Terveyskeskuksessa ei enää vastata puhelimeen
Aikaisemmin terveyskeskuspalvelut toimivat arkisin. Nykyään edes arkisin niistä ei vastata tai soiteta takaisin. Todella outoa, että terveydenhuolto ei enää toimi. Kyseessä eteläsuomen kunta.
Kommentit (101)
Jonotin tällä viikolla 1h 20 min. puhelimessasi kunnes vastattiin. Olin alunperin 11:sta jonottajat eli ilmeisesti yksi vastaaja. Kyselin labrakokeista, sillä jostain syystä Omakannassa niistä näkyi vain yksi, vaikka kokeilin useita kertoja viikon ajan. Näiden kokeiden tulokset normaalien rajoissa, joten olen "terve", vaikka vaivani ei olekaan parantunut.
Onko totta, että rikkaat voivat mennä lääkärille Malagaan kalliisiin tutkimuksiin ja saavat Suomesta Kela-korvaukset?
Toivottavasti et sitten tätä kaada sen yksittäisen henkilön niskaa, joka sinulle lopulta soittaa. Terv.huollon henk.pulasta on puhuttu vuosia ja nyt se alkaa konkretisoitumaan asiakkaille. Jos on satoja takaisinsoittoja, jotka kaikki pitää kirjata ja toimia tarkkojen ohjeiden mukaan ja soittajia on muutamia, niin eipä tarvi ihmetellä miks soittoa ei kuulu. Se ei ole niiden yksilöiden vika, jotka siellä töissä vielä ovat. Suurin osa häipyy muualle tai on saikuilla. Ihmisten käytös on nykyään niin järkyttävää ettei sitä sillä palkalla moni jaksa kuunnella. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa ohjeistettiin, että päivystykseen saa enää mennä vain sydärioireissa.
Kun eivät enää vastaa puhelimeenkaan (takaisinsoitto vaihtui jonottamiseen), lopputuloksena kuntalaiset marssivat aamusta suoraan päivystykseen protestinomaisesti. Poiskaan eivät voi käännyttää, joten toimiva ratkaisu.
Niin no...Todellakin saa ja pitää käännyttää jos ei ole päivystysasia. Vai haluatko itse, että oma verenmyrkytyksesi jää hoidotta kun samalla tutkitaan jonkin nuhapotilaan kurkkua. Jos terv.as ei ole resursseja niin se ei ole erik.sairaanhoidon ongelma eikä voi vaarantaa sen toimintaa. Maallikon mielestä varmaan huonoa palvelua kunnes itse on siellä se jonka vaiva viivästyy näiden nuhapotilaiden takia. Tekee niin tai näin ni aina valitetaan. T. Triage
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siellä ole kenelläkään aikaa mitään puhelinta päivystää. Henkilökunta on niin minimissä!
Ainakin meidän kunnassa henkilökunta istui kahvihuoneessa juoruamassa aamupäivällä, ei niilä mitään kiirettä näyttänyt olevan. Toisin kuin siellä kahvihuoneen lasi-ikkunan takana jonossa istuvilla asiakkailla, jotka olivat poissa töistä esimerkiksi lapsen hammaslääkärin takia. Mutta ihan kiva, että on vielä tällaisia suojatyöpaikkoja olemassa.
Haistapa sinäkin kuule v.....u
Ihmisillä ei myöskään ole mitään käsitystä miten moniongelmaisia ovat ja aina se ratkaisu ei ole uusi käynti lääkärillä. Pieni vakiporukka vie hirveän määrän henk.kunnan aikaa ja resursseja ja kuormittavat lääkäreitä. Kaikki yhteydenotot pitää kuitenkin arvioida. Ja nämä eivät välttämättä ole vanhuksia vaan nuoria ihmisiä. Uusavuttomuus on lisääntynyt ja median jatkuva puhe nepsyistä ja psyykeongelmista on mennyt jo överiksi. Ja kyse ei ole siitä, että ihmiset eivät olisi saaneet hoitoa. Se yhteydenottojen ja käyntien määrä on monella nuorella aivan järjetön. Ilman että olisi mitään perussairautta. On todella väärin, että jopa 9 kymppiset vanhukset odottavat kiltisti kun näiden parikymppisten jatkuvia ahdistuksia ja tuntemuksia ruoditaan jopa monta kertaa viikossa.
