Ensisynnyttäjien synnytyskertomuksia....?

Tässä oma synnytyskertomukseni:



Synnytyskäynnistyi kotona rv 39+6 aamu yöstä vesien menolla ja supistuksia tuli sitten sen jälkeen epäsäännöllisesti melkein vuorokauden =)

Synnytyksen kestoksi merkitty 14h+40min, ponnistus 56min ja jälkeiset 24min.

Olin sairaana kun synnytin, joten kokoajan meni antipioottia suoneen.

kun supistukset alko ottaan kipeää sain ilokaasua ja jonkun tramal jutun peppuun=> Ei auttanut

yhtäkkiä supistuksia alkoi oleen kokoajan, väliä ehkä 2min.

Sitten sain kohdun kaulan puudutuksen, se autto ehkä tunnin verran, mutta pikkuherraa ei näkynyt.

Jossain vaiheessa pyysin epiduraalia mutta oli kuulemma liian myöhäistä.

Kokoajan kätilö kysyi että tuntuuko että pitäis ponnistaa, mutta ei tuntunut.

Sitten sanoi että nyt aletaan ponnistamaan vaikka ei tunnetta ookkaan.

Supistuksia kokoajan... Kätilö sanoi että ponnista ku tulee supistus, mutta ku oli kokoajan supistus...

Olin muuten aloittanut jakkaralla jha yhdessä vaiheessa sanoin että en enään jaksa

(en saanut peräkkäin kun kaksi ponnistusta kun loppu voimat.

Sitte kaks kätilöä ja mies nosti mut sängylle ja alettiin ponnistaan selältää,

jolloin jaksoin 3 peräkkäistä ponnistusta ja silloin vauva syntyi.

vauva parkaisi, mutta meni sitten hiljaseks ja alko sinertää kaikki meni hulinaks, mies itki,

kätilöt juoksi ja huusi lastenlääkäriä ja minä en oikeen reagoinu mitenkään, olin varmaan niin poikki.

Vauva vietiin virvotteluhuoneeseen ja pian sieltä kuului itkua ja miehen kans itkettiin onnesta.

Sain pikaisesti nähdä vauvaa ja sitten se vietiin varuilta lastenosastolle lämpöön,

mutta kaikki oli kuitenkin ok!

Juotiin synkkärikahvit ja mies lähti kotiin lastenosaston kautta.

Oltiin sairaalassa 6päivää kun vauvallekin laitettin menemään antibiootti,

koska synnytyksessä mulla oli tulehdusarvot korkealla.



Jälkeenpäin sain tietää että vauva meni synnytyksessä ns. takalukkoon ja että niin käy aika usein.

Uudestaan synnyttämään menen mielellään, jos vaikka sais sen epiduraalin niin

sehän menis leikiten =), että mitään kammoa ei jäänyt.

Synnytys alkoi rv:llä 40+3 lapsivesien menolla keskellä päivää (onneksi en sentään ollut kaupassa). Soitin heti sairaalaan ja sanoivat, että voi alkaa jo tulla, koska mua alkoi samantien särkeen alaselkää ja olo oli muutenkin tosi kumma. Kävin kotona vielä suihkussa ja olo oli ihan hyvä, tosin supisteli hiljalleen tasaisesti n.10 min.välein.



Keräsin vielä viime tarpeet ja lähdimme sairaalaan, jonne matkaa oli n.100km. Matka meni hyvin tasaisesti supistellessa, mutta ne pystyi vielä kestänään todella hyvin. Pysähdyimme huoltikselle hakemaan ruokaa ja jatkoimme matkaa.



Sairaalassa otettiin käyrää ja lähdin mieheni kanssa ulos kävelemään. Tosin supistukset saivat jo voimaa mittariin ja olivat niin kovia, että lysähdin aina maahan supistuksen tullessa. Supistuksien välillä juoksin takaisin sisälle ja menin kuumaan suihkuun, joka auttoi. Samalla mulle laitettiin pari akupunktineulaa selkään ja otin pari homeopaattista lääkettä kielen alle.



