Sveitsi palauttaa maskisuosituksen koronavirus leviää taas

Sveitsiläislehti Blickin mukaan maan terveysviranomaiset kehottavat kansalaisia varovaisuuteen.
Antti Halonen
antti.halonen@iltalehti.fi
Tänään klo 8:52
Sveitsi kehottaa ihmisiä käyttämään jälleen kasvomaskeja sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä. Asiasta uutisoi saksankielinen sveitsiläislehti Blick.
Maan terveysviranomaiset pelkäävät, että maassa on alkamassa uusi koronaviruksen aalto ennen talvea. Tapaukset ovat Blickin mukaan nousseet lähes 50 prosentilla edellisellä viikolla.
Sveitsissä on käynnistynyt maanantaina uusi rokotekampanja, jonka mukaan kuka tahansa saa lisärokotteen ilmaiseksi.
Kyseessä ei ole kuitenkaan maskipakko. Blick kertoo, että toistaiseksi kyseessä on lähinnä vetoomus ihmisten henkilökohtaisen vastuullisuuden puolesta. Kehotuksessa ovat tutut kehotukset pitää huolta käsihygieniasta ja suojata niistäminen tai yskiminen.
Osa maan asiantuntijoista pitää Blickin mukaan toimia kuitenkin riittämättöminä. Ticinon tartuntatautien asiantuntija Andreas Cernyn mukaan maskipakko pitäisi määrätä Saksan malliin ainakin julkisiin liikennevälineisiin ja sairaaloihin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/299a73f4-473e-4b79-b9c3-fedbe65b9db2
Toivottavasti Krista Kiuru panee täällä Suomessa vauhtia THL:n etanoihin.
https://www.koronatilastot.fi/fi/jatevesi/
Kommentit (127)
Sairastuin koronaan toissa viikolla. En ole kyllä eläessäni ollut näin kipeänä. Kuume ei ollut korkea, mutta koko vartalo on kuin kidutuksen jäljiltä ja nielu varmaan vereslihalla. Viikko meni puolitajuissa sängynpohjalla. Nyt eka päivä, kun alkaa selvästi helpottaa. Istun ja hain itse alakerrasta teetä. Vessaan olen jaksanut mennä omin voimin, mutta en ole pystynyt tehdä mitään tai peseytyä. Kyllä tämä olisi vienyt heikomman sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:

Muista sitten ottaa liikunnan kanssa rennosti, kun paranet. Monelle on tullut long covid, kun ovat rehkineet liian aikaisin. 🙏
Monet sekoittavat täällä nyt maskipakon ja maskisuosituksen. Suomessa ei ole koskaan ollut maskipakkoa, vaan suositus.
Vierailija kirjoitti:
Monet sekoittavat täällä nyt maskipakon ja maskisuosituksen. Suomessa ei ole koskaan ollut maskipakkoa, vaan suositus.
Käytännössä se oli pakko. Ja esim monilla työpaikoilla se oli pakko.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan osta yhtään maskia. Riitä rahat edes ruokaan.
Ei taida olla enää se maskien ilmaisjakelukaan voimassa, kun ei ole virallista maskisuositusta?
Sinänsä maskit eivät ole kalliita, jotain 50 centtiä/kpl halvimmillaan.

Silloin kun maskit olivat ilmaisjakelussa, ne eivät juuri kelvanneet kenellekään.
Ja yhdellä maskilla pärjää yhden reissun. Samalla reissulla voi hoitaa useita eri asioita.
Eihän kukaan käy kaupassa joka ikinen päivä, eikä myöskään hoida mitään asioitaan joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Joukolla vetoamaan Krista Kiuruun, että saamme Suomeen maskisuosituksen ja terveydenhuolloin yksiköihin maskivelvoitteen. Tämä on vähintä, mitä voi tehdä tilanteessa, jossa rajoituksia ei ole keino valikoimassa. Mikäli mitään ei tehdä talvi tulee olemaan kaaottinen. Sairaanhoito kuormittuu entisestään, kuolemat lisääntyvät, jo nyt meillä on koronakuolleisuus kolme kertaa suurempi kuin EU maissa. Lähde Hus Lasse Lehtinen.
korjaus Lasse Lehtonen
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran rokotteet estävät vakavan tautimuodon, niin mikä ongelma.
Toisaalta nyt kuulemma kuollaan koronaan ennätystahtia, vaikka on rokotteet, jotka estävät vakavan tautimuotoa. Ja yli 80% on ottanut näitä väh. 2 kpl.
