Lapsi oksensi koulussa, koulusta soitettiin mulle vaikka lapsi on taas isällään viikon koska eksä ei vastaa puhelimeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein sieltä koulusta oikeasti vanhemmille soitetaan että nyt tarvitsisi hakea lapsi?

Nimen omaan. Sen verran harvoin, että on oikeasti tilanne päällä, jos soitetaan. On todella hurjaa, ettei lapsen isää kiinnosta ollenkaan edes kysyä, että mitä on tapahtunut tai varmistaa, onko asia hoidossa. Tuo oksennustauti lienee lievimmästä päästä, miksi koululta soitetaan.

Ehkä se on kurjaa, ehkä ei, mutta pelin säännöt nyt vain ovat nämä. Eli siis että äiti saa lapset ja kaikki oikeudet, isä maksaa eikä mitään oikeuksia ole. Ja niiden oikeuksien mukana tulevat myös velvollisuudet. Jos haluat isälle velvollisuuksia, niin oletko valmis antamaan myös oikeuksia? Melko varmasti et.

Tarkennatko vähän, mitä oikeuksia olet vailla? Meillä (olen eronnut) on niin päin, että minä äitinä toivoisin, että lasten isä ottaisi lapsia enemmän, mutta hän kokee lapsiarjen pyörityksen jotenkin raskaaksi, eikä halua lapsia kuin viikonloppuisin ja lomilla. Kuitenkin minä esim. tienaan exääni enemmän ja olemme samalla alalla, eli voisi ajatella, että minun työni on kuormittavampaa kuin exäni.

Esimerkiksi sillä tavalla että rahankäytöstä määrää lähi etän kustannuksella. Etällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä lapselle ostetaan. Etä ei voi kiristää kukkaronnyöriä jos kotona tulee vesivahinko, vaansama summa on maksettava lähille, vaikka ei olisi varaa. Lähi taas voi säästää vaikkapa lomamatkaan rahaa olemalla ostamatta lapselle nyt mitään uutta, etä ei voi edes kipeästi tarvitsemaansa autonremonttiin.

Lapselle nyt pitää ostaa vaatteita, kun lapset kasvavat niin nopeasti. Siinä saa säästää monta vuotta, ennen kuin lomamatkaan on rahat kasassa. Niin ne muutkin polkee pyörällä, kävelee tai menee bussilla, kun auto hajoaa eikä remppaan ole varaa.

Tähän asti kaikki palstamiehet kertovat korjaavansa auton aina itse. Sinä olet ainoa, joka vie auton korjaamolle.

Vastasin kysymykseen millä tavoin ei ole oikeuksia, niin esimerkkini tilanteissa.

Suomessa elatusmaksut ovat hyvin pieniä ja lasketaan hyvin kohtuullisin kuluin. Käytännössä lähi siis todennäköisesti maksaa lapsen kuluja paljon enemmän (jos elariksi laskettu vaikka 200e, lapsen todelliset kulut voi olla 600e/kk). Jos lapsi aloittaa uuden harrastuksen tai rikkoo tuliterät suksensa, lähi on se, jonka on pulitettava extraa.

Ja et kai nyt muutenkaan olisi ekana tinkimässä lapsen kuluista? Ei ihme, että exäsi otti eron.

Jos lähi saa elatusapua 200€

Lapsilisä on 150€

Ja hänen oma osuus myös 200€

Niin sitten ne menot lasketaan sen mukaan että rahat riittää. Harvassa ydinperheessäkään lapsen menot ole 600€ jos ei ole rahaa.

Lapsen kuluksi lasketaan myös esimerkiksi lapsen asuminen (ainakin jos lapsi isällään vain esim. joka toinen viikonloppu), ja pk-seudulla yksi makkari maksaa n. 100000 euroa ja se näkyy kyllä vuokrissakin. Huoneen hintaan lisää vaatteet, ruoka, harrastukset, terveyskulut, bussikortti jne., niin 600euroa on nopeasti täynnä, vaikka kuinka koittaisi säästellä.

Tuossakaan ei toteudu etän oikeus päättää että lapsi asuisi vaikka halvemmalla paikkakunnalla.

Yksinkö se lapsi sinne muuttaa?

Luuletko että lapsi voi yksin muuttaa?

Miten kenelläkään ulkopuolisella on mikään valta käskeä ketään muuttamaan jollekin toiselle paikkakunnalle vain siksi, että siellä on halvempaa? Siinä joutuisi luopumaan ihan kaikesta työpaikasta lähtien. Tapaamisetkaan ei onnistuisi, jos välimatkaa on 600 km.

Niin eli ei ole oikeutta etällä muuttaa lapsena kanssa halvemmalle seudulle, vaan on pakko maksaa lähille, ja lähi saa päättää missä lapsi asuu. Jälleen oikeus joka etältä puuttuu, sitähän tässä kysyttiin.

Etävanhemmalla on oikeus hakea itselleen lähihuoltajuutta.

Sitä ei saa siksi että haluaa muuttaa lapsen kanssa pois.

Sitten varmaan kannattaa perustella asia jollain muulla syyllä. Toki kannattaa hetki miettiä, millaista lapsen elämä on jos jo ekaluokalla koulumatkaan menee tunti aamulla ja illalla ja peruskoulun jälkeen pitää muuttaa pois kotoa lukioon tai ammattikouluun. Pääasiahan oli halpa asuminen.

Ai jos ei asu helsingin keksustassa, niin tunteja menee koulumatkoihin. En edes viitsi vastata noin typerään viestiin muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Mä en ihan varmaksi hahmota, mitä edellinen kirjoittaja tarkoittaa, mutta minä selitin sitä, että lastenvalvojalla vahvistetaan lapsen oikeus elatukseen ihan laskukaavojen ja/tai vanhempien sopimuksen perusteella. Ja sekös tuntuu sitten harmittavan, ettei olekaan oikeutta määrillä eksää (lähivanhempaa) niiden rahojen käytöstä.

Jos mä olen vauvan av:lta mitään oppinut, niin sen, että jos joskus eroan, elatussopimuksesta tehdään (riippumatta siitä, olenko lähi- vai etävanhempi) määräaikainen ja euromääräinen niin, että lähivanhempi tekee kaikki hankinnat lapsille, pl. huonekalut etävanhemman asuntoon ja ravitsemuksen etävanhemman tapaamisajalla.

Et nähtävästi hahmottanut ollenkaan. Vastaus viestiisi löytyy pari sivua taaempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Mutta lähi ei joudu tekemään niin vaan saa säästää olemalla ostamatta lapselle sitä sun tätä, jos on säästämässä lomamatkaa varten. Etä ei voi säästää näin, ei edes silloin kun täytyisi tehdä tarpeellinen hankinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Mutta jos lähistä olisi kiva saada auto pajalle ettei tarvisi pyörällä kulkea, niin hän voi säästää elatusmaksuista autoon. Etä ei voi noin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen totaalisen hämmentynyt siitä, miten moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että jos se vanhempi, jonka luona lapsi sillä viikolla on, on syystä tai toisesta estynyt vastaamaan puhelimeen, koulusta pitäisi soittaa jollekulle muulle varahenkilölle kuin lapsen toiselle vanhemmalle. Oikeastiko meillä on vanhempia, jotka ovat niin huonoissa väleissä eron jälkeen, että mieluummin vaikka siirretään se vastuu lapsesta jollekulle ulkopuoliselle, ettei vaan vahingossakaan jouduta ottamaan lapsesta hetkeksikään vastuuta, "kun on se toisen vuoro, eikä mun". Itselleni olisi itsestään selvää, että jos isäviikolla isä tai äitiviikolla äiti ei syystä tai toisesta vastaa, tottakai silloin soitetaan ensisijaisesti sille toiselle vanhemmalle.

Kyllä siitä pitää silti sopia, jos ei ole saatavilla jonain päivänä. Kyllähän ydinperheessäkin sanotaan koululle, että nyt hommat hoitaa mummi tms., jos toinen vanhempi on työssä, jossa ei voi vastata ja toinen vaikka reissussa. Nyt tuo isä vain oletti, että lapsen äiti on saatavilla, vaikkei ollut mitenkään sopinut asiasta.