Sitten alkoi paheta niin, että otin kohdunkaulanpuudutteen kaksi kertaa, koska vaikustus oli lyhyt. Oli jo aika helvettiä kestää suppareita. Olin ammeessa ja ilokaasua vedin koko ajan. Sitten otin epiduraalin ja pystyin hetken hengittämään ja lepäämään, mutta kyllä ne supparit silloinkin tuntuivat. Pian sain ponnistaa ja sitä kesti 1h 50min, kunnes epparin kautta saatiin vauva maailmaan.



Unohdin käydä pissalla ja tikkien jälkeen (taisi oll apaikat niin turvonneet myös ponnistuksesta) en pystynyt pissaamaan ja uhkasivat katetroida mut, mutta onneksi ei tarvinnut. Joten kannattaa myuista käydä vessassa...Epparin otin 6cm, mutta oli kyllä voinut ottaa aiemminkin, jos tekisin jotain toisin. Kokonaiskesto 11h15min :)

raskausviikolla 40+2.yöllä 2 aikoihin heräsin supisteleluihin ja lähdin suihkuun.kuljeskelin kotona ja yritin huilailla suppareiden välillä.aamulla 5 aikaan lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa (30km matkaa)olin varma että lähettävät vielä kotiin supistukset oli voimakkaat mutta siedettävät eikä lapsivedet olleet menny.sairaalassa oltiin 5.20 (kaasu herkällä) ja siitä käyriin.klo 6 olin jo ammeessa ja klo 7 pois,tässävaiheessa vielä ilman kipulääkitystä.kätilö tuli saliin 7 jälkeen ja katsottuaan tilanteen totesi että ei ehditä enää epiduraalia antamaan.siis ilokaasua,sitäkin n.30% koska tyhjensin itseäni heti kun päästiin sairaalaan supistukset oli niin voimakkaat että oksensin.klo 8 lääkäri kävi antamassa puudutteet,ponnistusvaihe alkoi 8.40 ja poika syntyi imukupilla 9.08.eli synnärillä olimme 4 tuntia.ei paha kokemus laisinkaan.

noita kokemuksia, ellet halua peästyä ja joutua jännittämään asioita, jostka menevät sinun kohdallasi kuitenkin toisin. Toisin sanoen, et kyllä hyödy mun mielestä noista tarinoista. Keskity itseesti, hyvään oloon ja anna luonnon tehdä tehtävänsä. Itselläni niin kauhukokemus, toivotaan että kukaan ei sinulle niillä kokemuksilla täällä retostele. Oikeasti, nauti nyt vaan, hyvin se menee!!

Siis otin epiduraalin kun olin auki 6cm, eikä eppari...Musta oli kyllä kiva lukea ja kuulla muiden synnytyskertomuksia ennen synnytystä, niin tiesi vähän mitä kaikkea voi tulla ja mitä siellä nyt yleensä voi tapahtua..

NO mun kaveripiirissä on kymmeniä lapsia, yhdellä kaverillani 4 lasta ja kaikki synnytyksen olleet erilaisia.....Lisäksi olen jo aika kypsä ensikertalainen iän psta, eli tarinoita on kuultu jo joka lähtöön vuosien varrella.



Kiitos huolenpidosta, mutta synnytys on oikeestaan se asia mitä vähiten jännitän :) Kotiinpaluusta sen sijaan näen jo painajaisia :)



Syy miksi halusin kysellä, oli se että tuolla " omassa" pinossa on suurin osa toista tai kolmatta kertaa hommassa, joten halusin nimen omaan ensisynnyttäjien kokemuksia.

En tiedä lukevatko muut palstan synnytysjuttuja, itse olen ainakin lukenut kaikki....sekä kamalat että ihanat. Jokainen synnytyshän on erilainen ja hyvin henkilökohtainen tapahtuma.



Jos ei halua kuulla/tietää, kannattaa välttää näitä palstoja ;)



Ja uskon, että pelkoja tulee, jos on tullakseen ja silloin on hyvä hakea apua, itse en ainakaan synnytysjuttuja pelästy, niitähän on palsta pullollaan....sehän on tämän palstan tarkoitus, että saa jakaa mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia.

