Kilpailutin kesällä sähkösopimukseni ja kokonaishinta putosi puoleen viime vuotisesta
Tähän asti en ollut koskaan kilpailuttanut sähkösopimusta, kun ne summat kerrostaloasunnossa olivat sen verran pieniä, etten vain ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Nyt sitten kun sähkön hinnasta ryhdyttiin puhumaan niin paljon, niin kesällä kilpailutin sähkösopimuksen ja vaihdoin sähköyhtiötä. Nyt ovat ensimmäiset laskut tulleet, ja tajusin, että päädyn maksamaan tänä vuonna vain puolet siitä mitä maksoin viime vuonna! Ja kyseessä kiinteähintainen sopimus 24 kk, joten tällä tasolla ne sähkölaskut tulevat pysymään.
Kaikki myötätuntoni niille, joille tilanne aiheuttaa vaikeuksia, mutta halusin nyt vain kertoa, että ei tämä tosiaan kriisi ole kaikille. Itselleni tosiaan päinvastoin, herätti kiinnittämään huomion sähkön hintaan, jonka seurauksena säästän 50% sähkölaskuissa tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Ja nyt ostamani sähkö on myös ympäristöystävällisempää kuin se, mitä ostin aiemmin.
Vaihdoin siis Heleniltä pois. Ja tämä hintavertailu on tosiaan Helenin viime vuoden hintoihin, jotka olivat paljon alempia kuin mihin se nyt nosti hintansa.
Kommentit (83)
Eli mikä on kilowatin tuntihinta nyt?
Älä puhu soopaa. Saadaksesi sähkölaskun puolittumaan ei energiasta tarvitsisi maksaa mitään.
Vielä keväällä ei energian osuus ollut sähkölaskusta kuin 60 %.
Kerrotko hinnan senttiä/kwh.
Vierailija kirjoitti:
Eli mikä on kilowatin tuntihinta nyt?
Jotain 13 centtiä. Ja perusmaksu pienempi. En edes muista mitä se kW hinta oli Helenillä viime vuonna, mutta nythän se on jotain 50 centtiä.

Kenelläkään ei ollut viime talvena noin kallista energiaa.

Ei tietenkään, minähän kirjoitin että Helenin hinta on nyt tuo, nostivat tuohon viime kuussa. En viitsi kaivaa vanhoja laskuja tsekatakseni mikä Helenin kW hinta oli viime vuonna, mutta rahasummat puhuvat puolestaan, että kesä ajanjaksolla kesä 2021 - kesä 2022 maksoin tuplasti sähköstä sen, mitä tulen maksamaan nyt ajanjaksolla kesä 2022 - kesä 2023. Ihan samalla kulutuksella.
Vierailija kirjoitti:
En siis ollut tarkalleen laskenut kW kulutusta, joten en ollut ihan varma mikä lasku tulisi olemaan per kk, vaikka tietysti sopimuksen solmiessani tiesin kW hinnan ja muut hinnat. Olin tosi ällistynyt, kun nyt kahdelta kuukaudelta laskut tulleet, joiden aikana olen kuluttanut ihan normaalisti sähköä. Ja silti laskin, että näillä kuukausilaskuilla tulen maksamaan vuoden aikana vain puolet siitä mitä maksoin Helenille viime vuonna ns. "halvan" sähkön aikaan.
Ja kohta saat Helenin laskun sähkönsiirrosta
Vierailija kirjoitti:
Älä puhu soopaa. Saadaksesi sähkölaskun puolittumaan ei energiasta tarvitsisi maksaa mitään.
Vielä keväällä ei energian osuus ollut sähkölaskusta kuin 60 %.
Kerrotko hinnan senttiä/kwh.
Tämä nyt vain on ihan fakta. Viime kesään asti vuosilaskuni Helenille olivat reilut 300 euroa vuodessa, nykyisellä uudella sähkösopparilla vuodessa tulee menemään rahaa vain noin 150 euroa. kW hinnan lisäksi uudessa sopparissa perusmaksu on pienempi.