On se jännä että jossain perheissä pitää oikein sopia erikseen että on oman lapsensa saatavilla.

Mun mies on poliisi ja itse olen hoitaja.

Meidän ei tosiaan tarvitse erikseen sopia onko jompi kumpi saatavilla, vaan molemmille yritetään soittaa ja jos kumpikaan ei vastaa niin isovanhemmille.

Tämä.

Eikä sinne kouluun nyt edes voi jokainen ilmoitella että äiti on matkoilla soittakaa ensisijaisesti isälle tai isovanhemmille. Huoh

Luuleeko joku oikeesti että kouluissa on erikseen joku kirjanpito mihin kirjataan koska vanhemmille voi soittaa. Ei helkkari teidän kanssanne

Koulu saa soittaa kelle vaan, ei sillä ole väliä. Eikä niitä matkoja tai muita tilanteita, kun ei ole saatavilla, koululle ilmoiteta, vaan sille lapsen toiselle vanhemmalle! Jos on sanonut, että hoidan lapsen tänään, niin ei voi vaan jättää hoitamatta ja olettaa, että toinen on ilman ennakkovaroitusta saatavilla. Ihan niin kuin ei voi odottaa, että joku isovanhempikaan olisi aina lähtövalmiina varmuuden varalle. Ei kannata luvata hoitaa, jos ei aio hoitaa.

Mä en koskaan voi luvata tuollaista. Olen poliisi ja jos olen työtehtävällä niin en vastaa puhelimeen.

Samoin on vaan aika monessa ammatissa.

Ei ap:n mies varmaan edes olettanut että ex on saatavilla, melko harvinaisia nämä tapaukset on, mitä väliä sillä silloin on kumpi asian hoitaa.

Terv. Isä

Jokuhan kertoi tähän ketjun tarinan, kuinka yksi äiti oli saanut koeajalla potkut, kun oli kesken päivän hoitanut lapsen asiaa. Kyllä sillä voi olla suurikin merkitys, että hoitaako se, joka on luvannut, vai joutuuko toinen yllättäen keskeyttämään työtehtävät ja hakemaan lapsen.

Pointtihan on juurikin päinvastainen eli koska sillä voi oikeasti olla merkitystä, hyppääkö kesken työpäivän hakemaan lasta, sen lapsen hakee se, jolta se ongelmitta onnistuu ihan riippumatta siitä, kenen vuoro jonkun sopimuksen mukaan on tai kuka on mitäkin luvannut. Sinusta siis isän tai äidin pitäisi ottaa vastaan vaikka potkut, kun on kerran luvannut, vaikka se toinen vanhempi voisi ihan hyvin hakea sen lapsen. Ei ihme, jos olet jonkun ex.

Kun on sovittu vuorot, ainakin itse sovin myös työtehtävät sen mukaisesti, ja jos tiedän, että jonain päivänä en voi olla käytettävissä, sovin asiasta lapsen toisen vanhemman kanssa. Jos hän sitten jättäisi vastaamatta, vaikka lupasi hoitaa, eikä edes päivän aikana soittelisi takaisin, olisin todella käärmeissäni.

Kun on sovittu, kumpi hoitaa milloinkin, kyllä siitä pitäisi pitää kiinni tai sopia toisin. Tietysti force majeure erikseen.

Kiva, että sinulla on työ, jossa voit itse päättää työtehtäväsi. Meillä sinne asiakkaalle mennään, kun asiakkaalle sopii ja tarvetta on, eikä ruveta sanomaan, että ootelkaapa sen uuden tuotantolinjan kanssa vielä ensi viikkoon, kun mulla on tällä viikolla lapsen vastuuviikko, enkä voi olla hetkeäkään pois puhelimen ääreltä. Oikeasti haluan kyllä tietää, mikä on sellainen työpaikka ja työtehtävä, että itse voit viikotasolla sanella, mitä töitä teet ja mitä et, ja se on työnantajalle ihan ok.

Meillä molemmilla on erittäin joustava pääasiassa etätyö (satunnaisia asiakaskäyntejä, joista tosiaan sovitaan toisen vanhemman kanssa erikseen, ettei tule samalle päivälle molemmille reissua). Aikatauluihin voi paljonkin vaikuttaa. Lisäksi työskentelemme samalla alalla ja molemmat hyvin ymmärretään duunin vaatimukset.

Kyllä minua risoisi todella paljon, jos lapsen isää ei saataisi kiinni silloin, kun lapsen luonapitovuoro on sovittu hänelle, eikä hän ole sopinut mistään, ettei olisi saatavilla. Minähän voin olla silloin vaikka siellä asiakkaalla.

No se mieskin voi olla juuri silloin siellä asikkaalla, vaikkei asiakkaissa kahdeksaa tuntia päivässä vietäkään. Jos kerran tajuat, että itselläsikin voi olla tilanne, ettei puhelimeen vastaaminen ja heti lapsen hakeminen oikein onnistu, miksi se risoo niin kovin, että vastaava tilanne voi olla sillä toisellakin. Ei työelämässä oikeasti voi esim. kaikkia asiakaskäyntejään sopia sen mukaan, onko lapsi itsellä vai toisella juuri sillä viikolla. Ja juuri siksi molempien pitää ymmärtää, että välillä voi joutua joustamaan, kun on omasta lapsesta kuintekin kyse. Sen sijaan, että pidetään jotain kirjaa siitä, onko mun vuki vai sun vuki olla vanhempi tänään.

Tämä! Jos tuollainen asia rupee risomaan että tällaisissa harvinaisissa tilanteissa joutuu joskus joustamaan kannattaa luopua lastenhuoltajuusta niin isä saa tilalle jonkun muun apuun jos vahingossa ei huomaa kesken työpäivän tullutta soittoa.

Mulla esim. Eilen loppui akku puhelimesta ja olin koko päivän ilman puhelinta töissä. Olisin kyllä suuresti ihmetellyt jos ex olisi minua pskiaiseksi tämän vuoksi haukkunut.

Se juttu on siinä, että minä (nainen) hoidan 99% kaikista lapsiin liittyvistä joustoista työpäivän aikana. Tienaan exääni enemmän ja olemme samalla alalla. Kyllä se ketuttaa, että mun on aina hypättävä ja hän ei koskaan. Mut ei se mitään, tosi kiva, että syyllistätte, että on se kamalaa, kun et halua joustaa. Se en ole minä, vaan se on tuo lapsen isä, joka ei halua joustaa. (En ole ap, mutta on sydäntä lähellä tämä aihe.)

Ja lapset oli haluttuja ja suunniteltua. Isä ns. kunnollinen muuten ja oltiin vuosia yhdessä ennen lapsia. Ero tuli kyllä, kun tämä lävähti silmille, että kaikki lapsiin liittyvä vähänkin epämukava asia jäi mun kontolle ja hän päätti osallistua vain kivoihin juttuihin.

Lapsen voi sijoittaa laitoshuoltoon ja antaa adoptoitavaksi. Rakastavia äitejä löytyisi varmasti.

Toki olet vain pahainen trolli, mutta yleisesti ottaen tuosta välittyy, että äiti on rakastava ja hoitaa lapsiin liittyvät vastuut kahden edestä.

Se, mikä saattaa sapettaa, on epäreiluuden kokemus siitä, että kumppani ei tunnista, että mikään velvollisuus koskisi häntä. 

Tämä tilanne on hyvin yleinen tässä yhteiskunnassa. Moni selvästi kuvittelee, että kaikki jää äidin vastuulle vain silloin, jos hän  "jakanut toosaansa joka Pertsalle, johon ei ole edes viitsinyt tutustua" mutta kun totuus on, että monet ulospäin kunnon miehet, joilta ei ikinä sitä odottaisi tekevät saman käsienpesutempun.

Ulkoapäin ei voi päätellä kuka on vastuunsa tunteva isä, tai kenestä tulee sellainen.

