Kuinka suuri osa suomalaisten pahoinvoinnista johtuu nykyään yhteisöllisyyden puutteesta? Nuoret ja vanhukset kärsivät yksinäisyydestä, työikäisillä on kiirettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän stressitilanteissakin toivotaan että apu tulee yhteiskunnalta tai terveydenhuollolta. Jos opiskelu tai pikkulapsiarki on raskasta, toivotaan apuun usein yhteiskunnan palveluita eikä esimerkiksi niin että perhe tai ystävät tai sukulaiset auttaisivat ja tukisivat.

Ei muita voi vaivata. Jokaisella on kiireitä ja rajoitteita nykyään liikaa ihan omaan elämään. Läheiset voivat asua satojen kilometrien päässä. Perheet ovat pieniä.

Mistä se ajatus tulee että ei voi vaivata muita?

Ja muutetaan kauas läheisistä?

Opiskelu. Työt. Työtä pitää hakea ja ottaa vastaan, jos ei halua karenssiin. Puoliso eri paikkakunnalta.

Keksitkö muita syitä?

Mistä kaikki kiire edes tulee?

Monet eivät muka ehdi laittaa kotona perheelle ruokaa ja istua syömään alas yhdessä. Kai se usein priorisointia on? Pidetäänkö esimerkiksi jotain harrastusta tärkeämpänä tai onko töissä tai koulussa muka jotain oikeasti niin tärkeää että ei ehditä yhdessä istua alas?

Kodinkin pitää olla muka tip top ennen kuin voi kutsua ketään käymään.

Vierailija kirjoitti:

Mistä kaikki kiire edes tulee?

Monet eivät muka ehdi laittaa kotona perheelle ruokaa ja istua syömään alas yhdessä. Kai se usein priorisointia on? Pidetäänkö esimerkiksi jotain harrastusta tärkeämpänä tai onko töissä tai koulussa muka jotain oikeasti niin tärkeää että ei ehditä yhdessä istua alas?

Kiire tulee usein vaihtelevista työajoista sekä  kodin ulkopuolisista harrastuksista niin perheen aikuisilla kuin lapsillakin. Sellaista aikaa, jolloin koko perhe olisi samaan aikaan kotona eikä kukaan olisi hetken päästä lähdössä enää minnekään, on nykyisin yhä vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä kaikki kiire edes tulee?

Monet eivät muka ehdi laittaa kotona perheelle ruokaa ja istua syömään alas yhdessä. Kai se usein priorisointia on? Pidetäänkö esimerkiksi jotain harrastusta tärkeämpänä tai onko töissä tai koulussa muka jotain oikeasti niin tärkeää että ei ehditä yhdessä istua alas?

Kiire tulee siitä kun vuorokaudessa on 24h jossa täytyy nukkua, hoitaa lapset, käydä töissä ja tehdä kotityöt. Suomi on suorituskeskeinen yhteiskunta. Vaikka työpäivät on ajallisesti lyhyempiä kuin muualla niin työtahti on kovempi ja useasti myös todella kuormittava. Varmaan lapsettomat kokee eri tavalla. Työssäkäyvillä perheellisillä ei oikeasti ole juurikaan aikaa eikä energiaa muuhun kuin perusarjen pyörittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Englantilaiset ovat oivaltaneet yhteisöllisyyden merkityksen!

Juttelevat pihapiirissä naapureidensa kanssa niitä näitä ja osaavat tervehtiä toisiaan.

Pubit ovat koko yhteisön kokoontumis -ja ruokapaikkoja eikä sielläkään olla tuppisuita.

Pitävät myös naapureistaan huolta eli huomaavat jos kaikki ei ole ok.

Break a leg. Minusta englantilaisten/brittien tapa käyttää huumoria on henkistä väkivaltaa. Myös jotkut englantilaiset/britit itse ovat siitä samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä kaikki kiire edes tulee?

