Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sveitsi palauttaa maskisuosituksen koronavirus leviää taas

Vierailija
10.10.2022 |

Sveitsiläislehti Blickin mukaan maan terveysviranomaiset kehottavat kansalaisia varovaisuuteen.

Antti Halonen
antti.halonen@iltalehti.fi
Tänään klo 8:52

Sveitsi kehottaa ihmisiä käyttämään jälleen kasvomaskeja sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä. Asiasta uutisoi saksankielinen sveitsiläislehti Blick.

Maan terveysviranomaiset pelkäävät, että maassa on alkamassa uusi koronaviruksen aalto ennen talvea. Tapaukset ovat Blickin mukaan nousseet lähes 50 prosentilla edellisellä viikolla.

Sveitsissä on käynnistynyt maanantaina uusi rokotekampanja, jonka mukaan kuka tahansa saa lisärokotteen ilmaiseksi.

Kyseessä ei ole kuitenkaan maskipakko. Blick kertoo, että toistaiseksi kyseessä on lähinnä vetoomus ihmisten henkilökohtaisen vastuullisuuden puolesta. Kehotuksessa ovat tutut kehotukset pitää huolta käsihygieniasta ja suojata niistäminen tai yskiminen.

Osa maan asiantuntijoista pitää Blickin mukaan toimia kuitenkin riittämättöminä. Ticinon tartuntatautien asiantuntija Andreas Cernyn mukaan maskipakko pitäisi määrätä Saksan malliin ainakin julkisiin liikennevälineisiin ja sairaaloihin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/299a73f4-473e-4b79-b9c3-fedbe65b9db2

Toivottavasti Krista Kiuru panee täällä Suomessa vauhtia THL:n etanoihin.
https://www.koronatilastot.fi/fi/jatevesi/

Kommentit (127)

Vierailija
101/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tämä uusi varianttihan on vielä lievempi kuin Delta, joka sekin oli vaaraton yli 98%:lle ihmisistä. Niin miksi?

Miksi Kiina pistää porukkaa karanteeniin? Mitä Kiina tietää minkä. Sveitsi tietää nyt?

Kiina vain tykkää kontrolloida kansalaisiaan. Pelkkä flunssahan se korona on suurimmalle osalle ihmisistä.

eri

Vierailija
102/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa! Turha toivoa samaa Suomessa, täällä on niin paljon vinkujia jotka eivät ymmärrä yhteistä hyvää. MUTKU MÄ EN HALUU!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hienoa! Turha toivoa samaa Suomessa, täällä on niin paljon vinkujia jotka eivät ymmärrä yhteistä hyvää. MUTKU MÄ EN HALUU!

Näinhän siinä kävi, että koronahullu veti heti herneen nenäänsä, kun ei saanut määräillä muita

Syytäppä vielä murhaamisesta, niin lähtee tämäkin ketju poistoon

Vierailija
104/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kysyä wholta tai thlltä mitään. Jokainen voi laittaa sen ffp maskin ihan vapaaehtoisesti.

Mikä vtu siinä on, että muiden maskien kyttääminen on joillekin ainoa elämän sisältö

Asiaa voi ihmetellä toiseenkin suuntaan: miksi joistain on niin ihmeellistä tai huvittavaa tai tuomittavaa, jos näkevät joidenkin käyttävän maskia?

Missä sä olet törmännyt tuollaiseen maskia käyttäessäsi? Mä en ole törmännyt vielä missään. Tosin asun pääkaupunkiseudulla ja täällä on jo vuosikymmeniä totuttu siihen, että ihmiset voivat pukeutua ihan miten haluavat ja vaikka jonkun pukeutumistyyli huvittaisikin, ei sitä sille ihmiselle näytetä kuin korkeintaan hymyilemällä. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Tervetuloa tänne Itä-Suomeen. Täällä kohtaat "voe tokkiisa" -tapauksia, jotka hämmästelevät suu ammollaan, miksi joku vielä käyttää maskia.

