Olen töissä päiväkodissa jossa ei ole menty kertaakaan ulos portista 3kk
Lapsille on luvattu metsäretkiä, ei.ei olla menty edes kävelylle tai bussilla ajelemaan.
Edellisessä paikassa oli 3x/vk ohjelmaa pk:n ulkopuolella.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, en ole tänä syksynä yhtään kertaa käynyt lasten kanssa porttien ulkopuolella. Syynä on se, että retki pitää suunnitella: Täytyy oikeasti ennalta miettiä mihin mennään, miksi mennään, mikä on pedagoginen perustelu sille retkelle. Sellainen ei riitä perusteeksi, että nyt on tarpeeksi henkilökuntaa tai vähän lapsia, vaan tämän pitää näkyä toimintasuunnitelmassa. Nykyään on jatkuvasti joku työntekijä poissa, kun kaikki on niin väsyneitä ja sairastutaan helposti ja jos sairastutaan niin se on yleensä pitkä poissaolo sitten, joten eipä voi oikein retkeillä.
Toisinsanoen jälleen kerran: Asiasta on tehty byrokraattisesti niin saatanan vaikeaa, että on mennyt motivaatio tämänkin asian tekemiseen. On kyllä ikävä niitä aikoja, kun vain lähdettiin retkelle sitten kun oli hyvä ilma ja resurssit kunnossa, olisihan se kivaa vaihtelua myös omaan työpäivään, mutta minkäs mahtaa.
- Lastenhoitaja
Kyllä minun ryhmä todellakin lähtee retkelle, jos on nätti ilma ja sinä päivänä ei ole mitään erityistä ohjelmassa. Luvat on kysytty jo alkusyksystä ja retkeillään todella usein lähimetsässä. En edes kehitä mitään sen ihmeellisempää suunnitelmaa/raporttia tai mitään liirumlaarum dokumenttia retken tarkoituksesta. Lapset keksivät aina itse tekemistä ja ihmeteltävää. Paljon ollaan opittu ihan sillä, että lapset itse huomaavat jotain kiinnostavaa ja siitä sitten jutellaan/etsitään tietoa ja tutkitaan. Ei minulta kukaan johtaja/varajohtaja tai toinen ope ole edes kysellyt, että miksi menette. En ole vielä potkuja saanut näin törkeästä toiminnasta. Eikä ole muuten vara antaa edes potkuja, kun ei ole ketään palkata tilalle. T. Vakaope
Retkisuunnitelman teko taitaa kyllä olla ihan lakisääteinen.
Onnistunut retki päiväkodissa alkaa aina huolellisella retken suunnittelulla. Retkisuunnitelma tulee tehdä hyvissä ajoin ja hyväksyttää se päiväkodin johtajalla, jolla on kokonaisvastuu päiväkodin turvallisuudesta. Varhaiskasvatuksen järjestäjien omat retkiä koskevat ohjeet tulee huomioida retkisuunnitelmassa.
Suunnittele vain sellaisia retkiä, joihin kaikki ryhmän lapset pystyvät kehitystasonsa ja terveytensä puolesta osallistumaan, ellei erikseen ole sovittu, että retki koskee vain osaa lapsiryhmää.
Kirjaa retkisuunnitelmaan ainakin seuraavat asiat:
Retkelle osallistuvat lapset ja heidän huoltajiensa yhteystiedot
Valokuvat lapsesta mahdollisen katoamisen varalta
Retkelle osallistuva varhaiskasvatushenkilöstö sekä heidän vastuunsa ja tehtävänsä
Mukaan tulevat muut aikuiset, esim. huoltajat
Retkikohde ja siihen liittyvät mahdolliset vaarat (vaarojen arviointi)
Erityistä tukea tarvitsevien lasten tuki retkellä
Retkellä mahdollisesti tarvittava lääkehoito
Miten siirrytään retkikohteeseen ja takaisin
Retkelle mukaan tarvittavat varusteet
Mahdollinen ruokailu ja sen järjestäminen retken aikana
Miten ja milloin retkestä tiedotetaan huoltajille
Retken kustannukset ja niiden kattaminen
Toimintaohjeet, jos lapsi sairastuu retken aikana
Toimintaohjeet, jos lapsi katoaa retkikohteessa
Luojan kiitos olen pph. Me mennään minne nenä näyttää, ilman mitään suunnitelmia.

Meillä tehdään yksi retkisuunnitelma alkusyksystä johon merkitään lähialueiden metsät ja retkipaikat. Retkeillään sitten niissä. Jos mennään johonkin kauemmas, tehdään erillinen suunnitelma. En tiedä rikotaanko jotain lakia sitten koko talossa, mutta näin ollaan toimittu kaikkien ryhmien kanssa. Ollaan luontopainotteinen päiväkoti maalla ja meillä on aina joku ryhmä metsässä. Jos joka ikisestä retkestä tehtäisiin erillinen suunnitelma, ei me ehdittäisi koskaan mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Onnistunut retki päiväkodissa alkaa aina huolellisella retken suunnittelulla. Retkisuunnitelma tulee tehdä hyvissä ajoin ja hyväksyttää se päiväkodin johtajalla, jolla on kokonaisvastuu päiväkodin turvallisuudesta. Varhaiskasvatuksen järjestäjien omat retkiä koskevat ohjeet tulee huomioida retkisuunnitelmassa.
Suunnittele vain sellaisia retkiä, joihin kaikki ryhmän lapset pystyvät kehitystasonsa ja terveytensä puolesta osallistumaan, ellei erikseen ole sovittu, että retki koskee vain osaa lapsiryhmää.
Kirjaa retkisuunnitelmaan ainakin seuraavat asiat:
Retkelle osallistuvat lapset ja heidän huoltajiensa yhteystiedot
Valokuvat lapsesta mahdollisen katoamisen varalta
Retkelle osallistuva varhaiskasvatushenkilöstö sekä heidän vastuunsa ja tehtävänsä
Mukaan tulevat muut aikuiset, esim. huoltajat
Retkikohde ja siihen liittyvät mahdolliset vaarat (vaarojen arviointi)
Erityistä tukea tarvitsevien lasten tuki retkellä
Retkellä mahdollisesti tarvittava lääkehoito
Miten siirrytään retkikohteeseen ja takaisin
Retkelle mukaan tarvittavat varusteet
Mahdollinen ruokailu ja sen järjestäminen retken aikana
Miten ja milloin retkestä tiedotetaan huoltajille
Retken kustannukset ja niiden kattaminen
Toimintaohjeet, jos lapsi sairastuu retken aikana
Toimintaohjeet, jos lapsi katoaa retkikohteessa
Tämähän on ammattiliiton eikä työnantajan lista toimenpiteistä. Minusta on ihanaa, jos opettajat vievät lapsia retkille spontaanistikin. Oman lapsen päiväkodissa asia oli ilmoitusluontoista meille vanhemmille, lähinnä, että lapset tuodaan aamulla ajoissa, että pääsevät mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos olen pph. Me mennään minne nenä näyttää, ilman mitään suunnitelmia.
Niinpä, kauppakeskukseen shoppaileen - kera lasten.