Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ystäviä? Viidenkympin kriisi.
Tuhkimo
14.10.2022 |
Viidenkymmenen ikävuoden rajapyyki lähestyy ja samalla tietysti kyselyt juhlista. Lähinnä perhe, työkaverit ja vanhemmat ovat vuorotellen asiasta kyselleet.
Mikäs siinä muuten, kivat juhlat ovat aina mukavat ja tykkään juhlien järjestelemisestä, ruokien ja leivonnaisten tekemisestä.
Mutta on vain yksi pikku ongelma. Minulla ei ole ystäviä.
Kun täytin neljäkymmentä, pidettiin hauskat juhlat kotonamme, päivällä kävivät sekä minun että mieheni vanhemmat, kummisetäni ja miehen vanhemmat sisarukset.
Illalla oli kaverien (ehkä noin 14-15 henkilöä) vuoro ja ilta meni lopulta niin pitkäksi, että viimeiset juhlijat lähtivät aamuseitsemältä kävelemään kotiinpäin :D
Mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja en hyvällä tahdollakaan löydä enää ihmisiä, joita haluaisin kutsua juhliin, kun heitä en näe muutenkaan. Jos oikein kaivan, niin ehkä viisi vierasta saisi kutsun. Kun en enää halua olla se, joka kutsuu, vaan odotan joskus sitä vastavierailunkin järjestämistä.
Esimerkiksi lapsuudesta saakka ollut ystäväni ei ole tähän päivään mennessä tullut katsomaan uutta koiraamme useista pyynnöistä huolimatta. Pentu tuli tammikuussa. Hän on eläinrakas ja hänellä on itselläänkin koira ja kissa. Aina ennen hän on käynyt viimeistään seuraavalla viikolla tervehtimässä uuden perheenjäsenen ja tuonut lelun/puruluun tms. Tai ei ole tuonut mitään, mutta silti käynyt meillä.
Samalle ihmiselle miehineen järjestimme viime syksynä illanvieton, tein alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan, oli hyvät viinit ja muut juomat. Saunottiin ja oli kiva ilta. Poislähtiessään pariskunta sanoi, että tämä pitää ottaa pian uusiksi heillä. Eipä ole näkynyt kutsua. Eikä sen puoleen koko pariskuntaa.
Sinkkuystäväni oli lähes samanlaisella kattauksella vähän myöhemmin viime syksynä. Hän oli juuri muuttanut ja sovittiin, että seuraava illanvietto on hänellä, niin pidetään tuparit siinä samalla. Seuraavan kerran hän kävi meillä alkukesänä ja siinä kahvitellessamme hän "huomasi" että ai niin, mehän emme ole vieläkään käyneet hänen luonaan. Sovittiin muutaman viikon päähän saunailta. Kun päivämäärä lähestyi, hän ilmoitti, että sori, ei kyllä käy kun hänellä on työkiireitä.
Pari ystävääni on muuttanut toiselle puolelle Suomea ja lähestulkoon lopettaneet kaiken yhteydenpidon, ainoastaan facen kautta ollaan yhteyksissä tai sitten tulee satunnaisia viestejä.
Onko sinulla ystäviä? Sellaisia, jotka haluavat viettää aidosti aikaa kanssasi, eikä pidä sitä pakkopullana? Sellaisia, jotka kutsuvat myös luokseen, eivätkä aina odota sitä kutsua sinun luoksesi? Sellaisia, jotka soittavat kysyäkseen kävelylle tai kahville?
Ja ei, töissä ei löydy sellaisia, joiden kanssa haluaisin viettää yhtään enempää aikaa kuin pakko. Harrastuksia ei ole kuin lähinnä koirien kanssa ulkoilu, lukeminen ja elokuvien katselu (jos sitä voi harrastuksena pitää)
Kommentit (53)
Ei ole ystäviä, jääneet kaikki vuosien varrella. Olen laiska pitämään yhteyttä ja lopulta tuntuu ettei viitsi vaivatakaan enää ketään yhteydenotolla. Inhoan itseäni ja siitä syystä en käy edes sukulaisilla pyynnöistä huolimatta.