Näkeekö ihmisistä jotenkin ulospäin sen onko heillä ylipäätään lapsia, haluavatko he lapsia jne. Ole jotenkin kuvitellut että nuo asiat selviää vain keskustelemalla.

Hah hah. Vaikka tilanne olisi se, että vakaassa elämäntilanteessa oleva mies olisi sanonut puolisolleen olevansa valmis lasten hankintaan ja luvannut hoitaa oman osansa, käytännössä sekään ei tarkoita vielä yhtään mitään.

Jos niiden lasten ilmaannuttua ei enää huvita, tuntuu vähän epämukavalta ja on muutakin tekemistä, voi koko lupauksen sivuuttaa. Voi vaikka sanoa, että "mä en oo niin leikkipuistoihmisiä", hankkiutua jatkuvasti ylitöihin, laskea vaimon vapaa-ajaksi sen, kun tämä on lasten kanssa ja omaksi vapaa-ajakseen,  kun on ilman lapsia viihteellä. Ja mitään lapsia koskevaa ei ole pakko opetella, kun äiti kuitenkin hoitaa.

Ulospäin voi esittää "kunnon miestä"

Kunnia niille isille, jotka kantavat vanhemman vastuun.

Tutustuninen toiseen ei tarkoita tyhjien lupausten kuuntelua tai niiden tivaamista toiselta. Tutustimen vaatii kuuntelua sen suhteen mitä se toinen aidosti haluaa. Jos kertoo haluavansa lapsia ja kysyy heti perään puolisolta haluaako tämä harva rehellisesti voi myöntää että ei halua. Toki se että haluaako toinen lapsia vai ei, ei ole ainut asia mikä on selvitettävä. Vuorovaikutustaidot on monessa parisuhteessa täysin hukassa.

Tämä skenaario on aivan mahdollinen. Mutta ikävä kyllä on myös pariskuntia, joissa lapset on oikeasti hankittu yhteisestä halusta, jopa miehen aloitteesta, mutta käytäntö on osoittautunut ihan muuksi. Se, mitä perhe-elämä on ja miten paljon se väsyttää, tulee  yllätyksenä. Ja jos lastenhoito jää alussa sen vastuulle joka on äitiyslomalla, ei toiselle välttämättä kehity lainkaan omia hoitorutiineja, ja juopa vanhampien välillä lähtee vain kasvamaan. Tämä on olemassaoleva, laaja ilmiö.

Sanoit myös, että jos kumppani haluaa lapsen, ei toinen uskalla olla myöntämättä, että itse ei halua. Kuulostaa surulliselta. Jos pelkän myötäilyn ja miellyttämisenhalun vuoksi antaa aivan väärää tietoa siitä, mitä elämässä oikeasti haluaa, voi päätyä tekemään pahaa vahinkoa sekä itselleen että läheisilleen.

Jos kumppani kysyy voidaanko jättää ehkäisy pois, ja toinen vastaa siihen kyllä, vaikka ei oikeasti halua lapsia, on liian myöhäistä syyttää ketään muuta kuin itseään, jos jälkikasvua ilmaantuu. 

 Mistäköhän kumpuaa tuollainen ajopuuksi heittäytyminen?

Parisuhteessa ihmiset voi haluta miellyttää sitä puolisoaan monestakin syystä. Eikä lasten tekoon suostuminen läheskään aina tarkoita sitä että heittäytyisi ajopuuksi. Jos se tulee yllätyksenä suosittelen edelleen niiden vuorovaikutustaitojen opiskelua.

Aaa, nyt ymmärrän. Vuorovaikutustaitojen opettelu ei tässä tapauksessa tarkoita sitä että kumpikin opettelisi ilmaisemaan rakentavasti mitä haluaa ja mitä ei halua. Se tarkoittaa, että naisen tulee opetella lukemaan miehen ajatuksia, ja tulkitsemaan tarkoittako tämä mitä sanoo, vai tarkoittaako kenties päinvastaista, mutten miellyttämishalussaan kehtaa sanoa ääneen. Niinpä se on äitien vika, kun syntyy niitä salassa puoliksi ei-toivottuja lapsia. Hyvä kun tuli selväksi!

Osaatko vuorovaikutustaidot jos yrität lukea toisen ajatukset? Et. 

Opetella niitä voi missä tahansa joten tässä tuosta on turha jatkaa.

No äskenhän juuri sanoit, että toinen voi myöntyä niinkin suuriin asioihin kuin lasten hankintaan vain kumppaniaan myötäilläkseen, ja että sen toisen tehtävä on osata arvioida tarkoittaako tämä oikeasti mitä sanoo. Mitä muuta se on kuin vaatimus lukea toisen ajatuksia?  Miksei voida lähteä siitä, että ihmiset vastaavat itse sanoistaan, ja että aikuiset opettelevat ilmaisemaan omat tarpeensa? Eikö se ole sitä todellista vuorovaikutustaitoa?

Kirjoitit, että:

 "Tutustuninen toiseen ei tarkoita tyhjien lupausten kuuntelua tai niiden tivaamista toiselta. Tutustimen vaatii kuuntelua sen suhteen mitä se toinen aidosti haluaa. Jos kertoo haluavansa lapsia ja kysyy heti perään puolisolta haluaako tämä harva rehellisesti voi myöntää että ei halua. "

Eli ilmeisesti vastuu on kuulijalla, eikä sillä joka sanoo "joo kyllä minäkin haluan lapsia". 

Kyllä vastuu pääsääntöisesti vuorovaikutuksessa on kuulijalla. Parisuhteessa hyvät vuorovaikutustaidot toki tulee olla molemmilla joten molemmilla on vastuunsa kuunnella toista vain siten voi tulla kuulluksi. Ainahan niitä vuorovaikutustaitoja ei ole, mutta en tiedä mikä pakottaisi tekemään lapsen sellaisen ihmisen kanssa. Juuri siksi tässä tapauksessa ei voi kuin ihmetellä miksi sinulla on lapsi (jos on), elle sitten kyse ole siitä että sinut on "huijattu" esim. jatkamaan miehen sukua, mitään tarkoitustakaan hänellä ei koskaan ole ollut lasta hoitaa, kunhan lupasi niin jotta sai lapsen.

Ihmettelet, miksi minulla on lapsi?!? Kiitos kysymästä, minulla on lapsi,  ja on myös lapsestaan välittävä, ylpeä isä, jolla on aivan hyvät vuorovaikutustaidot. Lapsi on hankittu yhteisellä päätöksellä, ja kumpikaan ei ole perääntynyt siitä lapsen synnyttyä siten, että voisi sanoa  esimerkiksi: "en mä oikeasti olisi halunnut lapsia, mutta kun sä kysyit haluanko, niin en kehdannut vastata rehellisesti, ettet suutu. Siksi en osallistu lapsenhoitoon, eikä jälkikasvu oikeen kiinnosta, kun mut tavallaan pakotettiin". 

Vastuu kuulijalla? Eli mitä vaan saa sanoa, tarkoitti sitä tai ei, ja koska vaan saa ilmoittaa ettei perhe-elämä kiinnostakaan, koska aina vaan vastuu on kuulijalla (ja hoitovastuu äidillä)

Uskomatonta vuorovaikutusta tälläkin palstalla. 

En tiedä miksi jatkan mutta jatkanpahan kuitenkin. Ihan turhaan minä sinulle vuorovaikutustaitoja yritän opettaa.

Vuorovaikutustaidoissa ei kyse ole siitä mitä saa tai ei saa tehdä. Osa ihmisistä toimii jokatapauksessa sinun (tai minun) mukaan väärin tai ajattelee ihan toisella tavalla kun minä (oletan eli eri tavalla kuin minä ne ajatukset luin tai tulkitsin). Joskushan ne oletukset osuu ihan oikeaa, suurimmaksi osaksi eivät. Koska olet siinä onnellisessa asemassa että satuit heti löytämään kumppanin johon ne oletukset sopii ei voi kuin onnitella. Ehkä et tee niillä vuorovaikutustaidoilla mitään ja selviät elämässä tekemällä oletuksia ja lukemalla ajatuksia tai sitten vain olet selvänäkijä joka ei edes tarvitse vuorovaikutustaitoja koska kaikki asiat on niin selvää ja osaat tunnistaa ne ihmiset joiden kanssa parisuhde onnistuu ilman vuorovaikutustaitoja.

