Lue keskustelun säännöt.
Suunnaton pelko oman elämän menetyksestä lapsen myötä
21.10.2022 |
Olen jo 32-vuotias ja pikkuhiljaa alkaa olla viimeiset hetket alkaa yrittää lasta. Mies on muutaman vuoden vanhempi ja vauvakuumeilee kovasti. Mutta!
Minulla on aivan suunnaton suru ja pelko, kuinka lapsen myötä kaikki itselleni tärkeät asiat muuttuu ja jopa loppuu. Esimerkiki työni, jonka eteen olen tehnyt vuosia hommia. Kaikki se opiskelu erittäin vaativalla alalla, jatkokoulutukset ja lopulta oman aseman vakiinnuttaminen alalla. Olen urani huipulla ja nautin siitä valtavasti.
Toinen tekijä on harrastukseni, jota varten treenaan ja kilpailen aktiivisesti. Elämäni kohokohtia ovat treeniporukan yhteisharjoitukset ja kisamatkat upeisiin kohteisiin. Työpäiväni jälkeen elän ja hengitän harrastustani.
Mies vakuuttaa, että rakkaus omaan lapseen menee kaiken edelle ja en enää kaipaa muuta. Ja että voin kuulemma jollain tasolla jatkaa elämääni. Jollain tasolla! Tähän asti olen tottunut tekemään kovasti töitä unelmieni eteen ja saavuttamaan niitä. Nyt lapsen hankkiminen tuntuu pudottavan kaikelta pohjan pois. Pelkään että en ole enää se arvostettu kollega ja seurakaveri. Olisin vaan vaippavuoren alle hukkuva, katkeroitunut äiti.
Samalla pelkään, että mieheni on oikeassa ja elämän suurin ihme ja ilo jää nyt minulta kokematta ja katkeroidun. Pyörittelen näitä ajatuksia päässäni lakkaamatta ja olen aivan umpikujassa. Apua?
Kommentit (150)
Älä tee lasta, pahimmassa tapauksessa käy niin että lapsi kokee itsensä jotenkin ylimääräiseksi tuossa teidän elämässä jos molemmilla vanhemmilla on kiire harrastuksiin ja muihin menoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aloituksen perusteella kuulosta ihmiseltä, jonka kannattaisi hankkia lapsia. Jos haluaa kaikkea muuta enemmän niin sitten ei ole tilaa lapselle elämässä. Pitäisi minusta olla valmis tekemään tilaa lapselle eikä surkutella vain, että voi kun minun-minun ihana elämä menee pilalle. Kannattaa jättää väliin vaan, miehelle toki kannattaisi avautua, että et halua lapsia. Ei niitä voi sillä asenteella tehdä, että jonkun muun pitäisi sitä hoitaa ja kasvattaa ja uhrata aikaansa kuin lapsen äidin, että voit tehdä jos saat itsellesi kaiken maailman tuen tylsälle työllesi ja harrastamisellesi. Sun pitäisi itse kasvaa ensin aikuiseksi ja opetella huolehtimaan noista asioista ennen kuin teet lapsen.
Ei se ole ihan näin yksinkertaista. Aika monella korkeakoulutetulla uraa tekevällä naisella on vaikea valinta edessään tämän asian kanssa. Se johtuu ihan siitä, että se oma työ innostaa ja kiinnostaa ja siihen on tullut panostettua todella paljon. On myös aloja, joissa tauko töistä tarkoittaa, että et palaa samoihin hommiin. Tämän miettiminen ei ole mitenkään lapsellista, vaan ihan fiksua, niin ei tule yllärinä.
Jos niitä lapsia ihan oikeasti haluaisi (niitä haluaa enemmistö korkeakoulutetuista asiantuntijanaisistakin...) niin olisi varmaan jo työn alla. Näin korostetun kykenevä nainenhan kyllä saisi senkin aikaan. Ap:ta taas ahdistaa, että lapsi vie häneltä enemmän kuin antaa ja silloinhan ei kannata lapsia tehdä jos on liian vaikeaa luopua mistään lapsen vuoksi, jos lasta ei hirveästi tahdo. Ap esimerkkinä on niin kärjistetty hahmo, että ratkaisu on aivan simppeli. Ap:n miehelle taas varmasti löytyy positiivisemmin oman lapsen tuomaan elämänmuutokseen suhtautuvia naisia läjäpäin.