Tässä minun esikoisen syntymä 4/01!!!



viikkoja oli kasassa 42 tasan kun hipsin taasen sairaalaan klo 9 tarkastukseen. Päättivät ottaa sisälle kun oli noita viikkoja jo noin ja verenpaine lääkityspäällä.

Mitään edistystä kohdunsuulla ei ollut tapahtunut ja vaavi ei ollut vielä ees laskeutunut.



Illalla alkoi ekat supistukset ja rupesin niitä kirjoittaa paperille siinä vaiheessa kun totesin että kello on 23 enkä ole saanut nukuttua. joka supparilla piti kävellä. 3-15 min välein tuli supparit ja niitä kesti aina aamu seitsemään asti. En siis ollut nukkunut silmän räpäystäkään kun hoitaja tuli käyrää ottamaan. lääkäri tarkasti tilanteen päivällä ja satutti minua oikein kunnolla kun rysäytti nyrkin alapäähän..au! mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut. seuraavalle päivälle varattiin sitten käynnistysaika.

päivällä sain nukuttua 4 tuntia ja suppareita ei yhtään. mutta taasen kun kello läheni 20 niin supparit alkoi. niitä tuli 5-10 min välein koko yön. aamusella loppuivat mutta olin ihan poikki kun en ollut nukkunut taaskaan.

klo 8 olin valmistelu huoneessa ja lääkäri katsoi tilanteen kun tabletti piti pistää kohdunsuulle, mutta olinkin vihdoin 3cm auki...JEEE! eli tyydyttiin oksitosiini tippaan. Synnytyshän laskettiin tästä alkaneen.



mutta sitten ne kunnon supparit alkoikin. vihdoin kun pääsin synnytyshuoneeseen niin supparit nopeutu niin että taukoja ei ollut ja en enää pysynyt itse mukana. olin jossain tajunnan välimaastossa. vedin ilokaasua minkä kerkesin mutta enemmän varmaan puristin sitä putkea. vauvan sydänäänet laski ja eppari tehtiin ja imukupilla vedettiin ulos.



synnytyksen kesto 3h40min josta 8min ponnistus. kovin raju oli tuo loppu ja sen jälkeen nukahdin koska olin ihan loppu. kivu vei kaiken voiman. vauva joutui teholle lämpökaappiin ja sai happea jo synnyttyä. 5 päivää sairaalassa mutta siitä sitten lähti hyvin toipumaan. nythän tyttö on jo 5,5v.



kammosynnytykseen tuli vasta kun rupesin uudestaan odottamaan, mutta onneksi toinen synnytys oli iuhan toisenlainen.

aamulla kun heräiltiin sanoin miehelleni: musta tuntuu että

tänään se syntyy :o)



Illallisen jälkeen klo 18

supistelut olivat jo sen verran kivuliaita, että jouduin vähän ääneen

valittamaan ja menemään kippuraan kivusta. Enpä kuitenkaan vielä pitänyt

kiirettä sairaalakassin pakkaamisen kanssa.



Illalla alkoivat supistukset sitten tulla jo tiheämmin ja päätin mennä

suihkuun, että olisi tukka puhtaana jos lähtö tulisi (mitä turhamaisuutta!).

Kymmenen uutisten jälkeen iltapesut ja sänkyyn. Klo 23 pomppasin kuitenkin jo

sängystä ylös kun supistuksia tuli mielestäni jo 5min välein...



Klo 02 alkoi tuntua siltä, että nyt täytyy lähteä. Hissun kissun siirryimme

autoon ja sairaalaan (5min matka). Parkkipaikka etsittiin rauhassa ja mentiin

sisälle. Synnytysosaston oven kelloa soitettin 5krt ennekuin kukaan tuli

avaamaan...tosi tehokasta? Kun päästiin seuraamaan supistuksia, tuntui että ne

laantui ja harveni. Pettyneenä ajattelin, että kävi kuten niin usein kuulemma

ensisynnyttäjille: väärä hälytys tai liian aikaisin tulimme. Joutuisinko

riisumaan sairaala-vaatteet? Puolen tunnin seurannan jälkeen kätilö sanoi

kuitenkin: hyvä, ihan napakoita supistuksia suhteellisen säännölisesti ja

kohdunsuu auki 4cm. Ei muuta kuin synnytyssaliin!



