Miten kertoa aikuiselle lapselle, että seurustelukumppani pitää varalla, ei ole rehellinen?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen antanut olla. Lähinnä siksi, että oma elämä on juuri tällä hetkellä liian kiireistä, et ehtisin täysi-ikäisen lapseni suhdetta miettiä. Tai ainakaan ottaa puheeksi. Voi olla hyvä tai huono.

Toisaalta pitäisi luottaa siihen, että olen osannut kasvattaa ja antaa riittävät eväät lapselle siihen, että hän täysi-ikäisenä osaa omat ihmissuhteensa hoitaa.

Mutta sitten toisaalta: ihmissuhteet voi olla äärettömän monimutkaisia ja hyvinkin vaikeita ja hankalia; myös niiden päättäminen. Oman poikani tapauksessa mietityttää, toistaako hän vanhempiensa parisuhdemallia, jossa itseni ei ole ollut hyvä olla. Mieleni tekisi mieli kysyä, onko pojallani hyvä olla parisuhteessaan.

Tsemppiä ap! Muista myös luottaa lapsesi kykyihin, se vahvistaa hänen itsetuntoaan!

Tuo on muuten myös hyvä kysymys, kiitos. Aion kysyä sen, jos tulee sopiva tilaisuus. Ap

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla kuin puhuisit asiasta vaikka ystävällesi, holhoamatta. Voi puhua omista havainnoista ja kysyä, mitä toinen ajattelee näistä havainnoista: "Olen huomannut, että tapaatte aika harvoin seurustelukumppanisi kanssa. Mitä itse ajattelet asiasta?" Toinen kertoo tilanteesta sen verran kuin haluaa kertoa.

Tässäkin tuli tosi hyviä kysymyksiä. Eiköhän se keskustelun aloitus sopivassa tilanteessa näillä hoidu. Kiitos kovasti kaikille vastaajille ja auttajille! Ei tuo vanhemman huoli ihan teini-ikään lopukaan... Ihan tulee elinkautinen tästä vanhemmuudesta :) Ap

Itse kyllä puutuin, kun aikuinen lapsi tuli poikaystävän luota oman kotinsa sijaan minun kotiini, henkisesti lyötynä ja petettynä. Monet kerrat tsemppasin, että lähdetään hakemaan yhdessä kamat sen sian luota, mutta vaati aikaa, ennen kuin tajusi itse asian kunnolla ja lopetti suhteen. 

Uskon, että puuttumiseni oli oikea teko.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä puutuin, kun aikuinen lapsi tuli poikaystävän luota oman kotinsa sijaan minun kotiini, henkisesti lyötynä ja petettynä. Monet kerrat tsemppasin, että lähdetään hakemaan yhdessä kamat sen sian luota, mutta vaati aikaa, ennen kuin tajusi itse asian kunnolla ja lopetti suhteen. 

Uskon, että puuttumiseni oli oikea teko.

Varmasti oli, jo siitäkin näkökulmasta, että tuli sinun luoksesi apua hakemaan. Miten jatkossa on käynyt, onko lapsesi ottanut opikseen ja saanut parempia suhteita?

Itse mietin, että nuoruusiässä saadut kokemuksen vastakkaisesta sukupuolesta ovat hyvin merkittäviä, koska ne rakentavat itsetuntoa. Ja voivat siis myös romuttaa sitä. Siinä yksi syy, miksi jotenkin tekisi mieli käsitellä asiaa ja jutella.Ap

Haiskahtaa kaksoiselämää elävältä mieheltä, jos ei voi viikonloppuisin nähdä. Vaimo ja perhe jossain muualla paikkakunnalla, mutta arkisin työnpuitteissa voi tavata toista naista. Näitä tapauksia nimittäin on oikeasti olemassa. Ystävälleni kävi näin.Järkytyksenä sai selville perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pskat saat niskaasi, jos ihan suoraan sanot. Voit kysyä asiaa, ja saada lapsen siten itse miettimään mistä tuossa seurustelussa on kyse.