Monet eivät muka ehdi laittaa kotona perheelle ruokaa ja istua syömään alas yhdessä. Kai se usein priorisointia on? Pidetäänkö esimerkiksi jotain harrastusta tärkeämpänä tai onko töissä tai koulussa muka jotain oikeasti niin tärkeää että ei ehditä yhdessä istua alas?

Kiire tulee usein vaihtelevista työajoista sekä  kodin ulkopuolisista harrastuksista niin perheen aikuisilla kuin lapsillakin. Sellaista aikaa, jolloin koko perhe olisi samaan aikaan kotona eikä kukaan olisi hetken päästä lähdössä enää minnekään, on nykyisin yhä vähemmän. 

Tähän vielä lisäisin, että nykyisin vanhemmilta edellytetään kaikenlaista "osallistumista". Varhaiskasvatus, koulu ja harrastukset. Kun mä olin lapsi, kansakoulussa mun vanhempien ei tarvinnut kuin tulla joulu- ja kevätjuhlaan sekä laittaa allekirjoituksensa koulusta tuomiini todistuksiin. Ei ollut wilmoja, vanhempainiltoja tms. 

Myös parisuhteiden vaihtuvuus kuormittaa kaikkia.

Kaksi saa onnen j a niiden läheiset kärsii.

Johtaa myös helpommin lasten avioeroon jne.

Ihmiset menee oman onnensa perässä

Yhteisökin voi tuottaa pahaa oloa.

Ei ole aikaa laittaa ruokaa. Syödään pikaruokaa. Lihotaan. Käytetään aikaa erilaisiin fitnessohjelmiin ja ollaan väsyneitä ja painonpudotus vie aikaa muulta.

Oma pää hajoaisi yhteisöllisyyteen, jos joutuisin asumaan samassa kaupunginosassa kuin koko muukin suku ja tapaamaan heitä useita kertoja. Suku lienee se luonnollisin lähiyhteisö? Valitettavasti olen se musta lammas, jolla ei ole mitään yhteistä muiden sukulaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikee olla yhteisöllinen kun hallinto tunkee joka paikkaan ihmisten elämissä, ja useiden mielestä se on vaan helvetin hienoa ja toivottavaa.

Sellaisia ihmisiä on helppo viedä kuin pässiä narussa. Sitä ne päättäjät juuri haluaa.

Uskon että yhteisöllisempi asuminen tulee yleistymään ihan jo siksikin että asuminen on edullisempaa solutyyppisesti. Mutta asuntoja pitää rakentaa tähän tarkoitukseen, tyyliin alakerrassa on iso ruokalakeittiö ja kuntosali ja telkkarihuone ja niin edelleen. Omaan asuntoon tarvitsee vain pienen keittiön ja olkkarimakkarin ja kylppärin. Parvekkeetkin voisivat olla yhteistä erottomatonta tilaa, terassia.

Nykyään rakennetaan niin tympeitä lokeromaisia asuntoja.

Vierailija kirjoitti:

Oma pää hajoaisi yhteisöllisyyteen, jos joutuisin asumaan samassa kaupunginosassa kuin koko muukin suku ja tapaamaan heitä useita kertoja. Suku lienee se luonnollisin lähiyhteisö? Valitettavasti olen se musta lammas, jolla ei ole mitään yhteistä muiden sukulaisten kanssa.

Yhteisö voi olla mikä vaan yhteisö, kavereita tai ihan sattumanvaraisia

Henkilökohtaisesti en kyllä allekirjoita.

Minulla ylivoimaisesti suurin kuormitus elämässäni on se, että sosiaalisia velvollisuuksia on liikaa. En jaksaisi pitää niin tiiviisti yhteyttä ihmisiin ja nähdä niin usein kuin odotus on. Jos yritän passivoitua ja ottaa enemmän omaa aikaa, se tulkitaan heti välinpitämättömyydeksi ja ollaan katkaisemassa välejä.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että yhteisöllisempi asuminen tulee yleistymään ihan jo siksikin että asuminen on edullisempaa solutyyppisesti. Mutta asuntoja pitää rakentaa tähän tarkoitukseen, tyyliin alakerrassa on iso ruokalakeittiö ja kuntosali ja telkkarihuone ja niin edelleen. Omaan asuntoon tarvitsee vain pienen keittiön ja olkkarimakkarin ja kylppärin. Parvekkeetkin voisivat olla yhteistä erottomatonta tilaa, terassia.

