Sanni kokee olevansa lapseton vaikka hänellä on jo kolme lasta "Muiden raskausuutiset satuttavat"

Ja tälle ei saisi ystävä kertoa omasta raskaudestaan?

Vaikuttaa todella hankalalta ihmiseltä. Oikein mielensäpahoittajien kuningatar.

Eli kun "yhyy mulla ei ole tyttölasta, niin ethän vaan sit kerro mulle jos sä saat".

Helvetti mikä tyyppi.

Pidän melko sairaana ajatusmaailmana sitä, että oman lapsen sukupuolella on noin paljon merkitystä.

Yksinkertaisesti vinoutunutta ajattelua.  Kolme lasta on jo paljon, ja sitten vielä pakkomielle johonkin sukupuoleen.  Pitääkö tehdä kymmenen ennenkuin sattuu oikein?

Ollut sijaissynnyttäjistään tunnettu. Varmaan s-puolenkin on voinut valita. Nykyinen tilanne toki vaikeuttaa toimintaa.

Hyvä pointti täällä, myös tuolta ADHD lesbolta, että ei ikinä tiedä minkälainen persoona se lapsi on. Minä olen rämäpää poikatyttö, joka samaistuu tuohon ADHD lesbon kirjoitukseen. Haaveammattini oli sotilas tai rauhanturvaaja. Lempparilelu oli autorata tai nuolipyssy. Äiti hankki minulle muutaman nuken, mutta kun sottasin ne aina tussilla ja äidin laukusta napatuilla huulipunilla, en nukkeja enää yritetty antaa minulle. Actionfiguurit olivat kovempi menestys.

Isälle olin pettymys, koska olin tyttö, vaikka en millään ns. perinteisellä mittapuulla ollutkaan tyttömäinen. Silti olin isäni silmissä vain se sukupuoli, jota olen, ja siksi pettymys. Olisi pitänyt olla poika.

Kun veljeni syntyi, isän maailma kirkastui. Ai että! Nyt oli se poika, josta voi muokata itsensä minikopion! Ottaa sen isompana mukaan metsälle ja opettaa metsästyskoirien koulutusta sille, rassata autoja ja muita koneita sen kanssa, opettaa sille kaikkia miesten juttuja. Saunoa ja juoda olutta sitten aikuisina.

Harmi vaan, veljeni olikin vastakohta tästä kaikesta. Herkkä, hoivaava, enemmän feminiinisistä puolesta operoiva, luova. Ei metsästä, on allerginen kaikille eläimille, ei kiinnosta koneet eikä autot. Mieluiten maalaa, lukee, katsoo videoita ja elokuvia, ja työskentelee vanhustenpalvelussa mummoja ja pappoja auttamassa.

Olipa isälle sitten oikein tuplapettymys, me molemmat! Siitäs sai, mitäs ei kohdannut meitä yksilöinä vaan sukupuolensa stereotyyppien mallikappaleina. Minä olisin oikein mielelläni opetellut rassaamaan autoja ja lähtenyt metsälle ja kalastamaan, mutta ei voi kun tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Ollut sijaissynnyttäjistään tunnettu. Varmaan s-puolenkin on voinut valita. Nykyinen tilanne toki vaikeuttaa toimintaa.

Tää oli vastaus miten Ukraina liittyy aiheeseen. Jäi lainaus pois.

Tuollaiset jutut ja tyypit satuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti vinoutunutta ajattelua.  Kolme lasta on jo paljon, ja sitten vielä pakkomielle johonkin sukupuoleen.  Pitääkö tehdä kymmenen ennenkuin sattuu oikein?

Tiedän perheen jolle seitsemäs oli unelmien täyttymys

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti täällä, myös tuolta ADHD lesbolta, että ei ikinä tiedä minkälainen persoona se lapsi on. Minä olen rämäpää poikatyttö, joka samaistuu tuohon ADHD lesbon kirjoitukseen. Haaveammattini oli sotilas tai rauhanturvaaja. Lempparilelu oli autorata tai nuolipyssy. Äiti hankki minulle muutaman nuken, mutta kun sottasin ne aina tussilla ja äidin laukusta napatuilla huulipunilla, en nukkeja enää yritetty antaa minulle. Actionfiguurit olivat kovempi menestys.