Mihin väitteesi perustuu? Eivät läheskään kaikki korkeakoulutetut asiantuntijanaiset halua nykyään lapsia. Eivätkä välttämättä miehetkään. Ap:n miehestäkään ei ole todellista varmuutta.
Väitteeni, että enemmistö korkeakoulutetuista asiantuntijanaisista haluaa lapsen tai lapsia perustuu ihan vaan faktaan. Kummastelen kyllä miksi kuvittelet minun edes vihjaavan, että kaikki haluaisivat ennenmuinoin tai nytkään lapsia. Mutta enemmistö nyt vaan haluaa ellei ole jo saanut. :)
Ja mihin tämä fakta perustuu? Omassa laajassa lähipiirissäni tämä ei todellakaan toteudu.
Sori, puhuin enemmistöstä vähän laajemmalla, esim. kansallisella tasolla. En sun laajan lähipiirin enemmistöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aloituksen perusteella kuulosta ihmiseltä, jonka kannattaisi hankkia lapsia. Jos haluaa kaikkea muuta enemmän niin sitten ei ole tilaa lapselle elämässä. Pitäisi minusta olla valmis tekemään tilaa lapselle eikä surkutella vain, että voi kun minun-minun ihana elämä menee pilalle. Kannattaa jättää väliin vaan, miehelle toki kannattaisi avautua, että et halua lapsia. Ei niitä voi sillä asenteella tehdä, että jonkun muun pitäisi sitä hoitaa ja kasvattaa ja uhrata aikaansa kuin lapsen äidin, että voit tehdä jos saat itsellesi kaiken maailman tuen tylsälle työllesi ja harrastamisellesi. Sun pitäisi itse kasvaa ensin aikuiseksi ja opetella huolehtimaan noista asioista ennen kuin teet lapsen.
Mun elämä nimenomaan ON ihanaa ilman lapsia.
Mistäs voit tietää, kuinka ihanaa elämäsi olisi lapsen kanssa? Sitä et ole kokenut. Mulla on lapsia, joten olen rakastanut elämää lapsettomana ja nyt rakastan elämää lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aloituksen perusteella kuulosta ihmiseltä, jonka kannattaisi hankkia lapsia. Jos haluaa kaikkea muuta enemmän niin sitten ei ole tilaa lapselle elämässä. Pitäisi minusta olla valmis tekemään tilaa lapselle eikä surkutella vain, että voi kun minun-minun ihana elämä menee pilalle. Kannattaa jättää väliin vaan, miehelle toki kannattaisi avautua, että et halua lapsia. Ei niitä voi sillä asenteella tehdä, että jonkun muun pitäisi sitä hoitaa ja kasvattaa ja uhrata aikaansa kuin lapsen äidin, että voit tehdä jos saat itsellesi kaiken maailman tuen tylsälle työllesi ja harrastamisellesi. Sun pitäisi itse kasvaa ensin aikuiseksi ja opetella huolehtimaan noista asioista ennen kuin teet lapsen.
Mun elämä nimenomaan ON ihanaa ilman lapsia.
Mistäs voit tietää, kuinka ihanaa elämäsi olisi lapsen kanssa? Sitä et ole kokenut. Mulla on lapsia, joten olen rakastanut elämää lapsettomana ja nyt rakastan elämää lasten kanssa.
Minä en edes halua tietää, millaista elämäni olisi lapsen kanssa. En halua äidiksi. Eivät kaikki saa siitä elämänsä sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minulla samat mietteet, mutta olen jo 39-vuotias.
Haluaisin lapsen, mutta näiden mainitsemiesi pelkojen ohella, suhtaudun kauhulla myös lapsen saamisen aiheuttamiin fysiologisiin asioihin - se on merkittävä ruumiillinen kokemus.
