Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ystäviä? Viidenkympin kriisi.
Tuhkimo
14.10.2022 |
Viidenkymmenen ikävuoden rajapyyki lähestyy ja samalla tietysti kyselyt juhlista. Lähinnä perhe, työkaverit ja vanhemmat ovat vuorotellen asiasta kyselleet.
Mikäs siinä muuten, kivat juhlat ovat aina mukavat ja tykkään juhlien järjestelemisestä, ruokien ja leivonnaisten tekemisestä.
Mutta on vain yksi pikku ongelma. Minulla ei ole ystäviä.
Kun täytin neljäkymmentä, pidettiin hauskat juhlat kotonamme, päivällä kävivät sekä minun että mieheni vanhemmat, kummisetäni ja miehen vanhemmat sisarukset.
Illalla oli kaverien (ehkä noin 14-15 henkilöä) vuoro ja ilta meni lopulta niin pitkäksi, että viimeiset juhlijat lähtivät aamuseitsemältä kävelemään kotiinpäin :D
Mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja en hyvällä tahdollakaan löydä enää ihmisiä, joita haluaisin kutsua juhliin, kun heitä en näe muutenkaan. Jos oikein kaivan, niin ehkä viisi vierasta saisi kutsun. Kun en enää halua olla se, joka kutsuu, vaan odotan joskus sitä vastavierailunkin järjestämistä.
Esimerkiksi lapsuudesta saakka ollut ystäväni ei ole tähän päivään mennessä tullut katsomaan uutta koiraamme useista pyynnöistä huolimatta. Pentu tuli tammikuussa. Hän on eläinrakas ja hänellä on itselläänkin koira ja kissa. Aina ennen hän on käynyt viimeistään seuraavalla viikolla tervehtimässä uuden perheenjäsenen ja tuonut lelun/puruluun tms. Tai ei ole tuonut mitään, mutta silti käynyt meillä.
Samalle ihmiselle miehineen järjestimme viime syksynä illanvieton, tein alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan, oli hyvät viinit ja muut juomat. Saunottiin ja oli kiva ilta. Poislähtiessään pariskunta sanoi, että tämä pitää ottaa pian uusiksi heillä. Eipä ole näkynyt kutsua. Eikä sen puoleen koko pariskuntaa.
Sinkkuystäväni oli lähes samanlaisella kattauksella vähän myöhemmin viime syksynä. Hän oli juuri muuttanut ja sovittiin, että seuraava illanvietto on hänellä, niin pidetään tuparit siinä samalla. Seuraavan kerran hän kävi meillä alkukesänä ja siinä kahvitellessamme hän "huomasi" että ai niin, mehän emme ole vieläkään käyneet hänen luonaan. Sovittiin muutaman viikon päähän saunailta. Kun päivämäärä lähestyi, hän ilmoitti, että sori, ei kyllä käy kun hänellä on työkiireitä.
Pari ystävääni on muuttanut toiselle puolelle Suomea ja lähestulkoon lopettaneet kaiken yhteydenpidon, ainoastaan facen kautta ollaan yhteyksissä tai sitten tulee satunnaisia viestejä.
Onko sinulla ystäviä? Sellaisia, jotka haluavat viettää aidosti aikaa kanssasi, eikä pidä sitä pakkopullana? Sellaisia, jotka kutsuvat myös luokseen, eivätkä aina odota sitä kutsua sinun luoksesi? Sellaisia, jotka soittavat kysyäkseen kävelylle tai kahville?
