Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten lopetan vänkäämisen?
06.10.2022 |
Meille tulee riitaa olemattomista asioista ja se pitää saada loppumaan. Esimerkki tältä päivää: katsoin ikkunasta ulos ja huomasin, että olin jättänyt autoon valot. Sanoin ääneen, että näköjään unohdin taas sammuttaa valot ja meinasin lähteä sammuttamaan niitä. Valot on jääneet päälle muutaman kerran syksyn mittaan, ehkä 3-4 kertaa, johtuu siitä että auto vaihtui ja nyt ekan kerran vuosiin valot pitää erikseen muistaa sammuttaa.
Mies huomautti painokkaasti minulle, että se pitää nyt oppia että valot pitää sammuttaa. Minä vastasin, että joo, teen parhaani mutta nyt unohtui. Ja mies siihen että "ei kun se pitää nyt oppia että ne pitää sammuttaa!" ja minä että joo joo, yritän kyllä mutta nyt en vaan muistanut kun ei ole vielä rutiinia. Ja mies taas komentaen/huutaen/painokkaasti että "ei se nyt näytä riittävän että teet parhaasi kun ei siitä tuu mitään, se pitää nyt vaan oppia että ne valot pitää sammuttaa ja mun pitää se sulle näköjään opettaa kun ei muuten mee perille".
Keskustelu päättyi siihen kun totesin, että tiedän kyllä että ne valot pitää oppia sammuttamaan, miehen ei tarvitse opettaa minulle koska tiedän aikuisen ihmisenä kyllä ihan itekin että valot pitää sammuttaa. Ja että unohdin, ja että yritän muistaa jatkossa. En huutanut, sanoin vaan, mutta ärsytti kyllä mokoma neuvominen ja oma virhe. Ja mies oli vihainen kun taas tänäänkin olin alkanut vängätä hänelle vastaan. Ilta on pilalla ja kai se taas suunnittelee eroa tai jotain.
Ei nyt joka päivä ole tälläistä riitaa, mutta hyvä jos ei joka toinen joku ihan vastaava ja turha. Miten saan itseni oppimaan jonkun sellaisen käytösmallin että nää tilanteet ei eskaloituisi?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te saatte siis riidan aikaan siitä, että olette samaa mieltä: auton valot pitää sammuttaa.
Okei, onnea avioliittoonne.
Niinpä! Ihan käsittämätöntä, ja ihan yhtä typeriä on kaikki riidat. Mutta millä sen saa loppumaan? Joo, sillä saa jos en koskaan unohda tehdä jotain, mutta en tiedä miten siihen pystyisin.
Ap
Minkä ikäisiä olette? Voisiko sinulla olla muistisairaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä taitaa olla nyt muutakin stressiä/ ei mene kovin hyvin psrisuhteessa jos kommunikointi on tuota luokkaa? Kyllästyttääkö toisen naama ja läsnäolo? Ehkä lähtisin sitä kautta tuota tilannetta purkamaan. Ja ottakaa vähän etäisyyttä toisiinne. Pieni hajurako ja omia juttuja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te saatte siis riidan aikaan siitä, että olette samaa mieltä: auton valot pitää sammuttaa.
Okei, onnea avioliittoonne.
Niinpä! Ihan käsittämätöntä, ja ihan yhtä typeriä on kaikki riidat. Mutta millä sen saa loppumaan? Joo, sillä saa jos en koskaan unohda tehdä jotain, mutta en tiedä miten siihen pystyisin.
Ap
Minkä ikäisiä olette? Voisiko sinulla olla muistisairaus?
