Lue keskustelun säännöt.
Onko aikuinen lapsesi kritisoinut kasvatustasi koskaan?
Tilanne on todennäköisesti pahempi kuin mitä luulet. Kuunnelkaa niitä lapsianne ja pyytäkää anteeksi. Ymmärtäkää, että heidän kokemuksensa on myös arvokas.
Jos lapsesi ei halua pitää vanhempaa elämässään, se on aina vanhemman vika.
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
On. I t se mur hakir jeessä sain kuulla kunniani.
Koen kuitenkin tehneeni parhaani hänen kanssaan, en koe enää syyllisyyttä.
Kaksi muuta lastani eivät ole minua arvostelleet.
On myös sellaisia aikuisia lapsia jotka syyttävät vanhempia kaikista ongelmistaan. Itsekin olen ollut katkera omille vanhemmilleni (mm. tunnekylmyydestä, vähättelystä yms) olen kuitenkin pärjännyt elämässä hyvin enkä ole enää katkera. Ihminen voi (varsinkin Suomessa) itse tehdä paljon oman hyvinvointinsa eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. I t se mur hakir jeessä sain kuulla kunniani.
Koen kuitenkin tehneeni parhaani hänen kanssaan, en koe enää syyllisyyttä.
Kaksi muuta lastani eivät ole minua arvostelleet.
Mun äitini oli narsisti. Yritin I t se mur ha a teininä. katkaisin aikuisena välit kokonaan ja sain paskaa kunnolla niskaan. Kummasti muut minun sisaruksista on kunnollisia mitä nyt ranteet täynnä arpia eikä omaa elämää...
Jotenkin tuntuu, että poikaystävän vanhemmat ovat paljon parempia ihmisiä kuin me. Aiemmin on sanonut, että lapsuus on ollut onnellista aikaa, mutta nyt nuorena aikuisena on päässyt näkemään läheltä varakkaamman ja akateemisesti koulutetun perheen elämää. No, näillä mennään, toistaiseksi vielä väleissä ollaan, mutta en kauaa jaksa tölvimisiä, kun parhaamme olemme yrittäneet omista lähtökohdistamme.
Olen ehkä liian huolehtivainen vieläkin, mutta elämä on koetellut rankasti ja opettanut, ettei vahinko tule kello kaulassa. Yritän päästä tästä tavasta eroon ja toivon, että välit säilyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on aikuinen tytär, joka nykyään arvostelee/kommentoi negatiivisesti elämääni aina kun tilaisuus. En tupakoi, en käytä huumeita, töissä käyn. Urheilen säännöllisesti. Alkoholia käytän mutta kohtuudella.Olen ottanut etäisyyttä häneen mutta sekin tuntuu hieman kurjalle.
Aina kun tapaamme on ensin mukavaa, mutta hetken päästä hän alkaa tuputtaa omia elämänarvojaan ja aina sitten loukkaantuu kun ns. ei saa minua käännytettyä.
En halua enää tässä iässä neuvoja itseäni 30vuotta nuoremmalta jolla ei ole juuri mitään elämänkokemusta.
Olen miettinyt minkä virheen olen tehnyt kasvatuksessa kun tilanne on yhtäkkiä kääntynyt tälläiseksi.
Onko muilla tälläistä?
Minä olin parikymppisenä kova arvostelemaan vanhempiani. Meiltä puuttui vanhempien kanssa keskinäinen kunnioitus, kun he eivät suostuneet minun ottavan aikuisen roolia. Neuvoivat ja arvostelivat elämääni ja asioitani tietämättä mistään mitään, ja näin vaikuttivat silmissäni aivan idiooteilta. Minä vastasin heille sitten samalla mitalla takaisin.
Nyt kolmekymppisenä olen suusanallisesti kieltänyt heitä neuvolasta jos ei ole puudutti. Olen lopettanut puhelun tai poistunut tilanteesta, kun he alkavat arvostella valintojani (asioista joista eivät yhäkään ymmärrä mitään). Olen toki itsekin lopettanut tekemästä samaa heille.
Nykyään etäisen kohteliaat välit ja rauha maassa.
Itse en ole neuvonut tätä aikuista tytärtäni. Minusta tuntuu että olen antanut tilanteen mennä liian pitkälle kun en ole käskenyt lujemmin häntä lopettaa neuvojensa antamista. Olen sanonut ainoastaan asiallisesti. Ehkä olisi pitänyt sanoa kovemmin ja ottaa ns. auktoriteetti esiin. Jotenkin vaan toivoo ja odottaa että kohta kolmekymppinen lapsi ymmärtäisi itse kohteliaat käyttäytymismallit, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. I t se mur hakir jeessä sain kuulla kunniani.