Jos pidät isoista juhlista, niin tuohan olisi hyvä syy kutsua vanhat ystäväsi koolle. Tulee jos ehtivät tai haluavat, ei siinä sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ystäviä. Itse olen ihan kohta täyttämässä 40 ja ei, ei tulisi mieleenkään järjestää juhlia, koska ei olisi oikein ketään ketä kutsua. Toisaalta en kyllä edes ymmärrä sitä, miksi aikuisena niitä synttäreitä pitäisi juhlia jotenkin suuresti.
Ei ole, joten lähdin reissuun teinieni kanssa.
Mulla sama tilanne, mutta 4-kymppiset kyseessä. Ei ketään muita kutsuttavia kuin äiti ja sisarukset. Jotenkin ankeaa, vaikka tietysti heille jotain pienimuotoista järjestän. Lähtisin reissuun, jos olisi rahaa, vaikkei mulla mitään tarvetta ole juhlia "pakoon" lähteä. Ei niihin kukaan väkisin ole tulossa, eikä ole noiden ihan lähimpien lisäksi ketään, joka piittaisi vähääkään, juhlinko vai en.
Eli ei ole ystäviä, ei edes kavereita. Harrastuksista en ole sellaisia ikinä löytänyt ja työ on itsenäistä kotona tehtävää. Mulla ei ollut hyviä kavereita lapsena/nuorenakaan, joten sieltäkään ei ole ketään jäänyt.
Eipä ole ap:lle mitään neuvoja antaa. Itse mieluummin jättäisin juhlimatta kuin kutsuisin ihmisiä vain velvollisuudesta. Ehkä joku reissu olisi kiva, jos/kun sellaiseen on varaa? Poistuisi se juhlien järjestämisen paine, kun tietäisi, ettei ole synttärin aikaan edes maisemissa.
Jos haluat juhlat, niin kutsu ihmisiä hyvin laajalla skaalalla ja ne tulevat, jotka tulevat. Jos koko juhla menee siihen, että mietit kuka tulee ja miksi eivät tulleet, niin älä järjestä juhlia, vaan tee vaikka matka sen sijaan.
Kieltämättä itsellenikin tuli vähän mielensäpahoittamisen fiilis tekstistäsi, joten koeta käsitellä pettymys siitä, ettet ole ihan ykkösystäviä enää monelle ystävällesi, vaan enemmän tuttava. Jos olet sanonut vastavuoroisuuden puutteesta eikä sitä tule, niin se riittää. Ystävyys on vapaaehtoista, ei velvollisuus. Ystävyydet loitontuvat edelleen, jos siihen aletaan velvoittaa.
Miksi et ole hankkinut uusia ystäviä? Todennäköisesti entiset ystäväsi ovat tehneet niin, tee sama perässä ja pidä heidät hyvinä tuttavina, joiden kanssa pidetään yhteyttä rennosti, ei laskien kertoja, vierailuja ja koiran puruluita. Ihmisillä on kiireitä ja omia murheita, on erilaisia elämäntilanteita, on uusia ystäviä, mutta parhaimmillaan entisiin ystäviin säilyy jonkinlainen kontakti läpi elämän (tuttavuus).
Iän mukana pitäisi oppia hyväksymään, että elämä ja ystävyydet muuttuvat, eivätkä pysy aina samana. Yksinäisyyttä torjutaan etsimällä uusia tuttavuuksia, joista vähitellen kasvaa uusia läheisiä ystäviä - ei tarrautumalla vanhoihin ystäviin ja syyllistämällä heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aitoja.Taita kaikilla olla menopausi tai vaihdevuodet päällä nisilla elämässäni? Ovat ilkeitä nokitavia,pahaa oloa ja hormoni puutoksen takia.Ilkeilyä äärettömästi,pahan suopeilua kun iäkäimilläkin naislla.Hakisivat edes hormooni laastarin kakki ne vanhematkin naiset. Elämä olisi laadukaampaa..
