Onko 24 liian vanha aloittamaan oman elämänsä?

Kuulostat luovuttajalta.

Mä oon 34. Ajattelin 10 vuotta sitten myös olevani liian vanha kaikkeen. Nyt jotenkin on tullut enemmän perspektiiviä ja en koe tässä iässä edes olevani vanha. Ei todellakaan ole myöhäistä! Ei sitä tiedä jos itsekin vielä opiskelen jonkin oikean ammatin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat luovuttajalta.

Eikä kuulosta. Kuulostaa siltä että haluaisi kovasti vielä yrittää.

Ei todellakaan ole! Omasta kokemuksestani sanon, että jos voimavarasi eivät riitä korkeakoulututkintoon, niin ei siinä ole mitään pahaa, jos ensiksi hakeutuu jollekin "helpommalle" alalle. Vaikka av:lla ollaankin mitä mieltä tahansa, niin korkeakouluun voi mennä opiskelemaan myöhemminkin!

Hyvin ehdit kaiken. Ehkä joku muu tutkinto on työllistävämpi. Minua itseä harmittaa, ettei minulla ole mitään pilipalitutkintoa, jolla saisi töitä.

Ei hätää, veljeni sai 25-vuotiaana jo teini-ikäisenä aloitetun vastuuttoman sekoilun ja väärien ihmisten kanssa hengailun päätteeksi huumepsykoosin ja p skoi kaikki asiansa niin työrintamalla, viranomaisten kanssa, perheen kanssa, ystävien kanssa kuin itsensäkin kanssa. Nyt 5 vuotta myöhemmin on taas aivot, työura ja ystävät tallella. Kyllä kaikki voi vielä muuttua paremmaksi sinullakin.

Olet hyvin nuori vielä. Kaikki on mahdollista. Tuo on hienoa, että olet hankkimassa ohjausta. Älä luovuta. On monia tahoja, jotka voivat auttaa.

Oletkohan kokonaan menettänyt opiskelupaikan. Jos ala on sinulle mieluisa, voisit ottaa yhteyttä kouluun ja kysyä jatkamismahdollisuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 34. Ajattelin 10 vuotta sitten myös olevani liian vanha kaikkeen. Nyt jotenkin on tullut enemmän perspektiiviä ja en koe tässä iässä edes olevani vanha. Ei todellakaan ole myöhäistä! Ei sitä tiedä jos itsekin vielä opiskelen jonkin oikean ammatin.

Jatkan vielä, että olen lakannut tavoittelemasta jotain mitä en oikeasti jaksa. Esim. opiskelu. Silti se on jossain mielessä välillä että jos ehkä joskus. Auttaa kun ajattelee ettei oikeasti tarvitse.

No suosittelen, että menet opiskelemaan. Siitä se lähtee.

Sähän oot todella nuori vielä. Ei hätää. Ehkä tuut vähän jälkijunassa muihin verrattuna, mutta ole itsellesi armollinen sen suhteen. 

Olen ollut aika samassa tilanteessa kuin sinä. Olin 24, masentunut, ei työkokemusta, asuin edelleen vanhempien luona enkä ollut koskaan seurustellut. Lukio oli käytynä mutta sen jälkeen kaksi koulua keskeytynyt.

Muutin pois vanhempieni luota, menin amikseen ja valmistunen tämän vuoden puolella. Masennus on helpottanut kun olen saanut elämää raiteilleen (ja ottanut lääkkeet) vaikka vaikeaa onkin välillä ollut.

Mielummin kannattaa kyllä ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään. Noilla nuorisotyöntekijällä ei ole välttämättä tarvittavaa osaamista, valtaa tai mahdollisuuksia asioiden hoitamiseen silläkään vähällä tasolla, jota sosiaalityöntekijällä on.

Ensikertalaisuus on tuhoisaa.

