HS: Komeroituneita nuoria uhkaa loppuelämän yksinäisyys

Jos ihminen haluaa vapaasta tahdostaan komeroitua ja syrjäytyä niin miksi se on teiltä pois? Eikö jokainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa?

Jokainen ihminen täällä saa yhteiskunnalta rahallista tukea joten se ei kelpaa selitykseksi että komeroitunut/syrjäytynyt elää tuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen taas sitä, miten paljon tätä asiaa väheksytään näissä kommenteissa? 

Tämä on ihan oikea ongelma. Korona-aika laittoi esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneet korkeakouluopiskelijat puoleksitoista-kahdeksi vuodeksi käytännössä opiskelemaan etänä.  Näiltä jäi kaikki tyypilliset aloittavien korkeakouluopiskelijoiden ryhmäytymiseen liittyvät asiat kokematta ja näkemättä. Se ei ruudun välityksellä nyt vain tapahdu. Meillä on iso joukko lukionkin korona-aikana läpikäyneitä, jotka saivat normaaleissa ryhmissään olla noin vuoden koko opintoajastaan ja sitä muuta osaa on hoidettu välillä pitkiä pätkiä etänä tai muilla erityisjärjestelyillä. 

Samaan aikaan kaikki harrastukset olivat kiinni valtavan pitkiä aikoja. Niidenkään parissa ei ole päässyt millään tavalla muodostamaan sosiaalisia suhteita jo muutenkin pahassa tilanteessa olleille nuorille. Ei siellä millään lenkkipolulla tai hiihtoladulla mitään ystävyyssuhteita synnyt ja kuka nyt niitäkään loputtomasti olisi jaksanut hinkata, kun muutakaan ei voinut eikä saanut harrastaa. 

Kiurun ylihysteerisestä koronanhoitotavasta eli kaiken sulkemisesta maksetaan valtavaa hintaa näiden ihmisten pahoinvoinnin takia vielä vuosikymmeniä. 

Koska olen itse sellainen ihminen josta jatkuvasti kirjoitellaan, minulla ei ole mitään hätää ja olen ihan tyytyväinen elämääni. En halua parisuhdetta naisen kanssa. Koska mikään ei tule muuttumaan ikinä paremmaksi meidän miesten kannalta, miksi murehtia ja tuhlata aikaansa. Fiksumpaa on vain tunnustaa tosiasiat ja mennä eteenpäin, se maailma mistä te puhutte, sitä ei ole mahdollista joidenkin saavuttaa, eikä monet sellaista elämää edes halua elää.

Joten sensijaan, että kauhistelette, niin mitä jos vain todetaan yhdessä että mikään ei tule ikinä muuttumaan, miksi siis edes miettiä koko asiaa. Yhteiskunta nyt vain on mitä on, varsinkin monille meille miehille.

Olin itsekin nuorena "komeroitumisuhan alla", eli vietin jonkin aikaa sosiaalisesti melko lailla eristäytyneenä, mutta erinäisistä syistä tämä elämäntapa jäi taakse, ja olen siitä pitäen elänyt normoelämää.

Välillä tuntuu kyllä siltä, että paras ja mielenterveydelle turvallisin vaihtoehto olisi ollut jäädä sinne komeroon lopuksi ikää. Nyt on kaikki asiat "huonosti": työ, jossa on pakko käydä, lapset, joita on pakko elättää, vaimo, jota on pakko katsella (en uskalla ottaa eroa omaisuuden jakamisen takia + sosiaalisten paineiden takia). Pakko, pakko, pakko - sana, joka värittää käytännöllisesti katsoen koko elämääni.

Jos olisin valinnut toisin - tai siis olisin jättänyt kaikki valinnat tekemättä - asuisin nyt sukulaiseltani perityssä hirsitalossa keskellä metsää, lämmittäisin takkaa omasta metsästä tehdyillä koivuhaloilla, katselisin netistä hauskoja videoita ja viettäisin vapaaherran elämää (samalla tavalla kuin edesmennyt, naimaton sukulaismieheni). Sen sijaan valitsin toisin: myin perityn talon ja metsän, kävin koulut, menin naimisiin, sain lapsia vaimoni toiveesta, ja työpaikka sekä iso omakotitalo piti hommata.

Nyt sitten maksan koko loppuelämäni näiden valintojeni seurauksia ihan kirjaimellisesti.

Olisi pitänyt seurata sukulaismieheni esimerkkiä - hän tiesi paremmin.