Tämä on oikeastaan se, mitä tahtoisin, mutta millaisilla kysymyksillä? Ap

Sillä tavalla, kuin viestissä 22 on sanottu. Kyselet, vaikka miten heillä menee, kerrot omista havainnoistasi ja annat lapsellesi tilaa kertoa, miten hän näkee tilanteen. Voit esim. sanoa, että sinusta näyttää siltä kuin seurustelukumppani ei olisi sitoutunut ja pitäsi lastasi varalla. Sitten annat perusteluja, mitkä tilanteet ja kumppanin toimintatavat saavat asian näyttämään tältä. Voit myös kysyä, minkälaista suhdetta lapsesi toivoo, jos ylipäätään sellaista haluaa. Voi olla, että hän tietää jo, ettei suhde ns. johda mihinkään, mutta saa siitä silti jotain. Hyvää seksiä tai jännitystä esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pskat saat niskaasi, jos ihan suoraan sanot. Voit kysyä asiaa, ja saada lapsen siten itse miettimään mistä tuossa seurustelussa on kyse.

Tämä on oikeastaan se, mitä tahtoisin, mutta millaisilla kysymyksillä? Ap

Sillä tavalla, kuin viestissä 22 on sanottu. Kyselet, vaikka miten heillä menee, kerrot omista havainnoistasi ja annat lapsellesi tilaa kertoa, miten hän näkee tilanteen. Voit esim. sanoa, että sinusta näyttää siltä kuin seurustelukumppani ei olisi sitoutunut ja pitäsi lastasi varalla. Sitten annat perusteluja, mitkä tilanteet ja kumppanin toimintatavat saavat asian näyttämään tältä. Voit myös kysyä, minkälaista suhdetta lapsesi toivoo, jos ylipäätään sellaista haluaa. Voi olla, että hän tietää jo, ettei suhde ns. johda mihinkään, mutta saa siitä silti jotain. Hyvää seksiä tai jännitystä esimerkiksi.[/quote]

Niin kai, tuntuu vain ihan todella karulta sanoa noin. Viestissä 22 kehotettiin puhumaan kuten ystävälle vastaavassa tilanteessa, mutta minä en ole koskaan sanonut ystävällekään tällaisesta asiasta, samoista syistä. On hirveän vaikea sanoa jotakin tuon kaltaista loukkaamatta.

Tuon viimeisen lauseen kohdalla on se mitä itsekin olen toivonut, mutta se ei vain sovi siihen millainen lapseni on luonteeltaan ja arvoiltaan. Ei siis ole mikään kevytsuhteilija. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät?

Käytöksestä. Tapailu harvatahtista, ei tavata viikonloppuisin jne. Ap

Maailmaan mahtuu kaikenlaisia parisuhteita, ei vain sinun malliasi. Hakeudu tetapiaan.

Kukaan ei lapselleen toivo puolisoa, joka ei aidosti välitä, eikä kunnioita. Pieniä asioita on muitakin, joita en kuitenkaan tässä voi kertoa. Ap 

Minkä ikäisistä kyse? Ei ne ekat parisuhteet yleensä kestä

Ikäluokka 25-30 eli ensimmäisistä parisuhteista ei ole kyse. Ap

Voin sanoa näin siskon näkökulmasta, että älä sano mitään. Omalla sisarella on rehellisesti sanoen huono mies, mutta siitä kun vanhempamme meni sanomaan, syntyi vain riita, jonka lopputulemana oli se, että vanhemmat ei vain ymmärrä.

Pidä mielummin hyvät välisi lapseen, voit olla tarvittaessa tukena ja apuna sen sijaan, että välit kylmenisi ja saisi pärjätä yksin, jos jotain sattuu.

Ainakin kannattaa asettaa sanansa niin, että ei paheksu miestä vaan kommentoi sitä, mitä olet huomannut heidän suhteessaan. Oma äitini aina paheksui miesystäviäni ja se riitautti meidän välit, vaikka olisin oikeasti tarvinnut tukea huonon parisuhteen päättämiseen. Tiesin itsekin tulevani hyväksikäytetyksi, miehen juopoksi tms. Siihen mieheen tyttösi on kuitenkin ihastunut ja ne tunteet ovat ongelma eroamisessa.

Riippuu millaiset välit teillä on? Minulla ja tyttärelläni on sellaiset, että sanotaan vaan suoraan ja voidaan inttää ja huutaakin, kun taas äidilläni ja minulla päinvastoin eli ei puututa toisten asioihin, ei olla kovin intensiivisiä suuntaan tai toiseen, ja pysytellään mukavuusalueella.