Isälle olin pettymys, koska olin tyttö, vaikka en millään ns. perinteisellä mittapuulla ollutkaan tyttömäinen. Silti olin isäni silmissä vain se sukupuoli, jota olen, ja siksi pettymys. Olisi pitänyt olla poika.

Kun veljeni syntyi, isän maailma kirkastui. Ai että! Nyt oli se poika, josta voi muokata itsensä minikopion! Ottaa sen isompana mukaan metsälle ja opettaa metsästyskoirien koulutusta sille, rassata autoja ja muita koneita sen kanssa, opettaa sille kaikkia miesten juttuja. Saunoa ja juoda olutta sitten aikuisina.

Harmi vaan, veljeni olikin vastakohta tästä kaikesta. Herkkä, hoivaava, enemmän feminiinisistä puolesta operoiva, luova. Ei metsästä, on allerginen kaikille eläimille, ei kiinnosta koneet eikä autot. Mieluiten maalaa, lukee, katsoo videoita ja elokuvia, ja työskentelee vanhustenpalvelussa mummoja ja pappoja auttamassa.

Olipa isälle sitten oikein tuplapettymys, me molemmat! Siitäs sai, mitäs ei kohdannut meitä yksilöinä vaan sukupuolensa stereotyyppien mallikappaleina. Minä olisin oikein mielelläni opetellut rassaamaan autoja ja lähtenyt metsälle ja kalastamaan, mutta ei voi kun tyttö.

Eikö lesbot voi pysyä naisina? Miksi pitää koneita rassata

Voittajan pyykätä yhdessä ja katsoa saippuaa

Kiinnostus koneisiin tai ihmisiin ei taida liittyä homouteen ja heterouteen

.

Miksi lesbon täytyy esittää miestä?

.

. Eikö pitänyt olla naisten kesken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti

tunutta ajattelua.  Kolme lasta on jo paljon, ja sitten vielä pakkomielle johonkin sukupuoleen.  Pitääkö tehdä kymmenen ennenkuin sattuu oikein?

Tiedän perheen jolle seitsemäs oli unelmien täyttymys

Hyvä. Suomi tarvitsee lapsia!

Minulla ei ole yhtään lasta, vaikka olisin halunnut neljä että pikkusen vtuttaa näiden itsekkäiden ä...n puheet, sori nyt vaan. Sanni ja hänen ukkonsa ovat omaan napaansa tuijottavia itsekkäitä .....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella rumaa myös noita perheen olemassaolevia poikia kohtaan. Äiti haluaa tytön, niin kokee sylinsä tyhjäksi ja olevansa lapseton kolmen pojan äitinä. Ottaisi ne pojat syliinsä ja rakastaisi niitä, kun on ollut niinkin onnekas että saanut kolme lasta. Toiset eivät saa yhtään, tai lapsi tai äiti vammautuu tai kuolee synnytyksessä. Kolme tervettä lasta on ihan uskomaton lahja, jota tämä nainen ei arvosta yhtään.

Sarjassamme "et saa sanoa, kun jollain muulla on vielä huonommin". Miksi vain täysin lapseton saisi olla esillä lehdessä? Entäs ne joilla ei ole lapsia, mutta syöpä on? Tätä kenellä menee huonoiten-peliä voisi pelata loputtomasti.

Koska toiveillakin on rajansa. Toi on jo sairasta.

On myös erittäin vastenmielistä toivoa tyttöä. Se on loukkaus hänen poikia kohtaan. Normaali hyvä vanhempi toivoo vana tervettä lasta.

