Lue keskustelun säännöt.
miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?
Miksi kaikki muuttuu niin väkinäiseksi ja harmaaksi ?
Kommentit (843)
Taitaapi olla niin että elämä tapahtuu.... Surut , systeemi , ihan kaikki imevät kuiviin ja tekevät siitä innokkaasta nuoresta minästä sisältä kuolleen suorittajan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se aidoilta häviä.
Aidoilta? Mielestäni ikuiset keijuihmiset ovat rasittavia ja vähän tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Koska olet nähnyt kulissien taakse jo niin monta kertaa. Jos menet vaikka johonkin elämykseen siellä on oikeasti vaan väsähtänyt henkilökunta ja kireä opas tekohymyssä. Jokainen joulu on samanlainen ja jokainen kaupunki lopulta samanlainen ja aina tulee joku hullu poliitikko joka saa lauman hulluja seuraajia, ja sitten ei enää jaksa. Saunaa ei kestä, kylmää ei kestä, ihmisiä ei kestä, vuoristorataa ei kestä, kaupoissa on samat rätit kuin 25 vuotta sitten.
Mutta aionkin siirtyä huumeisiin ja päihteisiin kuten täällä jo ehdotettiin.
Hienosti kuvattu ja kyllä aivan totta. Siksi omalla kohdallani koenkin sitä taian tunnetta lähinnä eläinten seurassa sekä ulkona luonnossa. Ne voivat olla hyvin pieniäkin hetkiä ja asioita, kuten tietty tuoksu, muu tuntemus, maisema, muisto, oivallus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se aidoilta häviä.
Aidoilta? Mielestäni ikuiset keijuihmiset ovat rasittavia ja vähän tyhmiä.
Ai positiiviset ja elämäniloiset ihmiset on tyhmiä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy
Mulle on käynyt ihan toisinpäin, nuorena oli aina kiire jonnekin, nyt on malttia ja aikaa pysähtyä nauttimaan niistä yksinkertaisista ja pienistäkin asioista, kuten syksystä.
Sama. Elämään tulee joka päivä uusia ihmeitä koettavaksi. Odotan innolla!
Lastenlapset, uinti kesäaamuna tai talvisena iltapäivänä lähijärvellä. Lomakoti ulkomailla ja tuhansia uusia paikkoja tutkittavaksi. Vuosien jälkeen ystävättären tapaaminen kahvilassa, ostettiin monta erilaista herkkua maisteltavaksi:) 3h meni hetkessä. Hyvät ystävät ja naurua tuntikausia hybän viinin ja ruuan parissa.
Mua pelottaa eniten että ika nauttia näistä vähenee päivä päiväktä! Entä jos ei ehdikään nauttimaan kaikesta??
n62v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy
Koen edelleen näin. Ikää 52.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy
Mulle on käynyt ihan toisinpäin, nuorena oli aina kiire jonnekin, nyt on malttia ja aikaa pysähtyä nauttimaan niistä yksinkertaisista ja pienistäkin asioista, kuten syksystä.
Sama. Elämään tulee joka päivä uusia ihmeitä koettavaksi. Odotan innolla!
Lastenlapset, uinti kesäaamuna tai talvisena iltapäivänä lähijärvellä. Lomakoti ulkomailla ja tuhansia uusia paikkoja tutkittavaksi. Vuosien jälkeen ystävättären tapaaminen kahvilassa, ostettiin monta erilaista herkkua maisteltavaksi:) 3h meni hetkessä. Hyvät ystävät ja naurua tuntikausia hybän viinin ja ruuan parissa.
Mua pelottaa eniten että ika nauttia näistä vähenee päivä päiväktä! Entä jos ei ehdikään nauttimaan kaikesta??
n62v
No sulla on ainakin rahaa tehdä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tulee edes vähän taikaa siitä, kun luen uutisia, historiaa ja tiedettä. Maailmassa tapahtuu mitä kummallisempia asioita.
Ei taika katoa, se vain muuttaa muotoaan. Pitää vain oikein oivaltaa mistä elämään voi ammentaa taikaa. Ne eivät ole ainakaan itselläni mitään materiaalisia arvoja tai asioita tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki taika ja upeus katoaa, kun tulee vanhaksi ja epäviehättäväksi.