Vähän ajattelinkin, että täytyy olla jossain pienemmällä paikkakunnalla. Täällä pääkaupunkiseudulla kun kukaan ei edes reagoi, vaikka jollain olisi rikinkukon perse päässä ja kaislahame lanteilla. 

Mua ärsyttää jokainen maskinaama tuhottomasti. Miksi? Koska niiden takia minut pakotettiin lähes 2 vuotta käyttämään tuota täysin merkityksetöntä ja epämiellyttävää välinettä naamalla. Siitä on kyse. Jos maski-intoilua ja pakottamista ei olisi ollut, olisi mulle ja useimmille aivan sama, jos joku kulkee maskissa. Nyt kysymys on siitä, että nämä maskeissa kulkevat haluavat maskittaa minutkin ja ovat lähes varmasti kaikkien maskipakkojen kannatajia...

Vierailija
105/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa kuolee viikossa yli 100 koronaan.

Joku lääkäri (Luulen, että Eeva Ruotsalainen) sanoi, että asiaa ei voi vähätellä sillä, että sanotaan kuolleen koronan kanssa. Nimittäin se korona itsessään aiheuttaa myös sen toisen taudin, johon sitten kuollaan. Koronahan on myös sydän- ja verisuonitauti.

Vierailija
106/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa kuollaan milloin mihinkin syyhyn, eikä siitä vouhoteta kuin koronasta. Suurin syy on alimiehitys hoitokodeissa. Perustakaapa siitä pitkä jankkausketju, jos sillä saatais asia kuntoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Evvk.

2 vuotta annoin elämästäni tohon vouhotukseen, enää en ole mukana. Kulkekaa vaikka pussi päässä mun puolestani, mä en ole mukana.

Viruksia liikkuu kaiken aikaa muutenkin. Käsien pesu on auttanut aika hyvin tähänkin asti. Ja se, ettei pussaile tautisia. En edes tiedä miltä kaikilta taudeilta olenkaan välttynyt sillä.

Vierailija
108/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kysyä wholta tai thlltä mitään. Jokainen voi laittaa sen ffp maskin ihan vapaaehtoisesti.

Mikä vtu siinä on, että muiden maskien kyttääminen on joillekin ainoa elämän sisältö

Asiaa voi ihmetellä toiseenkin suuntaan: miksi joistain on niin ihmeellistä tai huvittavaa tai tuomittavaa, jos näkevät joidenkin käyttävän maskia?

Missä sä olet törmännyt tuollaiseen maskia käyttäessäsi? Mä en ole törmännyt vielä missään. Tosin asun pääkaupunkiseudulla ja täällä on jo vuosikymmeniä totuttu siihen, että ihmiset voivat pukeutua ihan miten haluavat ja vaikka jonkun pukeutumistyyli huvittaisikin, ei sitä sille ihmiselle näytetä kuin korkeintaan hymyilemällä. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Tervetuloa tänne Itä-Suomeen. Täällä kohtaat "voe tokkiisa" -tapauksia, jotka hämmästelevät suu ammollaan, miksi joku vielä käyttää maskia.

Vähän ajattelinkin, että täytyy olla jossain pienemmällä paikkakunnalla. Täällä pääkaupunkiseudulla kun kukaan ei edes reagoi, vaikka jollain olisi rikinkukon perse päässä ja kaislahame lanteilla. 

Mua ärsyttää jokainen maskinaama tuhottomasti. Miksi? Koska niiden takia minut pakotettiin lähes 2 vuotta käyttämään tuota täysin merkityksetöntä ja epämiellyttävää välinettä naamalla. Siitä on kyse. Jos maski-intoilua ja pakottamista ei olisi ollut, olisi mulle ja useimmille aivan sama, jos joku kulkee maskissa. Nyt kysymys on siitä, että nämä maskeissa kulkevat haluavat maskittaa minutkin ja ovat lähes varmasti kaikkien maskipakkojen kannatajia...

Höpsistä. Mä tunnen useammankin ffp2- tai ffp3-hengityssuojaita käyttävän eikä kukaan heistä halua maskittaa sinua eikä kannata maskipakkoa. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse välittää siitä, mitä muut tekevät. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran rokotteet estävät vakavan tautimuodon, niin mikä ongelma.

