Te, jotka rakastatte eksäänne
Miten elämä mennyt sen jälkeen kun ero isosta rakkaudesta tullut? Hiipuuko tunteet ikinä kokonaan?
Erosin yli puoli vuotta sitten, vaikka rakastimme toisiamme aivan valtavasti. Kuvittelin pitkään, että olen hänelle vihainen (ei oikeastaan syytä), mutta tajusin vähän aika sitten vaan rakastavani ja ikävöiväni häntä edelleen, olen vihainen tilanteelle joka tähän ajoi ja elämämme ei voinut yhdessä jatkua käytännön syistä.
Suhde oli todella täynnä rakkautta, eikä mitään huonoa sanottavaa ole, mutta elämäntilanne aiheutti isoja haasteita jotka sitten toinen osapuoli koki ylitsepääsettömiksi.
Kommentit (14)
Katkaisin välit kokonaan, poistin someista heti jne että järki pysyy päässä. En tiedä hänen tekemisistään siis mitään, emmekä ole olleet yhteydessä yhtään eron jälkeen. Silti on vaan ikävä.
Ja siis mulla on ihan tosi ihana elämä yksikseni, ei valitettavaa. Myös tosi kiireinen, eli en ehdi edes märehtimään liikoja. Silti vaan toista kaipaa, vaikka meillä ei ollut edes sellaista muuta jaettua elämää kuin halu olla yhdessä ja tiivis henkinen side.
Ap
2 vuotta mennyt ja miettiihän sitä edelleen. Olis ihan kiva jos loppuis joskus.
En ole löytänyt ketään toista, vaikka erostamme on jo yli 20 vuotta. Hän oli ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa seurustelukumppanini. No, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sittenkin vielä rakastuisin johonkuhun toiseen. Olen kuullut, että eksälläni on vaimo ja lapsia, mutta onneksi en ole törmännyt heihin missään.
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt ketään toista, vaikka erostamme on jo yli 20 vuotta. Hän oli ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa seurustelukumppanini. No, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sittenkin vielä rakastuisin johonkuhun toiseen. Olen kuullut, että eksälläni on vaimo ja lapsia, mutta onneksi en ole törmännyt heihin missään.
Pelkään tuota että vielä 20v päästäkin pyörii edelleen mielessä. Oli elämäni eka ja ainut jonka kanssa koin suuret tunteet ja nyt tuntuu ettei voi enää kenenkään kanssa kokea samaa, joten ei ole kiinnostanut uutta etsiäkään.
Suosittelen terapiaa tai ainakin rankkaa itsetutkiskelua ja suhteen tutkiskelua, että saat asian käsiteltyä ja pääset elämässä eteenpäin. Kamalaa 20 vuotta kaivata jonkun perään... tuossa ajassa se ihminen ei enää edes olisi se sama ihminen, eli roikutaan vain haavekuvassa. Selvästi ap ihannoit eksääsi ja olet selittänyt asiat itsellesi noin, vaikka loppupeleissä fakta on kuitenkin se, että hän ei sinua VALINNUT elämäänsä. Ei siksi että sinussa olisi jotain vikaa, mutta te ette vaan ollut oikeita toisillenne syystä x tai y. Siksi sinun olisi hyvä päästä asiassa eteenpäin ainakin jossain kohtaa.
Me ollaan erottu vasta siis 6kk sitten, tuo 0v sitten eronnut on eri henkilö.
Hän ei valinnut minua, koska olisi pitänyt yhtäkkiä ryhtyä kokoaikaisesti bonusisäksi lasten isän seottua täysin, ja ymmärrän sen hyvin. Oikeasti varmaan harva mies ihan yhtäkkiä ryhtyy uusioperheeseen täysiaikaiseksi vanhemmaksi, kun tutustuminen lapsiin on vielä kesken pahasti ja alunperinkin suhteeseen on lähdetty vähän eri vinkkelistä (ei ajatuksia uusioperheen perustamisesta) Aloimme seurustelemaan kun lapset olivat vielä yhteishuollossa ja minun elämä oli tosi erilaista. Hain itse yksinhuoltajuuden käräjiltä lasteni hyvinvoinnin nimissä.