En minäkään tiedä miksi jatkan, tämä on mielestäni oudoin keskustelu, jonka muistan. En tiedä puhutaanko tässä edes samasta asiasta.

Teet varsin paljon oletuksia minun elämästäni: ensin sen, että minulla olisi surkea parisuhde, jossa lapsi on hankittu vain miehen suvun jatkamiseksi, mutta mies ei lasta hoida, ja sitten sen että minun ei tarvitsisi aktiivisesti kommunikoida puolisoni kanssa mistään asiasta, jotta tulisimme puolin ja toisin ymmärretyiksi. Kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa. 

Yritän selittää, mikä minua tämän ketjun aiheessa häiritsee.

Meidän kulttuurissamme mies voi vetäytyä vastuusta olla täysivaltainen vanhempi, silloinkin kun itse ollut aloitteellinen lapsen hankkimisessa, ja ilmaissut puolisolleen haluavansa isäksi. On jotenkin täysin hyväksyttävää sekä miehelle itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle, että hän on lapsen elämässä läsnä vain vähän, tai edes ylipäätään tietää kovinkaan paljon lapsen asioista. Jos lakkaa huvittamasta niin lakkaa huvittamasta. Molemmilla vanhemmilla ei ole yhtäläistä oikeutta perua vanhemman velvollisuuksiaan, silloinhan olisi kyseessä jo heitteillejättö. Jos äiti käyttäytyisi vastaavalla tavalla, se herättäisi paljon enemmän paheksuntaa.

Jos äidin vastuulla on myös arvioida, onko puoliso varmasti tosissaan, kun sanoo haluavansa lapsia, siirretään aikuisen ihmisen vastuuta pois isältä äidin kannettavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen totaalisen hämmentynyt siitä, miten moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että jos se vanhempi, jonka luona lapsi sillä viikolla on, on syystä tai toisesta estynyt vastaamaan puhelimeen, koulusta pitäisi soittaa jollekulle muulle varahenkilölle kuin lapsen toiselle vanhemmalle. Oikeastiko meillä on vanhempia, jotka ovat niin huonoissa väleissä eron jälkeen, että mieluummin vaikka siirretään se vastuu lapsesta jollekulle ulkopuoliselle, ettei vaan vahingossakaan jouduta ottamaan lapsesta hetkeksikään vastuuta, "kun on se toisen vuoro, eikä mun". Itselleni olisi itsestään selvää, että jos isäviikolla isä tai äitiviikolla äiti ei syystä tai toisesta vastaa, tottakai silloin soitetaan ensisijaisesti sille toiselle vanhemmalle.

Kyllä siitä pitää silti sopia, jos ei ole saatavilla jonain päivänä. Kyllähän ydinperheessäkin sanotaan koululle, että nyt hommat hoitaa mummi tms., jos toinen vanhempi on työssä, jossa ei voi vastata ja toinen vaikka reissussa. Nyt tuo isä vain oletti, että lapsen äiti on saatavilla, vaikkei ollut mitenkään sopinut asiasta.

On se jännä että jossain perheissä pitää oikein sopia erikseen että on oman lapsensa saatavilla.

Mun mies on poliisi ja itse olen hoitaja.

Meidän ei tosiaan tarvitse erikseen sopia onko jompi kumpi saatavilla, vaan molemmille yritetään soittaa ja jos kumpikaan ei vastaa niin isovanhemmille.

Tämä.

Eikä sinne kouluun nyt edes voi jokainen ilmoitella että äiti on matkoilla soittakaa ensisijaisesti isälle tai isovanhemmille. Huoh

Luuleeko joku oikeesti että kouluissa on erikseen joku kirjanpito mihin kirjataan koska vanhemmille voi soittaa. Ei helkkari teidän kanssanne

Koulu saa soittaa kelle vaan, ei sillä ole väliä. Eikä niitä matkoja tai muita tilanteita, kun ei ole saatavilla, koululle ilmoiteta, vaan sille lapsen toiselle vanhemmalle! Jos on sanonut, että hoidan lapsen tänään, niin ei voi vaan jättää hoitamatta ja olettaa, että toinen on ilman ennakkovaroitusta saatavilla. Ihan niin kuin ei voi odottaa, että joku isovanhempikaan olisi aina lähtövalmiina varmuuden varalle. Ei kannata luvata hoitaa, jos ei aio hoitaa.

Mä en koskaan voi luvata tuollaista. Olen poliisi ja jos olen työtehtävällä niin en vastaa puhelimeen.

Samoin on vaan aika monessa ammatissa.

Ei ap:n mies varmaan edes olettanut että ex on saatavilla, melko harvinaisia nämä tapaukset on, mitä väliä sillä silloin on kumpi asian hoitaa.

Terv. Isä

Jokuhan kertoi tähän ketjun tarinan, kuinka yksi äiti oli saanut koeajalla potkut, kun oli kesken päivän hoitanut lapsen asiaa. Kyllä sillä voi olla suurikin merkitys, että hoitaako se, joka on luvannut, vai joutuuko toinen yllättäen keskeyttämään työtehtävät ja hakemaan lapsen.

Pointtihan on juurikin päinvastainen eli koska sillä voi oikeasti olla merkitystä, hyppääkö kesken työpäivän hakemaan lasta, sen lapsen hakee se, jolta se ongelmitta onnistuu ihan riippumatta siitä, kenen vuoro jonkun sopimuksen mukaan on tai kuka on mitäkin luvannut. Sinusta siis isän tai äidin pitäisi ottaa vastaan vaikka potkut, kun on kerran luvannut, vaikka se toinen vanhempi voisi ihan hyvin hakea sen lapsen. Ei ihme, jos olet jonkun ex.

Kun on sovittu vuorot, ainakin itse sovin myös työtehtävät sen mukaisesti, ja jos tiedän, että jonain päivänä en voi olla käytettävissä, sovin asiasta lapsen toisen vanhemman kanssa. Jos hän sitten jättäisi vastaamatta, vaikka lupasi hoitaa, eikä edes päivän aikana soittelisi takaisin, olisin todella käärmeissäni.

Kun on sovittu, kumpi hoitaa milloinkin, kyllä siitä pitäisi pitää kiinni tai sopia toisin. Tietysti force majeure erikseen.

Kiva, että sinulla on työ, jossa voit itse päättää työtehtäväsi. Meillä sinne asiakkaalle mennään, kun asiakkaalle sopii ja tarvetta on, eikä ruveta sanomaan, että ootelkaapa sen uuden tuotantolinjan kanssa vielä ensi viikkoon, kun mulla on tällä viikolla lapsen vastuuviikko, enkä voi olla hetkeäkään pois puhelimen ääreltä. Oikeasti haluan kyllä tietää, mikä on sellainen työpaikka ja työtehtävä, että itse voit viikotasolla sanella, mitä töitä teet ja mitä et, ja se on työnantajalle ihan ok.

Meillä molemmilla on erittäin joustava pääasiassa etätyö (satunnaisia asiakaskäyntejä, joista tosiaan sovitaan toisen vanhemman kanssa erikseen, ettei tule samalle päivälle molemmille reissua). Aikatauluihin voi paljonkin vaikuttaa. Lisäksi työskentelemme samalla alalla ja molemmat hyvin ymmärretään duunin vaatimukset.

Kyllä minua risoisi todella paljon, jos lapsen isää ei saataisi kiinni silloin, kun lapsen luonapitovuoro on sovittu hänelle, eikä hän ole sopinut mistään, ettei olisi saatavilla. Minähän voin olla silloin vaikka siellä asiakkaalla.