Toisaalta nyt kuulemma kuollaan koronaan ennätystahtia, vaikka on rokotteet, jotka estävät vakavan tautimuotoa. Ja yli 80% on ottanut näitä väh. 2 kpl.

Eli rokotteet auttaa.....mihin?

Mutta joo. En aio enää leikkiä koronaa.

Olen ystäviltä ja tutuilta kuullut, millainen se kotona sairastettu "lievä" korona voi olla. Joillakin oireet ovat jatkuneet kuukausia. Sen takia kannatan varovaisuutta. Korona ei tosiaankaan tapa kaikkia, mutta voi kohdella tosi ikävästi.

Minulla, perusterveellä, urheilullisella nelivitosella meneillään juuri se eka korona. Rokotteet olen ottanut, mutta viimeisestä, joka suostuttiin antamaan, on jo 10 kuukautta, joten en ollut yllättynyt, että työmatkalta tuli tauti tuliaisena. Ja juu, en ole tähän kuolemassa, enkä varmaan pysyvästi vammautumassa, mutta neljä päivää olin 39 asteen kuumeessa, ja tällä hetkellä yskin toista viikkoa putkeen keuhkojani pihalle ja hengästyn siitä, että petaan sängyn tai kävelen portaat yläkertaan. Että juu, ottaisin vaikka kolme influenssaa ja parit norot kaupan päälle, jos ei tarvitsisi tätä tosi lievää ja helppoa omikronia enää toista kertaa sairastaa. 

Eri: siis mikä teitä oikein vaivaa, jotka alapeukutatte tätäkin viestiä???

Joo, kukaan meistä ei millään enää jaksaisi leikkiä tätä koronaa.

Mutta, kun korona ei piittaa siitä, jaksetaanko me leikkiä vai ei.

Tämä maailma kun ei ole lastentarha, jossa voi tarhatädille marista, että me ei jakseta enää leikkiä tätä.

Tää on totta, eikä mitään virtuaaliroolipeliä. Tätä ei voi deletoida ja siirtyä johonkin kiinnostavampaan peliin.

On sellainen termi kuin "wilful blindness", se on alkeellinen, "kypsymätön" psyykkinen puolustusmekanismi.

Siinä yksilö tai yhteisö tietoisesti "katsoo sormien läpi" omaksi vahingokseen, jotain vaaranmerkkejä. Ne on olemassa, mutta niihin ollaan tietoisesti kiinnittämättä huomioo.

Tästä on lyhyellä aikavälillä hyötyä: ahdistus ja stressi vähenee, ja yksilö tai yhteiskunta ei lamaannu ja yhteisö säilyy yhtenäisenä ja samanmielisenä kun ei joka "pikku jutulla" keikuteta venettä.

Pitemmällä aikavälillä tästä voi seurata katastrofi.

Tähän sisältyy myös lauma-ajattelu: vaistot varoittaa että älä tee sitä mutta kun muutkin, niin kyllä sitten minäkin... Laumassa tyhmyys tiivistyy.

Itse olen rokottamaton, mutta en todellakaan kiellä, etteikö korona olisi todellinen. Käytän järeää maskia aina esim. kaupoissa. Olen sikäli onnellisessa asemassa että voin tehdä etätöitä.

Ilmeisesti maskien ansioista olen toistaiseksi säästynyt koronalta (koputan maalaamatonta puuta).

Tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että korona ei ole "vain flunssa". Jopa lievästä koronasta voi seurata "long-covid".

Työkaverini esim. on ollut jo lähes puoli vuotta sairaslomalla vaikka sai vain lieviä oireita: kuumetta ja yskää muutaman päivän, tuli viikko oireiden loppumisesta töihin ja viikon päästä nousi taas lievä kuume ja nyt hänellä on ollut aivosumua, päänsärkyä ja voimakasta väsymystä jo lähes puoli vuotta ja pulssi nousee pienessäkin rasituksessa.