Koen kuitenkin tehneeni parhaani hänen kanssaan, en koe enää syyllisyyttä.
Kaksi muuta lastani eivät ole minua arvostelleet.
Mun äitini oli narsisti. Yritin I t se mur ha a teininä. katkaisin aikuisena välit kokonaan ja sain paskaa kunnolla niskaan. Kummasti muut minun sisaruksista on kunnollisia mitä nyt ranteet täynnä arpia eikä omaa elämää...
Meillä kanssa mua syytetään minua kun olen kehdannut arvostella vanhempia. Minä ainoa lapsi joka on hankala! Tosin unohdetaan, että toisella sisaruksella huumeongelma ja toinen muutti kauas eikä halua olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki, mutta tiedätkö että se on ihan normaalia ja kuuluu kehitykseen. Nuori aikuinen kritisoi vanhempaa koska on luonnollista katkaista napanuora ja alkaa elää itsenäisesti sekä myöhemmin kumppanin kanssa. Sittemmin välit yleensä paranevat, ja voidaan jutella kuin kaksi aikuista.
Joissakin tapauksissa on aivan syytäkin arvostella, kuten jos on vaikka ollut perheväkivaltaa. Kummasti vaan tällaiset väkivaltaisetkaan vanhemmat eivät välttämättä ota mitään vastuuta tekemisistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhemmat hoiti homman surkean huonosti. Kuritusväkivaltaa ja emotionaalista heitteillejättöä.
Tapaan jotta lapset saavat olla heidän kanssaan. Jos lapsia ei olisi en olisi missään tekemisissä. Ei kaikkea tarvitse antaa anteeksi. Kun emme ole tekemissä unohdan että heitä edes on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on aikuinen tytär, joka nykyään arvostelee/kommentoi negatiivisesti elämääni aina kun tilaisuus. En tupakoi, en käytä huumeita, töissä käyn. Urheilen säännöllisesti. Alkoholia käytän mutta kohtuudella.Olen ottanut etäisyyttä häneen mutta sekin tuntuu hieman kurjalle.
Aina kun tapaamme on ensin mukavaa, mutta hetken päästä hän alkaa tuputtaa omia elämänarvojaan ja aina sitten loukkaantuu kun ns. ei saa minua käännytettyä.
En halua enää tässä iässä neuvoja itseäni 30vuotta nuoremmalta jolla ei ole juuri mitään elämänkokemusta.
Olen miettinyt minkä virheen olen tehnyt kasvatuksessa kun tilanne on yhtäkkiä kääntynyt tälläiseksi.
Onko muilla tälläistä?
Näin keittiöpsykologina sanoisin, että tyttäresi näkee sinussa jotain omia varjopuoliaan, joita ei itsessään hyväksy. Vaikea sallia sinullekaan sitten niitä piirteitä. Ahdistus usein näkyy ulkoisten tekijöiden (esim ihmiset) kontrolloinnin haluna. Ehkä hän on vailla jotain mitä ei osaa pyytää? Hyväksyntä, validaatio, tunnustus?
Epäilen että hän saattaa kyllä olla masentunut. Hän ei käy töissä eikä hänellä ole juurikaan sosiaalista elämää. Miesystävä on. Mutta epäilen että jatkuva neljän seinän sisällä istuminen tekee tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisista lähtökohdista tämä aloitus on tehty ja millä kompetensseilla? Onkos aloittajalla niitä lapsia, vanhempia kuin parivuotiaita, ja miten perustelet dramaattiset sanakäänteet "tilanne on pahempi kuin luulet? Onko kenties omakohtaista kokemusta vai lätkytätkö lämpimiksesi?
Eiköhän kaikki vanhemmat tee sen parhaansa mitä pystyvät. Tällainen jälkeenpäin syyttely on vain oman tekemisen varjopeliä. Tee oma tulevaisuus ja se mitä itse haluat. Menneisyyteen takertuminen ei tee kenellekään hyvää. Ajattele tulevaa. Turha syyttää vanhempia omista tekemisistä, sinä itse olet oman onnesi avain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moneen kertaan mentyään terapiaan. Kaikki viat ja kamaluudet tuli kasvatuksesta ja lisäksi lapsillani oli äiti, joka kävi töissä. Hirveä lapsuus kaikenlaisine balettitunteineen ja lasketteluviikonloppuineen, todella säälittävää elämää ydinperheessä, jossa ei edes juopoteltu, mutta oltiin niin kylmiä ja kamalia, että voi kauhistus sentään.