No kun normaalisti olis kahdeksan hoitsua niin siitä kaks on äitiyslomalla, toiset kaks saikulla uupumuksen takia ja sitten yks flunssassa eikä sijaisia saa ottaa tai niitä ei ole. Kolme tekee sitten kahdeksan työt ja voitte olla varmoja että kaikki miettivät uranvaihtoa elikkä hoitajien määrä ei taatusti tule lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
Laita maisan kautta viesti, ei sinne soittaa kannata
Mikä vi"tin Maisa?. Tunnen yhden Maisan, mutta ei se tiedä mitään.
Joo jos lääkäriaikaa yrittää varata niin eivät vastaa eivätkä soita takaisin, mutta johtoporras vastaa ja soittoja sinne vaan niin pitkään kunnes alkaa alaisetkin vastata puhelimeen.
Suomi on tuhottu.Kehitysmaa verrattuna rikkaisiin Pohjoismaalaisiin hyvinvointiyhteiskuntiin.
Dillet sairaanhoitajat kirjoitti:
Täytyy sanoa että ei tyhmempää nimeä voi olla kun Maisa jollekin viranomaisten ohjelmalle tai sitten jotkut "oma olo" sitä tätä. Kaiken huippu kun luulisi sähköisen asioinnin juuri toimivan puheluiden sijaan mutta ei. Ensiksi menet sinne oma oloon kirjoittamaan oireet ja vastaamaan kysymyksiin. Sitten joku dille naissairaanhoitaja soittaa ja kyselee ihan samat ja lukee mitä olet sinne laittanut. "Mun on pakko kysyy nää, vaikka olet laittanut jo" ihanks totta.
Lapsen asioissa olisin mielelläni käyttänyr nettiajanvarausta, kun ei ollut kiireellinen asia ja yleensä tuolla puhelinpuolella nuo naispuoliset sairaanhoitajat innostuvat lässyttämään kaikkea mahdollisimman pitkään ja jopa asian vierestä. Oli pakko soittaa. Tilanne äityi jopa huvittavaksi. Kun sain ajan vihdoin tilattua yritti jatkaa vielä jotain lässyn lässyn tarpeetonta ohjeistusta. Ei taida todellakaan olla kiire siellä päässä. Pakko oli olla rude, katkaista pas.. kanjauhanta ja sanoa
Tässä esimerkki nykypäivän asiakkaasta. Siellä joku toimii ohjeiden mukaan vastaten viesteihin ja hän on tietenkin nyt " dille naishoitaja". Kun omahoidostakin kehtaisi ihan kysellä. Mitään turhaa ei sekään ole, koska suurin osa vaivansa vakaviksi kokevista saa virustauti- diagnoosin ja ne samat kotihoito- ohjeet sitten lääkäriltä.
Ihmiset eivät itse näemmä ymmärrä, että joskus se oma asenne voi olla jokseenkin huono tai ainakin hyvin raskas. Tässä siitä oiva esimerkki. Todennäköisesti kirjoittaja pitää itseään hyvinkin nokkelana itse.
Erityisen vaikeaa tämä on vanhuksille jotka eivät ehkä omista tietokonetta,älykännykkää tai mitään jolla voisi ajan varata sähköisesti tai sitten he kuvittelevat,että lääkärille pääsee vain menee kysymään ilmottautumisluukulta.
Kyllä on palvelu mennyt alas. Meillä on Espoon matinkylässä vastassa automaatti haluamassa kela korttia. Ja nyt jostain syystä vartija hoiturin sijasta. Omituista!
Vierailija kirjoitti:
Joo jos lääkäriaikaa yrittää varata niin eivät vastaa eivätkä soita takaisin, mutta johtoporras vastaa ja soittoja sinne vaan niin pitkään kunnes alkaa alaisetkin vastata puhelimeen.
0/10 ....Missään ei kukaan esihenkilö vastaa näihin puheluihin. Valittaa voit ihan niin paljon kuin haluat, mutta se tuskin muuttaa sitä faktaa että vastaajia puheluihin ei ole. Todennäköisesti moni tällä toiminnallaan vaan hankaloittaa kokonaistilannetta antamalla sen palautteen ihan väärään paikkaan. Oma kollega lähti kesken työpäivän pois tämmösen huutopuhelun jälkeen. " Se oli nyt tässä". Eikä ole näkynyt moneen kuukauteen.