Enpä tiedä mitä terapiaa tässä pitäisi olla. Surullinen juttu, mutta hyvä että lapset voivat nykyään paremmin ja se ilahduttaa minua myös kovin. Ap
Kun ero lapsen isästä.Luulin kuolen en jaksa elää! Ero tuli koska liittyi Heluntalaiseurakuntaan Tukholma.Vaati siellä minut kristittynä kastautumaan helluntalais seurakunnan jäseneksi. Kietäydyin! Väistämättä jätti minut ja oman poikansa. Ajalla on kummalinen vaikutus. Kaiken unohtaa, myös suren rakkauden tai hän oli oikea ensirakkauteni. Väistämättä kohtaan hänet esimerkiksi Lasten lastemme isot juhlat. Ei Mitään Tunteita ! Ei Hyvän, ei Pahan tunteita! Ei mitään tunteita!Ei hetken ajatusta tuota rakasti ja luulin kuolen kun jätti minut. On tavallaan täysin vieras ihminen minulle.Aika todella aika vaan tekee tehtävän.
Miks niin kiireinen elämä? väsyt vaan
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan erottu vasta siis 6kk sitten, tuo 0v sitten eronnut on eri henkilö.
Hän ei valinnut minua, koska olisi pitänyt yhtäkkiä ryhtyä kokoaikaisesti bonusisäksi lasten isän seottua täysin, ja ymmärrän sen hyvin. Oikeasti varmaan harva mies ihan yhtäkkiä ryhtyy uusioperheeseen täysiaikaiseksi vanhemmaksi, kun tutustuminen lapsiin on vielä kesken pahasti ja alunperinkin suhteeseen on lähdetty vähän eri vinkkelistä (ei ajatuksia uusioperheen perustamisesta) Aloimme seurustelemaan kun lapset olivat vielä yhteishuollossa ja minun elämä oli tosi erilaista. Hain itse yksinhuoltajuuden käräjiltä lasteni hyvinvoinnin nimissä.
Enpä tiedä mitä terapiaa tässä pitäisi olla. Surullinen juttu, mutta hyvä että lapset voivat nykyään paremmin ja se ilahduttaa minua myös kovin. Ap
Olen tästä eri mieltä. Monet yksinhuoltajaäidit (ja -isät) löytävät vielä uuden kumppanin. Jos ei tuosta pääse yli, niin ei ole tosissaan rakastanut. Jos tuon takia eroaa, niin ei ole halunnut yhdessäoloa riittävän paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan erottu vasta siis 6kk sitten, tuo 0v sitten eronnut on eri henkilö.
Hän ei valinnut minua, koska olisi pitänyt yhtäkkiä ryhtyä kokoaikaisesti bonusisäksi lasten isän seottua täysin, ja ymmärrän sen hyvin. Oikeasti varmaan harva mies ihan yhtäkkiä ryhtyy uusioperheeseen täysiaikaiseksi vanhemmaksi, kun tutustuminen lapsiin on vielä kesken pahasti ja alunperinkin suhteeseen on lähdetty vähän eri vinkkelistä (ei ajatuksia uusioperheen perustamisesta) Aloimme seurustelemaan kun lapset olivat vielä yhteishuollossa ja minun elämä oli tosi erilaista. Hain itse yksinhuoltajuuden käräjiltä lasteni hyvinvoinnin nimissä.
Enpä tiedä mitä terapiaa tässä pitäisi olla. Surullinen juttu, mutta hyvä että lapset voivat nykyään paremmin ja se ilahduttaa minua myös kovin. Ap
Olen tästä eri mieltä. Monet yksinhuoltajaäidit (ja -isät) löytävät vielä uuden kumppanin. Jos ei tuosta pääse yli, niin ei ole tosissaan rakastanut. Jos tuon takia eroaa, niin ei ole halunnut yhdessäoloa riittävän paljon.
Ymmärrän tämän pointin, mutta itsellä tosiaan erityislapsia ja arki on todella paljon "pahempaa" kuin normaali lapsiperhe-elämä. Siihen päälle itsellä vaativa ura, joten kyllä mun mielestä ihan validi peruste vetäytyä sellaisesta kenen vaan enkä uutta suhdetta viitsi edes yrittää näistä syistä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan erottu vasta siis 6kk sitten, tuo 0v sitten eronnut on eri henkilö.
