Sanni kokee olevansa lapseton vaikka hänellä on jo kolme lasta "Muiden raskausuutiset satuttavat"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi et nyt pakasta munasoluja?

Ootko yrittänyt saada miestä?

Joustatko?

Käytkö miesten harrastuksissa?

Metsästys?

Golf?

Menetkö salille pytään miehiltä neuvoja?

Lainaatko naapurin söpöltä mieheltä sokeria

Et tarvii miehiä neuvomaan salilla?

Et edes yritä saada kontaktia

Miehen löytää jos päättää, kotoo se ei hae...

Juttua voi yrittää keksiä jos on joku mies joka voisi käydä... Esim. Naapuri tai töissä, samassa bussissa joka aamu? Mitä?

Aivan oikein

Miehet pitää timmeistä kropista! Semmoisen voi hankkia jos haluat miehen!

Munasoluja voi pakastaa 35+

Yksin olo on valinta

Tähtää ylös! Nouse!

Jestas, että oot rasittava tyyppi ja syyllistät tätä toista kirjoittajaa siitä miten yksinolo on valinta? Mene itseesi.

Tulee mieleen, että ko. henkilöllä on joku lukittunut mielikuva äitiydestä ja vauvakuplasta, mikä ei vastaa lainkaan todellisuutta. Koska aiempien kolmen lapsen kanssa tuo mielikuva ei ole täyttynyt, niin tuntee jääneensä ilman haluamaansa kokemusta. Vaikka hän saisi sen neljännen lapsen - tytön - niin tuskin mikään muuttuisi.

Tää juttu kyllä harmitti paljon. Miten toi kehtaa mennä lehteen huutelemaan "lapsettomuudesta" sillähän on jo monta lasta! Ei toi ongelma muutenkaan ole todellinen, koska A) lapsettomuushoitoihin pääsee kyllä vielä ja yksityiselläkään ei nyt niin kallista ole, että unelmat kaatuisi siihen ja B) lasten sukupuolelle laitetaan liikaa arvoa. Pitäisi olla onnellinen niistä useasta lapsesta mitä on, vaikka ovat poikia.

Mitä sitten kun mahdollinen seuraava lapsi on taas poika? Aikooko toi tehdä kymmenen lasta kun on PAKKO saada se tyttö?

Kerta kaikkiaan nolo tyyppi

Tätä se on kun päässä kuvitellaan elämä pitkälle että näin se menee ja näin haluan, sitten kun elämä itse menee kuin menee eikä vastaa mielikuvitusta/harhoja niin tulee itkupotkuahdistustrauma.

Ei voi olla lapseton jos on lapsia.

Meillä esikoinen on poika ja kuopus tyttö. Tuntui silloin, että moni oli kuopuksesta aivan onnessaan, kun taas esikoisen kohdalla kaikki onni ja ilo meni sen piikkiin että ylipäätään ensimmäinen vauva syntyi sukuun pitkästä aikaa. 

Kun meille sitten oli tulossa vielä kolmas lapsi, sain kuulla kysymyksiä kuten "miksi vielä vauva, kun teillä on jo tyttö ja poika?" Ilmeisesti joillekin lapsen sukupuoli on todella niin tärkeä. Aivan yhtä typerä kommentti oli tosin sekin vanhan sukulaismiehen kommentti, että meillä on lapset syntyneet oikeassa järjestyksessä, kun ensin poika ja sitten tytöt. Voi hohhoijaa. 

Jaxuhaleja Sannille!

On varmasti tosi rankkaa olla lapseton, varsinkin kun on jo kolme lasta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti täällä, myös tuolta ADHD lesbolta, että ei ikinä tiedä minkälainen persoona se lapsi on. Minä olen rämäpää poikatyttö, joka samaistuu tuohon ADHD lesbon kirjoitukseen. Haaveammattini oli sotilas tai rauhanturvaaja. Lempparilelu oli autorata tai nuolipyssy. Äiti hankki minulle muutaman nuken, mutta kun sottasin ne aina tussilla ja äidin laukusta napatuilla huulipunilla, en nukkeja enää yritetty antaa minulle. Actionfiguurit olivat kovempi menestys.

