Rakastatko kumppaniasi vai onko rakkaus hävinyt ajan saatossa.
Kommentit (35)
En todellakaan rakasta sitä lihava ukkelia.
Rakastan. Olemme olleet yhdessä pian 9 vuotta.
Rakastan jollain tavalla, vaikka olemme eronneet ja mies on muuttunut. Yhteinen lapsi yhdistää aina, vaikka tämä onkin aikuinen.
Odotan mielenkiinnolla miten tunne kehittyy, kun aika kuluu ja asiat menevät eteenpäin.
Ystävänä ja luotettavana kumppanina rakastan. Mitään romanttista ei välillämme enään ole.
Rakastan. Erilailla kuin silloin 90-luvulla tavatessamme, jotenkin syvemmin ja rauhallisemmin. Kaipa se on jopa molemminpuolista. Yhdessä on mukava olla.
Rakastan. Se on vain muuttanut muotoaan alun ruusunpunaisesta intohimoisesta rakkaudesta vakaaseen ja turvalliseen kiintymysrakkauteen. Yhdessä olemme olleet 11 vuotta.
35v yhteistä eloa takana. Rakastan samalla tavalla, kuin jokaista lähimmäistä tulee rakastaa. Romanttista rakkautta ei ole olemassa, lähinnä toveruutta - ei ystävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan jollain tavalla, vaikka olemme eronneet ja mies on muuttunut. Yhteinen lapsi yhdistää aina, vaikka tämä onkin aikuinen.
Odotan mielenkiinnolla miten tunne kehittyy, kun aika kuluu ja asiat menevät eteenpäin.
Jos olette eronneet, niin mies ei silloin ole sun kumppani enää.
Rakkaus on kivaa. Kannustuspeukku kaikille jotka rakastaa.
t. sinkku
Lopussa alkaa olla. Lapsen takia vielä muutamat vuodet, mutta siinä se sitten.
Kai minä rakastan. Liian monta vuotta vaan mennyt tapellessa. Väsymys ja sairaudet piinaa molempia. Luulin että tämä vuosi olisi parempi, mutta ei. Taas jää tekemättä ennen talvea perusjuttuja. Voimat alkaa loppua. Tuntuu että yksin olen.
Rakastan, luotettavana kumppanina ja parhaana ystävänä.
Romanttisia tunteita ei juurikaan ole eikä pienintäkään intohimoa.
Yhdessä 22v
12 vuotta takana joista ollaan oltu erillään ehkä kuukauden päivät yhteensä, paita ja pylly tilanne, rakastan aina vaan enemmän ja enemmän. <3
Rakastan. Alkuvuosien vaaleanpunaisuus ja kiihko on muuttunut vahvaksi kumppanuudeksi. Toki kiihkeyttä löytyy edelleen, mutta enemmän tämä nykyään on tälläistä yhdessä elämistä, Juha Tapion kaksi puuta kertoo olennaisen. Seisotaan erillään, katsotaan samaan suuntaan ja maan alla on vahvat juuret kietoutuneena yhteen.
15 yhteistä vuotta, ei yhteistä jälkikasvua.
Rakkaus on hassua. Rakastan edelleen myös lasteni isää, joskus siihen sekoittuu surua ja ikävääkin. Mutta se yhteiselo oli repivää, meillä oli hulvattoman hauskaa ajoittain, mutta muuten alkoholismin ja rikkinäisen minuuden myötä kamalia riitoja. Minä eheydyin eron myötä, hän ei. Alkoholin väärinkäyttäjä on hän.
Hänen kanssa vietin 13 vuotta.
Rakastan. Naimisissa 26,5 vuotta ja sitä ennen jo 3 vuotta yhdessä.
Kaipaan kun toinen on poissa. Ja tulen surulliseksi jos häntä ei tuossa olisi. Onneksi on.
Onpas täällä laimeita liittoja. Itsekin olin exän kanssa 20 vuotta, mutta himo toista kohtaan ei kyllä koskaan laantunut. Loppui muihin ongelmiin.
N42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan jollain tavalla, vaikka olemme eronneet ja mies on muuttunut. Yhteinen lapsi yhdistää aina, vaikka tämä onkin aikuinen.
Odotan mielenkiinnolla miten tunne kehittyy, kun aika kuluu ja asiat menevät eteenpäin.
Jos olette eronneet, niin mies ei silloin ole sun kumppani enää.
Ei teknisesti ottaen, mutta hän oli sitä kauan (yli 20 vuotta). Ero on niin tuore asia ja vielä vähän kesken, etten ajattele häntä täysin exänä.
Rakkaus on vain vahvistunut ajan myötä. (11 vuotta oltu yhdessä joista 3 naimisissa)