Ei ole sellaisia ystäviä mitä kutsutaan minnekään. Kerran vuodessa tulee vaihdettua viesti joulutervehdyksinä ja jotain pientä päivitystä elämistämme. Se siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi nämä ystävyysjutut ovat usein sellaisia, että vaaditaan ystävältä samaa kuin itse halutaan kokea eli kuvitellaan, että ystävä nauttii ihan samoista asioista kuin itse nauttii.
En mennyt ystävän viisikymppisille, koska vihaan juuri tuollaisia juhlia, jotka ovat ap:n haaveissa. En voi sietää muiden sukulaisten kanssa ajan viettämistä ja small talkia enkä jaksa sellaisia oman tai miehenkään sukulaisten taholta. Jos menen tuollaiseen juhlaan, niin siitä pitää maksaa palkka kuten työstäni.
Se etten juhliin mennyt on pitkän kehityksen tulos eli minun olisi aina pitänyt tehdä sellaisia asioita, joita ystävä piti tärkeinä, minkä vuoksi ystävyydestä tuli velvollisuus ja se loppui. Olimme liian erilaisia, mutta ystävyys olisi voinut säilyä, ellei olisi velvoitettu ja painostettu sen varjolla, että näinhän ystävyyttä hoidetaan.
Se ei ole oikeaa ystävyyttä ollenkaan enää, että on näitä mielensäpahoittamisia pikkuasioista. Se on vain osoitus siitä, että ystävyys on muuttunut joksikin muuksi ja ollaan kasvettu erilleen tai joissakin tapauksissa koko ystävyys on ollut toisen päässä vain. Nuorempana sitä vain oli liian kiltti olemaan ystävä niille, joiden seurassa ei ikinä tuntenut oloaan kotoisaksi. Näin ei tosiaan välttämättä ole sinun kohdallasi ap, mutta omalla kohdalla oli.
Minulla on kaksi ystävää, jotka varmasti tulisivat juhliin, molemmat vanhoja ystäviä. Mutta en pidä isoista juhlista enkä ole sellaisia järjestänyt (tykkään tavata kahdestaan vain), vaan olen mennyt matkoille viisikymppisten johdosta. Hyvää synttäriä ap sinulle ja toivottavasti keksit keinon pitää mukavan ja omannäköisen synttäripäivän!
Ei ole enää montakaan ystävää. Minulla oli nuorempana paljonkin "ystäviä". Olen käynyt läpi monen vuoden terapiaprosessin ja juuri tuossa 45+ iässä sain sen tavallaan valmiiksi. Huomasin terapian aikana, että suuri osa "ystävistäni" oli kanssani aivan vääristä syistä. Kun lakkasin olemasta ylikiltti mukautuja, nämä ihmiset katosivat lähipiiristä aika nopeasti.
On kurjaa huomata tässä vaiheessa, että olen omien traumojeni vuoksi ollut kyvytön hankkimaan oikeita ystäviä ja ympäröinyt itseni ilkeillä ja itsekkäillä ihmisillä, jotka ovat lähinnä halunneet käyttää kiltteyttäni hyväksi.
Onneksi kaksi ystävää on jäänyt jäljelle. He ovat osoittautuneet mukaviksi, kilteiksi ihmisiksi, jotka eivät ole kanssani siksi että haluaisivat pompottaa minua. He ovat ainoat joita pidän aidosti ystävinä. Lisäksi on muutama tuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun täytin 30 päätin pitää elämäni isoimmat ja hauskimmat synttärit, koska silloin juhlat tuntuivat tärkeältä ja tunsin kaikenlaisia ihmisiä. Siinä ikävaiheessa vieraita ei todellakaan tarvitse laskea ja odotella kuka suostuu tulemaan. Ajattelin muutenkin jo silloin, ettei ole mitään järkeä juhlia täyttäessäni pyöreitä vuosia sen jälkeen. Ja se ajatus oli todella hyvä.
