Tyttö/poika juttu

ensimmäisessä raskaudessa sukupuolen suhteen oli enimmäkseen poika. Ensimmäisessä sitä jotenkin keskittyi vain vauvan odotukseen, ei sukupuoleen, mutta kun asiaa ajatteli, ajatteli useimmin poikaa. Ja poika tuli. Toinen raskaus tuli heti perään ja toivoin toisenkin olevan mielummin poika kuin tyttö, että olisi lapsilla paremmin seuraa toisistaan. Ei minulla tyttöäkään vastaan mitään ollut, onhan minulla 1,5 v nuorempi pikkuveli ja hyvin tultiin toimeen. Ja toinenkin oli poika.



Kolmas raskaus antoi jo heti alusta ymmärtää että tyttö oli tulossa. Ja tyttö tulikin, mummo sai prinsessan neljän pojan jälkeen. Toinen puoli suvusta antoi vähän ymmärtää, että nyt onkin sitten kaikki, kun on poikia ja tyttö. Mä olen aina inhonnut sitä juttua, että ' nyt on hyvä lopettaa, kun saitte tytön/pojan, nythän on molempia' ... Saa nähdä mitä tuumaavat uusimmasta tulokkaasta, kun saavat selville, että meille tulee vielä neljäs, jonka toivon (ja uskon myös olon perusteella) olevan myös tyttö. Ei mulla mitään poikaakaan vastaan ole, mutta olisi tytölle kaveri omassa perheessä, kun ei ihan lähellä ole muita samanikäisiä tyttöjä.

Odottelen toista lasta ensimmäisillä viikoilla, eikä mulla ole vielä mitään olotilaa lapsen sukupuolesta, liekö tuleekaan. Sen sijaan ekaa odottaessani ajattelin koko ajan odottavani poikaa. Myöhemmin tajusin, että jotenkin koitin valmistella itseäni pojan vanhemmaksi, koska ajattelin sen olevan vaikeampaa, koska en ole itse ollut koskaan pikku poika.



Sitten sainkin ultrassa kuulla, että esikoisemme on tyttö, ja olin heti IKIONNELLINEN. Tajusin tuolloin, että olin salaa toivonut vauvasta koko ajan tyttöä, koska olin jotenkin ajatellut, että tyttö olisi naiselle helpompi kasvatettava. No, nyt meillä on reilun vuoden ikäinen reipas ja voimakastahtoinen tyttölapsi, jonka kasvatuksessa on jo nyt ollut enemmän vääntämistä kuin kaverini rauhallisen pojan : D Eli eivät nämä sukupuoliroolit todellakaan mene niin kuin etukäteen voisi luulla: tyttö voi olla iloinen rämäpää (kuten miellä) ja poika harkitseva ja kuuliainen.



Onnea kaikille odottajille!

Minä toivoin ihan hirmuisesti tyttöä esikoista odottaessa, mutta syvällä sisimmässäni aavistelin pojan olevan tulossa.



Ihana pikkiriikkinen poika tuli rv34+2 ja oli terve.



Toista odottaessa toivoin jälleen tyttöä ja " pelkäsin" poikaa. Syvällä sisimmässäni aavistelin tytön tulevan.



Ihana pulska tytön tyllerö tuli rv40+0 ja oli terve.



Nyt yritetään saada kolmas lapsi aluilleen.

Ja jo nyt toivon totisesti poikaa ja pelkään tyttöä. =)

Meillä tyttö on niin itsepäinen ja hankala, että kyllä haluan pojan.

Mutta tulee sieltä sitten kumpi tahansa niin on tervetullut.



Mutta tyttö haaveet on nyt takanapäin kun vihdoinkin sellaisen sain.



Kunhan joskus raskaudun niin saa nähä mitä sisimmässäni luulen sieltä tulevan ja tarkistetaan mahdollisesti 4d:ssä, koska en enään jaksa sitä piinaa 40 viikkoa. =)



Olen malttamaton ja sitä mieltä että on täysin normaalia toivoa jotakin tiettyä sukupuolta.

Koska en usko että kukaan on vihannut lastaan sen takia että olisi ollut " värää" sukupuolta.

Meillä miehen kanssa on yksi tyttö ja miehellä ex-vaimonsa kanssa jo aikuinen tyttö.

Nyt olen raskaana ja miehen puolesta toivon kovasti poikaa. Itselleni asia on muuten melko lailla sama, olen niin onnellinen tästä raskaudesta ylitäätään! Tytön vaatteet olisi sitten kyllä jo valmiina ja lelut muutenkin. Pojan harrastukset ja leikit on kuitenkin erilaisia, että niihin olisi itsellä tottuminen, mutta miehelle varmasti mieluinen juttu, vaikkei hän sitä ole ääneen sanonutkaan.



Mutta meille tämä salaisuus ratkeaa vasta vauvelin synnyttyä helmikuussa, kun ei olla haluttu sitä etukäteen tietää...

Kuten jo muutama edellä, kiitos asiallisista kommenteista! Olen rv28 ja sain lokakuun alussa 4D:stä tiedon että poika olisi tulossa. Mutta minun on vieläkin pakko myöntää etten osaa asiaa ottaa oikein " todesta" ...