Mulla on aina ollut huono muisti, lapsesta asti. Nyt olen nelikymppinen. Olen vähän sellaista "hajamielinen professori" -tyyppiä, ja minustakin se on rasittavaa, mutta en ole löytänyt siihen toimivaa hoitoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Teillä taitaa olla nyt muutakin stressiä/ ei mene kovin hyvin psrisuhteessa jos kommunikointi on tuota luokkaa? Kyllästyttääkö toisen naama ja läsnäolo? Ehkä lähtisin sitä kautta tuota tilannetta purkamaan. Ja ottakaa vähän etäisyyttä toisiinne. Pieni hajurako ja omia juttuja!
Minua ei kyllästytä, päin vastoin haluaisin paljon enemmän läheisyyttä, kohtaamista ja yhdessäoloa kuin nyt on. Annan kyllä miehelle tilaa tehdä omia juttujaan, en usko että siinä on ongelmaa. Nytkin sillä on yksi poikien reissu jonne menee viikonlopuksi ja se on minulle ihan ok.
Ap
Mieshän tässä vänkää eikä niinkään ap. Mitäs jos seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa mainitsisit tuosta vänkäämisestä? Et siis enää (uudelleen) vastaisi siihen itse asiaan, vaan sanoisit miehelle että lopeta vänkääminen, ymmärsin kerrasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsikin osaa sammuttaa valot. Taidat olla ADHD.
Vierailija kirjoitti:
Mieshän tässä vänkää eikä niinkään ap. Mitäs jos seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa mainitsisit tuosta vänkäämisestä? Et siis enää (uudelleen) vastaisi siihen itse asiaan, vaan sanoisit miehelle että lopeta vänkääminen, ymmärsin kerrasta?
Ymmärsi kerrasta? Mutta eihän tämä ap ymmärrä kerrasta, vaan unohtelee jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen samanlainen kuin miehesi. Ja mun mies on myös "hajamielinen professori."
Harvoin me nykyään riidellään pikkuasioista, mutta tavallaan ymmärrän miestäsi. On ihan hemmetin raskasta ohjata puolisoa kuin jotain pikkulasta, kun kertasanominen (tai kolme) ei mene perille. Silloin se "mä yritän kyllä" on todella turhauttavaa, kun TAAS on jätetty autoon valot päälle, lapselle lääkkeet antamatta, sählätty niin, että taas on joku asia/esine kodissa rikki. Sitä tavallaan toivoo siinä tilanteessa, että puoliso tekis jotain muutakin ku yrittäisi, hakisi esim. apua siihen ongelmaan.
Ei se mäkättäminenkään siihen auta, ihan totta! Mut kun se sähläämisen määrä on niin raivostuttavaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras on lopettaa samojen virheiden toistaminen. On aika hemmetin rasittavaa jatkuvasti huomautella toiselle samasta asiasta.
Toivottavasti teillä on omat autot ja kun taas seuraavan kerran jätät valot päälle, akku tyhjenee ja vain sinä olet se joka siitä kärsii.
Joo, on omat autot ja minä siitä ainoastaan kärsin jos valot jää päälle ja akku tyhjenee.
Ap
No sitten, ole hiljaa ja et sano mitään!
Rupeat sitten vaan puhumaan että on se kiva kun me ei ainakaan erota...rupee jankkaamaan vastaan ja sanot että okei, laitan vireille.
Miks ihmeessä kiusaat itteäsi moisen kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä taitaa olla nyt muutakin stressiä/ ei mene kovin hyvin psrisuhteessa jos kommunikointi on tuota luokkaa? Kyllästyttääkö toisen naama ja läsnäolo? Ehkä lähtisin sitä kautta tuota tilannetta purkamaan. Ja ottakaa vähän etäisyyttä toisiinne. Pieni hajurako ja omia juttuja!
Minua ei kyllästytä, päin vastoin haluaisin paljon enemmän läheisyyttä, kohtaamista ja yhdessäoloa kuin nyt on. Annan kyllä miehelle tilaa tehdä omia juttujaan, en usko että siinä on ongelmaa. Nytkin sillä on yksi poikien reissu jonne menee viikonlopuksi ja se on minulle ihan ok.