Ja ei, töissä ei löydy sellaisia, joiden kanssa haluaisin viettää yhtään enempää aikaa kuin pakko. Harrastuksia ei ole kuin lähinnä koirien kanssa ulkoilu, lukeminen ja elokuvien katselu (jos sitä voi harrastuksena pitää)
Kommentit (53)
Ei ole. Täytin tänä vuonna 30. Mulla oli 2 ihmistä, jotka kutsuin syömään kanssani ja lupasin tarjota jne. Kummallakin oli jotain muuta seuraavat kolme viikkoa. Annoin asian olla ja lähdin reissuun. Sain 3 onnittelut, yksi näistä oli tältä kutsutulta, yksi äidiltä ja yksi kummitädiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää montakaan ystävää. Minulla oli nuorempana paljonkin "ystäviä". Olen käynyt läpi monen vuoden terapiaprosessin ja juuri tuossa 45+ iässä sain sen tavallaan valmiiksi. Huomasin terapian aikana, että suuri osa "ystävistäni" oli kanssani aivan vääristä syistä. Kun lakkasin olemasta ylikiltti mukautuja, nämä ihmiset katosivat lähipiiristä aika nopeasti.
On kurjaa huomata tässä vaiheessa, että olen omien traumojeni vuoksi ollut kyvytön hankkimaan oikeita ystäviä ja ympäröinyt itseni ilkeillä ja itsekkäillä ihmisillä, jotka ovat lähinnä halunneet käyttää kiltteyttäni hyväksi.
Onneksi kaksi ystävää on jäänyt jäljelle. He ovat osoittautuneet mukaviksi, kilteiksi ihmisiksi, jotka eivät ole kanssani siksi että haluaisivat pompottaa minua. He ovat ainoat joita pidän aidosti ystävinä. Lisäksi on muutama tuttava.
Mulla samanlainen kokemus tuossa 38-vuotiaana, paitsi että yhtään ei jäänyt jäljelle, kaikki olivat pompottelijoita. Nelikymppisiä en viettänyt mitenkään, mies teki koko päivän töitä.
Yksin 50+ kirjoitti:
Kaikille meille voimia. Kaunis ketju, ja harvinainen. Kukaan - ehkä paria alentavaa kommenttia lukuunottamatta - ei ole tullut tänne vielä pilkkaamaan meitä yksinäisiä.
Olen yli 50, enkä omaa perhettä enkä ystäviä, vain eläimiä. Lapsuudenkaverini kanssa kävi huonosti - häntä vei fb kun olisin häntä tarvinnut kuolemansurun kanssa, ja se oli viimeinen niitti. Hän ei ollut avautunut minulle enää pitkiin aikoihin, tapaamisemme olivat olleet yhtä kahvittelua, ellen sitten itse avannut jotakin aihetta/ itseäni. Lopulta koin sen yksipuoliseksi; hän ei antanut mitään, kahvi ja pulla oli se juttu, kellonaika kalenterissa silloin tällöin - ei mitään syvyystasolla. Yksi nuoruuden ystävä minulla on, mutta hän on kiireinen perheenäiti, eikä asu Suomessa. Soittelemme silloin tällöin. Ja yksi lapsuudenystävä toinenkin, mutta asumme eri puolilla Suomea. Näistä kahdesta juttukumppanista olen kiitollinen, vaikka kaikki joulut, juhlapyhät ja arjen - mukaanlukien 50-vuotispäiväni - vietinkin täysin yksin.
Tässä ketjussa - koen sympatiaa kaikkia kohtaan. On varmasti vaikea erottaa ystävyyttä, jos omaa autistisia piirteitä.
Tuli vielä mieleen, voisimmeko esim fb:ssä perustaa jonkinlaisen ryhmän, me 5-kymppiset yksinäiset? Olemme kuitenkin kaikki erilaisia - osa eläinrakkaita osa ei, osa perheellisiä osa ei. Sieltä voisimme löytää niitä ystäviä?
Voisimme perustaa ja pitää yhteiset 5kymppiset.
Mulla on 2 ystävää, joihin pidän yhteyttä suht säännöllisesti ja ehkä 4-5 sellaista ihmistä, joiden kanssa yhteydenpito on jäänyt, mutta joihin voisin ajatella olevani aika matalalla kynnyksellä yhteydessä.