Hän ei valinnut minua, koska olisi pitänyt yhtäkkiä ryhtyä kokoaikaisesti bonusisäksi lasten isän seottua täysin, ja ymmärrän sen hyvin. Oikeasti varmaan harva mies ihan yhtäkkiä ryhtyy uusioperheeseen täysiaikaiseksi vanhemmaksi, kun tutustuminen lapsiin on vielä kesken pahasti ja alunperinkin suhteeseen on lähdetty vähän eri vinkkelistä (ei ajatuksia uusioperheen perustamisesta) Aloimme seurustelemaan kun lapset olivat vielä yhteishuollossa ja minun elämä oli tosi erilaista. Hain itse yksinhuoltajuuden käräjiltä lasteni hyvinvoinnin nimissä.
Enpä tiedä mitä terapiaa tässä pitäisi olla. Surullinen juttu, mutta hyvä että lapset voivat nykyään paremmin ja se ilahduttaa minua myös kovin. Ap
Olen tästä eri mieltä. Monet yksinhuoltajaäidit (ja -isät) löytävät vielä uuden kumppanin. Jos ei tuosta pääse yli, niin ei ole tosissaan rakastanut. Jos tuon takia eroaa, niin ei ole halunnut yhdessäoloa riittävän paljon.
Ymmärrän tämän pointin, mutta itsellä tosiaan erityislapsia ja arki on todella paljon "pahempaa" kuin normaali lapsiperhe-elämä. Siihen päälle itsellä vaativa ura, joten kyllä mun mielestä ihan validi peruste vetäytyä sellaisesta kenen vaan enkä uutta suhdetta viitsi edes yrittää näistä syistä. Ap
Tai siis minun ja lasten kanssa eläminen on kaukana ns normaalista, löytyy lapsilta vakavaa pitkäaikaissairautta mutta vielä pahempi on hankåalhoitoiset neuropsykiatriset ongelmat jotka tekee arjesta no, tosi erityistä. Ap
Minä rakastan molempia exiäni ja heilläkin on tunteita minua kohtaan. Pidän molempiin yhteyttä ja selvää on, ettei paluuta ole kummankaan luo. Olen täysin tunnevammainen ja aiheutan vaan surua.
Olen kylläkin suhteessa ja tässä pysyn. Lääkitys auttaa kitkemään sekoilua. Rakkaus tärkeisiin ihmisiin ei kuitenkaan katoa. Se täytyy tehdä tässä selväksi, että en tunteistani kerro exilleni eli en anna mitään toivoa. Tietävät myös nykyisestä suhteestani.
Vierailija kirjoitti:
Kun ero lapsen isästä.Luulin kuolen en jaksa elää! Ero tuli koska liittyi Heluntalaiseurakuntaan Tukholma.Vaati siellä minut kristittynä kastautumaan helluntalais seurakunnan jäseneksi. Kietäydyin! Väistämättä jätti minut ja oman poikansa. Ajalla on kummalinen vaikutus. Kaiken unohtaa, myös suren rakkauden tai hän oli oikea ensirakkauteni. Väistämättä kohtaan hänet esimerkiksi Lasten lastemme isot juhlat. Ei Mitään Tunteita ! Ei Hyvän, ei Pahan tunteita! Ei mitään tunteita!Ei hetken ajatusta tuota rakasti ja luulin kuolen kun jätti minut. On tavallaan täysin vieras ihminen minulle.Aika todella aika vaan tekee tehtävän.
Hetkinen.
Siis miehesi jätti sinut koska et halunnut mennä kasteelle ja liittyä helluntaiseurakuntaan?
Ja sinä olisit halunnut jatkaa kuitenkin avioliittoa hänen kanssaan?
Tuossa on kyllä mies toiminut karkeasti Raamatun ohjeiden vastaisesti, ja siis voisipa miltei sanoa että hän on siten kieltänyt raamatullisen uskon. (1. Kor. 7:12).
Surullista. Koska eronne oli kai ns.lopullinen eikä siis tyyliin "tarvitsen aikaa"tms. niin ei kai auta kuin yrittää katsoa eteenpäin ja siis katkaista yhteydenpito, ei viestittelyä, somessa seuraamista jne.