Kohta jään eläkkeelle ja on aika suunnata: Olen saanut elämältä kaiken, hyvän työn, oman ison omakotitalon, upean ja komean miehen ja maailman ihanimman perheen. Kaiken tuon olen saanut samaan aikaan, kun monelle luokkatoverille jäi vain luu käteen.

Vierailija kirjoitti:

Onpas provosoivasti kirjoitettu aloitus, mutta aiheeseen liittyen: se on ihan totta, että sosiaaliset taidot vievät ihmistä pidemmälle kuin mikään.

Olen itse myös tällainen ns. sosiaalinen menestyjä. En ole kovin fiksu, jouduin tekemään akateemisen tutkinnon eteen huomattavasti keskimääräistä enemmän töitä. En ole kuvankaunis, laittautuneena parhaimmillaan ehkä sievähkö. Mutta aloin kehittämään sosiaalisia taitojani tietoisesti jo teininä ja suunnilleen kaikki mitä minulla on elämässäni on jollain tapaa seurausta siitä, että minulla on taito saada ihmiset tuntemaan olonsa rennoksi ja luontevaksi kanssani.

Jossain kolmikymppisen tienoilla havahduin siihen, että olen aidosti ns. "Suosittu" vaikka sanan käyttäminen aikuisesta tuntuu todella oudolta. Minulla on paljon ystäviä ja tuntuu että ovista ja ikkunoista tulvii ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä kanssani. Sinkkuaikoina en koskaan menestynyt virtuaalideittimaailmassa koska ulkonäköni ei herätä huomiota mutta reaalimaailmassa kumppaniehdokkaita riittää.

Olen jotenkin omaksunut sympaattisen, lämpimän ja hauskan ihmisen "auran", joka ei ole uhka eikä aiheuta ihmisissä kateutta mutta ei myöskään alaspäin katsomista.

Sosiaalisten taitojen merkityksestä elämässä menestymisen saralla pitäisi puhua enemmän. Ne ovat kuitenkin kaikkien kehitettävissä ja niiden painoarvo on valtava.

Sosiaaliset taidot varmasti edistävät menestymistä elämässä, mutta on vähän yksioikoista väittää että niitä voi tuosta vain kehittää kuka vaan. On ihmisiä, joilla on vakavia psykososiaalisia traumoja, esimerkiksi koulukiusaamista, perheväkivaltaa ja sieltä saatuja käyttäytymismalleja, jotka jättävät jälkensä ihmiseen. Monien ihmisten on äärimmäisen vaikea luottaa toisiin ihmisiin. Kun toinen kokemustensa perusteella osaa odottaa, että ihmiset pitävät hänestä kun hän käyttäytyy tietyllä tavalla, toinen odottaa lähinnä kuvainnoillista turpaan saamista jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa, käyttäytyi hän kuinka kauniisti tahansa. Molemmat odotukset voivat olla omaan kokemusmaailmaan nähden realistisia. Ne ovat mieleen syvälle jääneitä ehdollistumia, jotka syntyvät lapsuudessa ja nuoruudessa kokemuksen kautta, eivät mitään tuosta vaan pois opittavia väärintulkintoja. Tavallaan sosiaaliset taidotkin ovat osittain periytyviä, vaikka niitä voi varmasti opetella myös. 

Otetaanpa esille se realistisempi vaihtoehto tälle provolle. Iso omakotitalo voisi olla jossakin muuttotappiopaikkakunnalla, jossa ei keskustan taloistakaan pääse eroon edes ilmaiseksi, kuten entinen naapurimme, kun asuimme eräällä pikkupaikkunnalla, kehui ostaneensa omakotitalon.

Normi-ihminen pystyy tarjoamaan lapsille hyvän elämän.

Miehen hieno ja varakas suku voi olla sitä paikkakunnan mittakaavassa ja siellähän yleensä saa työpaikat suhteilla. Pääsitkö paikkakunnan kouluun opettajaksi, kun miehen sukulaisia oli koululautakunnassa. Toki hakijoitakin ei ollut kuin kaksi, jousta toinen ei ollut edes tulossa.

Luu monen luokkakaverin käteen ei tarkoita muuta kuin että jollakin pikkupaikkakunnalla kaikki eivät menneet lukioon ja myöhemmin yliopistoon.

Mitä on katkeruus, katkera mille? Vuokra-asuminen voi olla jollakin paikkakunnalla järkevää, kun niistä omakotitaloista ei pääse eroon. Matkustaminen ei ole nykyään kovinkaan harvinaista, varsinkaan Tallinnan tai Tukholman risteilyt.

Eläkkeen vertailu jonkun osa-aikatyöntekijän palkkaan, no voihan sen tehdä.

Oletko ottanut kakkoseen?