Isälle olin pettymys, koska olin tyttö, vaikka en millään ns. perinteisellä mittapuulla ollutkaan tyttömäinen. Silti olin isäni silmissä vain se sukupuoli, jota olen, ja siksi pettymys. Olisi pitänyt olla poika.

Kun veljeni syntyi, isän maailma kirkastui. Ai että! Nyt oli se poika, josta voi muokata itsensä minikopion! Ottaa sen isompana mukaan metsälle ja opettaa metsästyskoirien koulutusta sille, rassata autoja ja muita koneita sen kanssa, opettaa sille kaikkia miesten juttuja. Saunoa ja juoda olutta sitten aikuisina.

Harmi vaan, veljeni olikin vastakohta tästä kaikesta. Herkkä, hoivaava, enemmän feminiinisistä puolesta operoiva, luova. Ei metsästä, on allerginen kaikille eläimille, ei kiinnosta koneet eikä autot. Mieluiten maalaa, lukee, katsoo videoita ja elokuvia, ja työskentelee vanhustenpalvelussa mummoja ja pappoja auttamassa.

Olipa isälle sitten oikein tuplapettymys, me molemmat! Siitäs sai, mitäs ei kohdannut meitä yksilöinä vaan sukupuolensa stereotyyppien mallikappaleina. Minä olisin oikein mielelläni opetellut rassaamaan autoja ja lähtenyt metsälle ja kalastamaan, mutta ei voi kun tyttö.

Eikö lesbot voi pysyä naisina? Miksi pitää koneita rassata

Voittajan pyykätä yhdessä ja katsoa saippuaa

Kiinnostus koneisiin tai ihmisiin ei taida liittyä homouteen ja heterouteen

.

Miksi lesbon täytyy esittää miestä?

.

. Eikö pitänyt olla naisten kesken?

Ihan näin ohiksena, kaikki, edes heterot eivät tunne oloaan mukavaksi näperrellen tekokynsiä ja juoruten viinilasi kourassa tyttöjen juttuja. Itse tykkään rakennella ja remontoida. En juurikaan käytä meikkiä ja minulla on lyhyehköt hiukset.

Tytär tekee kanssani korjaushommia kotona ja pihalla. Hänellä on myös nukkeja , mutta ne lojuvat jossain huoneen nurkassa ja kovassa käytössä on autorata, sohvalla hyppiminen ja kaikenlaiset monsterilelut.

Anoppini on myös ns. miehekäs nainen, hetero hänkin.

Emme kukaan esitä miehiä, me vaan satumme pitämään ennen miesten työksi luokitelluista asioista ja tekemisistä.

Onneksi nykyään suurin osa ihmisistä hyväksyy, että naisillakin voi olla muita mielenkiinnon kohteita kuin meikkaaminen ja prinsessajutut.

Lesboksi on kyllä minua monesti luultu :D

OT kanssasisar! Ihanaa kuulla teistä! <3 Olin jo lapsena tällainen enemmän miehisiksi asioiksi miellettyjen asioiden kanssa puuhaaja ja niistä kiinnostunut, esim. dinosaurukset oli miljoona kertaa mielenkiintoisempi aihe kuin hepat tai My Little Ponyt. Edelleenkin, jos vaikka pitää valita leffa, katson mieluiten kauhua tai actionia. Olen nähnyt ehkä yhden romanttisen elokuvan elämäni aikana (se oli yllättävän kiva, muttei niin kiva, että olisi myynyt genren minulle). Viski on viiniä mieluisampi juoma.