Juhlin kyllä täyttäessäni 40 ja kotona. Silloinkin vielä jaksoi innostua, mutta tajusin juhlien aikana ettei juhlissa ole enää samaa kivaa kuin nuorempana tuntui. Ihmiset vakiintuvat ja minä en vaan pidä siitä pariskuntapönöttämisestä, vaikka iloisia ja seurallisia ovatkin,
Täyttäessäni 50 pidin juhlavuoden. Sanoin, että mökillä juhlitaan ja sovitaan vain kuka milloinkin tulee vuorollaan. Koko vuosi aikaa tulla. Lupasin ohjelmaa vieraan toiveiden mukaisesti .Olipa hiljaista. Kolme pariskuntaa kävi. Sen ikäluokan ihmiset juhlivat lastensa ja tuttaviensa lasten tapahtumia ja hautautuvat omiin menoihinsa.
Joten älä järjestä juhlia, jos se ei tunnu hyvältä. Tee sitä, mitä tahdot. Ei kannata laskea ystävien määrää, vaan ajatella realistisesti miten paljon kivempaa saattaisi olla yhden hyvän ystävän kanssa jossakin ihan muualla kuin kakun ääressä kotona. Niistä jää hyvät muistot. Pyydä lahjaksi puhe, niin kuin minä tein, ja aivan ihanat puheet ystävyydestämme sainkin.
Onnea!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää montakaan ystävää. Minulla oli nuorempana paljonkin "ystäviä". Olen käynyt läpi monen vuoden terapiaprosessin ja juuri tuossa 45+ iässä sain sen tavallaan valmiiksi. Huomasin terapian aikana, että suuri osa "ystävistäni" oli kanssani aivan vääristä syistä. Kun lakkasin olemasta ylikiltti mukautuja, nämä ihmiset katosivat lähipiiristä aika nopeasti.
On kurjaa huomata tässä vaiheessa, että olen omien traumojeni vuoksi ollut kyvytön hankkimaan oikeita ystäviä ja ympäröinyt itseni ilkeillä ja itsekkäillä ihmisillä, jotka ovat lähinnä halunneet käyttää kiltteyttäni hyväksi.
Onneksi kaksi ystävää on jäänyt jäljelle. He ovat osoittautuneet mukaviksi, kilteiksi ihmisiksi, jotka eivät ole kanssani siksi että haluaisivat pompottaa minua. He ovat ainoat joita pidän aidosti ystävinä. Lisäksi on muutama tuttava.
Saman huomasin kun aloin miettiä ystävyyssuhteitani sen jälkeen kun psykologini sanoi minulle, että kykenenkö tunnistamaan sen onko joku ystäväni vai ei? Silloin sanoin, että tottakai. Minulta tämä oli jälkeenpäin mietittynä defenssi, koska tunsin itseni nolatuksi kysymyksellä. Olen/olin mielestäni tarpeeksi älykäs tunnistamaan sen kuka on ystäväni ja kuka ei. Nyt olen asiaa pohtinut pitkään ja olen ottanut selvää mitä ystävyys on. Huomaan että olenkin ollut lähinnä hyväksikäytetty, pilkan kohde ja että osa läheisiksi kokemista ystävistäni ei taida oikeasti pitää lainkaan minusta. Edes ensirakkauteni ei säästynyt ymmärrykseltä. Tajusin, että minua kiusattiin silloin eikä hän oikeasti halunnut minusta mitään. Autismini takia en ymmärrä ihmisten motiiveja heidän käytöksensä takana, koska minulla ei ole tapana haluta ihmisistä hyötyä. Olen vain aidosti iloinen jos saan olla jonkun seurassa. Ymmärsin, että en ole kenenkään ystävä, en kaverikaan, vaan tuttu. Tuttuni on mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Pidän heistä, mutta ymmärrän nyt, että emme ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vietin vuosi sitten jo kuuskymppisenikin, joten viiskymppisistä on 11 vuotta aikaa. Totta on, että siinä missä nelikymppisiä vielä juhlikin ystävien ja kavereiden kanssa, viiskymppisiä pikemminkin sukulaisten kanssa. Omat lapset, läheisten lapset ja kummilapsetkin olivat silloin jo aikuisia ja osa heistä parisuhteissa. Muutama läheisempi serkkukin tuli synttäreilleni, samoin pomo ja työkavereita.