Vierailija
110/127 |

Itse käytän ffp2 maskia kaupoissa ja yleensä olen ainoa, mutta mulle on koko korona-ajan ollut täysin yhdentekevää, käyttääkö muut mitään.

Käytän maskia ensinnäkin ihan vain itseni takia ja toiseksi omaisteni takia.

Mulle on aivan sama jonkun random-tyypin maskinkäyttö ja pitää olla "köyhää" jonkun elämä jos kiihtyy jonkun tuntemattoman maskinkäytöstä.

En mä hiilly siitäkään, jos joku ei käytä sateenvarjoa sateella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran rokotteet estävät vakavan tautimuodon, niin mikä ongelma.

Toisaalta nyt kuulemma kuollaan koronaan ennätystahtia, vaikka on rokotteet, jotka estävät vakavan tautimuotoa. Ja yli 80% on ottanut näitä väh. 2 kpl.

Eli rokotteet auttaa.....mihin?

Mutta joo. En aio enää leikkiä koronaa.

Olen ystäviltä ja tutuilta kuullut, millainen se kotona sairastettu "lievä" korona voi olla. Joillakin oireet ovat jatkuneet kuukausia. Sen takia kannatan varovaisuutta. Korona ei tosiaankaan tapa kaikkia, mutta voi kohdella tosi ikävästi.

Minulla, perusterveellä, urheilullisella nelivitosella meneillään juuri se eka korona. Rokotteet olen ottanut, mutta viimeisestä, joka suostuttiin antamaan, on jo 10 kuukautta, joten en ollut yllättynyt, että työmatkalta tuli tauti tuliaisena. Ja juu, en ole tähän kuolemassa, enkä varmaan pysyvästi vammautumassa, mutta neljä päivää olin 39 asteen kuumeessa, ja tällä hetkellä yskin toista viikkoa putkeen keuhkojani pihalle ja hengästyn siitä, että petaan sängyn tai kävelen portaat yläkertaan. Että juu, ottaisin vaikka kolme influenssaa ja parit norot kaupan päälle, jos ei tarvitsisi tätä tosi lievää ja helppoa omikronia enää toista kertaa sairastaa. 

Eri: siis mikä teitä oikein vaivaa, jotka alapeukutatte tätäkin viestiä???

Joo, kukaan meistä ei millään enää jaksaisi leikkiä tätä koronaa.

Mutta, kun korona ei piittaa siitä, jaksetaanko me leikkiä vai ei.

Tämä maailma kun ei ole lastentarha, jossa voi tarhatädille marista, että me ei jakseta enää leikkiä tätä.

Tää on totta, eikä mitään virtuaaliroolipeliä. Tätä ei voi deletoida ja siirtyä johonkin kiinnostavampaan peliin.

On sellainen termi kuin "wilful blindness", se on alkeellinen, "kypsymätön" psyykkinen puolustusmekanismi.

Siinä yksilö tai yhteisö tietoisesti "katsoo sormien läpi" omaksi vahingokseen, jotain vaaranmerkkejä. Ne on olemassa, mutta niihin ollaan tietoisesti kiinnittämättä huomioo.

Tästä on lyhyellä aikavälillä hyötyä: ahdistus ja stressi vähenee, ja yksilö tai yhteiskunta ei lamaannu ja yhteisö säilyy yhtenäisenä ja samanmielisenä kun ei joka "pikku jutulla" keikuteta venettä.

Pitemmällä aikavälillä tästä voi seurata katastrofi.

Tähän sisältyy myös lauma-ajattelu: vaistot varoittaa että älä tee sitä mutta kun muutkin, niin kyllä sitten minäkin... Laumassa tyhmyys tiivistyy.

Itse olen rokottamaton, mutta en todellakaan kiellä, etteikö korona olisi todellinen. Käytän järeää maskia aina esim. kaupoissa. Olen sikäli onnellisessa asemassa että voin tehdä etätöitä.

Ilmeisesti maskien ansioista olen toistaiseksi säästynyt koronalta (koputan maalaamatonta puuta).

Tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että korona ei ole "vain flunssa". Jopa lievästä koronasta voi seurata "long-covid".