Noista kahdesta vain toista nään säännöllisesti. Etäisyyttä on 120km, mutta kuukausittain nähdään ja esim. syksyllä tehtiin yhdessä viikonloppureissu. Joskus näkemisen on nopeita (esim. tunnin lenkki tai kahvilla käynti, kun olen muista syistä ystäväni asuinpaikkakunnalla), joskus pitkiä. Halutaan järjestää toiselle aikaa ja tavata, mutta ilman paineita (kumpikaan ei esim. loukkaannu, jos aina ei samalla paikkakunnalla ollessa nähtäisi).
Toinen taas asuu 600km päässä. Nähdään kerran vuodessa tai kahdessa (pidempiäkin välejä on ollut), mutta soitellaan viikoittain ja viestitellään vielä useammin.
Muut taas on ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito on jäänyt, kun maantieteellistä etäisyyttä on tullut. Yhden kanssa viestitellään silloin tällöin ja ehkä menen talvella hänen luokseen käymään. Toista näin sattumalta yhdessä koulutuksessa. Kolmas soitti mulle yllättäen viiden vuoden tauon jälkeen. Neljäs poikkesi luonani vuosi sitten kesälomamatkala lastensa kanssa. Tarjosin heille yösijan ja ruokaa, oli kiva tavata.
Ja sit on puoliso, sukulaisia, työkavereita, naapureita, samoissa harrastuksissa käyviä hyvä päivä tuttuja..
Ihan jees tämä elämä näin. N47
Ei ole. Olen arman tv ohjelmaa katsonut 50 v kriisi.Suosittelen kaikkia katsomaan. Vaikka puhu itsestään hyvä naistenkin ohjelmaa katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota vastavuoroisuutta mietin, että kaikki eivät halua / kykene / tykkää järkätä ja tarjota mitään monen ruokalajin dinnereitä. Jos näin on, niin en tekisi siitä kynnyskysymystä. Jos harrastavat sitä muiden kuin ap:n kanssa, on aika selvä silloin, että jokin mättää Ja ovat epäkohteliaita.
Viisikymppisiä voi viettää vähän pienimuotoisemmin itsekseen. Kyllä sitä on kiva vähän juhlistaa, mutta ei tarvitse laskea ystävien varaan, että tekee jotain pientä arjesta poikkeavaa. Jostain syystä tuli mielikuva muista samaan aikaan viisikymppisiä viettävistä, että täytyy vähintään tehdä joku kaukomatka, mutta ei mun varoilla sellainen ollut mahdollista. Eli kävin teatterissa ja Tallinnassa syntymäpäivän aikoihin. Jostain syystä ei enää ole kovin paljon ystäviä. Tietysti jos on edes joku ystävä, niin hänet voi kutsua kylään ilman suurta synttärihypetystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari ystävää, pari etäisempää kaveria, nämä eri puolilla Suomea. Paikallista kaveria ei ole, vaikka useamman vuoden yritin. Tuttuja kertyi, mutta kukaan ei tuntunut kaipaavan uutta ystävää. Missä te kaikki yksinäiset olette?! Eipä näistä kummoisia juhlia saa. Haluaako ihmiset eläkeiässä uusia ystäviä, jos kerran 40-50-vuotiaana eivät?
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pidä juhlia samoille kuin 40v juhlissakin oli päivällä
Ei kannata. Eivät tule paikalle, menee järjestely ja rahat hukkaan. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kannattaisi koittaa järkätä tapaamisia, joista on vähemmän vaivaa. Kylään kutsuminen siivouksineen (vaikka ei oliskaan siivoushullu) vaatii panostamista kiireisen arjen keskellä ja itselle tulee ainakin yleensä aika kalliiksi yleensä jos kokkaa jotain vieraille. Mitä jos vetreyttäisi ihmissuhteita eka niin että näkee kävelyllä tai kahvikupposella kaksistaan jossain kodin ulkopuolella? Tai joku leffa tai näyttely?