Samaan aikaan kanssani oli 5 muutakin synnyttäjää. Heidän supistelukäyriään ja

vauvojen sydänäänten käyriä saimme seurata salin näytöltä. Testasin

savihaudetta ja auttoi hiukan selän puolelta kipuihin. Ja eipä aikaakaan kun ei

hauteet ja suihkuttelut enää auttaneet: klo 4.30 soitin kelloa, että jotain

pitää kipuihin saada...klo 5.15 tultiin sitten kysymään mikä hätänä...

käskettiin otta ilokaasua ja 5.25 sain epiduraalin. Se auttoi tosi hvyin:

kivut hävisivät täysin, minulla ei ollut hajuakaan milloin supistus tuli.

Minulle pistettiin syöt joilla seurailtiin supistuksia ja jäppisen sydänääniä.

Supistusten voimakkuudeksi merkitty II koko synnytyksen ajaksi.



Epiduraalin kanssa alkoi naropin ja fentanyl tiputus. Koska synnyttäjiä oli

yhtäaikaa monta, minua ei käynyt koko synnytyksen aikana " vapaaehtoisesti"

katsomassa kukaan (ainakin oletan että se oli syynä -> kai nyt jossain

vaiheessa muuten joku olisi käynyt pyytämättäkin). Klo 9 painoin taas kelloa...

yritin painaa nappia vähän aiemmin, kun tiesin että avun tulo kestää... ja klo

10.10 sain lisäannoksen epiduraalipuudutusta, fentanylia ja naropinia. Samalla

puhkaistiin kalvot kun mitään edistystä ei ollut tapahtunut.



Ja sitä samaa odottelua, mutta nyt kivut eivät lähteneet enää kokonaan. Kivut

alkoivat nopeammin voimistua ja ilokaasuun piti tarttua jo aiemmin. Nyt soitin

summeria heti kun kivut olivat kovempia ja klo 12.35 sain vielä yhden

lisäannoksen epiduraaliin ja samat naropin 8ml ja fentanyl 1ml. Viimeinen

lisäys kuulemma.



Kun soitin kelloa 14.00, tuli kätilö ja gynekologi paikalle jo klo 14.30.

Meiltä kysyttiin miltä tuntuisi ajatus sektiosta. Olin ihmeissäni ja sanoin

että kyllä se varmaan olisi paras ratkaisu. Gynekologi sanoi että kyllä vielä

voidaan odottaa josko tuo alakautta tulisi, mutta hän voi tehdä jo

sektiopäätöksenkin sen perusteella, ettei synnytys edisty (kohdunsuu auki 5cm).

Näin sitten päätettiin. Leikkaussalissa minut

ehdittiin jo avata ennekuin mies tuli sisälle. Leikkaus oli nopea, hetken aikaa

vääntelyä ja venyttelyä mahassa ja rääkäisy klo 14.49 :o)



Poika oli yläsuu-tarjonnassa, painoi syntyessään

4180g ja oli 53cm pitkä.

niin ylihirveänkauhea kokemus......



ebiduraali kolme kertaa ohi, sattu niin maan perkl.....

supistukset ihan .......... älyttömiä, taju meinas lähtee jokaiseta....

ponnistus 1h ja tuntu että persereikä repee....muualle ponnistusvaiheessa ei sit sattunukkaa....



suosittelen kaikille peräruisketta....

Poika syntyi rv 39+4 maanantai aamuna klo.5.38



Perjantaista lähtien oli tullut supistuksia hyvinkin säännöllisesti ja silloin jo soittelimme synnärille voiko tulla.Käskivät mennä suihkuun ja odotella vielä hetken tuloa.Supistukset loppuivat illalla kun oikeasti maltoin rauhoittua ja sehän otti päähän.Lauantaina supistukset taas alkoivat heti aamusta ja aloin tosissani jo pakkaamaan viimeiset tavarat kassiin mm.shampoot ja meikit.Kävimme kävelyllä jotta supistukset eivät olisi loppuneet..pääh,iltaa myöten kun rauhoituin,loppoivat supistuksetkin.