Onneksi ei oo vielä taika kadonnut 🤩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taika katoaa kun rahat loppuu.
Se on niin raadollista.
Niin kauan kun saa elää jonkunlaisessa yltäkylläisyydessä ja huolettomuudessa, tuntuu kivalle. Sitten kun se loppuu, loppuu into ja ilokin.
Tuo on todella hyvä kysymys, ja mulla on siitä omakohtaista kokemusta.
Kolmevitosena luulin jo, että elämä on tässä ja kaikki on nähty. Loputtomia bileitä jotka kyllästytti jopa niin paljon että lopetin alkoholinkäytön kokonaan kun se ei enää tuntunu miltään. Hauskasti. Sain lopetettua myös tupakanpolton koska sekään ei tuntunut enää miltään. Edes se lopettaminen. Olin todella turtunut ja masentunut. Itse asiassa vakavasti masentunut jopa virallisesti diagnosoituna.
Nyt neljäkakkosena tilanne onkin muuttunut. Ymmärsin jotain jo vuosia aikaisemmin. Se "maailma" on tasan niin suuri kuin itse siitä teet. Eli itse asiassa olin tavallaan jumissa eräänlaisessa vankilassa jonka häkki on hyvin pieni. Avaimet sieltä pois pääsyyn oli koko ajan minulla itselläni. Tottakai kaikki on mukamas nähty jos koko ajan vain on siinä yhdessä ahtaassa paikassa katsomatta oikeasti ympärilleen.
"Murtauduin häkistä ulos" ja aloin oikeasti katsomaan ympärille. Tietysti asia vei paljonkin aikaa, mutta aloin taas näkemään kauniita asioita ja värejä. Kunhan vain liikkui. Huomasin myös useita kiinnostuksen kohteita mitä en aikaisemmin tiennyt olevankaan. Esimerkiksi metallimusiikki. Samoin historia. Todella kiehtovaa. Aloin käydä kaikissa vanhoissa linnoissa ja kirkoissa, joita koko suomi on täynnä ja selvittelemään niiden historiaa ja taustoja. Aloin tuntemaan jopa sen mahtipontisuuden joka kohteella on ollut siinä maailmassa, johon se rakennettiin, siinä käyttötarkoituksessa missä se oli. On vaikuttavaa katsoa jostain Turun linnan pienestä ikkunasta kuvitellen samaan aikaan miltä ulkona on näyttänyt nykyajan sijaan, vaikkapa viisisataa vuotta sitten. Erittäin värikästä ja kaunista. Samalla huomasin, että ympärillähän on ihmisiä ihan valtavasti. Joka linna pullollaan täynnä eri ikäisiä ihmisiä. Maailmassa siis sittenkin on liikettä.
Sen jälkeen tietysti suuntauduin ulkomaille tekemään samaa asiaa. Vielä isompia ja kauniimpia kirkkoja ja linnoja. Kokonaisia värikkäitä kauniita kaupunkeja koko Eurooppa täynnä. Samoin aloin huomaamaan erilaisia eroja kulttuureissa ja heimoissa. Amerikoissa kaikki on isompaa, mutta feikkiä. Euroopassa kauneus muodostuu aitoudesta ja siitä tunteesta, joka tulee kun oikeasti näkee jotain tuhat vuotta vanhaa.
Monissa paikoissa järkytti se, miten sieltä puuttuu historia. Mutta se myös yllätti (uusi tunne, yllättäminen, luulinhan ettei mikään minua enää yllätä). Paljon kertomuksia tuhatvuotisesta historiasta, mutta joka paikka pilattu nykyaikaisella toheltamisella. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Maa, joka stereotypiana on valtavan pitkän ja uljaan historian kertoja mutta kun paikan päälle menee, näe muuta kuin rumia jättiläismäisiä kerrostaloja, saastetta ja kaaosta joka puolella ja kaikki on maksimissaan sata vuotta vanhaa. Missä se historia on? Ovatko kenties liian ylpistyneitä.