Syyttävä sormi osoittaa edellistä - siis Marinin - hallitusta, joka sössi soteuudistuksineen koko terveydenhuollon.
Toinen sössijä on ko. alan ammattiliitot lakkoineen😈
Vierailija kirjoitti:
Ei toimi täällä pohjoisemmassakaan. Soitin eilen 8.04 ja soittivat takaisin 13.47, eli melkein 6 tuntia myöhemmin! Lääkäriaikoja ei ollut, vaikka hoitaja tutki useamman eri lääkärin kalenterit. Päädyttiin ratkaisuun, että hän alustavasti varaa ajan marraskuulle, mutta mun pitää viikkoa ennen soittaa ja tiedustella, että onko se aika sitten kuitenkaan mulle varattu.
Koko vapaapäivä meni puhelinta päivystäessä, mihinkään ei voinut lähteä, eikä vessassakaan käydä. Miten ihmeen monta puhelua muka ehtii neljässä minuutissa tulla, että takaisinsoittoon menee kuusi tuntia!
Ja kun se uudistus tulee ensi vuonna, niin meneeköhän vielä huonommaksi?
Hyvinhän teillä. Etelässä Keusote ei ole soittanut takaisin kahteen kuukauteen.
Onneksi olen nyt sopeutunut siihen, että vasta kuoleman kielissä yritän päästä lääkäriin.
T. Hoitsu evp
Kl 08.10 aamulla kun varasin aikaa, automaatti vastasi, että olen jonossa numerolla 72!
Täähän on mennyt ihan hulluksi tää touhu. Ja lisää pieniä terveysasemia suljetaan, mikä tarkoittaa vaan jonojen kasvua.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä ei myöskään ole mitään käsitystä miten moniongelmaisia ovat ja aina se ratkaisu ei ole uusi käynti lääkärillä. Pieni vakiporukka vie hirveän määrän henk.kunnan aikaa ja resursseja ja kuormittavat lääkäreitä. Kaikki yhteydenotot pitää kuitenkin arvioida. Ja nämä eivät välttämättä ole vanhuksia vaan nuoria ihmisiä. Uusavuttomuus on lisääntynyt ja median jatkuva puhe nepsyistä ja psyykeongelmista on mennyt jo överiksi. Ja kyse ei ole siitä, että ihmiset eivät olisi saaneet hoitoa. Se yhteydenottojen ja käyntien määrä on monella nuorella aivan järjetön. Ilman että olisi mitään perussairautta. On todella väärin, että jopa 9 kymppiset vanhukset odottavat kiltisti kun näiden parikymppisten jatkuvia ahdistuksia ja tuntemuksia ruoditaan jopa monta kertaa viikossa.
No kyllä niillä nuorillakin on ihan oikea hätä siinä vaiheessa kun tilanne on tuo. Ei siellä kukaan nuori huvikseen käy tai ota yhteyttä. Vanhuksethan sitä taitaa enemmänkin tehdä
Ainakin Pirkanmaalla ovat hävyttömästi ihan poistaneet netistä tiedon, että miten ajan saa varattua. Ohjataan sivulle X, jossa sitä tietoa ei ole. Siinä sitten etsii 10 minuuttia tuloksetta ja hermo menee jo siinä.
Sitten kun päättää lopulta soittaa terkkariin, menee takaisinsoittopalveluun, josta ei soiteta takaisin.
Ja sitten kun päättää mennä käymään, siellä on vastassa maailman pa*skin asiakaspalvelu ja sitruunanaamalla tokaistaan "joo ei netissä voi varata, pitää tulla tänne". Juu kiitos kertomasta, voisitteko printata tuon sinne NETTIIN? Oikeasti aivan luokatonta touhua.
Eivät ole sisäistäneet, että veronmaksajat haluavat vastinetta rahoilleen.
Ja päälle lääkärit, jotka eivät oikeasti välttämättä ymmärrä aina selkosuomea. Mutta se ei ole heidän vikansa, joten en halua syytellä heitä. Muutaman sitruunanaamaisen suomalaisen hoitajan voisi laittaa kyllä takavasemmalle.