Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minua ketuttaa että traumani paranivat
11.10.2022 |
Olen melkein 40 vuotias. Parisen vuotta sitten lapsuudentraumani paranivat. No, ei siinä mitään, mikäs siinä, minkäs sille enää mahtaa että paranivat, myöhäistä enää katua. Mutta enpä olisi arvannut että traumojen paraneminen tuo tullessaan aivan valtavan haitan: muistot!
Traumojeni vuoksi minulla ei ollut koko elämäni varrelta ainuttakaan muistoa, ei yhden yhtä. Ja nyt traumojeni parannuttua minulla on kymmeniätuhansia muistoja yli 30 vuoden ajalta. No ei siinä mitään, mikäs siinä, mutta nyt kun minulla elämäni ensimmäistä kertaa on muistoja, niin: minä huomaan että muistot ovat perseeestä! Vihaan muistoja! Kunpa minulla ei taaskaan olisi niitä ainuttakaan.
Joutuuko kaikki muutkin ihmiset elämään muistojensa kanssa? Miten ihmiset oikein sietää muistojaan? Ketuttaako kaikkia terveitä ihmisiä se että heidän muistinsa toimii? Miten muistoista pääsee eroon?
Käsittääkseni ainaskin kuuroista ihmisistä toisinaan sanotaan että vaikka heitä voitaisiin parantaa niin osa heistä ei tahdo tulla parannetuiksi, he tahtovat mieluummin pysyä kuuroina. Jos kuuleminen on heille yhtä kettumaista kuin minulle muistaminen, niin todellakin ymmärrän noita kuuroja. Miljoona kertaa parempi elää sairaana kuurona kuin elää terveenä kettumaisen kuulemisen kanssa.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en koskaan anna anteeksi sitä, että kouluissa opetetaan suomalaisia lapsia tuntemaan syyllisyyttä teoista joita he eivät ole tehneet.
Eli nyt sulla on suruprosessin aika.
suruprosessissa on viisi eri vaihetta kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Vaiheet saattaa tulla tästä poikkeavassa järjestyksessä ja joskus joku vaihe palata vaikka sen olit jo käsitellyt.
Ollos huoleton; saat vielä uusia traumoja!
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt sulla on suruprosessin aika.
suruprosessissa on viisi eri vaihetta kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Vaiheet saattaa tulla tästä poikkeavassa järjestyksessä ja joskus joku vaihe palata vaikka sen olit jo käsitellyt.
Onpas omituista surua. Tai siis ainakin minulle suru on ihan vain puhtaasti surua eikä mitään muuta, ei se sisällä mitään vaiheita. Nuo kuvailemasi vaiheet kuulostavat minusta pikemminkin joltain "pettymysprosessilta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sulla ole lainkaan mukavia muistoja? Tai edes sellaisia, joista voisi löytää jonkin hyvän puolen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi vähän sama kun tulin raskaaksi lähes 40v:na. En tiedä oliko se raskaushormonit, vai elämäntilanne vai ikä, mutta yhtäkkiä oli pää täynnä muistoja kaikkien näiden vuosien varrelta, jotka olin kätkenyt jonnekin syvälle sisimpään. Mietin jopa, että olenkohan kuolemassa kun kävin ilta illan jälkeen elämääni läpi niinkuin hidasta filminauhaa, kuten kuolemisesta sanotaan. Siinä nopeana versiona tosin.
Jostain syystä ne ensimmäiset muistot olivat negatiivisia. Yleensä häpeää asioista, joita olin tehnyt. Kohtasin ne varoen ja kohtasin sen häpeän tunteen. Annoin anteeksi itselleni ja muille. Lopulta ne siitä väheni ja haalistui ja parissa vuodessa(!) vaihtui mitään sanomattomiin ja turhiinkin muistoihin. Nyt pystyn jo elämään ihan nykyhetkessä.
Oli kyllä todella raskasta aikaa. Olisko terapiasta hyötyä jos käyvät yksin liian raskaiksi?
Onko muilla ihmisillä paljon muistoja mielessä joka päivä? Minulla niitä on aika harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parikymppisenä, äskettäin lapsen saatuani, muistin ihan valtavan määrän asioita. Sitten tuli kausi, etten hetkeen muistanut mitään.
Pää putsasi itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla ihmisillä paljon muistoja mielessä joka päivä? Minulla niitä on aika harvoin.
On, mutta se riippuu vähän siitä mitä tapahtuu. Kaikki muistot eivät ole koko ajan mielessä, mutta jokin tietty tapahtuma voi tuoda muiston mieleen. Esim. jos näkee kaupassa tietynlaisen paidan ja muistaa, että 20 vuotta sitten jollakin tutulla oli vähän samanlainen paita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ole lainkaan mukavia muistoja? Tai edes sellaisia, joista voisi löytää jonkin hyvän puolen?
Jos niissä ei ole mitään muuta hyvää, niin yleensä niistä voi ainakin oppia jotain.
Alue: Aihe vapaa
Henkisen kasvun paikka.