Nykyään rakennetaan niin tympeitä lokeromaisia asuntoja.

Olikohan Vantaan Martinlaakso, johon on rakennettu juuri tuollaisia. Mä kuitenkin luulen, että jos suomalaisella olisi mahdollisuus valita naapurinsa, suomalainen tekisikin sen. Mutta noissa ei ole voi valita ja sen vuoksi ei ole mitään takeita, että talossa asuisi yhtä ainoaa naapuria, jonka kanssa haluaisit viettää aikaasi. Tai sitten siellä asuu yksi, jota et voi sietää ja jonka kanssa et kertakaikkiaan tule toimeen, mutta hän änkeää aina paikalle, kun olet yhteisissä tiloissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma pää hajoaisi yhteisöllisyyteen, jos joutuisin asumaan samassa kaupunginosassa kuin koko muukin suku ja tapaamaan heitä useita kertoja. Suku lienee se luonnollisin lähiyhteisö? Valitettavasti olen se musta lammas, jolla ei ole mitään yhteistä muiden sukulaisten kanssa.

Yhteisö voi olla mikä vaan yhteisö, kavereita tai ihan sattumanvaraisia

Voi, mutta suku on luonnollisin ja perinteinen. Vanhoihin "hyviin" aikoihin paluustahan tässä ketjussa haikaillaan. Amiksissa on ehkä ollut enemmän vallalla kiinteä yhteydenpito vanhoihin koulu- tai armeijakavereihin.

Tuo kulttuurin yhteisöllisyys on hirveän abstrakti käsite. Aina kun joku mainitsee, ettei ole tarpeeksi yhteisöllisyyttä, mieleeni tulee vain, että miksei yhteisöllisyyttä kaipaava sitten soita läheisilleen ja järjestä vaikka yhteistä päivällistä.

Siitähän se kulttuuri muodostuu, yksittäisten ihmisten toiminnasta. 

Huonossa asemassa ovat yksinäisyydestä kärsivät, joilla ei ole niitä läheisiä. Auttaisiko kulttuurin yhteisöllisyyden lisääntyminen jotenkin tahattomasti yksinäisiä vai tuntisivatko he entistä suurempaa yksinäisyyttä, jos ympäröivä kulttuuri olisi yhteisöllisempi?

Niin. Kun ennenhän pahoinvointia ei ollut. Eiku. Sitä pahoinvointia on niin kauan, kunnes mielenterveyspalvelujen helppo ja nopea saatavuus laitetaan kuntoon. Muuten ollaan vuosikymmenestä toiseen samassa pisteessä. Siinä ei mitkään yhteisöllisyydet auta, kun mielenterveys on huonossa jamassa. Paljon paremmin asiat on siinä mieless nykyään, että mt-asioista on alettu edes puhua avoimesti.

Kyllä niitä kerhoja ja kekkereitä järjestetään. Yksinäiset eivät lähde. Jos ehdottaa jotain ilmaista, tai ehdottaa maksullista harrastusta. Eivät lähde. Ite oon tottunut elämään aika yksin. Mut tavallaan sitä kun kaipaa jutustelua ihmistenkin kanssa. Juttelen naapureiden kanssa pihalla. Eikä kaikki niistä ala juttelemaan. Pelkäävät jopa tervehtiä, kun luulevat päivää sanojan tunkevan kahville. Yhteisöllisyyden puute ei ole yksinäisen ongelma. Niitä on. Ventovieraiden luokittelu, smaltalkin osaamattomuus jopa talon asioista. Ja kotiin jääminen on yksinäisten ongelma.