Meillä on aivan ihana ja rakas poika 2v, mutta jotenkin tämä raskaus on ollut kaikin puolin niin erilainen jo heti alusta että ajattelin unelmieni tytön sieltä tulevan... Ensimmäisessä raskaudessakin toivoin tyttöä, ja minua ärsytti suunnattomasti anoppini poikajutut. Tämänkin raskauden kanssa oli sama, kun kerrottiin raskaudesta niin kommentti oli " kiva - pikkuveli tulossa" .



Itse olen ainokainen lapsi, ja äitini kanssa olimme todella läheisiä. Hän kuoli muutama vuosi sitten, ja koska isänikin on kuollut jo minun lapsena ollessa, tunnen olevani kovin, kovin yksin monessa asiassa. Tyttötoive on minulla jo omasta lapsuudesta kun olen silloin ilmoittanut tomerasti että " sitten kun minä saan oman tyttöni niinkuin äitini" :) ja toisaalta tunnen että poikien kanssa tulen taas jäämään niin yksikseni... Toki vauvana pojat ovat aivan yhtä suloisia kun tytötkin, mutta minäpä ajattelen jo tulevaisuutta niin pitkälle kun on pakko esim. alkaa saunomaan erillään poikien kanssa, niin sittenpä olen taas aivan yksin kun perheen pojat saavat olla yhdessä... No, kuten sanottu niin uskon vasta kun tämä tiitiäinen täältä syntyy kumpaa sukupuolta hän nyt edustaa. Ja olen varma että kaikista masentuneista ajatuksista huolimatta, vauva tulee olemaan niin ihana taas synnyttyään että! Toisaalta pelkään että koska viimeisen kk:n olen ollut todella itkuinen ja masentunut ultrauutisista, että mitäpä sitten kun on vielä vauvaväsymys päällä... Jaksaako sitä oikeesti ilman pimahtamista...



Ja vielä kysymyksenä, oletteko miten 4D ultrissa nähneet tyttönne/poikanne? Sillä itse olin suunnattoman pettynyt 4D ultraan koska en nähnyt muuta kun vauvan kasvot ja toisen käden tällä uudella tekniikalla. Muuten se oli aivan samaa musta-valkokuvaa kun ennenkin! Ja kun lääkäri kysyi haluanko tietää sukupuolen, niin hän vain tokaisi että pippeli näkyy, poika tulee. Itse en sitä nähnyt eikä hänkään sitä minulle näyttänyt. Lisäksi koska mieheni ei kerennyt mukaan olin niin järkyttynyt tästä viestistä että pidättelin vain kyyneliä ja mietin että haluan ulos sieltä mahd. nopeasti, enkä tullut siis kysyneeksi mitään " lisätietoja" ...



Varsinainen maratonteksti heti maanantai-aamuun, mutta sainpa ulos hieman pahaa oloa joka velloo sisällä suurimman osan aikaa. Kiitos vain kaikille, ja onnellisia odotuksia itsekullekin :)

Sen jälkeen, kun tiesin, että haluan omia lapsia, kuvittelin, että haluan ehdottomasti tytön. No, raskaaksi tulossa meni pitkän aikaa eikä raskaus sujunutkaan oppikirjojen mukaisesti, vaan se oli täynnä huolia, murheita ja surua. Siinä oma tärkeysjärjestykseni muuttui toiseksi ja vauvan sukupuolesta tuli meidän kohdallamme täysin toisarvoinen asia. Uskaltaisin väittää, että jos kaikki ei menekään " normaalisti" , sukupuoli menettää joko kokonaan tai hyvin paljon merkitystään.



Esikoisemme on nykyään terve noin 3,5-vuotias pikkumies.



Aloin odottaa keväällä toista lasta. Uteliaana ihmisenä halusin tietää sukupuolen, mutta kätilöpä ei suostunut sitä kertomaan. Kävin kaksi viikkoa (rv 32) sitten lääkärin tekemässä ultrassa, jossa lääkäri arveli, että vauva olisi tyttö. Täysin varma hän ei tietenkään ollut.



Olin kyllä kovin hämmästynyt ja yllättynyt siitä, että tämä tulokas olisikin tyttö. Jollain ihmeellisellä logiikalla mietin, että mitäs nyt. Kun esikoinen on poika ja aivan ihana tapaus (tietenkin), niin voiko tyttö olla yhtä ihana? Ajatukset olivat todella ristiriitaisia. Lisäksi raskausoireet olivat olleet kovin samanlaisia kuin edellisellä kertaa, joten luulin odottavani jälleen poikaa. No, ajatukset kirkastuivat kyllä hyvin nopeasti. Nyt iloitsen tästä tyttöuutisesta. Ihan samalla tavalla varmasti olisin iloinnut poikauutisestakin. :-)



Minulle pojan äitiys on sopinut hyvin. Eipä tuo poika ole mitenkään erikoinen tyyppi. Olen itse ollut aika temperamenttinen ja vaikea luonne etenkin lapsena (varmasti olen sitä vieläkin) ja pikkuveljeni on taas ollut rauhallinen ja kärsivällinen tapaus. Omassa pojassani onkin haastetta kerrakseen aina välillä, mutta lasken sen kyllä luonteenpiirteeksi enkä sukupuolesta johtuvaksi.



