneksi omistaja sai pidettyä koiransa, tämä oli narttu ja minulla uros, nartulla tärppipäivät menossa, eli ovat aggressiivisia jopa eri sukupuolta kohtaan
Entäs mitäs suosittelisitte pystykorvaisista tykkääville? Koko mielellään n. 10-25kg, aktiivinen ja liikunnallinen saa olla, pitää tulla kissojen kanssa toimeen. Itseä miellyttäisi mm. suomenpystykorva, mutta se on luultavasti liian riistaviettinen. Shiba taas onko liian epäsosiaalinen toisten koirien kanssa. Suomenlapinkoiralla liian muhkea turkki.
Haukkuminen ei niinkään haittaa, edellinen koira oli sisällä hiljainen vaikka oli haukkuherkkää rotua, ulkona sitä ääntä sitten riitti ja ääneen on kyllä totuttu.
Harrastuksena koiran kanssa olisi pitkät metsälenkit ja lyhyet vaelluksetkin mahdollisesti, lisäksi sitten jotain muuta sen mukaan mistä koira sattuu tykkäämään. Edellisen koiran kanssa oli tarkoitus harrastaa ihan muita lajeja kuin nenänkäyttöä, mutta kyseinen kaveri ei halunnut muuta kuin nuuhkia ja oli todella hyvä siinä niin sillä mentiin.
Suomenlapinkoira on viisas. Voi olla herkästi haukkuva eli hyvä sosiaalistaminen heti pentuna on tarpeen. Vie erilaisiin paikkoihin ja tutustuta kohtaamaan toisia koiria.
Aina valmiina lenkille on mäyräkoira💛. Pitkäkarvainen ei metsästä ja on lempeä.
Lapinkoiran karvan lähtö on kahdesti vuodessa 2-3 viikkoa.
Pystykorva kirjoitti:
Entäs mitäs suosittelisitte pystykorvaisista tykkääville? Koko mielellään n. 10-25kg, aktiivinen ja liikunnallinen saa olla, pitää tulla kissojen kanssa toimeen. Itseä miellyttäisi mm. suomenpystykorva, mutta se on luultavasti liian riistaviettinen. Shiba taas onko liian epäsosiaalinen toisten koirien kanssa. Suomenlapinkoiralla liian muhkea turkki.
Haukkuminen ei niinkään haittaa, edellinen koira oli sisällä hiljainen vaikka oli haukkuherkkää rotua, ulkona sitä ääntä sitten riitti ja ääneen on kyllä totuttu.
Harrastuksena koiran kanssa olisi pitkät metsälenkit ja lyhyet vaelluksetkin mahdollisesti, lisäksi sitten jotain muuta sen mukaan mistä koira sattuu tykkäämään. Edellisen koiran kanssa oli tarkoitus harrastaa ihan muita lajeja kuin nenänkäyttöä, mutta kyseinen kaveri ei halunnut muuta kuin nuuhkia ja oli todella hyvä siinä niin sillä mentiin.
Suomen pystykorva jos sillä on sitten harrastus, metsästäjät ainakin saavat ne koulutettua niin etteivät ole kiinnostuneet kuin metsäkanalinnuista, toki voivat karhua haukkua. Muuten ovat siis teräväpäisiä yhden perheen koiria, eivät piittaa vieraista, on näitä tokossa mukana. Varmaan pärjäisi esim verijäljestämisessä hyvin, eli etsii loukkaantuneita eläimiä, on ne sitten minkä kokoisia tahansa kun eivät pelkää mitään.
- Shetlannin seisoja
- Lyhytkarvainen Kentuckyn noutaja
- Romanian vesikoira
Siinä muutama harvinaisempi mutta tosi hyvä koirarotu.
Ei taida olla montaa keskikokoista koiraa, jotka ei hauku ja ei omaa metsästysviettiä. Labbikset on best. Tulevat kaikkien kanssa toimeen. On metsästysviettiä, mutta eivät ole aggressiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on jo paljon teetätettyjä koiranpentuja ja lisää tulee ja Kennelliitto ei ole eettinen koira-instituutio. Suosittelen kodinvaihtajaa tai rescue-koiraa. Ei enää yhtään uusia tehtailtuja koiria, rotu tai roduttomia, kun kotia tarvitsevia on niin paljon. Mutta koska koira tulee kerrostaloon, niin rescue-koira vain huolellisella miettimisellä, kun voi olla että sopeutumiseen menee aikaa. Aloittaja tosin mainitsikin omaavansa jo kokemusta rescueista.
AP tässä. On tullut taas todella paljon hyviä vaihtoehtoja. Kaksi rescue-koiraa ollut kerrostalossa, elivät vielä pitkäikäisiksi, eikä ollut koskaan mitään ongelmaa, päinvastoin olivat uskomattoman terveitä, koulutettavuus oli loistava, ja eivät haukkuneet. Toinen tosin tuli ihan pienenä pentuna, joten oli ihan "tyhjä taulu" kotiin saapuessa. Toki rescue-koiran hankkiminen vaatii tilannetajua, paljon tutustumista koiriin, ja paljon onneakin pitää olla matkassa. Mutta ei tuokaan huono vaihtoehto ole ei. Jos vaan sopiva sattuisi kohdalle. Mutta ei ulkomailta, vaan suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt staffin hankkimista, mutta täälläkin ketjussa on sanottu, että ovat sairaita,ja voivat olla vaarallisia toisille koirille. Onko näin? Kokemusta on parista koirasta, ovat olleet eri rotuisia.
Koirapuistossa voivat mennä ihan pentuna, mutta tiedän yhden staffin joka heitettiin pentukerhosta ulos kun oli liian aggressiivinen, tämä kerho oli eläinlääkäri asemalla. Tämä sama pentu ja oli vielä pentu, piti kepin kanssa irrottaa leikkikaveristaan koirapuistossa. Oman koiran päälle meinasi yksi staffi käydä, onneksi omistaja sai pidettyä koiransa, tämä oli narttu ja minulla uros, nartulla tärppipäivät menossa, eli ovat aggressiivisia jopa eri sukupuolta kohtaan
Eihän, mitä toiselle pennulle kävi? Ei kuulosta kovin mukavalta rodulta tuokaan. Itselläni aikuinen Amstaffi kävi pentuni päälle aivan yllättäen, onneki ehti väliin ennenkuin sattui pahasti. Täytyy sanoa, että oli hankala pidellä sitä kaulasta kiinni, eikä omistaja tehnyt mitään. Sen jälkeen olen vähän kavahtanut ko.rotua. Kurja kuulla, että staffitkin ovat sellaisia.
Snautseri.... aktiivinen ja voimakastahtoinenkin, mutta älykäs koira. Toinen mikänrulee mieleen ALD eli Australian Labradoodle...