Mielenkiintoinen näkökulma. Paine siihen samaan muottiin mahtumisesta on useilla varmastikin suuri, minkä vuoksi ihmiset ajautuvat tekemään myös itselleen epäedullisia ratkaisuja. Nuorilla miehillä yksi painetta aiheuttava tekijä on esimerkiksi pelko homon leiman saamisesta jos eivät hakeudu parisuhteeseen.

Tämä on yksi syy, miksi yksin eläminen ei ollut hyväksytty valinta silloin, kun olin kasvamassa aikuiseksi.

Pari sukulaismiestäni jäi yksineläjiksi, ja esimerkiksi minua peloteltiin jatkuvasti heidän "kohtalollaan". Lisäksi muu suku kohteli heitä ikään kuin he olisivat olleet alempiarvoisia.

Oikeastaan he taisivat olla onnellisempia kuin muut, ja se kiukutti muita, oravanpyörään juuttuneita sukulaisia.

Olin melko läheinen tämän yksin eläneen sukulaismiehen kanssa, ja se oli ilmeisesti esimerkiksi vanhemmistani uhkaavaa. He olivat ilmeisen helpottuneita, kun (painostuksesta) lähdin opiskelemaan yliopistoon toiselle puolelle Suomea, enkä saanut enää vaikutteita häneltä. 

Sittemmin tämä sukulaismies kuoli, ja kävi ilmi, että perin hänet. Ja lopulta kävikin, niin kuin aikaisemmassa kommentissa kirjoitinkin. Hukkasin hänen henkisen perintönsä (en perintöäni taloudellisessa mielessä) ja lähdin siihen oravanpyörään, josta hän itse oli suurin ponnistuksin pyrkinyt - ja päässyt - pois.

Luonnonvalinta hoitaa pois yhteiseloon sopimattomat.

Vierailija kirjoitti:

On se kumma kun tässä maassa ei saa olla edes yksin, mitä jos monien ihmisten luonne nyt vaan on sellainen että nauttii yksinolosta?

Mä käyn kyllä töissä mutta vapaat olen yksin koska olen introvertti enkä ole koskaan seurustellu tämän takia.

M32

Miten niin tässä maassa ei saa olla yksin. Tutkimusten mukaan juuri Suomessa ollaan yksin enemmän kuin muissa maissa. Jurottajia riittää.

Tuo lehtijuttu ei liittynyt millään tavalla työssä käyviin aikuisiin, jotka ei ole sosiaalisiin suhteisiin kykeneviä vapaa-aikanaan. Siinä oli kyse nuorista, jotka syrjäytyy pois yhteiskunnan toiminnoista, esim. töistä ja opiskelusta ja jäävät ilman työpaikkaa, puolisoa, kavereita, harrastuksia. Osa heistä elää sellaisessa rytmissä, ettei ainakaan päivätyö ole edes realistinen. Osa ei edes haaveile mistään kodin ulkopuolella tapahtuvasta toiminnasta, ei edes siitä työpaikasta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen haluaa vapaasta tahdostaan komeroitua ja syrjäytyä niin miksi se on teiltä pois? Eikö jokainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa?

Jokainen ihminen täällä saa yhteiskunnalta rahallista tukea joten se ei kelpaa selitykseksi että komeroitunut/syrjäytynyt elää tuilla.

Niin, miten se tosiaan on pois yhteiskunnalta, jos joku ei käy töissä. Yhteiskunnan kantokyky perustuu olettamukselle, että vain ne ei tuo yhteiseen pääomaan mitään, jotka eivät siihen oikeasti kykene, esim. pienet lapset, vanhukset, älyllisesti kehitysvammaiset, psyykkisesti vakavasti sairastuneet.

Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kanadassahan näille yhteiskunnalle haitallisille ryhmille suositellaan ja annetaan valtion puolesta eutanasiapiikkejä. Tämä sama pitäisi saada Suomeenkin mahdollisimman pian. Ei meillä ole varaa hyysätä kasvavaa ryhmää miehiä, jotka eivät pienintäkään vastoinkäymistä elämässä ja vaativat yhteiskunnan korjaavan epäonnistumisensa. Piikille vaan.

Anna mä arvaan teet kotona käsitervehdyksiä ja nahkasaappaat napsahtavat yhteen. Venäjähän on juuri kaltaistesi ihmisten innottamana myös ruvennut ns. siistimään ihmisainesta. Mariupolissakin tapettiin n. 100 000 siviiliä ja tappaminen jatkuu.

Älkää nyt joka ketjuun vetäkö aina sitä venäjäänne. Jonkun sortin elämänhallinnan puutteesta kertoo tuokin.