Sunnuntaina ei kuulunut aamulla yhtikäs mitään,oli ihan epätodellinen olo,kun odotteli koko ajan milloin ne taas alkaa.Lähdimme ystäville syömään ja matkalla sanoin miehelleni " on tää jännää,supistukset voi alkaa vaikka kohta ja vauva syntyä vaikka ensi yönä" ..noh,ruokaa odotellessa supistukset taas hiipivät ilmoille.Kahviin päästyämme ja terassilla istuessamme tuli yksi kunnon supistus,toinen,kolmas..siinä vaiheessa sanoin miehelleni että alapas hörppiä se kahvi,nyt taitaa tapahtua.Silloin klo.oli n.kolme iltapäivällä.Kotona kävin sohvalle lotjaamaan ja supistukset laantuivat taas,että otti päähän.Lähdimme käyttämään koiraa metsälenkillä ja emme päässet pitkällekkään kun piti palata takaisin,ei pystynyt kävelemään :)

Laitokselle lähdimme ilta kahdeksan maissa tarkistamaan tilannetta.uskoimme koko ajan että laittavat kotiin.



Käyrälle tuli muutamia yli 100 meneviä supistuksia ja tutkimuksen tulos oli että olin 1cm auki ja kohdun kaulaa oli vielä jäljellä.Pääsin kylpyyn,siellä oli ihanaa ja supistukset eivät tuntuneet,luulin jopa niiden taas taantuneen.Kylvyn jälkeen puin sairaala vaatteet päälle ja otin peräruiskeen.Herranjestas se oli epämukava kokemus mutta jälkeenpäin suosittelen sitä siltikin.Ei tarvinnut miettiä tuleeko suolesta tavaraa,se kun kerta oli tyhjä :)



Yksi sali oli tyhjänä ja pääsimme mieheni kanssa sinne lepäämään,kätilöt arvelit että ennen aamua ei tapahtuisi mitään ja sanoivat että tulevat kuuden maissa aamulla herättelemään ja katsomaan onko alakerrassa mitään tapahtunut.Oltiin molemmat niin jännityksissä että mistään unesta ei voinut edes haaveilla.Soittelin siskoni kanssa puhelimella ja olin ihan hyvissä voimissa,supistukset tuntuivat mutta niiden kanssa pystyi aivan hyvin elämään.n.5min puhelun jälkeen tuli erittäin voimakas tunne että pitää päästä pissille ja nousin sängystä ylös.Lattialle päästyäni tuntui ISO posahdus ja jalkoja pitkin alkoi valua nestettä.Kipaisin pöntölle ja sinne taisi lörähtää iso osa lapsivesistä mutta siteeseen jäi se kuuluisa limatulppa.Se oli iso limainen klöntti,nimensä veroinen :)

Mieheni oli kerinnyt painaa jo nappia ja kätilön tullessa paikalle tarkistamaan tilannetta siirryin takaisin sängylle.Todella nopeasti saapuivat kivut,ne oli jotain sellaista jota ei pysty yksi ihminen kestämään.Olin hetkessä todella kipeä..ja hulina alkoi siitä.Sain ilokaasua ja sen turvin pääsin supistuspiikkien ylitse jotenkuten.Alaselkään sattui aivan kamalasti ja mieheni hieroi supistuksen tullessa aina selkääni.

Pyysin epiduraalin ja ajoista en tiedä,tuliko se nopeasti vai hitaasti,hitaalta se tuntui mutta sen saatuani sain levättyä muutaman tunnin kunnes vaikutus lakkasi ja uuden laitto oli jo myöhäistä.



Myös minulla oli niin että muissakin saleissa synnytettiin,kätilöt juoksivat salista toiseen ja kuulosti pelottavalta kuunnella muiden naisten huutoa ja karjaisuja,itsellä kun se kohta oli vasta tulossapäin.Epätodelliselta kuulostivat myös ne vastasyntyneiden ensiparkaisut.