No se mieskin voi olla juuri silloin siellä asikkaalla, vaikkei asiakkaissa kahdeksaa tuntia päivässä vietäkään. Jos kerran tajuat, että itselläsikin voi olla tilanne, ettei puhelimeen vastaaminen ja heti lapsen hakeminen oikein onnistu, miksi se risoo niin kovin, että vastaava tilanne voi olla sillä toisellakin. Ei työelämässä oikeasti voi esim. kaikkia asiakaskäyntejään sopia sen mukaan, onko lapsi itsellä vai toisella juuri sillä viikolla. Ja juuri siksi molempien pitää ymmärtää, että välillä voi joutua joustamaan, kun on omasta lapsesta kuintekin kyse. Sen sijaan, että pidetään jotain kirjaa siitä, onko mun vuki vai sun vuki olla vanhempi tänään.

Tämä! Jos tuollainen asia rupee risomaan että tällaisissa harvinaisissa tilanteissa joutuu joskus joustamaan kannattaa luopua lastenhuoltajuusta niin isä saa tilalle jonkun muun apuun jos vahingossa ei huomaa kesken työpäivän tullutta soittoa.

Mulla esim. Eilen loppui akku puhelimesta ja olin koko päivän ilman puhelinta töissä. Olisin kyllä suuresti ihmetellyt jos ex olisi minua pskiaiseksi tämän vuoksi haukkunut.

Se juttu on siinä, että minä (nainen) hoidan 99% kaikista lapsiin liittyvistä joustoista työpäivän aikana. Tienaan exääni enemmän ja olemme samalla alalla. Kyllä se ketuttaa, että mun on aina hypättävä ja hän ei koskaan. Mut ei se mitään, tosi kiva, että syyllistätte, että on se kamalaa, kun et halua joustaa. Se en ole minä, vaan se on tuo lapsen isä, joka ei halua joustaa. (En ole ap, mutta on sydäntä lähellä tämä aihe.)

Ja lapset oli haluttuja ja suunniteltua. Isä ns. kunnollinen muuten ja oltiin vuosia yhdessä ennen lapsia. Ero tuli kyllä, kun tämä lävähti silmille, että kaikki lapsiin liittyvä vähänkin epämukava asia jäi mun kontolle ja hän päätti osallistua vain kivoihin juttuihin.

Lapsen voi sijoittaa laitoshuoltoon ja antaa adoptoitavaksi. Rakastavia äitejä löytyisi varmasti.

Toki olet vain pahainen trolli, mutta yleisesti ottaen tuosta välittyy, että äiti on rakastava ja hoitaa lapsiin liittyvät vastuut kahden edestä.

Se, mikä saattaa sapettaa, on epäreiluuden kokemus siitä, että kumppani ei tunnista, että mikään velvollisuus koskisi häntä. 

Tämä tilanne on hyvin yleinen tässä yhteiskunnassa. Moni selvästi kuvittelee, että kaikki jää äidin vastuulle vain silloin, jos hän  "jakanut toosaansa joka Pertsalle, johon ei ole edes viitsinyt tutustua" mutta kun totuus on, että monet ulospäin kunnon miehet, joilta ei ikinä sitä odottaisi tekevät saman käsienpesutempun.

Ulkoapäin ei voi päätellä kuka on vastuunsa tunteva isä, tai kenestä tulee sellainen.

Näkeekö ihmisistä jotenkin ulospäin sen onko heillä ylipäätään lapsia, haluavatko he lapsia jne. Ole jotenkin kuvitellut että nuo asiat selviää vain keskustelemalla.

Hah hah. Vaikka tilanne olisi se, että vakaassa elämäntilanteessa oleva mies olisi sanonut puolisolleen olevansa valmis lasten hankintaan ja luvannut hoitaa oman osansa, käytännössä sekään ei tarkoita vielä yhtään mitään.

Jos niiden lasten ilmaannuttua ei enää huvita, tuntuu vähän epämukavalta ja on muutakin tekemistä, voi koko lupauksen sivuuttaa. Voi vaikka sanoa, että "mä en oo niin leikkipuistoihmisiä", hankkiutua jatkuvasti ylitöihin, laskea vaimon vapaa-ajaksi sen, kun tämä on lasten kanssa ja omaksi vapaa-ajakseen,  kun on ilman lapsia viihteellä. Ja mitään lapsia koskevaa ei ole pakko opetella, kun äiti kuitenkin hoitaa.

Ulospäin voi esittää "kunnon miestä"

Kunnia niille isille, jotka kantavat vanhemman vastuun.

Tutustuninen toiseen ei tarkoita tyhjien lupausten kuuntelua tai niiden tivaamista toiselta. Tutustimen vaatii kuuntelua sen suhteen mitä se toinen aidosti haluaa. Jos kertoo haluavansa lapsia ja kysyy heti perään puolisolta haluaako tämä harva rehellisesti voi myöntää että ei halua. Toki se että haluaako toinen lapsia vai ei, ei ole ainut asia mikä on selvitettävä. Vuorovaikutustaidot on monessa parisuhteessa täysin hukassa.

Tämä skenaario on aivan mahdollinen. Mutta ikävä kyllä on myös pariskuntia, joissa lapset on oikeasti hankittu yhteisestä halusta, jopa miehen aloitteesta, mutta käytäntö on osoittautunut ihan muuksi. Se, mitä perhe-elämä on ja miten paljon se väsyttää, tulee  yllätyksenä. Ja jos lastenhoito jää alussa sen vastuulle joka on äitiyslomalla, ei toiselle välttämättä kehity lainkaan omia hoitorutiineja, ja juopa vanhampien välillä lähtee vain kasvamaan. Tämä on olemassaoleva, laaja ilmiö.

Sanoit myös, että jos kumppani haluaa lapsen, ei toinen uskalla olla myöntämättä, että itse ei halua. Kuulostaa surulliselta. Jos pelkän myötäilyn ja miellyttämisenhalun vuoksi antaa aivan väärää tietoa siitä, mitä elämässä oikeasti haluaa, voi päätyä tekemään pahaa vahinkoa sekä itselleen että läheisilleen.

Jos kumppani kysyy voidaanko jättää ehkäisy pois, ja toinen vastaa siihen kyllä, vaikka ei oikeasti halua lapsia, on liian myöhäistä syyttää ketään muuta kuin itseään, jos jälkikasvua ilmaantuu. 

 Mistäköhän kumpuaa tuollainen ajopuuksi heittäytyminen?

Parisuhteessa ihmiset voi haluta miellyttää sitä puolisoaan monestakin syystä. Eikä lasten tekoon suostuminen läheskään aina tarkoita sitä että heittäytyisi ajopuuksi. Jos se tulee yllätyksenä suosittelen edelleen niiden vuorovaikutustaitojen opiskelua.

Aaa, nyt ymmärrän. Vuorovaikutustaitojen opettelu ei tässä tapauksessa tarkoita sitä että kumpikin opettelisi ilmaisemaan rakentavasti mitä haluaa ja mitä ei halua. Se tarkoittaa, että naisen tulee opetella lukemaan miehen ajatuksia, ja tulkitsemaan tarkoittako tämä mitä sanoo, vai tarkoittaako kenties päinvastaista, mutten miellyttämishalussaan kehtaa sanoa ääneen. Niinpä se on äitien vika, kun syntyy niitä salassa puoliksi ei-toivottuja lapsia. Hyvä kun tuli selväksi!

Osaatko vuorovaikutustaidot jos yrität lukea toisen ajatukset? Et. 

Opetella niitä voi missä tahansa joten tässä tuosta on turha jatkaa.

No äskenhän juuri sanoit, että toinen voi myöntyä niinkin suuriin asioihin kuin lasten hankintaan vain kumppaniaan myötäilläkseen, ja että sen toisen tehtävä on osata arvioida tarkoittaako tämä oikeasti mitä sanoo. Mitä muuta se on kuin vaatimus lukea toisen ajatuksia?  Miksei voida lähteä siitä, että ihmiset vastaavat itse sanoistaan, ja että aikuiset opettelevat ilmaisemaan omat tarpeensa? Eikö se ole sitä todellista vuorovaikutustaitoa?

