Kaveri korkkasi lupaa kysymättä kosmetiikkatuotteen
Kaverini oli kylässä ja meni käymään jossain vaiheessa vessassa. Siinähän ei ole mitään ihmeellistä mutta hänen lähdettyään huomasin että Italiasta ostamani kallis paikallisesta oliiviöljystä valmistettu käsisaippua, jota olin tarkoituksella säästänyt, oli otettu käyttöön.
Vieressä oli kaksi palasaippuaa mutta hän valitsi siis avata kalliin käsisaippuan (pumppupullon).
Miten toimisitte tässä tilanteessa? Olen tosi yllättynyt ja vihainen että hän kehtasi tehdä näin. Tapasin kaverin tänään ja otin asian puheeksi. Ensin hän kielsi kaiken ja sanoi käyttäneensä palasaippuaa. Sitten hän sanoi ettei muista mitä oli käyttänyt. Lopuksi hän sanoi että oli tietenkin käyttänyt pumppupullossa olevaa käsisaippuaa koska se on hygieenisin. Hän sanoo että pumppupullo oli jo ollut avattu, mutta tiedän ettei se ollut, koska en ollut avannut sitä. Hän väittää vaan painaneensa pumppua normaalisti. En tiedä mitä uskoa. Tiedän ettei se aukea itsestään. Jos aukeaisi niin pullo olisi auennut lentolaukkuun kotimatkalla. Kerroin että harmittaa pahasti koska saippua on kallis ja uuden tilaaminen Italiasta maksaa 35 eur jo postikuluissa plus tuotteen hinta.
Asiassa nyppii myös kaverin reaktio eli eka kiertely, se ettei pyydä anteeksi, ja se ettei tarjoudu (edes hyväntahdon eleenä) korvaamaan tuotetta. Ja olen myös pettynyt kaveriini koska en tiennyt että hän tekee tällaista.
Pitkä teksti mut pakko oli avautua ja kuulla teiltä muilta miten itse toimisitte tilanteessa.
Kommentit (310)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä pointti tässä on se, että toisen omaisuutta on avattu ja sit on valehdeltu, ettei ole muka tehnyt niin. Lopulta vasta kaveri myönsi. Eli on varmasti tienny mitä teki. Ap on ylireagoinu joo, en nostas tosta mitään mölyä ystävälle ja ihan sama joku saippua. Toi valehtelu vaa pistää miettimään, ku kerta tuli ilmi. Mils te ette kiinnitä tähän aspektiin huomiota???
On myös kohteliasta kysyä saako saippuan avata. En menis kajoamaan toisen omaisuuteen, ku kerta toistaki saippuaa oli.
Mun palasaippua on mun ja siihen ei kosketa. nestesaippuat on yhteiskäyttöö varten.
Mistä vieraat tietää sen? Onko sulla joku käyttöohje saippuoiden vieressä?
Mulla se on suihkussa ja sanon kyllä, kun joku vieras menee, mistä ne muute tietäis, mutt kyllä mun tutuillaki palasaippuat on henk.kohtasii
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä pointti tässä on se, että toisen omaisuutta on avattu ja sit on valehdeltu, ettei ole muka tehnyt niin. Lopulta vasta kaveri myönsi. Eli on varmasti tienny mitä teki. Ap on ylireagoinu joo, en nostas tosta mitään mölyä ystävälle ja ihan sama joku saippua. Toi valehtelu vaa pistää miettimään, ku kerta tuli ilmi. Mils te ette kiinnitä tähän aspektiin huomiota???
On myös kohteliasta kysyä saako saippuan avata. En menis kajoamaan toisen omaisuuteen, ku kerta toistaki saippuaa oli.
Onhan tuohom kommentoitu jo ajat sitten, että toi ap tivaaminen jostain saippuapullosta on niin absurdia, että kaveri on varmaan hämmentynyt täysin ja ruvennut takeltelemaan jotain. Myöhemmin ap kertoi että ystävä ei puhu edes kunnolla suomea, joten kaverilla on varmaan ollut ihan todella pinnisteleminen että ymmärtääkö hän nyt ihan oikein, raivoaako kaveri jostain saippuapullosta...
Vierailija kirjoitti:
Kaveri korkkasi minut eilen vaikka kaveri pohjalla mennään.
Oletteko kaveripohjalla vai pohjalla olevia kavereita?
Jos jokin tuote on paketissa niin en todellakaan avaa sitä ilman lupaa. Vaikka se on altaan reunalla niin en siltikään avaa. Harmi että noin kävi. Pidä ens kerralla kaapissa.
Vierailija kirjoitti:
Käsisaippua=kosmetiikkatuote?