Ap
Voikohan olla että miestä turhauttaa joku suhteessanne ja siksi käyttäytyy noin (vänkää)? Selittäisi myös sen jos ei anna sinulle tarpeeksi läheisyyttä ja yhdessä oloa. Sinua taas turhauttaa niiden puute, minkä takia kommunikointi menee vänkäämiseksi sinultakin.
Minulla on itselläkin samanlaista ongelmaa, joka on toistunut kaikissa parisuhteissa. Olen yrittänyt etukäteen tietoisesti päättää, että kun tunnistan kommunikoinnin menevän tuohon suuntaan, niin otan happea ja lasken kymmeneen ja totean vain jotain ok tms, vaikka tekisi mieli puolustella itseä tai selitellä toiselle miten asia oikeasti on. Minulla on kai joku kauhea tarve olla aina oikeassa (typerää), mutta yritän opetella siitä pois. Jos ei auta sillä, että itse tunnistaa ongelman ja yrittää tietoisesti päästä siitä eroon, niin terapiasta voisi saada apuja. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi vaikuttaa olevan kontrollifriikki joka painaa sinua alaspäin korostaakseen omaa erinomaisuuttaan. Jätä se sika.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen samanlainen kuin miehesi. Ja mun mies on myös "hajamielinen professori."
Harvoin me nykyään riidellään pikkuasioista, mutta tavallaan ymmärrän miestäsi. On ihan hemmetin raskasta ohjata puolisoa kuin jotain pikkulasta, kun kertasanominen (tai kolme) ei mene perille. Silloin se "mä yritän kyllä" on todella turhauttavaa, kun TAAS on jätetty autoon valot päälle, lapselle lääkkeet antamatta, sählätty niin, että taas on joku asia/esine kodissa rikki. Sitä tavallaan toivoo siinä tilanteessa, että puoliso tekis jotain muutakin ku yrittäisi, hakisi esim. apua siihen ongelmaan.
Ei se mäkättäminenkään siihen auta, ihan totta! Mut kun se sähläämisen määrä on niin raivostuttavaa :D
Minäkin olen vähän hajamielinen sählääjä ja on kyllä todella ikävää huomata kuinka se ärsyttää kumppaniani. Tulee sellainen olo että tällainen minä vain olen mutta hän ei rakasta minua tällaisena.
Kun sanot että toivoisit hänen hakevan apua ongelmaan, niin mitä apua siihen pitäisi hakea? Mistä saa apua vaikka siihen, että on vähän kömpelö ja vaikka tiputtelee/rikkoo vahingossa tavaroita tai on vähän hajamielinen (kun ei kuitenkaan varsinaisesti ole mistään muistiongelmista kyse eikä vaikka ylikuormituksesta)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni mies on tässä jutussa se vänkääjä, mutta itse voit lopettaa tuollaisen ääneen puhumisen. Menet vaan sammuttamaan ne valot tai tekemään tarvittavan asian kertomatta miehelle mitään.
Näin siis, jos et älyä muuten lähteä suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen samanlainen kuin miehesi. Ja mun mies on myös "hajamielinen professori."
Harvoin me nykyään riidellään pikkuasioista, mutta tavallaan ymmärrän miestäsi. On ihan hemmetin raskasta ohjata puolisoa kuin jotain pikkulasta, kun kertasanominen (tai kolme) ei mene perille. Silloin se "mä yritän kyllä" on todella turhauttavaa, kun TAAS on jätetty autoon valot päälle, lapselle lääkkeet antamatta, sählätty niin, että taas on joku asia/esine kodissa rikki. Sitä tavallaan toivoo siinä tilanteessa, että puoliso tekis jotain muutakin ku yrittäisi, hakisi esim. apua siihen ongelmaan.