Äitini ei voisi sanoa minulle enkä minä voi sanoa äidille jos on jotain mikä hänen käytöksessään häiritsee, mutta tyttären kanssa voi sanoa ja minua saa kritisoida.

Itse sanoisin tyttärelleni kyllä suoraan, että tuhlaat aikaasi ja etkö arvosta itseäsi tuon vertaa. Menisi takuulla huudoksi, mutta luultavasti aiheuttaisi myös silmien avautumista (sen mitä lastani tunnen).

Tuollaiset surkeat suhteet voi pistää koko elämän tai ainakin rakkauselämän nuorelta ihan väärille urille, kohtalokkaita virheitä siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa rohkeasti ottaa puheeksi. Omat vanhemmat vain komppasi ja kannusti siskoani, kun tämä roikkui erään ei -parisuhdekelpoisen miehen kanssa suhteessa. Tuloksena, että siskollani nyt liuta lapsia joita yh-äitinä hoitaa.

Emme ole ainakaan kannustaneet, olleet aina noissa asioissa aika neutraaleja. Oliko vanhemmillanne millainen suhde, miten koit sen? Oliko sillä mielestäsi vaikutusta siihen miten siskollesi kävi? Ap

Vanhemmat ovat ns vanhan ajan ihmisiä, joiden mukaan yhdessä ollaan kun yhteen on menty.  Heillä liene ajatus, että hävettävämpää naisen jäädä yksin kuin että löytää edes jonkunlainen kumppani.

Lisäksi tuo siskon puoliso osasi käyttäytyä vanhempiemme aikana todella miellyttävästi. Tämä sitten sokaisi vanhemmat. 

Jo ennen perheenperustamista oli suhteessa huonoja merkkejä mm. miehen valehtelusta ja yhteisten rahojen tuhlaamisista viinaan ja rahapeleihin. Perheessä on tullut tutuksi mt-palvelut, sossut ja poliisit. 

Vierailija kirjoitti:

Haiskahtaa kaksoiselämää elävältä mieheltä, jos ei voi viikonloppuisin nähdä. Vaimo ja perhe jossain muualla paikkakunnalla, mutta arkisin työnpuitteissa voi tavata toista naista. Näitä tapauksia nimittäin on oikeasti olemassa. Ystävälleni kävi näin.Järkytyksenä sai selville perheestä.

Tai sitten on vuorotyössä ja useimmiten viikonloput töissä. Mä seukkasin aikoinaan miehen kanssa,joka oli baarimikko. Hänellä oli yleensä maanantait vapaapäiviä. 

Tuollaisen suhteen jälkeen monille tulee jotain ongelmia, masennusta tai katkeruutta tai kierrettä huonoihin valintoihin, lipuu kauemmas hyvistä suhteista jne.

Ei kannata ainakaan mitään yrittämättä katsoa vaan vierestä hiljaa, kun lapsi rysäyttää rotkoon.

Sydänsurujahan tulee joka tapauksessa, päättyypä suhde nyt vai vasta myöhemmin. Ellei sitten tyttäresi siedä miesystäväänsä niin pitkään, että on korviaan myöten täynnä miestä ja ero on pelkästään helpotus. Sinuna miettisin ensin, onko mahdollista, että asiaan puuttumisesi vahingoittaisi sun ja tyttäresi välejä. Ja jos on, oletko valmis siihen, että tyttäresi ei pitäisi pitkään aikaan - tai kenties enää koskaan - sinuun mitään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haiskahtaa kaksoiselämää elävältä mieheltä, jos ei voi viikonloppuisin nähdä. Vaimo ja perhe jossain muualla paikkakunnalla, mutta arkisin työnpuitteissa voi tavata toista naista. Näitä tapauksia nimittäin on oikeasti olemassa. Ystävälleni kävi näin.Järkytyksenä sai selville perheestä.

Tai sitten on vuorotyössä ja useimmiten viikonloput töissä. Mä seukkasin aikoinaan miehen kanssa,joka oli baarimikko. Hänellä oli yleensä maanantait vapaapäiviä. 

AP:n huoli on luultavasti ihan aiheellinen, yleensä nämä asiat näkee vierestä hyvin selkeästi.