Haluaisin sanoa, että eniten naismaisuus/tyttömäisyys minussa näkyy siinä, että pidän hirvittävästi söpöistä asioista, kuten pehmoista, mutta haudankaivajalta näyttävä veljeni pitää myös tismalleen samanlaisista söpöistä asioista :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti täällä, myös tuolta ADHD lesbolta, että ei ikinä tiedä minkälainen persoona se lapsi on. Minä olen rämäpää poikatyttö, joka samaistuu tuohon ADHD lesbon kirjoitukseen. Haaveammattini oli sotilas tai rauhanturvaaja. Lempparilelu oli autorata tai nuolipyssy. Äiti hankki minulle muutaman nuken, mutta kun sottasin ne aina tussilla ja äidin laukusta napatuilla huulipunilla, en nukkeja enää yritetty antaa minulle. Actionfiguurit olivat kovempi menestys.

Isälle olin pettymys, koska olin tyttö, vaikka en millään ns. perinteisellä mittapuulla ollutkaan tyttömäinen. Silti olin isäni silmissä vain se sukupuoli, jota olen, ja siksi pettymys. Olisi pitänyt olla poika.

Kun veljeni syntyi, isän maailma kirkastui. Ai että! Nyt oli se poika, josta voi muokata itsensä minikopion! Ottaa sen isompana mukaan metsälle ja opettaa metsästyskoirien koulutusta sille, rassata autoja ja muita koneita sen kanssa, opettaa sille kaikkia miesten juttuja. Saunoa ja juoda olutta sitten aikuisina.

Harmi vaan, veljeni olikin vastakohta tästä kaikesta. Herkkä, hoivaava, enemmän feminiinisistä puolesta operoiva, luova. Ei metsästä, on allerginen kaikille eläimille, ei kiinnosta koneet eikä autot. Mieluiten maalaa, lukee, katsoo videoita ja elokuvia, ja työskentelee vanhustenpalvelussa mummoja ja pappoja auttamassa.

Olipa isälle sitten oikein tuplapettymys, me molemmat! Siitäs sai, mitäs ei kohdannut meitä yksilöinä vaan sukupuolensa stereotyyppien mallikappaleina. Minä olisin oikein mielelläni opetellut rassaamaan autoja ja lähtenyt metsälle ja kalastamaan, mutta ei voi kun tyttö.

Eikö lesbot voi pysyä naisina? Miksi pitää koneita rassata

Voittajan pyykätä yhdessä ja katsoa saippuaa

Kiinnostus koneisiin tai ihmisiin ei taida liittyä homouteen ja heterouteen

.

Miksi lesbon täytyy esittää miestä?

.

. Eikö pitänyt olla naisten kesken?

Ihan kyllä hetero olen, kuten äitinikin, joka myös rassaa ja laittaa auton kuosiin ihan itse.

Meidän maailmassa ei erotella haarovälin mukaan, että mitä ihminen saa tehdä, sanoa, harrastaa tai pukea päällensä, eikä mielenkiinnonkohteista tosiaankaan arvuutella seksuaalista suuntautumista tai mielenterveyttä.

Nuo kun ovat katsos keksittyjä juttuja. Ihan aikakausiin sidonnaisia. Hyppää aikakoneella 1700-luvulle ja miehekäs mies käyttää meikkiä, peruukkia, sukkahousuja ja korkokenkiä, jotta hänen mahtavat, miehekkäät säärensä tulevat oikeuksiinsa. Naisen ei ole soveliasta esitellä jalkojaan, vaikka olisi millaiset rotusääret, se on miesten hommaa.

Ei varmaan ihan pieni summa mikä menee myöhemmin noiden lapsettoman pariskunnan lapsien terapioihin joskus aikuisiällä... Miten kukaan vanhempi voi olla noin julma, että väittää itseään lapsettomaksi vaikka on jo 3 lasta? Miksei ne aiemmat lapset kelpaa? 

Tämä Sanni juttu on julkaistu sekä Kalevassa että Turun Sanomissa. Kummallista kun ne on eri puolilla maata.

Juttu on julkaistu vain siksi että taas päästään syyllistämään lapsettomia. Sanni raukka ei saa vauvoja ja sinä itsekäs joka saisit et hanki.