En voi väittää, että sinä AP välität historiasta. En minä voi tietää mikä se sinun juttusi on. Mutta sen tiedän, että olet "vankilassa" ja sinun pitää sieltä vapautua ja huomaat yllättäen, että maailma on kuin onkin täynnä ihmisiä ja kauniita värejä. Sinun täytyy vain löytää se sinun oma juttusi, joka voikin olla jotain sellaista mitä et aikaisemmin tiennyt olevankaan. En minäkään koulussa välittänyt historiasta tirin taria. En ymmärtänyt sitä ja sen tärkeyttä. Sekä kauneutta. Voimaa.
P.s. siitä musiikista. On ihan kotimainen biisi joka kuvastaa asiaa hyvin. Maailmanluokan megabändiltä, Nightwishilla. Youtubesta löydätte sen musiikkivideon ihan virallisena. Se kertoo jotain viestiä siitä, mikä tässä maailmassa on pielessä (: Biisin nimi on "Noise". Sen lisäksi että kiertelen kaikissa kirkoissa ja linnoissa, kiertelen myös konserteissa. Selvin päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin 25 vuotta ihan samaa kuin ap, kunnes elämä muuttui yllättäen ulkoisista syistä johtuen ja kaikki piti aloittaa alusta. Vasta sen jälkeen olen oppinut myöntämään sen, etten arvosta pätkääkään sitä mihin nuorena pyrin eli omistamaan talon, asumaan tylsällä omakotitalueella, tahkoamaan samassa ammatissa työpaikkaa välillä vaihtaen ja pyörimään samojen naamojen kanssa vuosista toisiin. Tukahdutin itsessäni muuttumisen prosessin ja ehkä vähän pelkäsinkin suurempia muutoksia. Olihan kaikki ns hyvin.
Nyt sitä taikaa riittää 61 vuoden iässä ihan tarpeeksi. Minusta on mukavaa olla oma rauhaton itseni ja toteuttaa ideoitani niin kauan kuin kuntoa riittää.
Tottakai elämänkokemus antaa viisautta huolehtia omasta selustastaan, mutta sen voi tehdä omilla ehdoilla kuin märehtiä omassa vankilassaan pohtimassa miten mikään ei ole enää jännää. Se tunne on myös kutsu elää elämääsi ja sinä joko tartut kutsuun tai tukahdutat itsesi lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Koska olet nähnyt kulissien taakse jo niin monta kertaa. Jos menet vaikka johonkin elämykseen siellä on oikeasti vaan väsähtänyt henkilökunta ja kireä opas tekohymyssä. Jokainen joulu on samanlainen ja jokainen kaupunki lopulta samanlainen ja aina tulee joku hullu poliitikko joka saa lauman hulluja seuraajia, ja sitten ei enää jaksa. Saunaa ei kestä, kylmää ei kestä, ihmisiä ei kestä, vuoristorataa ei kestä, kaupoissa on samat rätit kuin 25 vuotta sitten.
Mutta aionkin siirtyä huumeisiin ja päihteisiin kuten täällä jo ehdotettiin.
Mutta eikö se, että on nähnyt kulissien taakse juuri vahvista kaikesta aidosta nauttimisen? Minua ainakin sykähdyttävät entistä syvemmin kastepisarat aamulla, lasten oivallukset, kottaraisten lento, ihmisen tekemä hyvä työ toiselle, märän asfaltin tuoksu, kun rakkaani vetää minut kainaloonsa, kissan pyöriminen jaloissa jne jne jne. Maailma on täynnä aivan ihania helmiä, niihin kannattaa kohdistaa huomio, sielä virtaa oikea elämä.
Kyllä minä edelleen osaan ilahtua kauniista mekosta tai vaikeista poliittisista päätöksistä, jotka vievät jotain asiaa eteenpäin, nyt lapseni laittavat enemmän joulua ja siihen on ihanaa nähdä vaikka kuinka tärkeinä he pitävät karjalanpiirakoita ja vääntävät niitä urakalla kuin oma mummoni aikoinaan, vaikka emme edes ole asuneet Suomessa kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Kaikki muuttuu, mikään ei pysy samana. Nautin tästä hetkestä juuri sen takia, koska tiedostan sen hetkellisyyden. Olen kokenut paljon kuolemaa ja menetystä sekä suuria muutoksia ja tiedän, että koskaan ei tiedä milloin on viimeinen hetki jonkun ihmisen kanssa. Milloin on viimeinen kerta kun käy tässä paikassa. Milloin on viimeinen kerta kun voi kävellä ilman kipua. Ja samalla tiedostaen, että niiden tilalle tulee jotain muuta. Uusia kokemuksia, uuden oppimista, uusia kohtaamisia, kasvamista.