Käy sääliksi tuon poikia kun joutuu elämään tuollaisen miestenvihaajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti täällä, myös tuolta ADHD lesbolta, että ei ikinä tiedä minkälainen persoona se lapsi on. Minä olen rämäpää poikatyttö, joka samaistuu tuohon ADHD lesbon kirjoitukseen. Haaveammattini oli sotilas tai rauhanturvaaja. Lempparilelu oli autorata tai nuolipyssy. Äiti hankki minulle muutaman nuken, mutta kun sottasin ne aina tussilla ja äidin laukusta napatuilla huulipunilla, en nukkeja enää yritetty antaa minulle. Actionfiguurit olivat kovempi menestys.

Isälle olin pettymys, koska olin tyttö, vaikka en millään ns. perinteisellä mittapuulla ollutkaan tyttömäinen. Silti olin isäni silmissä vain se sukupuoli, jota olen, ja siksi pettymys. Olisi pitänyt olla poika.

Kun veljeni syntyi, isän maailma kirkastui. Ai että! Nyt oli se poika, josta voi muokata itsensä minikopion! Ottaa sen isompana mukaan metsälle ja opettaa metsästyskoirien koulutusta sille, rassata autoja ja muita koneita sen kanssa, opettaa sille kaikkia miesten juttuja. Saunoa ja juoda olutta sitten aikuisina.

Harmi vaan, veljeni olikin vastakohta tästä kaikesta. Herkkä, hoivaava, enemmän feminiinisistä puolesta operoiva, luova. Ei metsästä, on allerginen kaikille eläimille, ei kiinnosta koneet eikä autot. Mieluiten maalaa, lukee, katsoo videoita ja elokuvia, ja työskentelee vanhustenpalvelussa mummoja ja pappoja auttamassa.

Olipa isälle sitten oikein tuplapettymys, me molemmat! Siitäs sai, mitäs ei kohdannut meitä yksilöinä vaan sukupuolensa stereotyyppien mallikappaleina. Minä olisin oikein mielelläni opetellut rassaamaan autoja ja lähtenyt metsälle ja kalastamaan, mutta ei voi kun tyttö.

Eikö lesbot voi pysyä naisina? Miksi pitää koneita rassata

Voittajan pyykätä yhdessä ja katsoa saippuaa

Kiinnostus koneisiin tai ihmisiin ei taida liittyä homouteen ja heterouteen

.

Miksi lesbon täytyy esittää miestä?

.

. Eikö pitänyt olla naisten kesken?

Näin heteronaisena on pakko kysyä, miten koneiden rassaus liittyy sukupuoleen? Itse tykkään monesta miehiseksi liitetystä asiasta, esim. rakennustöistä, veljeni, joka metsästää, on myös innokas ompelija(tosin enimmäkseen kuosina on camo).

Nykyisinhän kuka tahansa voi itse päättää, mitä on identiteetiltään. Ei sen tarvitse perustua mihinkään faktoihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos haaveilee suurperheestä, niin sitten vain adoptioprosessi alulle. Tai esim. tukiperheeksi. Jos on jo kolme omaa lasta ja haaveilee vieläkin suuremmasta lapsilaumasta em. ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. On kuitenkin saanut jo useasti kokea biologisen lapsen odotuksen ja syntymän, eli ei siitä ole jäänyt paitsi, jos perheen muut lapset eivät olisi biologisesti omia.

Ei ole hyvä idea sille tukiperhettä tarvitsevalle lapselle ja hänen vanhemmilleen, jos tukiperheen äidillä on pakkomielle lapsen sukupuolesta eikä tervettä kiintymyssuhdetta olemassaoleviin lapsiinsa. Todennäköisesti ripustautuisi tukilapseen ja voisi tietoisesti erkaannuttaa tätä oikeasta perheestään. Ei adoptio- eikä tukiperheeksi tällaisessa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ja tälle ei saisi ystävä kertoa omasta raskaudestaan?

Vaikuttaa todella hankalalta ihmiseltä. Oikein mielensäpahoittajien kuningatar.

Eli kun "yhyy mulla ei ole tyttölasta, niin ethän vaan sit kerro mulle jos sä saat".