Jotenkin se vaan menee niin, että elämässä on kausia, jolloin ei ole kauheesti aikaa eikä voimiakaan tavata ystäviä. Monilla se osuu just ikävuosiin 40-50. On puolison ja lasten kanssa kaikenlaista aikaa ja voimavaroja vievää, lisäksi monella alkaa olla huoli ikääntyvistä vanhemmistaan. Työelämäkin verottaa oman osansa niin ajasta kuin voimavaroistakin.
Vuosi sitten järjestin kuuskymppiset ihan vain oman lähisuvun kesken. Siinä missä visikymppisilläni olikin yli 40 ihmistä, kuuskymppisilläni oli vain 13. Ihan kivat juhlat silti. Kun kaikki muut olivat lähteneet, siskoni poika vaimoineen vielä jäi meille ja valvottiin aamukuuteen asti.
Minä satsaisin juhlarahat siihen, että tekisin jotain mukavaa oman perheen kesken tai hankkisin perheelle jotain kivaa. Nykyisin moni jättää juhlat viime tipassa väliin ja siinä sitten olet kotona tarjoilujen kanssa. Tämä ei ole vain viisikymppisten ongelma, vaan muutenkin. Yritin järjestää kolmekymppiset juuri ennen korona-aikaa. 17 kutsuttiin, osa vitkutteli kutsuun vastaamisen kanssa ja lopulta 3 vierasta olisi tullut paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on ja joka vuosi tulee muutama lisää:) Kaikista ei tule "sydänystäviä" mutta läheisiä joiden kanssa viestitellä, käydä kahvilla ja kutsua kylään.
Kuluneen vuoden aikana olemme tutustuneet 3 mukavaan pariskuntaan ja aktivoineet yhden vanhan ystävyyden kun emme päässeet vuosiin tapaamaan (asumme eri maissa)
Juhlat kotona vietetään vakioporukalla, jo omista perheen jäsenistä meitä tulee 20 ja siihen lähimmät 4 ystäväperhettä päälle. Muita en kaipaa. Näitä tapaamme muutenkin n kerran kk
Kaikille meille voimia. Kaunis ketju, ja harvinainen. Kukaan - ehkä paria alentavaa kommenttia lukuunottamatta - ei ole tullut tänne vielä pilkkaamaan meitä yksinäisiä.
Olen yli 50, enkä omaa perhettä enkä ystäviä, vain eläimiä. Lapsuudenkaverini kanssa kävi huonosti - häntä vei fb kun olisin häntä tarvinnut kuolemansurun kanssa, ja se oli viimeinen niitti. Hän ei ollut avautunut minulle enää pitkiin aikoihin, tapaamisemme olivat olleet yhtä kahvittelua, ellen sitten itse avannut jotakin aihetta/ itseäni. Lopulta koin sen yksipuoliseksi; hän ei antanut mitään, kahvi ja pulla oli se juttu, kellonaika kalenterissa silloin tällöin - ei mitään syvyystasolla. Yksi nuoruuden ystävä minulla on, mutta hän on kiireinen perheenäiti, eikä asu Suomessa. Soittelemme silloin tällöin. Ja yksi lapsuudenystävä toinenkin, mutta asumme eri puolilla Suomea. Näistä kahdesta juttukumppanista olen kiitollinen, vaikka kaikki joulut, juhlapyhät ja arjen - mukaanlukien 50-vuotispäiväni - vietinkin täysin yksin.