Leirielämä vieraannuttaa älylaitteista ja opettaa hikkyä reippaaseen ulkoiluun, työhön ja sosiaaliseen kanssakäyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Leirielämä vieraannuttaa älylaitteista ja opettaa hikkyä reippaaseen ulkoiluun, työhön ja sosiaaliseen kanssakäyntiin.

Hyvä idea, mutta miten saat heidät sinne leirille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen taas sitä, miten paljon tätä asiaa väheksytään näissä kommenteissa? 

Tämä on ihan oikea ongelma. Korona-aika laittoi esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneet korkeakouluopiskelijat puoleksitoista-kahdeksi vuodeksi käytännössä opiskelemaan etänä.  Näiltä jäi kaikki tyypilliset aloittavien korkeakouluopiskelijoiden ryhmäytymiseen liittyvät asiat kokematta ja näkemättä. Se ei ruudun välityksellä nyt vain tapahdu. Meillä on iso joukko lukionkin korona-aikana läpikäyneitä, jotka saivat normaaleissa ryhmissään olla noin vuoden koko opintoajastaan ja sitä muuta osaa on hoidettu välillä pitkiä pätkiä etänä tai muilla erityisjärjestelyillä. 

Samaan aikaan kaikki harrastukset olivat kiinni valtavan pitkiä aikoja. Niidenkään parissa ei ole päässyt millään tavalla muodostamaan sosiaalisia suhteita jo muutenkin pahassa tilanteessa olleille nuorille. Ei siellä millään lenkkipolulla tai hiihtoladulla mitään ystävyyssuhteita synnyt ja kuka nyt niitäkään loputtomasti olisi jaksanut hinkata, kun muutakaan ei voinut eikä saanut harrastaa. 

Kiurun ylihysteerisestä koronanhoitotavasta eli kaiken sulkemisesta maksetaan valtavaa hintaa näiden ihmisten pahoinvoinnin takia vielä vuosikymmeniä. 

Koska olen itse sellainen ihminen josta jatkuvasti kirjoitellaan, minulla ei ole mitään hätää ja olen ihan tyytyväinen elämääni. En halua parisuhdetta naisen kanssa. Koska mikään ei tule muuttumaan ikinä paremmaksi meidän miesten kannalta, miksi murehtia ja tuhlata aikaansa. Fiksumpaa on vain tunnustaa tosiasiat ja mennä eteenpäin, se maailma mistä te puhutte, sitä ei ole mahdollista joidenkin saavuttaa, eikä monet sellaista elämää edes halua elää.

Joten sensijaan, että kauhistelette, niin mitä jos vain todetaan yhdessä että mikään ei tule ikinä muuttumaan, miksi siis edes miettiä koko asiaa. Yhteiskunta nyt vain on mitä on, varsinkin monille meille miehille.

Olin itsekin nuorena "komeroitumisuhan alla", eli vietin jonkin aikaa sosiaalisesti melko lailla eristäytyneenä, mutta erinäisistä syistä tämä elämäntapa jäi taakse, ja olen siitä pitäen elänyt normoelämää.

Välillä tuntuu kyllä siltä, että paras ja mielenterveydelle turvallisin vaihtoehto olisi ollut jäädä sinne komeroon lopuksi ikää. Nyt on kaikki asiat "huonosti": työ, jossa on pakko käydä, lapset, joita on pakko elättää, vaimo, jota on pakko katsella (en uskalla ottaa eroa omaisuuden jakamisen takia + sosiaalisten paineiden takia). Pakko, pakko, pakko - sana, joka värittää käytännöllisesti katsoen koko elämääni.

Jos olisin valinnut toisin - tai siis olisin jättänyt kaikki valinnat tekemättä - asuisin nyt sukulaiseltani perityssä hirsitalossa keskellä metsää, lämmittäisin takkaa omasta metsästä tehdyillä koivuhaloilla, katselisin netistä hauskoja videoita ja viettäisin vapaaherran elämää (samalla tavalla kuin edesmennyt, naimaton sukulaismieheni). Sen sijaan valitsin toisin: myin perityn talon ja metsän, kävin koulut, menin naimisiin, sain lapsia vaimoni toiveesta, ja työpaikka sekä iso omakotitalo piti hommata.

Nyt sitten maksan koko loppuelämäni näiden valintojeni seurauksia ihan kirjaimellisesti.

Olisi pitänyt seurata sukulaismieheni esimerkkiä - hän tiesi paremmin.

Toivot, että vaimo ajaisi kallioleikkaukseen lapset kyydissään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen taas sitä, miten paljon tätä asiaa väheksytään näissä kommenteissa? 

