3 vuotta hoitovapaalla, miten paluu IT-alalle sujunut?
Voi että kun ahdistaa!
Olen IT-alan ihmisiä, ainakin joskus ollut, nyt tuntuu etten osaa mitään. Olin nuorimmaisesta täydet vapaat ja palasin loppukesästä töihin. Tätä ennen vuosi töissä esikoisen ja nuorimmaisen välissä, esikoisesta olin kotona vuoden verran. Esikoista edelsi kuuden vuoden työputki tällä samalla työnantajalla.
Nyt tunnen olevani muinaisjäänne, tuntuu etten pääse rytmiin mukaan sitten millään ja työpaikalla on vielä isot organisaatiomuutokset menossa. Suhtautuminen työhön on muuttunut itsellä valtavasti lasten saannin jälkeen. Silloin joskus nuorempana tuli tehtyä 12 tuntista päivää ihan vaikituisesti, mutta nyt työpaikalla on vain sen mikä on pakko. Ammattitaitoa en ole laiskuuttani/mielenkiinnottomuuttani pitänyt yllä kotiäitinä. Tuntui, että arjen pyörittämisessä meni ihan riittävästi energiaa. Ja molemmat ovat olleet yöheräilijöitä, joka omalta osaltaan ei tehnyt tilannetta helpommaksi. Nyt sentään yöt nukutaan läpi, taitaa päivät olla sen verran rankkoja lapsille.
Ja taidan vielä ajautua tilanteeseen, jossa viikot yh-äitinä miehen työn ollessa muualla. Ja ei se parisuhdekaan ole parhaimmalla mahdollisella tolalla.
Onko muita kohtalotovereita?
Kommentit (3)
Olin kahden lapseni välissä puoli vuotta töissä. Kyllä puolessa vuodessa (siis reilun vuoden totaalitauon jälkeen) oppi juuri ja juuri taas takaisin työrytmiin (tai uuteen sellaiseen, työajat siis säännölliset ja lyhyet olivat 6h/päivä entisen epäsäännöllisen tarvittaessa n.12h sijasta).
Hankalien ei-nukkuvien lapsien kanssa ei kyllä ehdi eikä jaksa mitään ammattitaitoa miettimäänkään. Jos on hyvä työnantaja, niin ne kyllä ymmärtää, että ottaa aikansa ennenkuin pääsee taas rytmiin. Jotenkin ihmetti jopa ihmisten kiire aamuisin työhön mennessä, ja alussa oli jotenkin supertehokas työtehtävissä, mitä ikinä tekikään. Ehkä se sitten korvasi sitä, että ensin ei muistanut mitään ja joutui kyselemään ja etsimään tietoa enempi. Kyllä se siitä sitten aukeni, ja pikkuhiljaa itseluottamus palasi, ku huomas, että kyllä sitä sittenkin muisti paljon asioita, eikä lopulta kaikki ollut niin paljon muuttunutkaan vielä, kun perusteet on hallinnassa, vaikka uusia juttuja aina tuleekin.
Uskon, että sama toistuu vielä vähän pidemmänkin (3v) tauon jälkeen.
Jos tuota pidempää taukoa pitää, täytyy kyllä sitten varmaan opiskella jotain päälle, riippuu tietysti työtehtävistä.
Vaikken IT-allalla olekaan ja pidin vain tavalliset äitiyslomat! Vaativista asiantuntijatehtävistä halusin jättäytyä pois matkustamisen ja perhe-elämän kannalta hankalien työaikojen takia, ja pyysin itse siirtoa äitiysloman jälkeen hiukan vähemmän vaativaan hommaan. Ennen kaikkea sellaiseen, jossa on oman ajankäyttönsä herra, eikä perheen tarvitse kärsiä.
Mutta mutta. Vaikka työkuukausia on jo muutama takana, ovat ap:n tuntemukset hyvinkin tuttuja täällä. Kaikki muut tuntuvat älyttömän tehokkailta ja itse ihan puusta pudonneelta. Aina on kamala kiire kotiin ja ikävä lapsia, jos kokous joskus harvoin venyy iltaan.
Silti kokonaan kotiin jääminenkään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Ei vaan nappaa.
Toisaalta tekee tiukkaa tunnustaa itsellenikään, että lapsien teko tyssäsi ainakin minun lupaavan urakehitykseni alkuunsa - vaikka osittain tietysti omasta tahdostani. Voihan sitä tietysti ajatella, että niitä tilaisuuksia tulee myöhemminkin. Mutta kun tällä nykyisellä motivaatiolla on vähän vaikea vakuuttaa ketään omista edellytyksistä huippupaikoille...
Eikä täälläkään se parisuhde kaiken tämän keskellä erityisemmin kukoista.
Että semmoista. Meitä taitaa siis olla muitakin.
En ole ihan samassa tilanteessa, mutta kovaa vauhtia menossa siihen ;-D. Olen myös IT-alalla. Esikoinen on nyt 3 vuotta ja häntä hoidin kotona vuoden verran. Sen jälkeen palasin töihin vajaaksi vuodeksi ennenkuin kuopus syntyi. Nyt ollaan miehen kanssa lähes varmaksi päätetty, että olen kotona niin pitkään, kun kuopus täyttää kolme tai sitten ehkä vielä pidempään, jos vaikka tehtäis vielä kolmaskin...
Ehdin olla ennen lapsia töissä seitsemisen vuotta alalla ja kuten sinäkin, tein töitä enemmän kuin olisi ollut pakko. Naputtelin osittain jopa innoissani töitä iltamyöhään kotonakin. Nyt kun kävin työmaalla sen 9 kuukautta lasten välissä, vedin pari projektia hyvinkin tunnollisesti maha pystyssä. Mutta ei ollut helppoa! Muistan vieläkin erityisesti ne päivät, kun poika oli kipeänä ja yritin samalla hoitaa työhommia kännykän ja läppärin ristitulessa. Ei hyvä :(. Miehen kanssa ollaan tosiaan laskettu, että meillä on hyvinkin mahkuja pitää minut kotona vielä muutaman vuoden, joten paluu töihin ei houkuttele. Itse asiassa mies jopa kädet ristissä toivoo, että jäisin kotiin - hän kun jo tietää, että pääsee itse paljon helpommalla, jos olen kotona :). Olen varmaan sitten myöhemmin samassa tilanteessa kuin sinäkin, mutta pakko sitä on uskoa, että asiat järjestyvät. Pitää vaan yrittää olla aktiivinen ja etsiä mahdollisesti jotain uutta työnkuvaa oman työpaikankin sisältä. Jos on asiantuntijatehtävissä, on valitettavasti niin, että kelkasta tippuu kolisten tuollaisen paussin aikana :-|.
Tsemppiä sulle! Valitettavasti en voi antaa muuta kuin sympatiaa ja tiedon siitä, että muutamien vuosien päästä sä jo porhallat läppäri kainalossa uratykkinä, kun mä palaan alalle ja olen totaalisen pihalla ;-D.
t. Jogu ja kullannuput