Työkaverini esim. on ollut jo lähes puoli vuotta sairaslomalla vaikka sai vain lieviä oireita: kuumetta ja yskää muutaman päivän, tuli viikko oireiden loppumisesta töihin ja viikon päästä nousi taas lievä kuume ja nyt hänellä on ollut aivosumua, päänsärkyä ja voimakasta väsymystä jo lähes puoli vuotta ja pulssi nousee pienessäkin rasituksessa.

Kuule enemmän on edelleenkin niitä, joille korona ei ole ollut mikään työkyvyn rapauttaja. Kukaan ei kuitenkaan kiellä sinua elämästä varman päälle. Se ei nyt ole tässä pointti vaan se, ettei mitään maskipakkoja enää tarvita.

Vierailija
112/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kysyä wholta tai thlltä mitään. Jokainen voi laittaa sen ffp maskin ihan vapaaehtoisesti.

Mikä vtu siinä on, että muiden maskien kyttääminen on joillekin ainoa elämän sisältö

Asiaa voi ihmetellä toiseenkin suuntaan: miksi joistain on niin ihmeellistä tai huvittavaa tai tuomittavaa, jos näkevät joidenkin käyttävän maskia?

Missä sä olet törmännyt tuollaiseen maskia käyttäessäsi? Mä en ole törmännyt vielä missään. Tosin asun pääkaupunkiseudulla ja täällä on jo vuosikymmeniä totuttu siihen, että ihmiset voivat pukeutua ihan miten haluavat ja vaikka jonkun pukeutumistyyli huvittaisikin, ei sitä sille ihmiselle näytetä kuin korkeintaan hymyilemällä. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Tervetuloa tänne Itä-Suomeen. Täällä kohtaat "voe tokkiisa" -tapauksia, jotka hämmästelevät suu ammollaan, miksi joku vielä käyttää maskia.

Vähän ajattelinkin, että täytyy olla jossain pienemmällä paikkakunnalla. Täällä pääkaupunkiseudulla kun kukaan ei edes reagoi, vaikka jollain olisi rikinkukon perse päässä ja kaislahame lanteilla. 

Mua ärsyttää jokainen maskinaama tuhottomasti. Miksi? Koska niiden takia minut pakotettiin lähes 2 vuotta käyttämään tuota täysin merkityksetöntä ja epämiellyttävää välinettä naamalla. Siitä on kyse. Jos maski-intoilua ja pakottamista ei olisi ollut, olisi mulle ja useimmille aivan sama, jos joku kulkee maskissa. Nyt kysymys on siitä, että nämä maskeissa kulkevat haluavat maskittaa minutkin ja ovat lähes varmasti kaikkien maskipakkojen kannatajia...

Höpsistä. Mä tunnen useammankin ffp2- tai ffp3-hengityssuojaita käyttävän eikä kukaan heistä halua maskittaa sinua eikä kannata maskipakkoa. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse välittää siitä, mitä muut tekevät. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Kiitos. Mikähän sitten selittää sen, että joku säännöllisesti tekee aloituksen tyyliin

MASKIT PÄÄHÄN KUN MINÄ KÄSKEN!

Ihmettelen vaan 🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
114/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on esimerkki keissiksi heittää aina se monisairas sukulainen, jolle tuli kaikki jälkitaudit koronasta. "että ei se kuulkaa ole kaikille mikään pikkunuha!!"

Sain viikonloppuna taas kuunnella tädin paasaamista, hän oli kiihottanut itsensä leveleihin minun flunssastani. Huhhuh. Serkkuni, jolla on niin kauan kuin muistan ollut jotain vammaa, hakenut sairaseläkettä parikymppisestä lähtien. Niin häntä käytetään esimerkkinä miten korona voi olla vaarallinen kenelle tahansa. Joo, minulle, 29-vuotiaalle normaalipainoiselle naiselle onkin ihan todella vaarallista.

Tätihän katkaisi viime talvena välit kun en suostunut ottamaan rokotetta "voi sinua" :D lol. voi minua. Vieläkin terveenä ollut, voi minua tervettä reppanaa...