Oma nuoreni notkuu, kun ei oo varma eikä uskalla aloittaa mitään, ettei menetä ensikertalaisuuttaan

Hanki vanhempien kanssa oma asunto ja tuet. On aikuisiltakoulutuksia myöhemminkin, jotka lyhyempiä, amiksessa. Pitää varmistaa onko se opintotuen piirissä ja saako opintolainaa, voi jäädä vanhempien maksettavaksi monella silti. Tee omia päätöksiä tai ole rauhassa, älä anna hämätä sen onko kavereita vai ei. Ohjaajat ovat manipuloivia ja "valmentajat", ellet kuulu niihin jotka haluavat jonkun sekopään horisemaan ohjeita ja päättämään puolestasi kaiken, utelemaan.

Kaikki voi muuttua paremmaksi. Nyt otit vähän osumaa ja se on ihan ok. Toivoa on ja jos joku haukkuu liian vanhaksi, on se itse katkera js tympeä ihminen, kateellinen siitä että et ole luovuttanut ja tyytynyt kohtaloosi.Olet menossa oikeaan suuntaan, kun etsit jo vaihtoehtoja mitä tehdä. Toivon menestystä suunnitelmiisi, ystävä!

Hetken ehdin olla poissa, en odottanut sillä välin saavani näin montaa ja vielä kannustavaa vastausta. Kiitos viesteistä ja ohjeistuksista, niiden lukemisesta jäi vähän parempi olo. Varsinkin siitä, kuinka moni voi samaistua tunteeseen. Ehdotukset jonkun 'helpomman' tutkinnon hankkimisesta ovat varmasti hyvä idea, eivät kestä kauaa kun on lukio pohjalla. En siis olisi sitä vastaan, mutta pitää vielä miettiä.

En ollut edes ajatellut sosiaalityöntekijälle puhumista. Aion nyt kuitenkin käydä ensin tuolla nuorisotyöntekijällä, jos hän osaisi auttaa. Katson sitten (tai ehkä hän katsoo?) pitäisikö vielä ottaa sosiaalityöntekijään yhteyttä. Kiitos paljon vastauksista.

- ap

Kannattaa keskittyä mielenterveyden hoitamiseen, sen parannuttua saa sitten uusia näkökulmia eri asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, veljeni sai 25-vuotiaana jo teini-ikäisenä aloitetun vastuuttoman sekoilun ja väärien ihmisten kanssa hengailun päätteeksi huumepsykoosin ja p skoi kaikki asiansa niin työrintamalla, viranomaisten kanssa, perheen kanssa, ystävien kanssa kuin itsensäkin kanssa. Nyt 5 vuotta myöhemmin on taas aivot, työura ja ystävät tallella. Kyllä kaikki voi vielä muuttua paremmaksi sinullakin.

Niinpä - tässä maassa kannattaa kusta omat mahdollisuudet ennen kuin niitä oikeasti missään työpaikassa/opinahjossa kysellään. Ja toki kandee ry*siä välit lähiomaisten kanssa. Se vaan, että noiden mainitsemasi 5 vuoden perseilyn takia on taas hommat OK, ihan siksi, että yhteiskunta/perhe on ollut ottamassa koppia. 

Sinuna en hihkuisi mitään. Tai no, ehkä siinä tapauksessa, että tämä huumemölli on jotenkin rahallisesti tai muuten korvannut paskomisensa niille, jotka ovat tätä olleet paikkaamassa. 

Ei tietenkään ole liian myöhäistä. Hienoa, että haluat voida paremmin. Itsekin lähden vasta lukioon. :)

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 34. Ajattelin 10 vuotta sitten myös olevani liian vanha kaikkeen. Nyt jotenkin on tullut enemmän perspektiiviä ja en koe tässä iässä edes olevani vanha. Ei todellakaan ole myöhäistä! Ei sitä tiedä jos itsekin vielä opiskelen jonkin oikean ammatin.

85 vuotias on vanhus.