Tässä ketjussa - koen sympatiaa kaikkia kohtaan. On varmasti vaikea erottaa ystävyyttä, jos omaa autistisia piirteitä.
Tuli vielä mieleen, voisimmeko esim fb:ssä perustaa jonkinlaisen ryhmän, me 5-kymppiset yksinäiset? Olemme kuitenkin kaikki erilaisia - osa eläinrakkaita osa ei, osa perheellisiä osa ei. Sieltä voisimme löytää niitä ystäviä?
Olen kolmekymppinen ja sama tilanne. Tuossa n.5v sitten alkoi, itseä tympi kun jotenkin oivalsin että nämä kaveruudethan taitavat olla lähinnä minun varassani. Ärsytti kun tuntui ettei minua arvostettu. Mitä muuta viime hetken oharit on kuin arvostuksen puutetta? Muille olen aina kakkonen.
Sen kyllä ymmärrän että vanhoihin ei kannata takertua, vaan pitää etsiä uusia. Elämään kuuluu että kaverit ilmeisesti vaihtuu. Minulle vaan on käynyt niin että on tosi, siis tosi vaikea motivoitua enää kavereiden suhteen. Olen aiemmin ystävystynyt mielestäni aika helposti oikeanlaisten ihmisten kanssa. Mutta kun ne ei koskaan kestä. Milloin vaan joku voi ghostata. Niin miten näihin kaverisuhteisiin jaksaa panostaa? Kertokaa miten jaksatte.
Kuulostan nyt tosi katkeralta mutta olen muuten elämässäni tosi onnellinen nyt. Muu elämä on kunnossa. Vain nuo kaverit puuttuu. Kun enää ei vaan tunnu että jaksaa tutustuakaan uusiin, luulen aina että nyt löysin sydänystävän tai hyvän tyypin ketä voi kutsua ystäväksi. Sitten ne ei ehdotakaan tapaamisia, ota itse yhteyttä tai välitä.
Mulla on varmasti tän suhteen tunnelukkoja ja muuta koska olin lapsena kiusattu ja syntynyt myös juhannuksen aikaan eli ei koskaan ole juhlistettu minua. Olen jotain vailla. Musta olisi kiva jutella syvällisiä tai kahvitellakin vaikka vaan joskus, mutta kukaan ei jaksa ylimääräistä kun niillä on jo ne muut. Kyllä se saa minusta tuntua vähän pahalta.
Ikää 48 eikä yhtään ystäviä, ei myös puolisoa tai lapsia. Vanhat vanhemmat ainoat ihmissuhteet. Eli en ole synttäreitä muuten viettänyt kuin vetämällä kalsarikännit kotona. Viisikymppisenä voisin mennä vetämään ne kännit vaikka jonnekin ulkomaille.
Itse en enää edes kaipaa mitään ystäviä tai ihmisseuraa, olen jo kauan sitten sopeutunut kunnon erakoksi.
Yhdistystoiminta on kivaa. Voi löytyä kavereita, mutta ei mitään sitoumuksia. Suomessa on vaikka mitä yhdistyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole yhtään kaveria tai ystävää.
Kun täytin 40v en pystynyt kutsumaan kun äitini ja anopin.
N41.
Mun äiti oli jo tuolloin kuollut. Anoppia en kutsunut, ei olla niin läheisiä. Ystäviä ei ole. Joten en kutsunut ketään.
Toinen N41
Kyllä piiri on pienentynyt, hyvä niin. Ystäviä on tasan kolme, ollaan tiivis nelikko jo yli 30 vuoden takaa.
Muutamia kavereita, joiden kanssa lenkkeilen tai käyn joskus lasillisella. Työkavereiden kanssa en yleensä tapaa töiden jälkeen.
Kaveripariskuntia ei juuri ole. Suurin osa on eronnut ja oleminen tuntuu vaivalloiselta. Näitä kaipaisin eniten. Olisi kiva matkustella pariskuntien kanssa. Nyt reissataan lasten kanssa tai kahdestaan.