Eih, please luvatkaa, että tuo passiivisagressiivinen sekoilu ei enää ala!!

Joo ei toivottavasti samaa massapsykoosia uudelleen 😣 itse olen terveenä pysynyt kuten muutkin tutut ja sukulaiset jotka ei ole rokotetta ottaneet. Sen sijaan työkaverit ja ne sukulauset, tutut jotka rokotteen otti sairaana vähän väliä siis erikoisen poikkeuksellista sairastelua verrattuna aikaan ennen koronaa.

Sen rokotteen piti suojata ensin tartunnalta kun tämä kumottiin niin sitten vakavalta tautimuodolta mutta sekin no jo kumottu. Sairaalaan asti joutunut näitä rokotettuja joiden piti säästyä sen rokotteen ansiosta sairaalareissuilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kysyä wholta tai thlltä mitään. Jokainen voi laittaa sen ffp maskin ihan vapaaehtoisesti.

Mikä vtu siinä on, että muiden maskien kyttääminen on joillekin ainoa elämän sisältö

Asiaa voi ihmetellä toiseenkin suuntaan: miksi joistain on niin ihmeellistä tai huvittavaa tai tuomittavaa, jos näkevät joidenkin käyttävän maskia?

Missä sä olet törmännyt tuollaiseen maskia käyttäessäsi? Mä en ole törmännyt vielä missään. Tosin asun pääkaupunkiseudulla ja täällä on jo vuosikymmeniä totuttu siihen, että ihmiset voivat pukeutua ihan miten haluavat ja vaikka jonkun pukeutumistyyli huvittaisikin, ei sitä sille ihmiselle näytetä kuin korkeintaan hymyilemällä. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Tervetuloa tänne Itä-Suomeen. Täällä kohtaat "voe tokkiisa" -tapauksia, jotka hämmästelevät suu ammollaan, miksi joku vielä käyttää maskia.

Vähän ajattelinkin, että täytyy olla jossain pienemmällä paikkakunnalla. Täällä pääkaupunkiseudulla kun kukaan ei edes reagoi, vaikka jollain olisi rikinkukon perse päässä ja kaislahame lanteilla. 

Mua ärsyttää jokainen maskinaama tuhottomasti. Miksi? Koska niiden takia minut pakotettiin lähes 2 vuotta käyttämään tuota täysin merkityksetöntä ja epämiellyttävää välinettä naamalla. Siitä on kyse. Jos maski-intoilua ja pakottamista ei olisi ollut, olisi mulle ja useimmille aivan sama, jos joku kulkee maskissa. Nyt kysymys on siitä, että nämä maskeissa kulkevat haluavat maskittaa minutkin ja ovat lähes varmasti kaikkien maskipakkojen kannatajia...

Höpsistä. Mä tunnen useammankin ffp2- tai ffp3-hengityssuojaita käyttävän eikä kukaan heistä halua maskittaa sinua eikä kannata maskipakkoa. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse välittää siitä, mitä muut tekevät. 

t. sytostaattihoidossa oleva

Minulta on tullut töissä (kaupassa myyjänä) monikin vaatimaan että käyttäisin maskia kun heitä niin pelottaa korona. Mitäs vääntyvät joka päivä kauppaan kun niin pelottaa 😅

Tämä siis kun maskivaatimukset jo hölläsivät välillä ja sen jälken kun suositus oli jo loppunut. Kotiinkuljetus toimii jopa täällä periferiassa. Jos pöpöjä pelkäävät näkisivät kaupassa käyvien ihmisten käyttäytymisen ja hygieniatason, niin eivät ikinä tulisi kauppaan tai söisi mitään.

Vierailija
116/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on esimerkki keissiksi heittää aina se monisairas sukulainen, jolle tuli kaikki jälkitaudit koronasta. "että ei se kuulkaa ole kaikille mikään pikkunuha!!"