Eli rokotteet auttaa.....mihin?
Mutta joo. En aio enää leikkiä koronaa.
Rokotteet pienentävät jokaisen ne ottaneen henkilökohtaista riskiä.
Jos meillä oli aikoinaan keväällä 2020 vaikka tuhat sairastunutta kuukaudessa ja niistä kuoli 3% niin se on on 30 henkeä. Ja nyt meillä on 100.000 sairastunutta kuukaudessa ja jos niistä kuolee vain 0.03% niin se on se sama 30 henkeä (luvut ihan vain esimerkkejä). Eli kuolleita voi edelleen olla aika paljon mutta kun suhteuttaa määrään niin jokaisen ihmisen riski kuolla on silti romahtanut.
Mun 90-vuotias äiti sairastui juuri koronaan. Ensimmäistä kertaa, kaikki rokotukset on. Hän on reipas ja omatoiminen, asuu omassa talossaan, mutta kyllä se vaan häneen aika rajuna iski. Huolestuttaa kyllä, miten hän pärjää, kun itse olen satojen kilsojen päässä. Ei käy kotiapua, kun sellaista ei näin hyväkuntoiselle saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan osta yhtään maskia. Riitä rahat edes ruokaan.
Ei taida olla enää se maskien ilmaisjakelukaan voimassa, kun ei ole virallista maskisuositusta?
Sinänsä maskit eivät ole kalliita, jotain 50 centtiä/kpl halvimmillaan.
Silloin kun maskit olivat ilmaisjakelussa, ne eivät juuri kelvanneet kenellekään.
Ja yhdellä maskilla pärjää yhden reissun. Samalla reissulla voi hoitaa useita eri asioita.
Eihän kukaan käy kaupassa joka ikinen päivä, eikä myöskään hoida mitään asioitaan joka päivä.
Kävin kerran hakemassa ja minulla on niitä vieläkin. Etäopiskelua kuin pitkään tein, niin säästyi maskit.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin koronaan toissa viikolla. En ole kyllä eläessäni ollut näin kipeänä. Kuume ei ollut korkea, mutta koko vartalo on kuin kidutuksen jäljiltä ja nielu varmaan vereslihalla. Viikko meni puolitajuissa sängynpohjalla. Nyt eka päivä, kun alkaa selvästi helpottaa. Istun ja hain itse alakerrasta teetä. Vessaan olen jaksanut mennä omin voimin, mutta en ole pystynyt tehdä mitään tai peseytyä. Kyllä tämä olisi vienyt heikomman sairaalaan.
Korona on siitä jännä että se iskee eri ihmisiin ihan eri tavoin. Meillä oli kotona molemmilla puolisoilla korona kesällä ja nyt syksyllä sairastettu flunssa oli molemmilla paljon pahempi kuin kesäinen korona. Mutta jollain toisella asiat sitten ihan toisin päin.
Terveyspalveluissa on edelleen maskisuosituksia, mm. apuvälinelainaamoissa ja vastaavissa joissa liikkuu paljon ikäihmisiä. Maskeja on yleensä silloin eteisessä saatavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin koronaan toissa viikolla. En ole kyllä eläessäni ollut näin kipeänä. Kuume ei ollut korkea, mutta koko vartalo on kuin kidutuksen jäljiltä ja nielu varmaan vereslihalla. Viikko meni puolitajuissa sängynpohjalla. Nyt eka päivä, kun alkaa selvästi helpottaa. Istun ja hain itse alakerrasta teetä. Vessaan olen jaksanut mennä omin voimin, mutta en ole pystynyt tehdä mitään tai peseytyä. Kyllä tämä olisi vienyt heikomman sairaalaan.
Korona on siitä jännä että se iskee eri ihmisiin ihan eri tavoin. Meillä oli kotona molemmilla puolisoilla korona kesällä ja nyt syksyllä sairastettu flunssa oli molemmilla paljon pahempi kuin kesäinen korona. Mutta jollain toisella asiat sitten ihan toisin päin.
Samassa perheessä yhtä aikaa sairastettu korona: miehellä lievä, vaimolla rankka ja pikkulapsi piti käyttää oireiden vuoksi lääkärissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin koronaan toissa viikolla. En ole kyllä eläessäni ollut näin kipeänä. Kuume ei ollut korkea, mutta koko vartalo on kuin kidutuksen jäljiltä ja nielu varmaan vereslihalla. Viikko meni puolitajuissa sängynpohjalla. Nyt eka päivä, kun alkaa selvästi helpottaa. Istun ja hain itse alakerrasta teetä. Vessaan olen jaksanut mennä omin voimin, mutta en ole pystynyt tehdä mitään tai peseytyä. Kyllä tämä olisi vienyt heikomman sairaalaan.