Kirjoitit, että:

 "Tutustuninen toiseen ei tarkoita tyhjien lupausten kuuntelua tai niiden tivaamista toiselta. Tutustimen vaatii kuuntelua sen suhteen mitä se toinen aidosti haluaa. Jos kertoo haluavansa lapsia ja kysyy heti perään puolisolta haluaako tämä harva rehellisesti voi myöntää että ei halua. "

Eli ilmeisesti vastuu on kuulijalla, eikä sillä joka sanoo "joo kyllä minäkin haluan lapsia". 

Kyllä vastuu pääsääntöisesti vuorovaikutuksessa on kuulijalla. Parisuhteessa hyvät vuorovaikutustaidot toki tulee olla molemmilla joten molemmilla on vastuunsa kuunnella toista vain siten voi tulla kuulluksi. Ainahan niitä vuorovaikutustaitoja ei ole, mutta en tiedä mikä pakottaisi tekemään lapsen sellaisen ihmisen kanssa. Juuri siksi tässä tapauksessa ei voi kuin ihmetellä miksi sinulla on lapsi (jos on), elle sitten kyse ole siitä että sinut on "huijattu" esim. jatkamaan miehen sukua, mitään tarkoitustakaan hänellä ei koskaan ole ollut lasta hoitaa, kunhan lupasi niin jotta sai lapsen.

Ihmettelet, miksi minulla on lapsi?!? Kiitos kysymästä, minulla on lapsi,  ja on myös lapsestaan välittävä, ylpeä isä, jolla on aivan hyvät vuorovaikutustaidot. Lapsi on hankittu yhteisellä päätöksellä, ja kumpikaan ei ole perääntynyt siitä lapsen synnyttyä siten, että voisi sanoa  esimerkiksi: "en mä oikeasti olisi halunnut lapsia, mutta kun sä kysyit haluanko, niin en kehdannut vastata rehellisesti, ettet suutu. Siksi en osallistu lapsenhoitoon, eikä jälkikasvu oikeen kiinnosta, kun mut tavallaan pakotettiin". 

Vastuu kuulijalla? Eli mitä vaan saa sanoa, tarkoitti sitä tai ei, ja koska vaan saa ilmoittaa ettei perhe-elämä kiinnostakaan, koska aina vaan vastuu on kuulijalla (ja hoitovastuu äidillä)

Uskomatonta vuorovaikutusta tälläkin palstalla. 

En tiedä miksi jatkan mutta jatkanpahan kuitenkin. Ihan turhaan minä sinulle vuorovaikutustaitoja yritän opettaa.

Vuorovaikutustaidoissa ei kyse ole siitä mitä saa tai ei saa tehdä. Osa ihmisistä toimii jokatapauksessa sinun (tai minun) mukaan väärin tai ajattelee ihan toisella tavalla kun minä (oletan eli eri tavalla kuin minä ne ajatukset luin tai tulkitsin). Joskushan ne oletukset osuu ihan oikeaa, suurimmaksi osaksi eivät. Koska olet siinä onnellisessa asemassa että satuit heti löytämään kumppanin johon ne oletukset sopii ei voi kuin onnitella. Ehkä et tee niillä vuorovaikutustaidoilla mitään ja selviät elämässä tekemällä oletuksia ja lukemalla ajatuksia tai sitten vain olet selvänäkijä joka ei edes tarvitse vuorovaikutustaitoja koska kaikki asiat on niin selvää ja osaat tunnistaa ne ihmiset joiden kanssa parisuhde onnistuu ilman vuorovaikutustaitoja.

En minäkään tiedä miksi jatkan, tämä on mielestäni oudoin keskustelu, jonka muistan. En tiedä puhutaanko tässä edes samasta asiasta.

Teet varsin paljon oletuksia minun elämästäni: ensin sen, että minulla olisi surkea parisuhde, jossa lapsi on hankittu vain miehen suvun jatkamiseksi, mutta mies ei lasta hoida, ja sitten sen että minun ei tarvitsisi aktiivisesti kommunikoida puolisoni kanssa mistään asiasta, jotta tulisimme puolin ja toisin ymmärretyiksi. Kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa. 

Yritän selittää, mikä minua tämän ketjun aiheessa häiritsee.

Meidän kulttuurissamme mies voi vetäytyä vastuusta olla täysivaltainen vanhempi, silloinkin kun itse ollut aloitteellinen lapsen hankkimisessa, ja ilmaissut puolisolleen haluavansa isäksi. On jotenkin täysin hyväksyttävää sekä miehelle itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle, että hän on lapsen elämässä läsnä vain vähän, tai edes ylipäätään tietää kovinkaan paljon lapsen asioista. Jos lakkaa huvittamasta niin lakkaa huvittamasta. Molemmilla vanhemmilla ei ole yhtäläistä oikeutta perua vanhemman velvollisuuksiaan, silloinhan olisi kyseessä jo heitteillejättö. Jos äiti käyttäytyisi vastaavalla tavalla, se herättäisi paljon enemmän paheksuntaa.

Jos äidin vastuulla on myös arvioida, onko puoliso varmasti tosissaan, kun sanoo haluavansa lapsia, siirretään aikuisen ihmisen vastuuta pois isältä äidin kannettavaksi. 

Kulttuurieroja varmaankin. Koska meidän kulttuurissa noin ei tapahdu ja ihan syntyperäinen suomalainen olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Mutta lähi ei joudu tekemään niin vaan saa säästää olemalla ostamatta lapselle sitä sun tätä, jos on säästämässä lomamatkaa varten. Etä ei voi säästää näin, ei edes silloin kun täytyisi tehdä tarpeellinen hankinta.

Ja sit lähi saa säästää jostain muusta, kun lapselle pitää ostaa polkupyörä/koko kierros uusia vaatteita yhtäkkiä kasvuspurtin jälkeen/välineitä liikuntatunnille jne. Ei niitä lapsen juttuja voi lopputomiin lykätä.

Opettele tasapainottamaan taloutesi ja säästä vähän puskuria, ettei tarvi olla lapsen rahoista vähentämässä heti, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein sieltä koulusta oikeasti vanhemmille soitetaan että nyt tarvitsisi hakea lapsi?

Nimen omaan. Sen verran harvoin, että on oikeasti tilanne päällä, jos soitetaan. On todella hurjaa, ettei lapsen isää kiinnosta ollenkaan edes kysyä, että mitä on tapahtunut tai varmistaa, onko asia hoidossa. Tuo oksennustauti lienee lievimmästä päästä, miksi koululta soitetaan.

Ehkä se on kurjaa, ehkä ei, mutta pelin säännöt nyt vain ovat nämä. Eli siis että äiti saa lapset ja kaikki oikeudet, isä maksaa eikä mitään oikeuksia ole. Ja niiden oikeuksien mukana tulevat myös velvollisuudet. Jos haluat isälle velvollisuuksia, niin oletko valmis antamaan myös oikeuksia? Melko varmasti et.

Tarkennatko vähän, mitä oikeuksia olet vailla? Meillä (olen eronnut) on niin päin, että minä äitinä toivoisin, että lasten isä ottaisi lapsia enemmän, mutta hän kokee lapsiarjen pyörityksen jotenkin raskaaksi, eikä halua lapsia kuin viikonloppuisin ja lomilla. Kuitenkin minä esim. tienaan exääni enemmän ja olemme samalla alalla, eli voisi ajatella, että minun työni on kuormittavampaa kuin exäni.

Esimerkiksi sillä tavalla että rahankäytöstä määrää lähi etän kustannuksella. Etällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä lapselle ostetaan. Etä ei voi kiristää kukkaronnyöriä jos kotona tulee vesivahinko, vaansama summa on maksettava lähille, vaikka ei olisi varaa. Lähi taas voi säästää vaikkapa lomamatkaan rahaa olemalla ostamatta lapselle nyt mitään uutta, etä ei voi edes kipeästi tarvitsemaansa autonremonttiin.

Lapselle nyt pitää ostaa vaatteita, kun lapset kasvavat niin nopeasti. Siinä saa säästää monta vuotta, ennen kuin lomamatkaan on rahat kasassa. Niin ne muutkin polkee pyörällä, kävelee tai menee bussilla, kun auto hajoaa eikä remppaan ole varaa.

