Syödäänkö teillä kahtena tai useampana päivänä samaa ruokaa ?
Just tein kahdeksi päiväksi jauhelihakastiketta ja keitin perunat .
Kommentit (58)
Ei ikinä kahta kertaa samaa ruokaa. Meillä mitoitetaan ruoan teko niin, ett siit riittää just kaikille se mikä pitää. Jos jää yli niin joku ottaa santsilautasen.
Ollaan miehen kans molemmat perheistä joissa tehtiin isot satsit ruokaa joita syötiin monta päivää putkeen ja molemmilla traumoja siitä.
Tietenkin. Edellisen päivän päivällinen on seuraavan päivän lounas. Yleensä vielä pakastan puolet isosta satsista annoksiksi jouta sitten syödäön pakastimesta.
En todellakaan jaksa kokkailla joka päivä. Kaksi kertaa viikossa, korkeintaan kolme. Sitä paitsi säästää sähköä.
Syödään. Juuri nyt on lämpenemässä lihakeittoa jo kolmatta kertaa, ja välissä siitä on syöty eväsannoksia. Ja kyllä, on säilytetty kylmässä jos joku nyt meidän terveydestä huolestuu.
Ei samaa ruokaa tarvitse syödä peräkkäisinä päivinä.
Kyllä. Suosikkiruokia teen niin, että niitä riittää useammaksi päiväksi, jopa kaikiksi arkipäiviksi. Jos alkaa kyllästyttää, syödään yhtenä päivänä jotain muuta ja sitten taas maistuu se usean päivän ruoka.
Kyllä. Teen aina 2-3 päivän ruoat kerralla. Myös tietenkin sähköä säästyy, kun ei tarvitse joka päivä lämmittää uunia/hellaa.
Joo. Eteenkin keitot ja laatikkoruoat sellaisia, että harvoin ne meillä kerralla menee.
Syödään, laatikkoruokia, kiusauksia ym. syödään aina useampi päivä, tosin yleensä vain kahtena peräkkäisenä päivänä ja loput laitan pakkaseen. Olisi älytöntä tehdä pienempiä annoksia, etenkin kun minulla ja puolisollani on eri ruokavalio eli teen kaksi eri ruokaa. Yksi uunivuoallinen kiusausta valmistuu suunnilleen samassa ajassa kuin yksi annos ja siitä vuoasta syö 4-6 kertaa.
Tottakai. Ihan turha alkaa väkertämään mitään miniannoksia kun meitäkin on vain kaksi henkilöä.
Ei. Vaikka asun yksin, syön joka päivä eri ruokaa. Joko itsetehtyä, tilattua tai syön ulkona. Jotenkin kuvottaa edellispäivän ruuat. En myöskään mielelläni syö pakastettua ruokaa, sen koostumus on aina jotenkin outo, ja makukin on muuttunut.
Teen kaikkea ruokaa isoina annoksina ja yhtä aikaa.
Niitä syömme me vanhemmat (kaikki ateriat) ja lukiolainen ja opiskelija. Eri aikoina, eväinä, otan mökille mukaan jne.
Eikä mulla ole työpäivänä aikaa kokata lounasta erikseen vaan me syömmw juurikin sitä edellisen illan ruokaa lämmitettynä.
Kyllä vain. Oikein harmittaa, jos tulee tehtyä niin vähän ruokaa, ettei riitä useaksi kerraksi. Samalla vaivalla monen päivän pöperöt on parasta!
Kyllä, peräkkäiset päivät. Ja jos vielä jää, niin pakasteen kautta ja joskus on pakkasen yllätys -niminen ruoka, jolloin jokainen saa omaa lemppariaan sen yhden annoksen.
Kyllä, lisäksi koetan hieman saada variaatiota että jauhenlihakastikkeen lisänä tänään voi olla spaghettia ja huomenna perunoita. Ja ylihuomenna huomisesta perunoista paistinperunoita.
Itsekseni kun asustelen, niin en saa tehtyä kuin ehkä jotain munakasta sen verran, että siitä riittää vain yhdelle aterialle. Pienimmästäkin lihapaketista tulee useampi annos ruokaa, joten parhaimmillaan syön samaa ruokaa koko viikonlopun ja vielä maanantaina päivälliseksi.
Teen n kerran 1,5 viikossa kahta eri ruokaa, joita syön kunnes hupenee. Inhoan syömistä ja ruoanlaittoa. Katson, että ruoka on jokseenkin ravitsevaa niin se täyttää tarkoituksensa.
Olen vastuussa vain itsestäni. Jos olisi perhe, niin panostaisin ehkä enemmän.
Yleensä tuunaan mielummin parempaa. Ensimmäisenä päivänä spagetti bolognese. Seuraavana loput kastikkeet pääsee lasagneen. Esimerkiksi.
Syödään samaa 2 jopa 3 päivää. Vain lauantaina tehdään yhden päivän ruoka. Su,ma,ti syödään samaa ja ke, to, pe samaa.
Todellakin! Parasta kun ei tarvii joka päivä vääntää ruokaa.