Ei se mäkättäminenkään siihen auta, ihan totta! Mut kun se sähläämisen määrä on niin raivostuttavaa :D
Minäkin olen vähän hajamielinen sählääjä ja on kyllä todella ikävää huomata kuinka se ärsyttää kumppaniani. Tulee sellainen olo että tällainen minä vain olen mutta hän ei rakasta minua tällaisena.
Kun sanot että toivoisit hänen hakevan apua ongelmaan, niin mitä apua siihen pitäisi hakea? Mistä saa apua vaikka siihen, että on vähän kömpelö ja vaikka tiputtelee/rikkoo vahingossa tavaroita tai on vähän hajamielinen (kun ei kuitenkaan varsinaisesti ole mistään muistiongelmista kyse eikä vaikka ylikuormituksesta)?
Hyvä huomio ja kysymys. En tiedä! Kai olen jotenkin ajatellut, että muistamista tai "skarppina oloa" vois jotenkin treenata. Mutta en todellakaan tiedä, keneltä sitä apua sais. Ja tuo on niin hyvä pointti, että pitäis rakastaa toista sellaisena kuin on. En mäkään halua saada toiselle sitä tunnetta, että ei kelpaa. Ehkä sitä tulee helposti ajateltua, että se "sählääjä" tekee kaiken tahallaan kun ei jaksa ja viitsi keskittyä ja se taas johtaa siihen, että mä ylikuormitun kun pitää ottaa päävastuu kaikesta. Eli ehkä kyse onkin enemmän siitä, että mun on vaikeaa uskoa, että joku on luonnostaan niin hajamielinen?
Itse en lähtisi koskaa puolustelemaan tai selittelemään tekojani, jos ne eivät olisi suoraa hyökkäystä liestö kohtaan. Mitä enemmän selittelet, sitä enemmän se selittely ärsyttää miestäsi, ja hän purkaa sen sinuun jankkaamalla.
Seuraavan kerran kun miehesi alkaa jankuttaa, kysy häneltä erittäin sävyisästi, että "huomaatko että haastat riitaa asiassa, missä ei ole mitään kiistanalaista?"
Kysymys varmaan yllättää miehen, ja hän joko a) toistaa jankkauksen milloin kysyt uudestaan, tai b) alkaa itse selittämään.
Jatka keskustelua niin kauan, että saat hänet ymmärtämään että tuo jankutus on turhaa riidanhaastanista, ja kysy että haluaako hän siis riidellä.
Voit hyvin myös sanoa että ymmärrät että häntä turhauttaa sinun hajamielisyytesi, mutta että se ei ole riittävä syy alkaa haastamaan riitaa.
Etsikää yhdessä rakentavia keinoja siihen, että mies saa purkaa rakentavasti turhautumisensa sinun sähläyksestä johtuen, ja etsikää yhdessä keinoja missä sinäkin saat ilmaista oman kantasi kokematta tarvetta selittelylle.
Lopuksi, ymmärrän kyllä miehesi turhautumista. Oman mieheni ajattelemattomuus on itselleni punainen vaate. Teidän kannattaa yhdessä miettiä asiallisesti myös sitä, miten sinun on helpompi keskittyä omaan tekemiseesi paremmin niin että arki sujuu jouhevammin.
Kaikki kehitys lähtee kuitenkin kunnioittavasta keskustelusta liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen samanlainen kuin miehesi. Ja mun mies on myös "hajamielinen professori."
Harvoin me nykyään riidellään pikkuasioista, mutta tavallaan ymmärrän miestäsi. On ihan hemmetin raskasta ohjata puolisoa kuin jotain pikkulasta, kun kertasanominen (tai kolme) ei mene perille. Silloin se "mä yritän kyllä" on todella turhauttavaa, kun TAAS on jätetty autoon valot päälle, lapselle lääkkeet antamatta, sählätty niin, että taas on joku asia/esine kodissa rikki. Sitä tavallaan toivoo siinä tilanteessa, että puoliso tekis jotain muutakin ku yrittäisi, hakisi esim. apua siihen ongelmaan.