Tähän asti kaikki palstamiehet kertovat korjaavansa auton aina itse. Sinä olet ainoa, joka vie auton korjaamolle.

Vastasin kysymykseen millä tavoin ei ole oikeuksia, niin esimerkkini tilanteissa.

Suomessa elatusmaksut ovat hyvin pieniä ja lasketaan hyvin kohtuullisin kuluin. Käytännössä lähi siis todennäköisesti maksaa lapsen kuluja paljon enemmän (jos elariksi laskettu vaikka 200e, lapsen todelliset kulut voi olla 600e/kk). Jos lapsi aloittaa uuden harrastuksen tai rikkoo tuliterät suksensa, lähi on se, jonka on pulitettava extraa.

Ja et kai nyt muutenkaan olisi ekana tinkimässä lapsen kuluista? Ei ihme, että exäsi otti eron.

Jos lähi saa elatusapua 200€

Lapsilisä on 150€

Ja hänen oma osuus myös 200€

Niin sitten ne menot lasketaan sen mukaan että rahat riittää. Harvassa ydinperheessäkään lapsen menot ole 600€ jos ei ole rahaa.

Lapsen kuluksi lasketaan myös esimerkiksi lapsen asuminen (ainakin jos lapsi isällään vain esim. joka toinen viikonloppu), ja pk-seudulla yksi makkari maksaa n. 100000 euroa ja se näkyy kyllä vuokrissakin. Huoneen hintaan lisää vaatteet, ruoka, harrastukset, terveyskulut, bussikortti jne., niin 600euroa on nopeasti täynnä, vaikka kuinka koittaisi säästellä.

Tuossakaan ei toteudu etän oikeus päättää että lapsi asuisi vaikka halvemmalla paikkakunnalla.

Yksinkö se lapsi sinne muuttaa?

Luuletko että lapsi voi yksin muuttaa?

Miten kenelläkään ulkopuolisella on mikään valta käskeä ketään muuttamaan jollekin toiselle paikkakunnalle vain siksi, että siellä on halvempaa? Siinä joutuisi luopumaan ihan kaikesta työpaikasta lähtien. Tapaamisetkaan ei onnistuisi, jos välimatkaa on 600 km.

Niin eli ei ole oikeutta etällä muuttaa lapsena kanssa halvemmalle seudulle, vaan on pakko maksaa lähille, ja lähi saa päättää missä lapsi asuu. Jälleen oikeus joka etältä puuttuu, sitähän tässä kysyttiin.

Etävanhemmalla on oikeus hakea itselleen lähihuoltajuutta.

Sitä ei saa siksi että haluaa muuttaa lapsen kanssa pois.

Sitten varmaan kannattaa perustella asia jollain muulla syyllä. Toki kannattaa hetki miettiä, millaista lapsen elämä on jos jo ekaluokalla koulumatkaan menee tunti aamulla ja illalla ja peruskoulun jälkeen pitää muuttaa pois kotoa lukioon tai ammattikouluun. Pääasiahan oli halpa asuminen.

Ai jos ei asu helsingin keksustassa, niin tunteja menee koulumatkoihin. En edes viitsi vastata noin typerään viestiin muuta.

Hgissä on paljon kouluja. Lähikoulu. Täytyy ajatella mikä onm lapselle parasta. 

Täytyy säästää rahaa että lapselle/lapsille voi ostaa vaateita, sun muut tarvikkeet, on ruokaa jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Mutta lähi ei joudu tekemään niin vaan saa säästää olemalla ostamatta lapselle sitä sun tätä, jos on säästämässä lomamatkaa varten. Etä ei voi säästää näin, ei edes silloin kun täytyisi tehdä tarpeellinen hankinta.

Ja sit lähi saa säästää jostain muusta, kun lapselle pitää ostaa polkupyörä/koko kierros uusia vaatteita yhtäkkiä kasvuspurtin jälkeen/välineitä liikuntatunnille jne. Ei niitä lapsen juttuja voi lopputomiin lykätä.

Opettele tasapainottamaan taloutesi ja säästä vähän puskuria, ettei tarvi olla lapsen rahoista vähentämässä heti, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

Ei minun tarvitse, oma lapseni on jo pitkästi aikuinen.

Lähi voi kuitenkin olla opettelematta säästämistä hyvissä ajoin lapsen kamoihin, vaan kasvuspurttia ei yhtään osata ennustaa että olisi rahaa säästössä. Lähillä on oikeus ottaa lapsen rahoista lomamatkaan, tai autonkorjaukseen, etällä ei. Ja tämä on fakta, en ymmärrä miksi sitä on niin vaikeaa myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Mutta jos lähistä olisi kiva saada auto pajalle ettei tarvisi pyörällä kulkea, niin hän voi säästää elatusmaksuista autoon. Etä ei voi noin tehdä.

Toisaalta etällä ei ole lapseen liittyviä yllättäviä kustannuksia, joihin pitää varautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Mutta jos lähistä olisi kiva saada auto pajalle ettei tarvisi pyörällä kulkea, niin hän voi säästää elatusmaksuista autoon. Etä ei voi noin tehdä.

Toisaalta etällä ei ole lapseen liittyviä yllättäviä kustannuksia, joihin pitää varautua.

Eli mitä nämä ovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Mutta lähi ei joudu tekemään niin vaan saa säästää olemalla ostamatta lapselle sitä sun tätä, jos on säästämässä lomamatkaa varten. Etä ei voi säästää näin, ei edes silloin kun täytyisi tehdä tarpeellinen hankinta.

Ja sit lähi saa säästää jostain muusta, kun lapselle pitää ostaa polkupyörä/koko kierros uusia vaatteita yhtäkkiä kasvuspurtin jälkeen/välineitä liikuntatunnille jne. Ei niitä lapsen juttuja voi lopputomiin lykätä.

Opettele tasapainottamaan taloutesi ja säästä vähän puskuria, ettei tarvi olla lapsen rahoista vähentämässä heti, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

Ei minun tarvitse, oma lapseni on jo pitkästi aikuinen.

Lähi voi kuitenkin olla opettelematta säästämistä hyvissä ajoin lapsen kamoihin, vaan kasvuspurttia ei yhtään osata ennustaa että olisi rahaa säästössä. Lähillä on oikeus ottaa lapsen rahoista lomamatkaan, tai autonkorjaukseen, etällä ei. Ja tämä on fakta, en ymmärrä miksi sitä on niin vaikeaa myöntää.

No ei sitä rahaa lähivanhemmallekaan rajattomasti tule mistään taikaseinästä. Se lähivanhempi budjetoi elämänsä niin, että se pystyy ne lapsen hankinnat tekemään tavalla tai toisella varojensa puitteissa, ja jos etä ilmoittaa laskeneista tuloista ja sen vaikutuksesta elatusmaksuun, niin se on sit voi-voi ja että budjetoi eri lailla tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Mutta jos lähistä olisi kiva saada auto pajalle ettei tarvisi pyörällä kulkea, niin hän voi säästää elatusmaksuista autoon. Etä ei voi noin tehdä.

Toisaalta etällä ei ole lapseen liittyviä yllättäviä kustannuksia, joihin pitää varautua.

Eli mitä nämä ovat?

No vaikka sellaisia, että pyörä menee korjauskelvottomaksi rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein sieltä koulusta oikeasti vanhemmille soitetaan että nyt tarvitsisi hakea lapsi?

Nimen omaan. Sen verran harvoin, että on oikeasti tilanne päällä, jos soitetaan. On todella hurjaa, ettei lapsen isää kiinnosta ollenkaan edes kysyä, että mitä on tapahtunut tai varmistaa, onko asia hoidossa. Tuo oksennustauti lienee lievimmästä päästä, miksi koululta soitetaan.

Ehkä se on kurjaa, ehkä ei, mutta pelin säännöt nyt vain ovat nämä. Eli siis että äiti saa lapset ja kaikki oikeudet, isä maksaa eikä mitään oikeuksia ole. Ja niiden oikeuksien mukana tulevat myös velvollisuudet. Jos haluat isälle velvollisuuksia, niin oletko valmis antamaan myös oikeuksia? Melko varmasti et.