Minkähänlainen sopimus sinulla sitten aiemmin on ollut, ainakin loppukesästä tarjoukset alkoivat vähintään kakkosella. Mut hieno homma, jos tosiaan sähkölaskusi puolittuu. Se tässä nykytilanteessa on, että opitaan vertailemaan sähköyhtiöiden tarjouksia, tosin nyt on melko hiljaista sillä sektorilla. En oikein jaksa uskoa, että lähitulevaisuudessa olisi näköpiirissä muutosta parempaan päin. Oikukkaan tuulen varassa ollaan, keväällä hinnat todennäköisesti hieman laskevat, lähteäkseen syksyllä nousuun. Sähköyhtiöt pääsee nyt rahastamaan oikein kunnolla, Saksaan hukatut miljarditkin ovat pian nyhdetty suomalaisten sähkönkäyttäjien kukkaroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis ollut tarkalleen laskenut kW kulutusta, joten en ollut ihan varma mikä lasku tulisi olemaan per kk, vaikka tietysti sopimuksen solmiessani tiesin kW hinnan ja muut hinnat. Olin tosi ällistynyt, kun nyt kahdelta kuukaudelta laskut tulleet, joiden aikana olen kuluttanut ihan normaalisti sähköä. Ja silti laskin, että näillä kuukausilaskuilla tulen maksamaan vuoden aikana vain puolet siitä mitä maksoin Helenille viime vuonna ns. "halvan" sähkön aikaan.
Ja kohta saat Helenin laskun sähkönsiirrosta
Se on hurjat 3 euroa/kk omalla kulutuksellani.
Kuulostaa kovin oudolta. Siis nykyisen firman sähkölasku + erillinen siirtolasku ovat vähemmän kuin mitä viime vuonna maksoit sähköstä + siirrosta?
Kurt T U Rose kirjoitti:

Sehän se on, että koskaan aiemmin en ollut edes katsonut soppariani, koska ne laskut olivat niin pieniä ettei niihin edes kiinnittänyt huomiota. Vasta kun sähkönhinnasta alettiin puhua paljon, niin kiinnitin asiaan huomiota.
Joten omalla kohdallani tässä tuli muutos parempaan päin, johtuen ihan siitä, että ensimmäistä kertaa kiinnitin edes koko hommaan huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kovin oudolta. Siis nykyisen firman sähkölasku + erillinen siirtolasku ovat vähemmän kuin mitä viime vuonna maksoit sähköstä + siirrosta?
Kyllä. Ilmeisesti minulla oli aiemmin hyvinkin kallis soppari. Johon en vain ollut kiinnittänyt huomiota, koska kokonaiseurot vuodessa olivat sen verran pieniä.
Ja samalla tässä ihan mielelläni tuen muualla maassa sijaitsevaa sähköyritystä, enkä kivihiiltä polttavaa Heleniä. Koko juttuun ei vain ollut kiinnittänyt mitään huomiota aiemmin, sitä vain helsinkiläisenä otti sen kummemmin ajattelematta Helenin sopparin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis ollut tarkalleen laskenut kW kulutusta, joten en ollut ihan varma mikä lasku tulisi olemaan per kk, vaikka tietysti sopimuksen solmiessani tiesin kW hinnan ja muut hinnat. Olin tosi ällistynyt, kun nyt kahdelta kuukaudelta laskut tulleet, joiden aikana olen kuluttanut ihan normaalisti sähköä. Ja silti laskin, että näillä kuukausilaskuilla tulen maksamaan vuoden aikana vain puolet siitä mitä maksoin Helenille viime vuonna ns. "halvan" sähkön aikaan.
Ja kohta saat Helenin laskun sähkönsiirrosta
Se on hurjat 3 euroa/kk omalla kulutuksellani.