Jaksoin kuunnella kaikkea tuota kaksi vuotta, sitten lapsi vaihtoi terapeuttia ja kas kummaa, enää ei lapsuus selittänyt kaikkea, nykyisen terapeutin mielestä jokainen kantaan vastuun omista tunteistaan ja kasvaa siksi ihmiseksi, joksi on tarkoitettukin eikä jää rypemään menneeseen.
Nyt lapsella on omasta mielestään ollut todella hyvä lapsuus, välittävät vanhemmat ja hyvät suhteet sisaruksiin. Kyllä terapiasta aina on apua!
Öö, meinaatko että lapsuus on hyvä jos pääsee laskettelemaan ja balettitunneille? Vai mikä pointtisi oli?
On se kyllä joskus niinkin, että välien kylmeneminen on aikuisen lapsen vika.
Ei aina taustalla ole vanhempi tai vanhemmat, jotka ovat toimineet väärin. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiittämättömiä, negatiivisia ja heidän mielestään vika on aina kaikissa muissa kuin itsessä.
Lähipiirissä olen joitunut tällaistakin näkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kaikki vanhemmat tee sen parhaansa mitä pystyvät. Tällainen jälkeenpäin syyttely on vain oman tekemisen varjopeliä. Tee oma tulevaisuus ja se mitä itse haluat. Menneisyyteen takertuminen ei tee kenellekään hyvää. Ajattele tulevaa. Turha syyttää vanhempia omista tekemisistä, sinä itse olet oman onnesi avain.
Niin mitä valitat, kun aloit jo teininä kehittää päihdeongelmaa kun ei katsottu perään? Koulut jäi käymättä ja kehitit psyykeesi toisten heitteillejätettyjen lasten seurassa. Päällesi on syljetty ja olet ollut masentunut koko nuoruuden aikuisuuteen asti. Ptsd ja muut häiriöt pitkälle kehittyneet.
Niin nyt sitten jos viitsii huomauttaa, kun ei lääkäriin viety eikä elämässä mitenkään ohjattu, niin sanotaan että ole sinä hiljaa ja tee se oma elämä. Nyt sitten aikuisena jälkikäteen kalliit pitkät terapiat ja kamalat taistelut demonien kanssa. Joo sori että synnyin.
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä joskus niinkin, että välien kylmeneminen on aikuisen lapsen vika.
Ei aina taustalla ole vanhempi tai vanhemmat, jotka ovat toimineet väärin. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiittämättömiä, negatiivisia ja heidän mielestään vika on aina kaikissa muissa kuin itsessä.
Lähipiirissä olen joitunut tällaistakin näkemään.
Varmasti olet kuullut myös sitä lastakin ja ymmärtänyt hänen kantansa. Siltä tosiaan vaikuttaa.
Tuo "ei pidä syyttää vanhempiaan kaikesta" on väärä hokema. Syyt nykypäivän pahaan oloon pitää löytää, jotta voi elää hyvää elämää. Jos ongelmat ovat todella olleet lieviä, yhteys jatkuu vanhempiin vielä aikuisenakin. Vakavissa ongelmissa (päihteet, väkivalta, persoonallisuushäiriöt, rajattomuus...) yhteys katkeaa, jos vanhempi ei pysty kohtaamaan tekojaan ja pyytämään niitä anteeksi. Siihen kykenemättömällä vanhemmalla ei kukaan tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä joskus niinkin, että välien kylmeneminen on aikuisen lapsen vika.
Ei aina taustalla ole vanhempi tai vanhemmat, jotka ovat toimineet väärin. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiittämättömiä, negatiivisia ja heidän mielestään vika on aina kaikissa muissa kuin itsessä.
Lähipiirissä olen joitunut tällaistakin näkemään.
Hyvin olet uskonut vanhempien kootut selitykset.
34: et voi toisaalta olla koskaan varma, onko piilossa asioita, jotka selittäisivät välirikon. Häpeällisiä asioita yritetään aina salata ja monesti ympäristössä ei olla havaittu mitään.
Te kaikki olette jonkun lapsia joten pitäisihän teidän käsittää, että niitä välejä ei katkota omiin vanhempiin kovin herkästi. Jotkut ei katkaise silloinkaan, vaikka todellakin kannattaisi.
On. I t se mur hakir jeessä sain kuulla kunniani.
Koen kuitenkin tehneeni parhaani hänen kanssaan, en koe enää syyllisyyttä.
Kaksi muuta lastani eivät ole minua arvostelleet.