Aika kuluu, enkä saa päätöstä tehtyä.
P*ska kysymys tämä lisääntymiskymys.
Siinä mietiskellesäsi ei enää pohtia kauaa tarvitse. Yli 35v naisen hedelmällisyys laskee roimasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ap sinuna tekisi lasta. Itselläni on lapsia,mutta se johtuu siitä etten ole uranainen. Jos olisin,en olisi lapsia tehnyt. Sulla on hieno elämä,älä tee lasta.
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin moni sanoikin, niin kyllä minulla on elämässä muitakin suuria intohimoja kuin äitiys. Olen ehkä itsekäs sen takia, mutta toisaalta myös tosissaan mietin kuinka voisin mahdollistaa miehelleni isyyden luopumasta kuitenkaan itse täysin kaikesta itselleni tärkeästä.
Haaveilin ennen itsekin lapsista, mutta jotenkin mieheni kanssa ei ole koskaan ollut sitä tunnetta että nyt olisi aika. Jokin syvällä sisimmissäni huutaa, että olen tekemässä isointa virhettä ikinä. Ristiriitaista, mutta näin on. Olen osittain myös paennut tuntojani harrastuksiin ja töihin, luoden samalla menestystä molemmissa. Nyt epäilen, että paluuta ei enää ole.
-ap
Kun "pling"-äänimerkki soi, on aika kääntää sivua.
Ota sen vaihtoehdon eläneen vinkki: siirry eteenpäin. Tilanteeni ei ole sama kuin sinun, mutta tarpeeksi yhtäläisyyksiä löytyy: mies, joka halusi perheen, mutta ei halua osallistua. Joka haluaa, että teen töitä, mutta olen kodinhengetär. Että ansaitsen rahaa (toki vähemmän kuin hän), mutta en kuluttaisi sitä. Lasten harrastukset ym ovat toki minun kulujani ja aina "jostain muusta pois", vaikka rahaa jää joka kuukausi säästöön. Että olisin nöyrä ja jotenkin loputtoman kiitollinen, että hän ansaitsee (paljon) ja tekee sen päälle vielä (oman osansa) kotitöitä. Jota ei haittaa, että lapset pyytävät aina äitiään eivätkä koskaan isäänsä tai että eivät ikinä edes oleta, että isä tulisi mukaan ulkoilemaan tms.
Sitten miettiä, että onko parempi lähteä, vai jäädä. Muuttaa johonkin rotanloukkuun muksujen kanssa, miettiä rahojen riittämistä, hoitaa kaikki itse ja tapella kuitenkin miehen kanssa, koska jos on lapsia, niin et kokonaan eroonkaan pääse.
Vai jäädä ja unohtaa itsensä, kitua vielä, kunnes lapset aikuisia tai lähellä. Riskeerata se, että hukkaa itsensä kaikkien vaatimusten alle sitä päivää odotellessa.
Vauvavuosi normaalin vauvan kanssa ei ole vielä mitään. Normaali vauva vaatii syliä, ruokaa ja hoivaa. Sitten kun setvit eskarilaisen kaverikuvioita, tai teinin kouluongelmia täysin yksin, koska toista nyt ei niin nappaa, niin siinä kyllä karisee loppukin kunnioitus sitä miestä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on nimenomaan sanonut, että rakkaus lapseen menee kaiken edelle. Toisin sanoen, hän on valmis uhraamaan työnsä ja uransa ja ryhtymään kokopäiväiseksi koti-isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä mietit asioita kovin hetkellisinä ap. Elämä voi olla juuri kuvaamallasi tavalla nyt. Mitä elämä on 10 vuoden päästä? Oletkohan 10 vuoden päästä yhtä tyytyväinen siihen mitä sulla on ja oli. Ulkopuolinen arvostus, kehut, toveruus, menestyminen työssä ja harrastuksessa ovat vain kivoja juttuja. Kaikki haluaa ottaa susta irti hyötyä; työnantaja, työtoverit, harrastustoverit ja mitä sulle jää?! Muistoja! Jälkeläisissä on se kiva puoli, että ne on ihmisiä. Ja ihmiset on ihania. Parasta tässä maailmassa!!