Elämähän on hurjan kaunista kaikessa raadollisuudessaan. Se kontrasti juuri opettaa herkistymään ja näkemään kaiken kauniin ja aidon. Maailma on täynnä hyvää ja taikaa kun vain suo itselleen mahdollisuuden nähdä sen.
Tajusin vasta hyvin vanhalla iällä, että joka viikko pitää tehdä, nähdä ja opetella jotain uutta.
Opetella vaikka käsittelemään videoita tai valokuvia, tai etsimään lähiseuduilta jotain ennen näkemätöntä. Tai jos on rahaa ja aikaa, niin kiertelemään ympäri maata.
Uudet ärsykkeet pitää mielen virkeämpänä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on todella hyvä kysymys, ja mulla on siitä omakohtaista kokemusta.
Kolmevitosena luulin jo, että elämä on tässä ja kaikki on nähty. Loputtomia bileitä jotka kyllästytti jopa niin paljon että lopetin alkoholinkäytön kokonaan kun se ei enää tuntunu miltään. Hauskasti. Sain lopetettua myös tupakanpolton koska sekään ei tuntunut enää miltään. Edes se lopettaminen. Olin todella turtunut ja masentunut. Itse asiassa vakavasti masentunut jopa virallisesti diagnosoituna.
Nyt neljäkakkosena tilanne onkin muuttunut. Ymmärsin jotain jo vuosia aikaisemmin. Se "maailma" on tasan niin suuri kuin itse siitä teet. Eli itse asiassa olin tavallaan jumissa eräänlaisessa vankilassa jonka häkki on hyvin pieni. Avaimet sieltä pois pääsyyn oli koko ajan minulla itselläni. Tottakai kaikki on mukamas nähty jos koko ajan vain on siinä yhdessä ahtaassa paikassa katsomatta oikeasti ympärilleen.
"Murtauduin häkistä ulos" ja aloin oikeasti katsomaan ympärille. Tietysti asia vei paljonkin aikaa, mutta aloin taas näkemään kauniita asioita ja värejä. Kunhan vain liikkui. Huomasin myös useita kiinnostuksen kohteita mitä en aikaisemmin tiennyt olevankaan. Esimerkiksi metallimusiikki. Samoin historia. Todella kiehtovaa. Aloin käydä kaikissa vanhoissa linnoissa ja kirkoissa, joita koko suomi on täynnä ja selvittelemään niiden historiaa ja taustoja. Aloin tuntemaan jopa sen mahtipontisuuden joka kohteella on ollut siinä maailmassa, johon se rakennettiin, siinä käyttötarkoituksessa missä se oli. On vaikuttavaa katsoa jostain Turun linnan pienestä ikkunasta kuvitellen samaan aikaan miltä ulkona on näyttänyt nykyajan sijaan, vaikkapa viisisataa vuotta sitten. Erittäin värikästä ja kaunista. Samalla huomasin, että ympärillähän on ihmisiä ihan valtavasti. Joka linna pullollaan täynnä eri ikäisiä ihmisiä. Maailmassa siis sittenkin on liikettä.
Sen jälkeen tietysti suuntauduin ulkomaille tekemään samaa asiaa. Vielä isompia ja kauniimpia kirkkoja ja linnoja. Kokonaisia värikkäitä kauniita kaupunkeja koko Eurooppa täynnä. Samoin aloin huomaamaan erilaisia eroja kulttuureissa ja heimoissa. Amerikoissa kaikki on isompaa, mutta feikkiä. Euroopassa kauneus muodostuu aitoudesta ja siitä tunteesta, joka tulee kun oikeasti näkee jotain tuhat vuotta vanhaa.
Monissa paikoissa järkytti se, miten sieltä puuttuu historia. Mutta se myös yllätti (uusi tunne, yllättäminen, luulinhan ettei mikään minua enää yllätä). Paljon kertomuksia tuhatvuotisesta historiasta, mutta joka paikka pilattu nykyaikaisella toheltamisella. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Maa, joka stereotypiana on valtavan pitkän ja uljaan historian kertoja mutta kun paikan päälle menee, näe muuta kuin rumia jättiläismäisiä kerrostaloja, saastetta ja kaaosta joka puolella ja kaikki on maksimissaan sata vuotta vanhaa. Missä se historia on? Ovatko kenties liian ylpistyneitä.