Itsellä on paljon läheisiä ystäviä (40+v.), mutta harvemmin tavataan niin että oltaisiin jonkun luona keskitettävänä, vähintäänkin nyyttärit sitten yleensä ettei kenellekään kasaannu liikaa stressiä, ja muutekin ehkä yleensä näkee kavereita kävelyllä tms. helppoa, ns. tosi matala rima eikä yleensä kyläilyä kotona, vaikka sitäkin tapahtuu tietty.
Btw ei kannata kadehtia ystäviä sinänsä, itsellä ei ole sitten taas lainkaan puolisoa mikä sitten on oma vittumainen juttunsa, elämä on näissä vähän tuuripeliä... Onnekasta on, jos on edes jompi kumpi noista, kun monilla ei varmaan sitäkään.
Ei ole ystäviä, se on oma valintani. Ihmiset ovat ylipäätään liian pinnallisia ja tyhmiä. Minua kiinnostaa syvällisempi ystävyys ja kovin harva osaa sellaista nykyään. Kun on some ja pitää esittää muuta kuin on. Itse en ole somessa, elän omaa elämääni. Suomalaiset ovat myös kovia kehuskelemaan rahoillaan ja onnellaan joka on tietysti vain heidän itsensä aikaansaannosta, en jaksa tuollaisia pösilöitä. Suurin osa tällaisista on syntynyt rahoihin eikä itse tehnyt mitään niiden eteen. Toiset naivat rahaa ja luulevat sillä sitten olevan jotain parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin 50+ kirjoitti:
Kaikille meille voimia. Kaunis ketju, ja harvinainen. Kukaan - ehkä paria alentavaa kommenttia lukuunottamatta - ei ole tullut tänne vielä pilkkaamaan meitä yksinäisiä.
Olen yli 50, enkä omaa perhettä enkä ystäviä, vain eläimiä. Lapsuudenkaverini kanssa kävi huonosti - häntä vei fb kun olisin häntä tarvinnut kuolemansurun kanssa, ja se oli viimeinen niitti. Hän ei ollut avautunut minulle enää pitkiin aikoihin, tapaamisemme olivat olleet yhtä kahvittelua, ellen sitten itse avannut jotakin aihetta/ itseäni. Lopulta koin sen yksipuoliseksi; hän ei antanut mitään, kahvi ja pulla oli se juttu, kellonaika kalenterissa silloin tällöin - ei mitään syvyystasolla. Yksi nuoruuden ystävä minulla on, mutta hän on kiireinen perheenäiti, eikä asu Suomessa. Soittelemme silloin tällöin. Ja yksi lapsuudenystävä toinenkin, mutta asumme eri puolilla Suomea. Näistä kahdesta juttukumppanista olen kiitollinen, vaikka kaikki joulut, juhlapyhät ja arjen - mukaanlukien 50-vuotispäiväni - vietinkin täysin yksin.
Tässä ketjussa - koen sympatiaa kaikkia kohtaan. On varmasti vaikea erottaa ystävyyttä, jos omaa autistisia piirteitä.
Tuli vielä mieleen, voisimmeko esim fb:ssä perustaa jonkinlaisen ryhmän, me 5-kymppiset yksinäiset? Olemme kuitenkin kaikki erilaisia - osa eläinrakkaita osa ei, osa perheellisiä osa ei. Sieltä voisimme löytää niitä ystäviä?
Tätä olen paljon miettinyt, että koska Suomessa on valtavasti ihmisiä, jotka kaipaavat lisää ystäviä, että pitäisi ehdottomasti olla ystävien hankkimista varten FB-ryhmiä jne.! Joissa voisi järkätä oman alueen pieniä tapaamisia jne. ja voisi olla ihmisillä profiilit joissa kertoo millaiseen ajanviettoon haluaa seuraa. Näitähän voi myös itse perustaa.
Monelle ne pakollista pakkopullaa.