Mies on kuin nalkuttava akka. En jaksa enää!
Nalkutus alkaa miehen tullessa töistä. Valmiiksi ahdistaa jo kun se tulee kotiin nälkäisenä ja valitus alkaakin heti kun tekemäni ruoka ei kelpaa. Siinä se sitten kokkaa jotain makaronimössöään ja vittuilee.
Yleensä olen hiljaa ja luen esimerkiksi kirjaa tai katson telkkaria. Valituksen aiheet ovat esim. jääkaappi (liian täynnä), mikro (vanha mikro menossa kai rikki ja se on kuulemma minun vikani), rätti väärässä paikassa, leikkuulaudalla lasten jättämiä muruja, ja tänään tulikin paras: Ostin vain kaksi litraa maitoa kolmen sijasta, koska en jaksanut kantaa enempää ja mies oli autolla töissä. Mies kysyi, miksi ostin kaksi litraa ja miksi olen niin ITSEKÄS kun tiedän että HÄN juo paljon maitoa, enkä silti ostanut enempää. Kuuntelin epäuskoisena ja huomautin etten sanoisi itsekkääksi ihmisistä joka käytännössä hoitaa lapset ja kodin yksin oman kokopäivätyön lisäksi, jotta toinen saa edetä urallaan.
Minusta ihan sairasta käytöstä. Etsii vikoja jotta voi purkaa kaiken työhön ja elämään liittyvän pahan olonsa omaan puolisoon.
Ääneen lausumaton mutta koko ajan kirkastuva suunnitelma minulla on, että eroaisimme ja jakaisimme lapset viikko - viikko niin mieskin pääsisi sumplimaan työvuorojaan ja hoitamaan päiväkotiarkea. Minulle asia ei toisi muuta muutosta kuin lisää vapaa-aikaa. Uutta suhdetta en todellakaan haluaisi. Muuten suhteessamme ei mielestäni olekaan vikaa, mutta jatkuva nalkutus alkaa viedä pohjan kaikelta. Ihminen voi valita mistä asioista puhuu ja miten, mutta mies toistaa käytöstään nykyisin joka ikinen päivä, valituksen aiheet vain vaihtuvat. Tämän myötä en myöskään tunne itseäni rakastetuksi enää. Minussa on vain vikoja ja kaikki mitä teen, on väärin. On myös hämmentävää ettei mies näe, että minä juuri mahdollistan hänen pitkät työpäivänsä ja työreissunsa mukisematta.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies jaksaa kanssa valittaa, kun en ole ostanut kaupasta sellaista juustoa tai leipää kuin HÄN haluaa. Työssä käyvä ihminen, minua paremmin ansaitseva, mutta mun pitäis ostaa kaikki ja laittaa herkut eteen herralle. Sitten suutuspäissään menee kauppaan, ja ostaa aina kaikkea vain itselleen, ei muulle perheelle. Onkohan tää kovinkin yleinen piirre miehissä, vai onko meillä vaan käynyt pska tuuri?
Ero on jees vaihtoehto.
Ja ei, kaikki miehet eivät ole tuollaisia, mutta sun pitäisi tehdä oma henkinen kasvu oppimalla terveet ja epäterveet piirteet ja asettaa rima oikealle korkeudelle.
No olen tehnyt henkistä kasvua siihen suuntaan, etten enää viitsi edes kuunnella noita valituksia. Jos ja kun tästä ero tulee, niin koskaan, ikinä, en enää muuta kenenkään miehen kanssa saman katon alle.
Sanot sille että joko nalkutus loppuu tai eroatte. Toteat että et jaksa enää kuunnella sitä ja ahdistaa. Jos ei normi puhe auta suutu vapaasti sille ja rähise takasin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kaupungin raksapomolta, jonka masteroinnit ja mestaroinnit menee työmaalla perceelleen. Jonnet ei tottele ja loput ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä. Kyllä siinä alkaa ketuttaa ja maitoa kulumaan useampikin pänikkä. Osta ensikerralla 1.5 litran maitoja, silloin pitäisi 2 putelia riittää. Jos tilanne pysyy samana tai pahenee, lemppaa se ukko ulkoruokintaan. Kylmä kangistaa ja talvi nöyristää. Tällä ohjeistuksella on tositapahtuma tausta.
Kaksi 1,5 litran maitopurkkia painaa ihan yhtä paljon mitä kolme litran purkkia eli kannettavaa on kilon verran enemmän. Autoa käyttävän pitäisi itse hakea kaupasta painavat ostokset.
Eilen suutuin nalkutuksesta ja tänään mies ollut koko päivän mykkäkoulussa. Kypsää.
Ap
Heh..lapset juo maitoa...miehesi on iso lapsi...
En tiedä auttaako tämä, mutta itse järjestin niin ettei miehellä ole vapaa-aika. Eli kun miehellä on vapaa niin olen iltavuorossa. Saa hoitaa yksin lapset, ruoat ym. Sit kotona heitän samat nalkutukset, että miksei ole sopiva ruokaa, miksi on sotkuista jne. Kyllä se rupesi tajuu olee valittamatta.
Miksi pitää haukkua naisetkin tuossa otsikossa ohimennen? Itse olet akka
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää haukkua naisetkin tuossa otsikossa ohimennen? Itse olet akka
Tälle on termikin: sisäistetty naisviha. Se tarkoittaa naista, joka on mallioppinut halveksimaan omaa sukupuoltaan. Siitä kannattaisi itse kunkin pyrkiä eroon.
Jos nalkuttaa kaikesta mitä teet tai et tee niin hän vaan alitajuntaisesti (tai ihan tietoisestikin) haluaa sinut pois.
Pohjimmaisena syynä liian iso torttusi.
Vierailija kirjoitti:
Eilen suutuin nalkutuksesta ja tänään mies ollut koko päivän mykkäkoulussa. Kypsää.
Ap
Persoonallisuushäiriöiseltä vaikuttaa. Kostaa oikeutetun reaktiosi mykkäkouluilemalla, jotta ottaisit miehen nalkutuksen nöyränå taas vastaan.
Alkaa miehen såteilevän ihana luonne tulla todenteolla esiin.
Tämä saa miehen taas helläksi