Sain viikonloppuna taas kuunnella tädin paasaamista, hän oli kiihottanut itsensä leveleihin minun flunssastani. Huhhuh. Serkkuni, jolla on niin kauan kuin muistan ollut jotain vammaa, hakenut sairaseläkettä parikymppisestä lähtien. Niin häntä käytetään esimerkkinä miten korona voi olla vaarallinen kenelle tahansa. Joo, minulle, 29-vuotiaalle normaalipainoiselle naiselle onkin ihan todella vaarallista.

Tätihän katkaisi viime talvena välit kun en suostunut ottamaan rokotetta "voi sinua" :D lol. voi minua. Vieläkin terveenä ollut, voi minua tervettä reppanaa...

Eih, please luvatkaa, että tuo passiivisagressiivinen sekoilu ei enää ala!!

Joo ei toivottavasti samaa massapsykoosia uudelleen 😣 itse olen terveenä pysynyt kuten muutkin tutut ja sukulaiset jotka ei ole rokotetta ottaneet. Sen sijaan työkaverit ja ne sukulauset, tutut jotka rokotteen otti sairaana vähän väliä siis erikoisen poikkeuksellista sairastelua verrattuna aikaan ennen koronaa.

Sen rokotteen piti suojata ensin tartunnalta kun tämä kumottiin niin sitten vakavalta tautimuodolta mutta sekin no jo kumottu. Sairaalaan asti joutunut näitä rokotettuja joiden piti säästyä sen rokotteen ansiosta sairaalareissuilta.

Mielestäni medialla oli suurin rooli siinä "massapsykoosin" luomisessa kuten myös meidän rokottamattomien demonisoinnissa.

Nyt jos tulisi uudestaan maskisuositus, niin toivottavasti sen tukena annettais tutkittua tietoa paniikin lietsomisen sijaan.

kyllä suomalaiset nyt sen verran fiksuja ja pragmaattisia ovat, että he osaavat ihan itse tehdä omat itsenäiset valintansa jos heille tarjoaa tutkimustuloksia ihan ilman mitään paniikinlietsontaa.

Vierailija
117/127 |

Suurin osa suomalaisista on laumaeläimiä, jotka haluavat sulautua laumaan. Maskejakin käyttäisi useampi, mutta eivät kehtaa, koska suurin osa ei enää käytä eivätkä viranomaiset edes suosittele niiden käyttämistä. Suomalaiset myös luottavat ihan liikaa viranomaisten ja median sanomisiin, vaikka osaamisen kanssa voi olla niin ja näin. Jonkun Mika Salmisen muuttuvat puheet upposivat täydestä niihin, jotka halusivat vähätellä koronaa, eikä puheiden muuttumista tai ristiriitaisuutta haluttu nähdä. Samoin etäkoulua alettiin demonisoida ja nostettiin esiin nuorten väitetyt kärsimykset, vaikka kärsiviä nuoria on ollut jo ennen koronaa ja useimmat pärjäsivät ihan hyvin ja jotkut tavallista paremmin etäkoulussa. Eikä kukaan missään vaiheessa estänyt ihmisiä tapaamasta toisiaan koronaturvallisesti - esim. juuri maskien kanssa tai ulkoilmassa.

Vierailija
118/127 |
10.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kysyä wholta tai thlltä mitään. Jokainen voi laittaa sen ffp maskin ihan vapaaehtoisesti.

Mikä vtu siinä on, että muiden maskien kyttääminen on joillekin ainoa elämän sisältö

Mitä virkaa on THL:llä, jos se ei toimi ja jos se ignoroi WHO:n suositukset mitään perustelematta?

Vierailija
119/127 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

WHO:n pääjohtajalta kovaa puhetta long covidista: ”Kymmenien miljoonien elämä tuhoutunut”

Maailman terveysjärjestö vaatii valtioita aloittamaan kiireelliset toimet ”erittäin vakavan” kriisin kukistamiseksi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009131106.html

Vierailija
120/127 |
29.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osa koronaketjuista kadonnut.

Virus ei sensuurilla katoa vaan leviää koska sitä eivät osaa varoa enää vanhatkaan ihmiset pimittämisten tuloksena. Kai se on tarkoituskin että heidät tuhotaan pois, mutta nuorillekin virus on vaaraksi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan kolme