Tämä on ihan oikea ongelma. Korona-aika laittoi esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaneet korkeakouluopiskelijat puoleksitoista-kahdeksi vuodeksi käytännössä opiskelemaan etänä.  Näiltä jäi kaikki tyypilliset aloittavien korkeakouluopiskelijoiden ryhmäytymiseen liittyvät asiat kokematta ja näkemättä. Se ei ruudun välityksellä nyt vain tapahdu. Meillä on iso joukko lukionkin korona-aikana läpikäyneitä, jotka saivat normaaleissa ryhmissään olla noin vuoden koko opintoajastaan ja sitä muuta osaa on hoidettu välillä pitkiä pätkiä etänä tai muilla erityisjärjestelyillä. 

Samaan aikaan kaikki harrastukset olivat kiinni valtavan pitkiä aikoja. Niidenkään parissa ei ole päässyt millään tavalla muodostamaan sosiaalisia suhteita jo muutenkin pahassa tilanteessa olleille nuorille. Ei siellä millään lenkkipolulla tai hiihtoladulla mitään ystävyyssuhteita synnyt ja kuka nyt niitäkään loputtomasti olisi jaksanut hinkata, kun muutakaan ei voinut eikä saanut harrastaa. 

Kiurun ylihysteerisestä koronanhoitotavasta eli kaiken sulkemisesta maksetaan valtavaa hintaa näiden ihmisten pahoinvoinnin takia vielä vuosikymmeniä. 

Koska olen itse sellainen ihminen josta jatkuvasti kirjoitellaan, minulla ei ole mitään hätää ja olen ihan tyytyväinen elämääni. En halua parisuhdetta naisen kanssa. Koska mikään ei tule muuttumaan ikinä paremmaksi meidän miesten kannalta, miksi murehtia ja tuhlata aikaansa. Fiksumpaa on vain tunnustaa tosiasiat ja mennä eteenpäin, se maailma mistä te puhutte, sitä ei ole mahdollista joidenkin saavuttaa, eikä monet sellaista elämää edes halua elää.

Joten sensijaan, että kauhistelette, niin mitä jos vain todetaan yhdessä että mikään ei tule ikinä muuttumaan, miksi siis edes miettiä koko asiaa. Yhteiskunta nyt vain on mitä on, varsinkin monille meille miehille.

Olin itsekin nuorena "komeroitumisuhan alla", eli vietin jonkin aikaa sosiaalisesti melko lailla eristäytyneenä, mutta erinäisistä syistä tämä elämäntapa jäi taakse, ja olen siitä pitäen elänyt normoelämää.

Välillä tuntuu kyllä siltä, että paras ja mielenterveydelle turvallisin vaihtoehto olisi ollut jäädä sinne komeroon lopuksi ikää. Nyt on kaikki asiat "huonosti": työ, jossa on pakko käydä, lapset, joita on pakko elättää, vaimo, jota on pakko katsella (en uskalla ottaa eroa omaisuuden jakamisen takia + sosiaalisten paineiden takia). Pakko, pakko, pakko - sana, joka värittää käytännöllisesti katsoen koko elämääni.

Jos olisin valinnut toisin - tai siis olisin jättänyt kaikki valinnat tekemättä - asuisin nyt sukulaiseltani perityssä hirsitalossa keskellä metsää, lämmittäisin takkaa omasta metsästä tehdyillä koivuhaloilla, katselisin netistä hauskoja videoita ja viettäisin vapaaherran elämää (samalla tavalla kuin edesmennyt, naimaton sukulaismieheni). Sen sijaan valitsin toisin: myin perityn talon ja metsän, kävin koulut, menin naimisiin, sain lapsia vaimoni toiveesta, ja työpaikka sekä iso omakotitalo piti hommata.

Nyt sitten maksan koko loppuelämäni näiden valintojeni seurauksia ihan kirjaimellisesti.

Olisi pitänyt seurata sukulaismieheni esimerkkiä - hän tiesi paremmin.

Toivot, että vaimo ajaisi kallioleikkaukseen lapset kyydissään?

Saatoit tulkita väärin.

Yksi tuttu lapsena ja nuorena koulukiusattu poika sanoi aikuisena, että hänestä olisi voinut tulla kouluampuja, jollei hänellä olisi ollut harrastuksia, joissa hän oli tasaveroinen muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen haluaa vapaasta tahdostaan komeroitua ja syrjäytyä niin miksi se on teiltä pois? Eikö jokainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa?

Jokainen ihminen täällä saa yhteiskunnalta rahallista tukea joten se ei kelpaa selitykseksi että komeroitunut/syrjäytynyt elää tuilla.