Se vauvakaan ei ole ikuisesti vauva. Sanoisin että Max 5v niin lapsen kanssa voi tehdä jo ihan kaikkea mitä muulloinkin teit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on nimenomaan sanonut, että rakkaus lapseen menee kaiken edelle. Toisin sanoen, hän on valmis uhraamaan työnsä ja uransa ja ryhtymään kokopäiväiseksi koti-isäksi.
Vanha ketju, mutta vtuttaa ihmisten sisälukutaidottomuus: aloittajan mies puhui ÄIDIN rakkaudesta, joka menee kaiken edelle, ei omastaan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tässä kävi. Tekikö ap lapsen miehen mieliksi ha kituu nyt kotiäitinä tai yksinhuoltajana vai jatkoiko elämäänsä ilman lasta tuossa suhteessa vai erosiko ja molemmat etsivät itselleen sopivamman kumppanin?
Miksei lapsesi kanssa eläminen ole sinun omaa elämää?
Tähänkö on tultu? Harrastukset menevät lasten teon edelle?
Tuon työn ymmärrän. Yritä ajatella niin päin, että olet jo saavuttanut vakaan aseman ja nyt on helppo jäädä äitiyslomalle, jos onni suo. Mutta miten niin olet urasi huipulla? Monethan vasta valmistuvat tuon ikäisenä. Monet myös vaihtavat ammattia ja uraa keski-ikäisenäkin. Siihen sinulla on vielä aikaa.
Jotenkin elämäsi kuulostaa suorituskeskeiseltä. Työssä olet edennyt kovaa vauhtia ja harrastus on niin vakavaa, että siinäkin kilpaillaan. Nyt pitäisi hankkia lapsi. Haluatko lasta todella vai onko sekin "pakko tehdä" , koska se on aikataulussa seuraavana? Vai onko kyse siitä, että elämässäsi on kaikki mennyt aina suunnitelmien mukaan etkä ole tottunut pettymyksiin ja yllätyksiin?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ap sinuna tekisi lasta. Itselläni on lapsia,mutta se johtuu siitä etten ole uranainen. Jos olisin,en olisi lapsia tehnyt. Sulla on hieno elämä,älä tee lasta.
Et kai nyt tarkoittanut sanoa tehneesi lapsia, koska et muuta elämässä osannut tehdä?
Ehkä sua ei sitten ole luotu äidiksi. Valitse urasi ja harrastuksesi. Ethän voi olla äiti niin, että mietit, ettei se ole "omaa elämääsi"! Sillä tavalla syntyy näitä pahoinvointia lapsia ja lopulta aikuisia, jotka eivät ole koskaan tulleet kunnolla nähdyksi. Koska äiti ei ollut läsnä, henkisestikään. Ulospäin hieno elämä, sisällä hyljätty lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on nimenomaan sanonut, että rakkaus lapseen menee kaiken edelle. Toisin sanoen, hän on valmis uhraamaan työnsä ja uransa ja ryhtymään kokopäiväiseksi koti-isäksi.
Vanha ketju, mutta vtuttaa ihmisten sisälukutaidottomuus: aloittajan mies puhui ÄIDIN rakkaudesta, joka menee kaiken edelle, ei omastaan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tässä kävi. Tekikö ap lapsen miehen mieliksi ha kituu nyt kotiäitinä tai yksinhuoltajana vai jatkoiko elämäänsä ilman lasta tuossa suhteessa vai erosiko ja molemmat etsivät itselleen sopivamman kumppanin?
Miksi kotiäitinä oleminen olisi kitumista? Sehän on elämän parasta aikaa. Ainakin, jos on kiinnostunut lapsistaan. Sekin on osa "omaa itseä", ei mikään erillinen laatikko jossa joku erillinen outo elämä ja minä 😂
Ja mihin tämä fakta perustuu? Omassa laajassa lähipiirissäni tämä ei todellakaan toteudu.