Ei voi kuin ihmetellä kuinka taukkeja jotkut voivat olla bussissa.
Kävin tänään lapsen kanssa neuvolassa ja asioilla. En ottanut rattaita mukaan, koska mieheni piti tulla hakemaan meidän töiden jälkeen, mutta hänpä joutui sitten ylitöihin.
Bussi oli tupaten täynnä ja mm. muutama vanhus seistä nökötti käytävällä ja myös minä jouduin seisomaan lapsi sylissä koko matkan. Olen viimeisilläni raskaana, joten tuo 35 minuutin seisominen painava taapero sylissä oli yhtä tuskaa. Bussi oli täynnä teinejä sekä sitten nuorempaa väkeä + kaksi äitiä vaunuineen. Kysyin parilta ihmiseltä, että pääsenkö istumaan, mutta ei, vastaus oli pelkästään mulkaisu.
Kommentit (26)
s bussi olisi tehnyt äkkijarrutuksen jostain syystä.
ap
Kannattaa katsoa peiliin ja miettiä millä asenteella sitä paikkaa on pyytänyt.
P.S. Minäkin olen kieltäytynyt antamasta paikkaa öykkäröivälle mummelille.
Itse olen ollut tilanteessa, missä olin kovassa kuumeessa istumapaikalla ja paikkaani tuli vaatimaan eräs ei niin vanha eläkeläinen. En antanut paikkaani, sillä en olisi jaksanut seistä matkaa yksinkertaisesti. Olisiko ollut kyse jostain tällaisesta? Sen sijaan aina hyväkuntoisena annan paikan sitä tarvitsevalle ja olen nähnyt usein, miten vanhuksilta ja odottavilta isomahaisilta kysytään haluaako istua. Huono tuuri :(
Vierailija:
Kannattaa katsoa peiliin ja miettiä millä asenteella sitä paikkaa on pyytänyt.
P .S. Minäkin olen kieltäytynyt antamasta paikkaa öykkäröivälle mummelille.
Mielestäni kyllä pyysin kauniisti, että pääsisinkö istumaan. En todellakaan " öykkäröinyt" . ap
En voi ko imetellä....... ainakin minä olisin antanut istuma paikan. T. M 40
Aina raskaanaollessani tarjottiin paikkaa, vaikka olin tosi hyväkuntoinen ja vatsakaan ei valtava. En silti paikkaa kaivannut. Hain useammankin kerran taaperon 2,5v. tarhasta bussilla ja seisoin käytävällä taapero sylissä (+tietenkin kassit). Jos joku tarjosi paikkaa, kiitin kohteliaasti ja kieltäydyin. Minusta olisi ollut huomattavasti hankalampaa ahtautua kasseineni, lapsineni ison vatsan kanssa istumaan täpötäydessä bussissa kuin seistä matka rauhassa.
täpötäyteen bussiin (metro hajosi) ja useampi istumapaikkalainen huikkasi, että lapsi voi mennä syliin istumaan. Lapsi siis sai istumapaikan, vaikka itse seisoinkin (en ollut raskaana), joten sen verran nyt edes joku olisi voinut auttaa!
On nuorelle tosi nolo tilanne ja miettii seuraavalla kerralla monta kertaa viitsiikö ottaa riskiä että paikasta kieltäydytään taas. Eli isot kiitokset ja hymy päälle ja tarjotulle penkille istumaan. Mutta tuo ap_n juttu tosi kurja. aamulehdessä äiti kerto toisen esimerkin kanssamatkustajien tökeryydestä (lapsi oli oksentanut ja pyytänyt paperia eikä kukaan auttanut)
Bussin paljon tulijoita, ja eikös se taaimmainen matkustaja seiso bussin puolivälissä katselle tyynenä ikkunasta ulos kun toiset yrittää mahtua sisälle autoon. Niin tarvi taas kuskin huutaa että menkää perälle saakka, uskomatonta ettei aikuiset sen vertaa tajua. ja pari muuta matamia sitten, kun uusissa busseissa on automaattisesti sulkeutuvat takaovet, ja lattiassa ovien kohdalla n. 15cm paksu neonkeltainen viiva merkkinä siitä mihin ovien liiketunnistimet yltävät, niin eikös vaan nämä pari tötteröä seistä törötä ovien lähellä viivan väärällä puolen ja ihmettelevät että kumma juttukun ei se bussi ny millään lähe tästä pysäkiltä. Kuski sitten huutaa että tulkaa pois sieltä takaovien välistä että saadaan ovet kiinni. Ja keskiovien kohdalla vaan yksi sotanorsu seisoo siinä, vieressä oleva nainen sanoo että hei tuu vähän tänne päin että ovet sulkeutuu. Tää tuhti nainen vastaa että ei ku toi kuski sano et takaovet, johon nainen että joo mutta eihän toikaan ovi ooo menny kiinni. Että voi olla ääääääliöitä!! Ja kaikki tietenkin naisia.
t:nainen
sisään. Oletettavasti sen takia, että ehdimme sitten turvallisesti istumaan ennen bussin lähtöä.
Saattaa tietysti olla, että joku ei huomannut sinua ja siksi ei tajunnut paikkaansa antaa, mutta..
happamina ja käytöstavoista tietämättä ovat joutuneet sulloutumaan bussiin. Kurjaa käytöstä, tosi masentavaa.
Asuin raskaana ollessani Hesan kantakaupungissa ja yhtään kertaa ei kukaan tarjonnut paikkaa bussissa tai ratikassa, vaikka olin loppua kohden tosi tuhti. Ja päivittäin niissä kuitenkin liikuin. Ei sentään ollut toista lasta sylissä.
Ruuhkabussissa on joka ikinen kerta joku tarjonnut paikkaa lapselle/meille. Yhtään ainoaa kertaa ei ole poju joutunut seisomaan täydessä bussissa.
Joo siis lapsen (ja lasten) kanssa liikkuessa paikkaa tarjotaan pääsääntösesti aina, mutta raskaana ollessani siis ei ikinä.
Ehkä ne ei uskaltaneet ottaa sitä riskiä että jos mä en ollutkaan raskaana vaan vaan jonkinlainen mutanttiversio keskivartalolihavuudesta...? :)
Mutta aiheeseen.. Olipa kyllä törkeetä, omituista porukkaa.
Että jos ystävällisesti paikkaansa tarjoaisi oletettavasti raskaana olevalle naiselle, ja tämä vastaisikin jotain tyyliin: " en minä nyt ihan liikuntavammainen ole, vaikka raskaana olenkin (=" /=" %=#%!!!" . Eli tätä juuri pelkään.. :)
Joo, ei mullekaan koskaan kukaan paikkaa tarjonnut, kun oli raskaana.... (Enpä sitä kyllä erityisesti odottanutkaan :) Ehkä ihmiset eivät uskalla, jos ajattelevat että on tosiaan vaan keskivartalolihava... ;)
viemään lasta harrastuksiin usein ratikalla. ja vielä ruuhka-aikaan.
useamman kerran on sattunut niin ettei ole ollut vapaata paikkaa ja olen 5-vuotiaan kanssa seisonut. eikä ole kukaan antanut paikkaa! nuoria miehiä on saattanut istua vieressä ja ovat vaan katselleet ikkunasta ulos tai lukeneet jotakin. kieltämättä hirvittänyt, jos tulisi äkkijarrutus. en ole keneltäkään mennyt kerjäämään paikkaa, mutta ehkä yrittänyt katseellani välittää että eikö kukaan huomaa pienokaista. itse annan kyllä paikkani vastaavassa tilanteessa oleville lapsille ja vanhuksille.
Eikö osaa itse seisoa?