Itsekin nähnyt sen aina ihan alusta asti, jos joku läheinen/tuttu on lyönyt kätensä p skaan, ja aina niillä suhteilla on ollut kohtalokkaat seuraukset - yleensä oikeastaan jopa liian kovat.

Ihminen menee herkästi jossain määrin pilalle tuollaisissa kokemuksissa, ei siis niinkään muita ajatellen, vaan sitä ihmistä itseään.

Seurauksina esim. päihdeongelmia, mt-ongelmia, lisää huonoja valintoja, omanarvontunteen heikkeneminen ja luottamuksen pilaantuminen muihin ihmisiin jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa rohkeasti ottaa puheeksi. Omat vanhemmat vain komppasi ja kannusti siskoani, kun tämä roikkui erään ei -parisuhdekelpoisen miehen kanssa suhteessa. Tuloksena, että siskollani nyt liuta lapsia joita yh-äitinä hoitaa.

Emme ole ainakaan kannustaneet, olleet aina noissa asioissa aika neutraaleja. Oliko vanhemmillanne millainen suhde, miten koit sen? Oliko sillä mielestäsi vaikutusta siihen miten siskollesi kävi? Ap

Vanhemmat ovat ns vanhan ajan ihmisiä, joiden mukaan yhdessä ollaan kun yhteen on menty.  Heillä liene ajatus, että hävettävämpää naisen jäädä yksin kuin että löytää edes jonkunlainen kumppani.

Lisäksi tuo siskon puoliso osasi käyttäytyä vanhempiemme aikana todella miellyttävästi. Tämä sitten sokaisi vanhemmat. 

Jo ennen perheenperustamista oli suhteessa huonoja merkkejä mm. miehen valehtelusta ja yhteisten rahojen tuhlaamisista viinaan ja rahapeleihin. Perheessä on tullut tutuksi mt-palvelut, sossut ja poliisit. 

Tähän vielä lisäyksenä, että nämä rahantuhlaukset ja pitkät ryyppyputket olivat kyllä vanhempieni tiedossa, mutta sen sijaan, että olisivat kehoittaneet siskoani miettimään, onko tässä hyvä puoliso vain kannustivat sietämään ja jaksamaan suhteessa sekä auttoivat siskoa taloudellisesti. 

Mun äiti on ollut varsinkin meidän lasten parisuhteiden alkuaikoina tosi epäluuloinen ja etsimällä etsinyt vikoja ja todisteita siitä, että miniä-/vävyehdokkaat eivät välitä hänen lapsistaan tarpeeksi ja eivät muutenkaan ole tarpeeksi hyviä hänen lapsilleen, ovat pelkkiä hyväksikäyttäjiä ja sydämensärkijöitä. Aika rasittavaa oli, kun omien epävarmuuksien lisäksi sai stressata vielä äidin kohtuuttomia epäilyksiä. 

En tiedä, millaisesta tilanteesta teillä on kyse. Yleisneuvona sanoisin, että anna olla. Jokainen punnitkoon omat ihmissuhteensa itse, jos nyt ei mistään väkivallasta tai alistamisesta kuitenkaan ole merkkejä. Pysy vain lapsesi tukena, millaisia ratkaisuja hän elämässään tekeekään. Vaikka olisit oikeassakin seurustelukumppanin tunteista, veikkaan, ettei lapsi totuuden paljastuttua paljon arvosta mitäs minä sanoin -asetelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät?

Käytöksestä. Tapailu harvatahtista, ei tavata viikonloppuisin jne. Ap

Maailmaan mahtuu kaikenlaisia parisuhteita, ei vain sinun malliasi. Hakeudu tetapiaan.

Kukaan ei lapselleen toivo puolisoa, joka ei aidosti välitä, eikä kunnioita. Pieniä asioita on muitakin, joita en kuitenkaan tässä voi kertoa. Ap 

Minkä ikäisistä kyse? Ei ne ekat parisuhteet yleensä kestä

Ikäluokka 25-30 eli ensimmäisistä parisuhteista ei ole kyse. Ap

Voin sanoa näin siskon näkökulmasta, että älä sano mitään. Omalla sisarella on rehellisesti sanoen huono mies, mutta siitä kun vanhempamme meni sanomaan, syntyi vain riita, jonka lopputulemana oli se, että vanhemmat ei vain ymmärrä.