Niin, miten se tosiaan on pois yhteiskunnalta, jos joku ei käy töissä. Yhteiskunnan kantokyky perustuu olettamukselle, että vain ne ei tuo yhteiseen pääomaan mitään, jotka eivät siihen oikeasti kykene, esim. pienet lapset, vanhukset, älyllisesti kehitysvammaiset, psyykkisesti vakavasti sairastuneet.

Ohis...mutta jospa nyt ensin keskityttäisiin työllistämään ne, jotka haluavat töihin. Niitä on työttömissäkin vaikka kuinka paljon. Joka vuosi tuhannet nuoret ovat jääneet ilman opiskelupaikkaa. Nyt toki oppivelvollisuusikä nostettiin 18-vuoteen, mutta ei se takaa, että pakosta ammattikouluun mennyt menisi enää sen päivän jälkeen, kun täyttää 18. Tai että lukion suorittanut saisi jatko-opiskelupaikan.   Komeroituneet ovat marginaaliryhmä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen haluaa vapaasta tahdostaan komeroitua ja syrjäytyä niin miksi se on teiltä pois? Eikö jokainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa?

Jokainen ihminen täällä saa yhteiskunnalta rahallista tukea joten se ei kelpaa selitykseksi että komeroitunut/syrjäytynyt elää tuilla.

Niin, miten se tosiaan on pois yhteiskunnalta, jos joku ei käy töissä. Yhteiskunnan kantokyky perustuu olettamukselle, että vain ne ei tuo yhteiseen pääomaan mitään, jotka eivät siihen oikeasti kykene, esim. pienet lapset, vanhukset, älyllisesti kehitysvammaiset, psyykkisesti vakavasti sairastuneet.

Ohis...mutta jospa nyt ensin keskityttäisiin työllistämään ne, jotka haluavat töihin. Niitä on työttömissäkin vaikka kuinka paljon. Joka vuosi tuhannet nuoret ovat jääneet ilman opiskelupaikkaa. Nyt toki oppivelvollisuusikä nostettiin 18-vuoteen, mutta ei se takaa, että pakosta ammattikouluun mennyt menisi enää sen päivän jälkeen, kun täyttää 18. Tai että lukion suorittanut saisi jatko-opiskelupaikan.   Komeroituneet ovat marginaaliryhmä. 

Puhettakaan nuorista aikuisista, jotka ovat alityöllistettyjä. Opiskelijoita, jotka eivät saa kesätöitä. Osa-aikatyöläisiä, jotka eivät saa täysiä tunteja.

Olen korkeakoulutettu ja teen asiantuntijatyötäni kotoani etänä. Ulos poistun lähinnä lenkkeilemään sekä ruokakauppaan. Sosiaalisia suhteita ei juuri ole. Olenko komeroitunut nuori?

N26

Vierailija kirjoitti:

Luonnonvalinta hoitaa pois yhteiseloon sopimattomat.

Sairas ajatusmaailma ja olet väärässä.

Mies ei ole pillun perässä = epäkelpo komeroitunut reppana.

Näin ne naiset päättää mikä on miehelle hyvää ja oikeaa elämää. Tärkeintä on päästä antamaan miehelle pakit.

Vierailija kirjoitti:

Olen korkeakoulutettu ja teen asiantuntijatyötäni kotoani etänä. Ulos poistun lähinnä lenkkeilemään sekä ruokakauppaan. Sosiaalisia suhteita ei juuri ole. Olenko komeroitunut nuori?

N26

Et ole sillä olet itsellinen nainen. Tuo termi on miehistä jotka ovat samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen korkeakoulutettu ja teen asiantuntijatyötäni kotoani etänä. Ulos poistun lähinnä lenkkeilemään sekä ruokakauppaan. Sosiaalisia suhteita ei juuri ole. Olenko komeroitunut nuori?

N26

Et ole nuori

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmiset ehtivät sekä tehdä töitä että opiskella, bilettää, roikkua täällä, sukuloida, harrastaa, nukkua ja hoitaa kakaroita? Jokaiseen noista menee se 8h päivässä.

Mies tekee pitkää päivää töissä, nainen hoitaa kotia ja lapsia. Lapsia on useampia niin isosiskot pitävät huolta pikkuveljistään kun vanhemmilla on muuta menoa. Sukulaiset asuu lähellä. Bilettäminen on alle 20-vuotiaiden juttu.

Tuollaista se elämä oli ennen 2000-lukua. Nykyään ihmiset ovat itse tehneet elämästään vaikeaa kun muutetaan kauas synnyinseuduilta, nainen haluaa "tehdä uraa", mies on laiska ja lapsia holhotaan liikaa.