Miten päästä eroon pakkomielteisestä ihastuksesta?

Pakkomielle jatkuu itselläni edelleen. Alettiin seurustelemaan ja kyttään salaa koko ajan mitä mies tekee, haluaisin olla yhdessä enemmän kuin ollaan ja haluaisin enemmän huomiota. Yritän kuitenkin olla coolisti, tosin en aina onnistu siinä.

Ehkäpä se alkuhuuma laimenee jossain vaiheessa.

N28

Vierailija kirjoitti:

Rupesin aikoinaan lenkkeilemään se vuoksi, koska pää yksinkertaisesti meinasi hajota, kun illalla kotona mietin ja mietin ja mietin ja mietin sitä ihastustani. Sitten tuntui, että oli vaan pakko lähteä juoksemaan, että pää pysyisi kasassa. Ja tämä ei ollut vitsi.

Pääsitkö karkuun?

Minulla kesti kuusi vuotta päästä yli. Sen kuuden vuoden aikana yritin kaksi kertaa seurustella, mutta silti olin koko ajan salaa ihastunut/rakastunut. Vasta kuuden vuoden kuluttua uusi ihastu ja suhde vei mielenkiinnon tästä vanhasta.

Lähesty ihastustasi. Jos saat vastakaikua, niin erittäin hyvä juttu. Jos et, pidä sitä opetuksena ja keskity muihin asioihin. Ajan myötä se ihastus laimenee ja seuraava tulee tilalle kuin yllättäen.

Oman ihastukseni kanssa oli hyvät välit (hän jopa aloitti viestittelyn kanssani) kunnes jossain vaiheessa itselle kehittyi tunteita ja lähestyin häntä. Sain pakit eikä kaveruuskaan enää kelvannut ja hän alkoi arvostelemaan minun ulkonäköäni, suoraan päin naamaa ja selkäni takana. Siinä vaiheessa huomasin että hänelle kelpasi seura vain, koska hänellä ei ollut parempaa tekemistä. Välimme ovat tällä hetkellä täysin poikki. Emme juttele eikä edes tervehditä enää toisiamme. Oma olo on kuitenkin paljon parempi, kun tiedän millainen ihminen hän oikeasti on eikä tarvitse enää sietää moista touhua.

Itse asiassa näin tänään vanhan ihastukseni. Sellaisen, jonka vasta pitkän ajan jälkeen sain jotenkin pois mielestäni. Hullua on se, että pelkkä näkeminen sai täysin samat tunteet pintaan ja olen tällä hetkellä kuin teini ihan pää pyörällä ja vatsa kippurassa.

Mäkin olen ihastunut ja hän on varattu. Pitää vaan naisistua ja koittaa päästä tästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin aikoinaan lenkkeilemään se vuoksi, koska pää yksinkertaisesti meinasi hajota, kun illalla kotona mietin ja mietin ja mietin ja mietin sitä ihastustani. Sitten tuntui, että oli vaan pakko lähteä juoksemaan, että pää pysyisi kasassa. Ja tämä ei ollut vitsi.

Pääsitkö karkuun?

Tulee mieleen Forrest Gump. Kuntoilu on kyllä hyvästä ja vähentää stressiä

mies54v