...ja sitten minä heräsin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ottanut kakkoseen?

Pakko, miten muuten olisin saanut hintahtavan, kaapissa olevan mieheni ja hyvän työpaikan. -ap.

Oletko laittanut asiasi kuntoon myös Luojasi kanssa? Se mitä tämä pieni maallinen elämä onkaan antanut, on hyttysenpieru Saharassa iankaikkisuuden rinnalla. Toivottavasti osaat antaa kiitoksen Jumalallesi. Hyvä elämä on lahja. Olet elänyt Sotien välisenä aikana, runsauden ja hyvinvoinnin ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatusmaailma humaninstille, mutta kaipa tuokin on mahdollista.

Ei humanistikaan elä pelkällä kutsumuksella. Väitätkö, etteivät humanistit ole materian perään. Minkä alan humanisti ei haluaisi rikastua?

Väitän, ettet ole humanisti lainkaan ja aloitus on palturia. Ihan ensimmäisenä opetettiin, että humanistin tehtävä on ymmärtää. Siitä ei näy tekstissäsi edes yritystä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ottanut kakkoseen?

Eräs viranhakija kertoi tekevänsä mitä vaan saadakseen viran, siis ihan mitä vaan.

Moni sairastuu heti syöpään kun jää eläkkeelle. Kuollessa et muista näitä "onnistumisia" jotka olivat vain materiaa.

Asuntojen omistaminen ei välttämättä tee onnelliseksi. Monessa tapauksessa pikemminkin päinvastoin, koska omaisuus voi muodostua suureksi taakaksi, esimerkiksi jos kohdalle osuu hometalohelvettejä.

Minun pitäisi olla äärimmäisen pitkästynyt, jotta eläkeiän viettäminen matkustelemalla tai ylipäätään eläkkeelle siirtyminen voisi kuulostaa kivalta.

Ei korkeasti koulutettu humanisti tekisi noin alkeellista virhettä otsikossa. Tuossa vaiheessa SUMMATAAN, ei suunnata.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole AP kaikkea saanut kun tekee tätä aloitusta uudestaan ja uudestaan. Joku kaihertava tunne tai epävarmuus siellä lienee taustalla mikä aiheuttaa pätemisentarpeen. Aidosti tyytyväinen ja onnellinen ei joutuisi pönkittämään tunnettaan jatkuvalla vertailulla että onhan saanut varmasti enemmän kuin muut. Taitaa vähän harmittaa se kuitenkin että on kuittailtu siitä että miehen siivellä tullut hyötyjä? Joku niistä sun luuseriluokkatovereista saattaa silti nukkua yönsä hyvillä mielin siitä tiedosta että vaikkei ehkä ole rikas on kaikki mitä tarvitsee eikä ole kenestäkään toisesta riippuvainen.

Todellisuudessa AP on jäänyt vailla sitä kaikkea, mitä nyt kuvittelee elämästään. Ei ole akateemista koulutusta, tuskin muutakaan koulutusta, pienipalkkainen työ, aviomies juopporetku  ja eronnut, lapsia ei ole, ei omaa asuntoa, on vain Kelan asumistuen turvin jossain lähiökaksiossa asuva. Muita ystäviä ovat seurakunnan ruokajonossa olevat samanlaisen "elintason" omaavat ihmisrauniot.

Ristiriitainen aloitus.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisenä et kirjoituksen perusteella ole tutustumisen arvoinen. Muiden siivellä mennyt ja siitä yleistynyt.

Menestys on pääosin säkää eikä óman onnen seppiä todellisuudessa ole.

Tää provo on ollut täällä ennenkin. Keksitty juttu ja ilmiannettu

Mä en koskaan ole halunnut noita asioita vaan olla vapaa.

-Kapanteri.- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisenä et kirjoituksen perusteella ole tutustumisen arvoinen. Muiden siivellä mennyt ja siitä yleistynyt.

Menestys on pääosin säkää eikä óman onnen seppiä todellisuudessa ole.

Ei vaan jokainen kyllä on oman onnensa seppä muttei välttämättä onnistu.

Perikunnalla on 5 vuoden homevastuu talosta. Toivottavasti ei ole sähkölämmitteinen talo.

Olet selvästi ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen upeasti onnistunut elämässäsi! Onnea ja ylistystä siitä. Ei muuta kuin yhtä loistokkaita ja mahtavia eläkepäiviä Superyksilölle!

Vierailija kirjoitti:

Perikunnalla on 5 vuoden homevastuu talosta. Toivottavasti ei ole sähkölämmitteinen talo.

Lapset voi päästä oikeuteen istumaan, joutuvat maksamaan oikeuskulut ja palauttamaan kauppasumman ja jäi sähkölämmitteinen talo. Jippii