Lapsilla on varmasti sukupuolesta johtuvia pieniä eroja, mutta poikani on kyllä vähän erilainen kuin stereotypian mukainen käsitys tuon ikäisistä pojista on. Hän ei ole mikään rämäpää, vaan aika varovainen ja arka tapaus. Hän harkitsee ikäisekseen paljon asioita eikä ryntää suin päin mihinkään. Hän on verbaalisesti hyvin lahjakas tyyppi. Ystäväni tyttö (4 v.) täyttää taas kaikki pojan " merkit" : hän on todellinen rämäpää, joka ei paljon ehdi miettiä asioita. Siinä mielessä esikoinen on " tyypillinen" poika, että autot ovat hänelle kaikki kaikessa, mutta helppohan sitä on leikkiä autoleikkejä. Luulen, että helpompi kuin nukkeleikkejä, sillä en ole itse koskaan välittänyt nukeista.



Meille ovat sekä tyttö että poika tasan yhtä tervetulleita. Varmuudellahan sukupuoli selviää tässä parin kuukauden sisällä. Itse olen kyllä lähinnä miettinyt vauvan terveyttä, mutta se johtuu varmasti edellisen raskauden ja esikoisen vauva-ajan kokemuksistamme. En todellakaan osaa ottaa terveyttä itsestäänselvyytenä. :-(



Mielestäni on hyvä, että nämä mietteet sukupuolesta nostetaan esille ja että niitä pohtii mielessään jo ennen vauvan syntymää. Tosin oma mielipiteeni on, että murhe sukupuolesta on kyllä aika ylellinen. Toisaalta se osoittaa, kuinka suhteellista kaikki on. Jollekin " väärä" sukupuoli aiheuttaa oikeasti päänvaivaa, toisilla on hankalaa tulla raskaaksi, voi syntyä vammainen lapsi jne. Mutta eihän se lohduta omissa vaikeuksissa (johtuivat ne mistä tahansa), jos jollain toisella on vielä suurempia murheita. Kukin kantaa " taakkansa" itse.



Toivon kuitenkin, että tuota väärän sukupuolen (tuntuu kyllä kauhealta kirjoittaa tällä tavalla) aiheuttama huoli hälvenee, kun sen lapsen saa syliinsä. Toivoisin, että jokainen äiti ja isä pystyy suhtautumaan vauvaan ihanana, uutena yksilönä eikä hahmota häntä vain tällaisen yhden, vaikkakin tietenkin ison asian kautta.

meillä siis esikoinen tyttö, toinen raskaus käynnissä. ultrassa ekaa odottaessa kysyin sukupuolta, koska toivoin tyttöä, mutta 98% varmuudella tulokas oli kuitenkin poika.. Kysyin nimenomaan siksi, etä pystyn sitten suhtautumaan ja valmistumaan. Ja hyvinhän se menikin! Yllätys oli siis suuri, kun masusta tulikin ihan pieni tyttö. Nyt toista odottaessa mua hermostuttaa, että kaikki toitottavat sitä poikaa. Itse toivon yhä tytärtä, haaveissa olisi kolme tytön kopla, mutta siihen ei oikein itse pysty vaikuttamaan...

Mulla tytärkopla pohjautuu lähinnä siihe, että " näen" puolisoni nimenomaan tyttöjen isänä, en niinkään poikien. Aikaisemmassa avoliitossani ajattelin aina, että ex-puolisoni on poikien isä, ei tyttöjen.

Onko muilla tämän kaltaisia ajatuksia?

Itse olen ollut aika poikamainen lapsena, en mikään prinsessa, enkä todellakaan halua tyttärestäni hörsö-prinsessaa.Mulla on aina ollut paljon poika/miespuolisa ystäviä ja olen aina ollut aika " rasavilli" . En siis halua jatkaa prinsessaleikkejä lasteni kautta.

Entä ajatteleko kukaan sukupuoliasioita polittisesti/yhteiskunnallisesti? Kun ekaa odottaessa " selvisi" , että tulokas oli poika, lohdutin itseäni ajatuksella, että pääsee elämässä helpommalla,ei tarvitse niin paljoa taistella ja kärsiä vääryyttä vain sukupuolensa takia. Ja ajattelin myös että kasvatan sitten pojasta kunnon kansalaisen, miehen joka kunnioittaa naisia ja kohtelee kunnolla. Tyttären kohdalla huoli on jop nt suuri siitä miten kasvattaa hyvällä terveellä itsetunnolla varustettu tasapainoinen tyttö, joka ei koe sukupuoltansa esteenä elämässä etenemiseensä. Suomen muka niin tasa-arvoinen yhteiskunta on yksi suuri kupla, akateeminen maailma sen kuplan räiken esimerkki.



Noh, menipä sepostukseksi. Yksi tyttö siis on jo, toista toivon ja ehkä veilä joskus kolmatta. Taidan mennä yksityiselle ultraan ennen joulua...