Myös saippua luokitellaan kosmetiikaksi. Kosmetiikkaa ovat myös puhdistustuotteet, kuten saippuat, shampoot jne, eivät pelkästään meikit.
Vierailija kirjoitti:
Jos jokin tuote on paketissa niin en todellakaan avaa sitä ilman lupaa. Vaikka se on altaan reunalla niin en siltikään avaa. Harmi että noin kävi. Pidä ens kerralla kaapissa.
Tämä!
Ap ehkä ylireagoi saippuasta mutta itse en voi sietää ihmisiä jotka eivät myönnä virheitään. Miksi selitellä kun on ilmiselvää mitä on tapahtunut? Ehkä aloittajankin olisi päässyt sitten asian yli eikä jauhaisi tapahtuneesta netissä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että on vähän outoa pitää lavuaarin vieressä käsisaippuaa jota ei ole avattu, ja tavallaan miksi sitä säästelisi. Mutta tuo oli minulle todella tärkeä reissu ja halusin nimenomaan pitkittää sitä muistoa lykkäämällä saippuan avaamista, jos sen näkemisestä tuli hyviä Italiamuistoja mieleen. Nyt siitä tulee vaan paska fiilis ja olen laittanut sen takaisin kaappiin.
'
jospa opit ensi kerralla pistämään korkkaamattomat tuotteet piiloon kun joku tulee kylään

Ap en ole, mutta kysyn: Miksi pitäisi laittaa piiloon? Vaikka ei olisi piilossa, niin ei niitä kuulu omine lupinensa mennä availemaan. Jos kerran muuta saippuaa on siinä avattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saippua on monelle arkinen kulutustuote. Kaveri ei osannut ajatella vessan lavuaarilla olevaa saippuaa rakkaaksi matkamuistoksi. Ja jäähän siitä tuo pullo käytön jälkeen, johon voi lisätä halvempaa tuotetta. Nytkin pullo on tuonut mukavia muistoja, joten miksi ei toisi jatkossakin?
Koska kaveri korkkasi sen enkä minä. Kaikki upeat muistot ja muut mahdolliset positiiviset tunteet saippuapurkkia kohtaan ovat valuneet kirjaimellisesti viemäristä :((
ap
No tälläiset tuotteet kuuluu lukkojen taakse eikä viemärin viereen. Surullista, että muistot on säilötty saippuaan eikä esim. kameraan tai mieleen.
Kuka määrittää missä kivannäköistä pulloa saa kotonaan säilyttää? Meilläkin on pulloja esillä kylppärin tasoilla ja hyllyillä. Olisi vähän erikoista, jos joku kyläilijä kävisi omin päin nappaamassa ja avaamassa. En katso, että pitäisi lukkojen taakse laittaa tavaroita, omassa kodissaan.
Eikös se saippua ollut lavuaarin reunalla, käyttäjä-oletettua odottamassa, ei hyllyllä jemmassa? Älä saivartele!
Ap nimenomaan kertoo, että avaamaton pullo on ollut lavuaarin vieressä, ei lavuaarilla. Säilytättekö te itse käytössä olevia saippuoita jossain muualla kuin siinä lavuaarilla? Sen ymmärtäisin, jos olisi ollut nimenomaan siinä LAVUAARILLA. Mutta tuskimpa olisin siltikään mennyt itse avaamaan, ainakaaan kysymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihme. Älä jätä saippuaa lavuaarin reunalle jos sitä ei saa käyttää!
Kaverisi ei ole ajatustenlukija, ei voi mitenkään tietää että juuri tuo saippua on vain koristeena. Normaali ihminen ajattelee, että saippua on käytettäväksi tarkoitettu ja jos se on lavuaarin reunalle laitettu niin se on siinä sitä varten.
Normaali ihminen tajuaa, että mitään toisen omaa ja avaamatonta tuotetta ei omin luvin avata eikä käytetä.
Kysytkö itse kyläillessäsi tosiaan luvan ihan kaikkeen? "Saanko tulla sisääsn, lainata henkaria, saanko ripustaa takin naulakkoon, saanko istua sohvalle, saanko käyttää vessaa, saanko käyttää wc-paperia, montako palaa..." Ihan älytöntä! Ymmärräm, jos kaverin luona tekee jotain erityisempää, kuten käy vaikka suihkussa ja tarvitsisi lainata pyyhettä ja hiustenkuivaajaa. Mutta jos tulee kutsuttuna toisen kotiin niin ei todellakaan tarvitse kysyä lupaa tällaisiin ihan normaaleihin juttuihin.