Niinpä. Ihan samanlaisiin kertomuksiin törmää Twitterissä esim. Siellä tätä ei ole vaiettu. On onneksi asiantuntevia lääkäreitä varoittelemaan ja antavat tietoa. Ei olisi minullakaan tietoa, jos en seuraisi Twitteriä ja WHO:n tiedotuksia. THL ei hoida Suomessa virkaansa ennaltaehkäistä tarttuvaa yleisvaarallista tautia.
Vierailija kirjoitti:
Sveitsi toteuttaa WHO:n suosituksia maskien palauttamisesta käyttöön. Tiedossa on, että rokotteet eivät estä tartuntaa ja long covid uhkaa 10-20 prosenttia sairastuneista. Maskit estävät tutkitusti tartuntoja. Toivottavasti Suomikin ottaa pikaisesti WHO:n suosituksen käyttöön.
Aivan yksi ja sama mitä suosituksia Suomi ottaa käyttöön. Maskia en enää naamalleni laita.
Saksassa ei julkisissa liikennevälineissä ole missään vaiheessa luovuttu maskipakosta. Edelleen mm. Deutsche Bahn vaatii junissaan (riippuen alueesta) edelleen joko vähintään kirurgimaskin tai sitten FFP2-tason maskin. Jos ei ole ole niin ei pääse junaan. Jos ottaa junassa pois, lentää pihalle seuraavalla asemalla viimeistään ja joissain tapauksissa sakko perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran rokotteet estävät vakavan tautimuodon, niin mikä ongelma.
Toisaalta nyt kuulemma kuollaan koronaan ennätystahtia, vaikka on rokotteet, jotka estävät vakavan tautimuotoa. Ja yli 80% on ottanut näitä väh. 2 kpl.
Eli rokotteet auttaa.....mihin?
Mutta joo. En aio enää leikkiä koronaa.
Rokotteet pienentävät jokaisen ne ottaneen henkilökohtaista riskiä.
Jos meillä oli aikoinaan keväällä 2020 vaikka tuhat sairastunutta kuukaudessa ja niistä kuoli 3% niin se on on 30 henkeä. Ja nyt meillä on 100.000 sairastunutta kuukaudessa ja jos niistä kuolee vain 0.03% niin se on se sama 30 henkeä (luvut ihan vain esimerkkejä). Eli kuolleita voi edelleen olla aika paljon mutta kun suhteuttaa määrään niin jokaisen ihmisen riski kuolla on silti romahtanut.
Laihdutus ja tutkitut lisäravinteet ovat paras rokote mielestäni. Koska lihavuutta ei ole julistettu sairaudeksi, keskustelu vääristyy. Laihdutus normaalipainoa kohti laskee tartuttavuutta 105% influenssaviruksessa. Paljonko rokote vähentää tartuttavuutta?
Menee puoli vuotta ja Mröglk-148v-variantti muuttuu OI89U89-v2-variantiksi ja rokote ei enää toimi, mutta rokotteen kokeelliset mömmöt jäävät kiertämään elimistöön loppuiäksi ja elämänsä loistossa olevat atleetit tippuvat sydänkohtauksiin, jotkut saavat elinikäisen ihottuman, joku menettää isyytensä tai äitiytensä jne.
Flunssasta minulle ei itsestäni huolehtivana ihmisestä jää mitään muistoa, vaan se unohtuu viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Saksassa ei julkisissa liikennevälineissä ole missään vaiheessa luovuttu maskipakosta. Edelleen mm. Deutsche Bahn vaatii junissaan (riippuen alueesta) edelleen joko vähintään kirurgimaskin tai sitten FFP2-tason maskin. Jos ei ole ole niin ei pääse junaan. Jos ottaa junassa pois, lentää pihalle seuraavalla asemalla viimeistään ja joissain tapauksissa sakko perään.
Saksa onkin paska maa...
Tämä oli ennakoitavissa.Ei korona minnekkään ole hävinnyt vaikka uutisointi loppunut. Huolettavaa on se että uudet variantit leviää. Olisi ihan viisasta olla asian kanssa varpeillaan.
Jep maskit kaikille pakotettuna on todellakin alhaisen äon tunnusmerkki. Taisi taas unohtua että ne riskiryhmäläiset voivat suojata itsensä ihan ilman muidenkin apua.