Pidä mielummin hyvät välisi lapseen, voit olla tarvittaessa tukena ja apuna sen sijaan, että välit kylmenisi ja saisi pärjätä yksin, jos jotain sattuu.

Uskoisin, että pystyn sanomaan asiasta siten, ettei synny riitaa tai välien katkomista, mutta onko siitä mitään hyötyä kuitenkaan? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta onneksi eivät sillä tavalla vaikeita kuin tilanteessa, missä olisi hyväksikäyttöä, päihdeongelmia, väkivaltaa tai muuta vakavaa. Sellaiseen puuttuisin epäröimättä. Mutta, kuten jo kirjoitettiin ja itsekin sivusin asiaa, niin myös pienemmillä sydänsuruilla voi olla merkitystä tulevaisuutta ajatellen. Esimerkiksi, jos saa itse katkaistua toimimattoman suhteen, se rakentaa itsekunnioitusta. 

Tämä keskustelukin osoittaa, että monet vanhemmat pohtivat näitä kysymyksiä minun lisäkseni. Mitään neuvoja en ole missään tapauksessa antamassa, vaan jos tilaisuus tulee, herättelen keskustelua siitä, miten hän tilanteen itse kokee. Sydänsurut ovat ikäviä, mutta loppujen lopuksi ne kuuluvat elämään ja opettavat jotain - sellaisella asenteella koetan toimia, jos ylipäänsä sanon jotain. Ehkä tilanne ratkeaa piankin, kukapa tietää, ilman että tarvitsee tehdä mitään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Pskat saat niskaasi, jos ihan suoraan sanot. Voit kysyä asiaa, ja saada lapsen siten itse miettimään mistä tuossa seurustelussa on kyse.

Enemmän p..kaa saat niskaasi jos et juttele asiasta. Eikö tilanteesta voi keskustella , että saisit "lapsen" itsensä ajattelemaan .

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on ollut varsinkin meidän lasten parisuhteiden alkuaikoina tosi epäluuloinen ja etsimällä etsinyt vikoja ja todisteita siitä, että miniä-/vävyehdokkaat eivät välitä hänen lapsistaan tarpeeksi ja eivät muutenkaan ole tarpeeksi hyviä hänen lapsilleen, ovat pelkkiä hyväksikäyttäjiä ja sydämensärkijöitä. Aika rasittavaa oli, kun omien epävarmuuksien lisäksi sai stressata vielä äidin kohtuuttomia epäilyksiä. 

En tiedä, millaisesta tilanteesta teillä on kyse. Yleisneuvona sanoisin, että anna olla. Jokainen punnitkoon omat ihmissuhteensa itse, jos nyt ei mistään väkivallasta tai alistamisesta kuitenkaan ole merkkejä. Pysy vain lapsesi tukena, millaisia ratkaisuja hän elämässään tekeekään. Vaikka olisit oikeassakin seurustelukumppanin tunteista, veikkaan, ettei lapsi totuuden paljastuttua paljon arvosta mitäs minä sanoin -asetelmaa.

Hyviä pointteja sinullakin. Mun lapsellani on hyvä maku, ei ole koskaan tarvinnut moittia seurustelukumppaneita mistään vakavista asioista. Ja kuten sanoin, niin kaikenlaista puliveivaamista seurustelukuvioissa ei pidä vääntää hyväksikäytöksikään, sillä kyse on vain kevytsuhteesta, missä voi olla hyviäkin puolia. Ehkä se osui hyvin oikeaan mitä aiempi kommentoija sanoi, että kyse on pohjimmiltaan luotosta omaan lapseen, hänen harkintakykyynsä ja fiksuuteensa, mistä ei oikeasti ole puutetta. Sitä vain niin kovasti tahtoisi tasoittaa oman lapsen tietä, vaikka järjellä tietääkin, ettei se ole aina mahdollista. 

En kyllä vieläkään tiedä miten kannattaa toimia. Keskustelu toi esille aivan samoja ajatuksia kuin itsekin olen pyöritellut suuntaan jos toiseenkin. Onneksi kyseessä ei ole mikään vakava tilanne kuitenkaan. Kaikki on hyvin. Ap