Sitten tuli tunne että pitää ponnistaa.Se oli valtavan voimakas ja hämmentävä tunne ja samalla erittäin outo olotila.Teki mieli kikertää ja kikertää mutta tunne ei kikertämisen myötä vaan poistunut vaan lisääntyi jokaisella kikertämisellä.Viimein kätilöt saapuivat minua auttamaan.

Koska epiduraalin vaikutus oli lakannut niin ponnistaminen sattui aivan sairaan paljon,teki mieli luovuttaa,ei olisi millään jaksanut enempää.Sattui selkään,voimia ei riittänyt yhdellä supistuksella kuin yhteen ponnistukseen,joillakin supistuksilla en jaksanut ponnnistaa laisinkaan vaan itsensä hallitseminen meni täysin kipuun selässä.Kätilöt zemppasivat minkä kerkesivät" tumma tukka näkyy jo" ..vilkaisin välillä mieheeni kysyäkseni hänen mielipidettään puhuivatko kätilöt totta :)

Olin jo luovuttamassa ja taisin sen sanoa ääneenkin,anoin myös välilihan leikkausta mutta vastaava kätilö ei antanut periksi " seuraavalla ponnistat ja hän auttaa samalla päätä ulos,niin silloin syntyy" ..noh,ei se ihan seuraavalla syntynyt.Keräsin kaiken sen alkukantaisen voiman joka minussa vielä oli jäljellä viimoisiin ponnistuksiin ja ai sitä tunnetta kun se vauvan pää vihdoin lumpsahti kanavasta näkyviin.sain levätä hetken ja vielä viimeinen ponnistus ja siinä se rääkyi meidän poikamme.

Katsoimme miehení kanssa kyynelsilmin toisiimme ja sanoin " ihana,sehän on todella suloinen lapsi" .Mieheni suuteli minua otsalle ja sain vastasyntyneen poikani paidan alle lämpimään.Tätä kun muistelee niin tulee ihan itku.

En siltikään tiedä kuinka uskallan seuraavaa lähteä synnyttämään,sen verta raju oli kokemus.



Oumai ja Iivo 3,5kk

Minulla jäi todella positiivinen fiilis synnytyksestäni! Kyllähän se oli rankkaa ja kivut olivat ajoittain kovat, mutta en antaisi sitä kokemusta pois.



Vaikein vaihe oli viimeiset tunnit kotona, ennen kuin lähdimme synnytyssairaalaan. Supistukset olivat tosi rajuja ja tiheitä, ja itkin ja ulisin kivusta aina supistuksen tullessa. Sairaalaan saavuttaessa olo helpottui henkisesti, tiesi että nyt minusta pidetään huolta. Sain petidiinipistoksen pakaraan, se vie kovimman kärjen pois kivusta, ja aloin samalla vetämään ilokaasua. Se oli minulla koko synnytykseni pelastus! En saanut siitä pahoinvointia, joten vedin sitä antaumuksella ihan (lähes) koko ajan. Ilokaasu ei auta, ellei sitä vedä niin paljon että on lähes tillin tallin =) Sen avulla jaksoin kuitenkin monta tuntia, ennen kuin olin sen verran auki (4 cm) että sain epiduraalin. Se taas vei kivut täydellisesti. Vaikutus kesti pari tuntia, sitten supistukset alkoivat taas tuntua ja sain uuden annoksen.



Ponnistusvaiheen alkaessa epiduraali ei enää vaikuttanut ja lisäksi oksitosiinitippa teki supistuksista tosi rajut. Ilokaasun avulla sinnittelin ponnistukseen asti. Lähinnä se oli sitten kovaa lihastyötä ja tsemppiä! Kipua en enää muista millaista se oli, kuitenkin helpompaa kuin alun supistukset. Repeämiä tuli, vaikken sitä tuntenutkaan, mutta niiden tikkaaminen ei sattunut ollenkaan kun puudutettiin.



Kokonaisuutena sanoisin, että synnytys oli elämäni hienoin kokemus ja olen kiitollinen että sain käydä sen läpi!