Eihän edes siirron perusmaksu ole noin vähän Helenillä. Esim. yleissiirto on 5,51 e/kk ja siihen päälle 4,07 c/kWh.

Omalla sopparilla kyllä vain on. Tekivät hyvän tarjouksen.
Vierailija kirjoitti:
Älä puhu soopaa. Saadaksesi sähkölaskun puolittumaan ei energiasta tarvitsisi maksaa mitään.
Vielä keväällä ei energian osuus ollut sähkölaskusta kuin 60 %.
Kerrotko hinnan senttiä/kwh.
Ovatko siirtomaksut Helenillä (vai millä) tuota luokkaa. Kuinka paljon näissä sopimuksissa on siirron kWh-hinta?
Meillä on siirtomaksut 1,45-2,37 snt/kWh. Energian hinta onkin sitten paljon enemmän.
Halvimmat määräaikaiset sähkösopimuksen näyttävät olevan tällä hetkellä 30 snt/kWh. Energian osuus on sähkön hinnasta. Tuollaisella sopimuksella energian osuus olisi n. 94%.
Meillä on kuitenkin käytössä pörssisähkö, joten siirron osuus vaihtelee kuukausittain.
Elokuun laskussa maksettiin energiasta n. 20 snt/kWh. Silloin siirron osuus oli n. 10% kokonaishinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis ollut tarkalleen laskenut kW kulutusta, joten en ollut ihan varma mikä lasku tulisi olemaan per kk, vaikka tietysti sopimuksen solmiessani tiesin kW hinnan ja muut hinnat. Olin tosi ällistynyt, kun nyt kahdelta kuukaudelta laskut tulleet, joiden aikana olen kuluttanut ihan normaalisti sähköä. Ja silti laskin, että näillä kuukausilaskuilla tulen maksamaan vuoden aikana vain puolet siitä mitä maksoin Helenille viime vuonna ns. "halvan" sähkön aikaan.
Ja kohta saat Helenin laskun sähkönsiirrosta
Se on hurjat 3 euroa/kk omalla kulutuksellani.
Eihän edes siirron perusmaksu ole noin vähän Helenillä. Esim. yleissiirto on 5,51 e/kk ja siihen päälle 4,07 c/kWh.
Omalla sopparilla kyllä vain on. Tekivät hyvän tarjouksen.
Ei siirtoa voi kilpailuttaa. Se on mitä on.
Pistänyt korkkii kiinni. Et näköjään ymmärrä yhtään mistä puhut, et edes hinnoista. Ota selvää mikä on energiamaksu, siirtomaksu ja perusmaksu. Tule sen jälkeen tänne sössöttämään sähkölaskusi puolittamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis ollut tarkalleen laskenut kW kulutusta, joten en ollut ihan varma mikä lasku tulisi olemaan per kk, vaikka tietysti sopimuksen solmiessani tiesin kW hinnan ja muut hinnat. Olin tosi ällistynyt, kun nyt kahdelta kuukaudelta laskut tulleet, joiden aikana olen kuluttanut ihan normaalisti sähköä. Ja silti laskin, että näillä kuukausilaskuilla tulen maksamaan vuoden aikana vain puolet siitä mitä maksoin Helenille viime vuonna ns. "halvan" sähkön aikaan.
Ja kohta saat Helenin laskun sähkönsiirrosta
Se on hurjat 3 euroa/kk omalla kulutuksellani.
Eihän edes siirron perusmaksu ole noin vähän Helenillä. Esim. yleissiirto on 5,51 e/kk ja siihen päälle 4,07 c/kWh.
Ihan uteliaisuudesta tsekkasin Oma Helenistä siirtomaksujeni laskutuksen. Tarkalleen maksan niistä 3,3 euroa/kk. Tämä siis edellisen 12 kuukauden aikana, ja siirtomaksuthan pysyvät samoina.