Itselläni ei ole lapsia enkä velana niitä haluakaan, mutta tällaiset jutut loukkaavat niitä jotka todella haluaisivat lapsen, mutta eivät saa. Kolme lasta on jo, mutta silti kitistään lapsettomuudesta, ei tsiisus...

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla lapseton jos on lapsia.

Joo, tämä! Vaikka ne lapset ei olisi mieluisia ja just semmoisia mitä toivottiin, niin ei ihminen, jolla on peräti KOLME lasta voi julistaa kärsivänsä lapsettomuudesta ja, että syli on tyhjä. Siis niin törkeää niitä olemassaolevia lapsia kohtaan. Törkeää myös oikeasti lapsettomia kohtaan.

Tätä se nyt on kun kuka vaan saa tuntea olevansa mitä vaan. Ja etenkin uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella rumaa myös noita perheen olemassaolevia poikia kohtaan. Äiti haluaa tytön, niin kokee sylinsä tyhjäksi ja olevansa lapseton kolmen pojan äitinä. Ottaisi ne pojat syliinsä ja rakastaisi niitä, kun on ollut niinkin onnekas että saanut kolme lasta. Toiset eivät saa yhtään, tai lapsi tai äiti vammautuu tai kuolee synnytyksessä. Kolme tervettä lasta on ihan uskomaton lahja, jota tämä nainen ei arvosta yhtään.

Sarjassamme "et saa sanoa, kun jollain muulla on vielä huonommin". Miksi vain täysin lapseton saisi olla esillä lehdessä? Entäs ne joilla ei ole lapsia, mutta syöpä on? Tätä kenellä menee huonoiten-peliä voisi pelata loputtomasti.

Tämä.

Rohkeaa jutun naiselta, varmasti tiesi, että saa kaikenmaailman mt-ongelmaiset paheksujat ja trollit kimppuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella rumaa myös noita perheen olemassaolevia poikia kohtaan. Äiti haluaa tytön, niin kokee sylinsä tyhjäksi ja olevansa lapseton kolmen pojan äitinä. Ottaisi ne pojat syliinsä ja rakastaisi niitä, kun on ollut niinkin onnekas että saanut kolme lasta. Toiset eivät saa yhtään, tai lapsi tai äiti vammautuu tai kuolee synnytyksessä. Kolme tervettä lasta on ihan uskomaton lahja, jota tämä nainen ei arvosta yhtään.

Sarjassamme "et saa sanoa, kun jollain muulla on vielä huonommin". Miksi vain täysin lapseton saisi olla esillä lehdessä? Entäs ne joilla ei ole lapsia, mutta syöpä on? Tätä kenellä menee huonoiten-peliä voisi pelata loputtomasti.

Tämä.

Rohkeaa jutun naiselta, varmasti tiesi, että saa kaikenmaailman mt-ongelmaiset paheksujat ja trollit kimppuunsa.

Tämäkin ketju hyvänä esimerkkinä.

Vaikka onkin lähinnä palstahäirikön, kaikenvihaajan, yksinpuhelua.

Hänellä on sentään JO kolme lasta! Itsellä on vain yksi ja kyllä olen asiaa kipuillut paljon. Joillakin ei ole sitä yhtäkään lasta eivätkä sellaista koskaan saa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen on poika ja kuopus tyttö. Tuntui silloin, että moni oli kuopuksesta aivan onnessaan, kun taas esikoisen kohdalla kaikki onni ja ilo meni sen piikkiin että ylipäätään ensimmäinen vauva syntyi sukuun pitkästä aikaa. 

Kun meille sitten oli tulossa vielä kolmas lapsi, sain kuulla kysymyksiä kuten "miksi vielä vauva, kun teillä on jo tyttö ja poika?" Ilmeisesti joillekin lapsen sukupuoli on todella niin tärkeä. Aivan yhtä typerä kommentti oli tosin sekin vanhan sukulaismiehen kommentti, että meillä on lapset syntyneet oikeassa järjestyksessä, kun ensin poika ja sitten tytöt. Voi hohhoijaa. 