Kyllä itse kysyn, että mihin voin takkini ripustaa ja missä voin pestä kädet, mitä saippuaa voin käyttää (jos tarjolla useampi) ja mikä pyyhe on tarkoitettu vieraille. Ei toisten koti ole minua varten, vaan siellä asuvia ihmisiä varten. Mieleenikään ei tulisi avata isäntäväen avaamattomia pulloja kysymättä.
Meillä taas vieraalle näytetään mihin takin voi ripustaa tai tarjotaan henkari ja ripustetaan vieraan takki. Kaikkia lavuaarin reunalla olevia saippuoita saa käyttää ( on tavallista ja desinfioivaa, molemmat pumppupullossa) ja wc:: naulassa on luonnollisesti vain vieraille tarkoitettu puhdas käsipyyhe, ei tietenkään mitään muita pyyhkeitä!
Valmistelet siis vieraiden tulon ja levität punaisen maton heidän eteensä?
Meillä käy rennommin porukkaa, jopa kutsumatta. Ja onneksi ovat tajunneet olla koskemati tuotteisiin, jotka eivät ole käyttöön otettuja. En itse kehtaisi kyläpaikassa napata jotain avaamatonta kalliin näköistä pulloa ja avata sitä omin nokkineni. Ei se mulle kuulu, mitä muut kylppäreissään säilyttää. Eikä muille, mitä meillä säilytetään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kaveri joka roplasi peilikaapilla. Ja käytti kosmetiikkatuotteitani. Laitoin peilikaapin hyllylle kasan laatikkoon pinteeseen helmiä, ja ansa laukesi välittömästi, kaveri itkien esille ja selittelemättä poistui. En nähnyt enää ikinä.
Mitä tarkoittaa laittaa pinteeseen?
Kuitenkin jos käytät sitä jos vain yksi pullo niin ongelmaksi tulisi mistä saisit lisää. Noi on mielestäni kulutus tuotteita etten näkisi muuta ongelmaa kuin olisi voinut kysyä luvan jos olit aiemmin kertonut että, on kallis tuote ja et ota vielä käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Ap ehkä ylireagoi saippuasta mutta itse en voi sietää ihmisiä jotka eivät myönnä virheitään. Miksi selitellä kun on ilmiselvää mitä on tapahtunut? Ehkä aloittajankin olisi päässyt sitten asian yli eikä jauhaisi tapahtuneesta netissä.
Valehtelu tässä on varmaan pahinta, kuten aloittaja tais tuolla mainitakin. Ja se sitten vielä, että kun ei ollut ensimmäinen kerta. Kyllä siinä varmasti tulee sellainen olo jo, että onko tämä kaveri tehnyt asian tahallaan. Itse en ainakaan sietäisi ystävää, joka ei voi puhua totta.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin jos käytät sitä jos vain yksi pullo niin ongelmaksi tulisi mistä saisit lisää. Noi on mielestäni kulutus tuotteita etten näkisi muuta ongelmaa kuin olisi voinut kysyä luvan jos olit aiemmin kertonut että, on kallis tuote ja et ota vielä käyttöön.
Mä en itse ees muistais mainita mahdolliselle vieraalle, et hei siellä on pullo kylppärissä mitä ei sit saa käyttää. Lähden siitä, et kukaan ei mee ottaa mitään mikä ei oo jo valmiiks avattu ( = käytössä).
Siis kun kysyin asiasta kaveriltani niin hänen vastauksensa oli absurdiudessaan Schrödingerin Kissa luokkaa.
Tyyliin:
Hän on ottanut saippuaa pumppupullosta paitsi jos pumppupullo oli avaamaton niin sitten on käyttänyt palasaippuaa paitsi kun palasaippuat on epähygieenisiä niin tietenkin on käyttänyt nestesaippuaa jota ei koskaan käyttäisi jos se olisi avaamaton. Nyt se oli avaamaton mutta hän käytti sitä silti mikä tarkoittaa että se ei ollutkaan avaamaton.
Sama kun sanoisi poliisille että en ajanut liikennevaloissa punaisia päin, jos ajoin niin se tarkoittaa että valot oli vihreät :D
Ap

No ompa kootut selitykset tällä kaverilla! :D Ihan tahallee kävi ottaa sun kalliin saippuan ja halus kokeilla. Tökerö, ettei ees suoraa myönnä. Sanoiko ees sori?
Ei pyytänyt anteeksi eikä pahoitellut mitenkään, ja sen takia tästä vedin herneen nenään. Tai eka luulin et se oli saippuan takia ja tottakai sekin harmittaa, mutta nyt kun olen kelannut asiaa vähän enemmän niin kyllä tuo selittely ja epärehellisyys tässä eniten ihmetyttää itseäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En käyttäisi kylässä palasaippuaa, vaan jättäisin mielummin käteni pesemättä.
Minkä ihmeen takia?