En voi väittää, että sinä AP välität historiasta. En minä voi tietää mikä se sinun juttusi on. Mutta sen tiedän, että olet "vankilassa" ja sinun pitää sieltä vapautua ja huomaat yllättäen, että maailma on kuin onkin täynnä ihmisiä ja kauniita värejä. Sinun täytyy vain löytää se sinun oma juttusi, joka voikin olla jotain sellaista mitä et aikaisemmin tiennyt olevankaan. En minäkään koulussa välittänyt historiasta tirin taria. En ymmärtänyt sitä ja sen tärkeyttä. Sekä kauneutta. Voimaa.
P.s. siitä musiikista. On ihan kotimainen biisi joka kuvastaa asiaa hyvin. Maailmanluokan megabändiltä, Nightwishilla. Youtubesta löydätte sen musiikkivideon ihan virallisena. Se kertoo jotain viestiä siitä, mikä tässä maailmassa on pielessä (: Biisin nimi on "Noise". Sen lisäksi että kiertelen kaikissa kirkoissa ja linnoissa, kiertelen myös konserteissa. Selvin päin.
Odotin tälle tarinalle loppuhuipennusta, missä kirjoittaja on hankkinut oman linnan Skotlannista ja nyt hän miettii linnanpuutarhan ruusulajikkeiden sijoittelua.
Elämä on parhaimmillaan suunnilleen 20-vuotiaana, sen jälkeen se on vuosi vuodelta laimenevaa toistoa.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon se elämä on vanhemmiten työtä ja vastuuta. Asiat ei enää ole niin uusia ja jännittäviä kuin lapsena ja nuorena. Tai uusia asioita pitää tietoisesti etsiä, lapsena ja nuorena niitä tuli vastaan etsimättäkin.
Vanhemmiten on voinut tulla pettymyksiä, taakkoja ja traumojakin, ei ehkä ole enää niin luottavainen ja toiveikas. Toisaalta nuorella voi olla paineitakin, pitää tehdä monia suuria valintoja.
Hyvä kysymys, Ap!
Mun mielestä uusia ja jännittäviä asioita tulee aikuisellekin jatkuvasti vastaan, mutta me ei enää olla herkistytty niille samalla tavalla. Me tunnetaan ne jutut päällisin puolin, mutta ei koskaan vaivauduta tutkimaan niitä samalla tavalla kuin pienet lapset tekevät. Me katsotaan, muttei nähdä.
Valitse mikä tahansa tavara, jonka näet joka päivä ja kysy itseltäsi, että milloin olet viimeksi todella katsonut sitä. Otetaan esimerkiksi olkkarin sohva. Varmaan osaat sanoa minkä värinen se on, mutta oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten sohvan väri ei ole tasainen? Istuinosassa on ryppyjä, jotka luovat varjoja pintaan. Jotkin osat ovat varjossa ja jotkut valossa. Materiaali on kulunut eri osista eri tavoilla, jolloin värikin on vähän eri. Sama vanha sohva, mutta siinä on lukemattomia asioita, joita et ole ennen huomannut.
Aito hyväntuulisuus ja elämän ilo aikuisena tuntuu aiheuttavan niin hirvittäviä hammastenkiristelyjä muissa ihmisissä täällä Suomessa, että huh huh. Mistään ei saa innostua eikä nauttia, eikä harrastaa mitään "omituista" aikuisena kuten sarjikset.
Kiristelkää te hampaitanne ja raahustakaa harmaudessa. Minä aion vetää ilon kautta tämän elämän.
(ja ennen kuin kukaan tulee mussuttamaan, että pääsit helpolla; Elin syntymästä ikävuoteen 24. saakka 24h erittäin traumaattisessa ympäristössä, jossa sai pelätä henkensä menettämistä. Ehkä sen takia en tosiaankaan jaksa ahdistua, että on samat rätit kaupoissa, samat tyhmät poliitikot, sama tyhmä arki, oispa taas "ihana" lapsuus).