Leikkiikö yli 3-vuotias (poika) enää leikkihellalla?
Ajattelin ostaa pojalle leikkihellan, sillä nyt tuntuvat leluastialeikit olevan aika pop. Mutta arveluttaa, että leikkiiköhän sillä enää sitten kuitenkaan kovin pitkään, kun alkaa tulla muita isojen poikien juttuja. Tosin hella jäisi kyllä sitten vielä käyttöön pikkusiskolle, joka on sillä nyt vielä liian pieni leikkimään.
Siis kuinka pitkään voisi ehkä kuvitella pojan hellalla leikkivän, miten teillä muilla?
Kommentit (4)
omani sai leikkihellansa viime jouluna kun oli 3 vuotta, ja leikki alkuun useasti sillä, mutta nykyään vähän harvemin, mutta pojan kaverit tykkäävät kyllä leikkiä sillä aina kun käyvät (3-4vuotiaat)
Tykkää vielä 5 veenä leikkiä kokkia ja järjestää juhlia, joissa on tarjolla hienoja herkkuja. Semmoiset leikkiruuat on meillä tosi IN, ovat varmasti vaikuttaneet keittiöleikkien suosioon.
apuna. Kai se on lapsesta kiinni, meille autot on ihan turhia. Ne jaksaa kiinnostaa hetken tai kavereiden luona joilla on autoja, mutta ei kotona.
on isosiskoa varten ostettu minikeittiö,kahvinkeitin ym. kippoa ja keppoa. Pikkuveli on kylläkin vasta 1v ikäinen, mutta hirveän innostunut niistä(=
No kysyit kuitenkin vanhemmasta lapsesta.Muuta kokemusta minulla ei ole,kuin veljenpojat 3v ja 5v.He ainakin leikkivät joka kerta tullessaan meille erilaisia keittiöleikkejä koska heillä itsellä ei sellaisia ole.Tietenkään mikään lelu ei jaksa innostaa ikuisesti, mutta mielestäni voit hankkia sellaisen.Varsinkin kun on vielä pikkusisko joka varmasti tulevaisuudessa käyttää (=