Ei se mäkättäminenkään siihen auta, ihan totta! Mut kun se sähläämisen määrä on niin raivostuttavaa :D
Minäkin olen vähän hajamielinen sählääjä ja on kyllä todella ikävää huomata kuinka se ärsyttää kumppaniani. Tulee sellainen olo että tällainen minä vain olen mutta hän ei rakasta minua tällaisena.
Kun sanot että toivoisit hänen hakevan apua ongelmaan, niin mitä apua siihen pitäisi hakea? Mistä saa apua vaikka siihen, että on vähän kömpelö ja vaikka tiputtelee/rikkoo vahingossa tavaroita tai on vähän hajamielinen (kun ei kuitenkaan varsinaisesti ole mistään muistiongelmista kyse eikä vaikka ylikuormituksesta)?
Vähän ot, mutta itselleni särähtää kyllä pahasti korvaan, kun joku sanoo että "Minäkin olen vähän hajamielinen sählääjä ja on kyllä todella ikävää huomata kuinka se ärsyttää kumppaniani. Tulee sellainen olo että tällainen minä vain olen mutta hän ei rakasta minua tällaisena."
Tällainen minä vain olen? Siis kun tiedostat Itsekkin omat huonot puolesi, niin ajattelet niistä että tällainen minä vain olen, etkä esim" täytyy koittaa kehittää tätä puolta itsessäni"?
Sitten vielä loukkaantuu, kun joku ei varsinaisesti arvosta niitä vikoja sinussa?
Kukaan ei ole täydellinen ja kanssa ihmisiltä joutuu sietämään yhtä ja toista, mutta se että niille omille huonoille puolille ei edes yritä tehdä mitään ja ottaa itseensä kun puoliso ei niitä arvosta, menee kyllä aika överiksi.
Itse olen esim aika sottainen, laiska ja kova kiroilemaan. Puolia mitä en todellakaan arvosta itsessäni, enkä voisi kuvitellakaan, että odottaisin mieheni arvostavan niitä minussa. En koskaan kehtaisi puolustella näitä piirteitäni että "tällainen mä vaan olen".
Valitettavasti luonnostani olen, mutta kiinnitän näihin erityistä huomiota, ja haluan kehittää itseäni niistä pois.
Kaikkien ihmisten tulisi kehittää itseään pois huonoista puolistaan ja vahvistamaan niitä hyviä puoliaan, vai kuinka?
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras on lopettaa samojen virheiden toistaminen. On aika hemmetin rasittavaa jatkuvasti huomautella toiselle samasta asiasta.
Toivottavasti teillä on omat autot ja kun taas seuraavan kerran jätät valot päälle, akku tyhjenee ja vain sinä olet se joka siitä kärsii.
eri mutta voi v-u mikä kommentti:-D " vain sinä KÄRSIT" iso osa ihmisistä on katkeria p-koja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä taitaa olla nyt muutakin stressiä/ ei mene kovin hyvin psrisuhteessa jos kommunikointi on tuota luokkaa? Kyllästyttääkö toisen naama ja läsnäolo? Ehkä lähtisin sitä kautta tuota tilannetta purkamaan. Ja ottakaa vähän etäisyyttä toisiinne. Pieni hajurako ja omia juttuja!
Minua ei kyllästytä, päin vastoin haluaisin paljon enemmän läheisyyttä, kohtaamista ja yhdessäoloa kuin nyt on. Annan kyllä miehelle tilaa tehdä omia juttujaan, en usko että siinä on ongelmaa. Nytkin sillä on yksi poikien reissu jonne menee viikonlopuksi ja se on minulle ihan ok.
Ap
Kuulostaa siltä, ettei suhteessa ole sinulle tarjolla mitään hyvää.
JSS.
Alue: Aihe vapaa
Mies kuulostaa ilkeältä. Ei ihme jos haluat puolustautua.