Helvetti mikä tyyppi.

Toi että oikein vaatii tyttölasta on oksettavaa. Miten paljon voi vihata omia lapsiaa koska ne on eri sukupuolta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haaveilee suurperheestä, niin sitten vain adoptioprosessi alulle. Tai esim. tukiperheeksi. Jos on jo kolme omaa lasta ja haaveilee vieläkin suuremmasta lapsilaumasta em. ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. On kuitenkin saanut jo useasti kokea biologisen lapsen odotuksen ja syntymän, eli ei siitä ole jäänyt paitsi, jos perheen muut lapset eivät olisi biologisesti omia.

Ei ole hyvä idea sille tukiperhettä tarvitsevalle lapselle ja hänen vanhemmilleen, jos tukiperheen äidillä on pakkomielle lapsen sukupuolesta eikä tervettä kiintymyssuhdetta olemassaoleviin lapsiinsa. Todennäköisesti ripustautuisi tukilapseen ja voisi tietoisesti erkaannuttaa tätä oikeasta perheestään. Ei adoptio- eikä tukiperheeksi tällaisessa tilanteessa.

Juuri näin. Eihän se suostuisi hoitamaan poikalapsia ollenkaan.

Sanni on ääliö ämmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella rumaa myös noita perheen olemassaolevia poikia kohtaan. Äiti haluaa tytön, niin kokee sylinsä tyhjäksi ja olevansa lapseton kolmen pojan äitinä. Ottaisi ne pojat syliinsä ja rakastaisi niitä, kun on ollut niinkin onnekas että saanut kolme lasta. Toiset eivät saa yhtään, tai lapsi tai äiti vammautuu tai kuolee synnytyksessä. Kolme tervettä lasta on ihan uskomaton lahja, jota tämä nainen ei arvosta yhtään.

Jutussa EI sanottu lasten olevan terveitä. Nykyään erityislapsia on niin paljon, ja varsinkin pojilla on suurella osalla diagnoosi, että on aika pieni todennäköisyys siihen että kaikki kolme poikaa olisivat terveitä.

Luulen, että tämä uhrautuja olisi maininnut, jos joku pojista olisi ollut erityislapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitikin aina itkee lapsettomuuttaan kun ei saanut poikaa vaan tuli kaksi tyttöä. Tai oli poikakin tulossa, mutta se meni kesken jossain rv 7. Se oli se poika. Kyynel. Rankka juttu, vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin, se että itse sain kaksi tyttöä, oli kuin olisin sirotellut suolaa äitini haavoihin. Olisi ollut velvollisuuteni tehdä hänelle poika, mutta minkäs teet kun olen jo syntymässä onnistunut mokaamaan niin pahasti että synnyin väärään sulupuoleen.

Rv7 ei näy sukupuoli.

Mutta se olisi voinut olla se poika.

Minä kävin läpi pari lapsettomuushoitoa, ja kolmannesta saatiin aikaan raskaus. Kaksi hedelmöittynyttä munasolua siirrettiin kohtuun. Toinen ei lähtenyt kehittymään, toisesta syntyi terve poika. Mutta ihmisen mieli on mitä on: minulla on sille toiselle hedelmöittyneelle munasolulle nimikin, hän olisi ollut Saku. Tämä nimi syntyi vasta sen jälkeen, kun sille syntyneelle vauvalle oli jo päätetty nimi. Olen tässä vuosien varrella silloin tällöin tuuminut, että jos noita poikia olisikin kaksi, miten tietyt asiat olisivat sujuneet, miten olisin selvinnyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kaksosten kanssa tai miten huonejärjestelyt kotona olisi järjestetty kahden pojan kesken.

Niissä aiemmissakin hedelmöityshoidoissa siirrettiin kaksi hedelmöittynyttä munasolua kerrallaan, mutta raskaus ei lähtenyt käyntiin kummallakaan kerralla. Näille "lapsille" minulla ei ole nimeä, mutta ajattelen heidän olevan taivaassa luojansa luona.