Tarkennatko vähän, mitä oikeuksia olet vailla? Meillä (olen eronnut) on niin päin, että minä äitinä toivoisin, että lasten isä ottaisi lapsia enemmän, mutta hän kokee lapsiarjen pyörityksen jotenkin raskaaksi, eikä halua lapsia kuin viikonloppuisin ja lomilla. Kuitenkin minä esim. tienaan exääni enemmän ja olemme samalla alalla, eli voisi ajatella, että minun työni on kuormittavampaa kuin exäni.

Esimerkiksi sillä tavalla että rahankäytöstä määrää lähi etän kustannuksella. Etällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä lapselle ostetaan. Etä ei voi kiristää kukkaronnyöriä jos kotona tulee vesivahinko, vaansama summa on maksettava lähille, vaikka ei olisi varaa. Lähi taas voi säästää vaikkapa lomamatkaan rahaa olemalla ostamatta lapselle nyt mitään uutta, etä ei voi edes kipeästi tarvitsemaansa autonremonttiin.

Lapselle nyt pitää ostaa vaatteita, kun lapset kasvavat niin nopeasti. Siinä saa säästää monta vuotta, ennen kuin lomamatkaan on rahat kasassa. Niin ne muutkin polkee pyörällä, kävelee tai menee bussilla, kun auto hajoaa eikä remppaan ole varaa.

Tähän asti kaikki palstamiehet kertovat korjaavansa auton aina itse. Sinä olet ainoa, joka vie auton korjaamolle.

Vastasin kysymykseen millä tavoin ei ole oikeuksia, niin esimerkkini tilanteissa.

Suomessa elatusmaksut ovat hyvin pieniä ja lasketaan hyvin kohtuullisin kuluin. Käytännössä lähi siis todennäköisesti maksaa lapsen kuluja paljon enemmän (jos elariksi laskettu vaikka 200e, lapsen todelliset kulut voi olla 600e/kk). Jos lapsi aloittaa uuden harrastuksen tai rikkoo tuliterät suksensa, lähi on se, jonka on pulitettava extraa.

Ja et kai nyt muutenkaan olisi ekana tinkimässä lapsen kuluista? Ei ihme, että exäsi otti eron.

Jos lähi saa elatusapua 200€

Lapsilisä on 150€

Ja hänen oma osuus myös 200€

Niin sitten ne menot lasketaan sen mukaan että rahat riittää. Harvassa ydinperheessäkään lapsen menot ole 600€ jos ei ole rahaa.

Lapsen kuluksi lasketaan myös esimerkiksi lapsen asuminen (ainakin jos lapsi isällään vain esim. joka toinen viikonloppu), ja pk-seudulla yksi makkari maksaa n. 100000 euroa ja se näkyy kyllä vuokrissakin. Huoneen hintaan lisää vaatteet, ruoka, harrastukset, terveyskulut, bussikortti jne., niin 600euroa on nopeasti täynnä, vaikka kuinka koittaisi säästellä.

Tuossakaan ei toteudu etän oikeus päättää että lapsi asuisi vaikka halvemmalla paikkakunnalla.

Yksinkö se lapsi sinne muuttaa?

Luuletko että lapsi voi yksin muuttaa?

Miten kenelläkään ulkopuolisella on mikään valta käskeä ketään muuttamaan jollekin toiselle paikkakunnalle vain siksi, että siellä on halvempaa? Siinä joutuisi luopumaan ihan kaikesta työpaikasta lähtien. Tapaamisetkaan ei onnistuisi, jos välimatkaa on 600 km.

Niin eli ei ole oikeutta etällä muuttaa lapsena kanssa halvemmalle seudulle, vaan on pakko maksaa lähille, ja lähi saa päättää missä lapsi asuu. Jälleen oikeus joka etältä puuttuu, sitähän tässä kysyttiin.

Etävanhemmalla on oikeus hakea itselleen lähihuoltajuutta.

Sitä ei saa siksi että haluaa muuttaa lapsen kanssa pois.

Sitten varmaan kannattaa perustella asia jollain muulla syyllä. Toki kannattaa hetki miettiä, millaista lapsen elämä on jos jo ekaluokalla koulumatkaan menee tunti aamulla ja illalla ja peruskoulun jälkeen pitää muuttaa pois kotoa lukioon tai ammattikouluun. Pääasiahan oli halpa asuminen.

Ai jos ei asu helsingin keksustassa, niin tunteja menee koulumatkoihin. En edes viitsi vastata noin typerään viestiin muuta.

Sinähän halusit, että lähivanhemman pitää muuttaa halvalle paikkakunnalle. Se tarkoittaa taantuvaa kirkonkylää Pohjois-Karjalassa tai Kainuussa. Siellä lapsella voi olla koulumatka monta kymmentä kilometriä suuntaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Sitten pitää hakea muutosta elatusmaksuun. Tietyn rajan jälkeen elatusmaksun hoitaa yhteiskunta.

Mutta lähi ei joudu tekemään niin vaan saa säästää olemalla ostamatta lapselle sitä sun tätä, jos on säästämässä lomamatkaa varten. Etä ei voi säästää näin, ei edes silloin kun täytyisi tehdä tarpeellinen hankinta.

Ja sit lähi saa säästää jostain muusta, kun lapselle pitää ostaa polkupyörä/koko kierros uusia vaatteita yhtäkkiä kasvuspurtin jälkeen/välineitä liikuntatunnille jne. Ei niitä lapsen juttuja voi lopputomiin lykätä.

Opettele tasapainottamaan taloutesi ja säästä vähän puskuria, ettei tarvi olla lapsen rahoista vähentämässä heti, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

Ei minun tarvitse, oma lapseni on jo pitkästi aikuinen.

Lähi voi kuitenkin olla opettelematta säästämistä hyvissä ajoin lapsen kamoihin, vaan kasvuspurttia ei yhtään osata ennustaa että olisi rahaa säästössä. Lähillä on oikeus ottaa lapsen rahoista lomamatkaan, tai autonkorjaukseen, etällä ei. Ja tämä on fakta, en ymmärrä miksi sitä on niin vaikeaa myöntää.

en ruinannut rahaa exältä, lukion kirjat ostin uutena pitkää matematiikka myöten. Autokoulu jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kurjaa, kun ei pysty kontrolloimaan eksäänsä rahan kautta eron jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö tässä varmasti olisi epäkohtiakin (kaikille aina ja kaikissa tilanteissa reilua systeemiä on tuskin mahdollista rakentaa), mutta joku raja nyt etävanhemmat tuohon ulinaan.

Tuossahan juuri pystyykin lähi kontrolloimaan rahan kautta exäänsä, joten mitä selität?

Etävanhempi maksaa vain sovitun elatusmaksun.

Kyllä, vaikka ei olisi varaa. Eli puuttuu oikeus suhteuttaa lapsen menot omiin tuloihin.

Siis tämähän on lähivanhemman tehtävä, suhteuttaa lapsen kulut käytettävissä oleviin varoihin. Etävanhemman tehtävä puolestaan on huolehtia, että elatusmaksut ovat oikein suuruiset suhteessa hänen tuloihinsa ja elämäntilanteeseensa (huom. ei siihen, mitä haluaa maksaa). Ei elatusmaksut tarvi olla sama koko lapsen elämää, jos tilanteet muuttuvat (puhutaan nyt vähän eri tason muutoksista kuin siitä, että hajonnut auto olisi kiva saada pajalle, ettei tarvisi kulkea pyörällä).

Mutta jos lähistä olisi kiva saada auto pajalle ettei tarvisi pyörällä kulkea, niin hän voi säästää elatusmaksuista autoon. Etä ei voi noin tehdä.

Toisaalta etällä ei ole lapseen liittyviä yllättäviä kustannuksia, joihin pitää varautua.

Eli mitä nämä ovat?

No vaikka sellaisia, että pyörä menee korjauskelvottomaksi rikki.

Kotivakuutus, ja kirpparit. Ei mene montaa kymppiä.