Sama kokemus. Poika ja tyttö oli ja kolmatta odottaessani tuli useammasta suusta ihmettelyä, miksi vielä 3. lapsi, kun on jo poika ja tyttö. Yksi vihjasi vielä 3. raskauden olevan vahinko. Pienet ikäerot antoivat myös oikeuden kritisointiin.

Vierailija kirjoitti:

Juttua kommentoitu näin:

"Ymmärrän hyvin Sannin ajatuksia. Itselläkin lapsettomuus on edelleen osa identiteettiä vaikka olen jo kahden lapsen äiti."

Miten lapsettomuus voi olla osa identiteettiä, jos niitä lapsia on? En ihan aidosti ymmärrä, yritän ymmärtää, mutta en saa kiinni tästä...

Voinko minä sanoa, että identiteettini on vaimo, vaikka olen sinkku, ja lapsellinen, vaikka minulla ei ole yhtään lasta? Olen naimisissa oleva äiti-ihminen, koska koen itseni nyt sellaiseksi, vaikka en ole naimisissa enkä äiti.

Voinko voivotella, että olen ajokortiton ja autoton, vaikka minulla on ajokortti ja auto, muttei sitä 400 000 euron kulkupeliä, jonka haluaisin, vaan tämmönen vaatimaton tavisauto?

Voinko kertoa olevani koditon, koska minulla ei ole omaa ostettua asuntoa, vaan asun vuokralla? Kun kyllä minä ihan aidosti haluaisin sen oman kodin, mutta sinkkuna pätkätyöläisenä ei lainaa tipu edes siihen mummon mörskään.

No minäpä vastaan. Minulla on sattumalta tuo sama PCOS kuin Sannilla, ja se löydettiin vasta kun olin 36-vuotias. Ovulaatiota ei tule ilman lääkkeitä.

Vuosien varrella: Lapsettomuushoidot, kuukautisten kyttääminen, lääkkeiden piikitys, ultraäänet, hormonivuoristorata, pakkoseksi kuukausittain ennen kuin siirryttiin inseminaatioihin ja ivf:ään, raskaustestit ja ovulaatioiden tikutus, keskenmeno - kaikki tämä henkinen paine parisuhteessa ja omassa päässä, valtava suru tulevasta ja stressi elintavoista, samaan aikaan piti käydä töissä ja kaverit lisääntyivät koko ajan. Minun piti esittää normaalia ja että kaikki on hyvin, ollaan elämästämme nauttiva, kaksistaan viihtyvä aviopari. Sukulaisten töykeä painostus lapsilla ja ventovieraiden utelut enkö pidä lapsista.

Sitten raskaus viimein alkaa, sen aikana hirveä pelko että taas menee kesken eikä uutta tilaisuutta tule, ilo joka jää huolien varjoon, vauvan syntymän jännittäminen, elääkö hän, sairastuuko hän vaka.

Minut pelasti osin se, etten koskaan syyttänyt kroppaani siitä ettei se toimi, ja se että mieheni halusi lapsia paljon vähemmän. Hän ei olisi minua jättänyt vaikka ei olisi lastamme saatu.

Totta vie tämä jättää jälkensä identiteettiin. Ei varmaan ne jotka on saanu lapsia helpommalla, muistele sitä aikaa kun lapsia tehtiin. Tietenkään, jos siihen ei liity vuosien painolasti.

Vieläkin nostaa kyyneleet silmiin kun luen lapsettomien tarinoita. Sannin tarina tosin on hyvin poikkeuksellinen, en ehkä osaa samastua.

Ei haittaa ollenkaan vaikka menisi Sannille rahaa. Tässä maassa roudataan suomalaisten rahoja ties minne ulkomaille, n*** kereille, ette tiedäkään mihin kaikkeen suomalaisten rahoja käytetään. Aivan käsittämättömiin tutkimuksiin ja korruptioon. Tämä on itse asiassa varmaan niitä parempia paikkoja mihin käyttää suomalaisten rahoja.