Mulla alkoi lapsiveden menolla ke aamuna kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Mitään tuntemuksia ei ennen sitä ollut. Olin vielä hetkeä ennen puhunut miehelleni aikomuksista siivoilla päivällä yms. Lapsivesi meni n. kuuden aikaan ja sairaalaan lähdettiin muutaman tunnin päästä kun supisteli. Eivät päästäneet enää sairaalasta pois kun supistukset näytti lupaavalta, olin sormen verran auki. Sen päivän vietin aika lailla kävellen ympäriinsä nopeuttaakseni hommaa. Illalla ei ollut tilanne edistynyt ja mies lähetettiin kotiin ja minä jäin yöksi. Sain kipulääkkeen ja unilääkkeen, jotta voisin nukkua ja ne laukaisivatkin säännölliset supistukset, jotka olivat tosi kipeitä. Haahuilin koko yön tyhjillä käytävillä kun en pystynyt oikein paikallakaan olemaan. Kävin lämmittämässä kaurapussia ja välillä kuumassa suihkussa. Itkin välillä surkeana kun mies ei ollut paikalla ja tuntui, että koko muu maailma nukkui. Aamulla oli lääkärinkierrolla kertoivat, että olin 3cm auki ja pääsin synnytyssaliin. Siellä sitten vierähti se päivä. Oksitosiinia laitettiin jossain vaiheessa lisäämään supistuksia ja sen seurauksena epiduraali ehkä kuuden-kahdeksan maissa illalla. Silloin tuli vihdoin hetkeksi tauko niihin käsittämättömän koviin kipuihin, joiden kanssa ei vaan enää voinut olla. Sain torkahtaakin hetkeksi. Puudutusta lisättiin pari kertaa, kunnes olin vihdoin 10cm auki. Ja sitten alkoikin ponnistuttamaan kovasti. Se tunne oli ehkä vieläkin hirveempi...(jos mahdollista). Toisaalta oli ihanan helpottava tunne, kun sai alkaa ponnistamaan. Sitten sekin vaihe pitkittyi. Kätilö totesi käsikopelolla, että taitaa tulla aikamoinen diiva kun on nenä pystyssä (siis kasvot edellä) ja yritti vähän kääntää kai päätä. Jossain vaiheessa lääkäri ehdotti sektiota kun olin niin rättiväsynyt kahden vrk:n valvomisen jälkeen, että silmät lupsui väkisin kiinni ponnistusten välillä. Pyysin saada vielä yrittää, kun vauvalla oli kaikki ok. Lopulta sain ponnisteltua rajusti vauvan sen verran alas, että pystyivät auttamaan imukupilla ulos. Siinä se sitten tuli yhdellä työnnöllä/vedolla hieno tyttö vihdoinkin! Eikä millään muulla ollut enää mitään väliä :) . Ei siis silläkään, että oli kulunut 48h lapsiveden menosta, reilut 24h säännöllisten supistusten alkamisesta ja kolme tuntia ponnistuksen alkamisesta ;) ...

Menin perjantaina lääkäriin rv 40+1, painoarvion mukaan vauva n. 4-kiloinen joten lääkäri määräs mut jäämään yöksi ja seuraavana aamuna käynnistys. Aamulla kuudelta sain ensimmäisen napin ja siitä sitten 4 tunnin välein lisää. Mitää ei tapahtunu koko päivänä.



Illalla kuudelta meni lapsivesi, ja siitä alko heti ihan tajuttomat supistukset. Menin saunaan ja suihkuun ja kokeilin lämmintä kaurapussia mutta niistä ei ollu mitää apua. Pääsin muistaakseni kahdeksan mais synnytyssaliin, hönkäilin ilokaasua ja se helpotti vähä. Olin ajatellu että enhän mä ny mitää epiduraalia tarvi mutta niin mä vaan huusin että koska sitä vittu saa! Epiduraali vei kaikki kivut, nukahdin siihen pöydälle ja oon välillä vaan pyytäny lisää. Kätilö laitto josain välis mulle tipan kun supistukset rupes laantuun.



kahden jälkeen yöllä heräsin siihen ku kätilö ravisteli mua hereille ja nosti mut kontille, vauvan sydänäänet oli ruvennu laskeen. Kätilö tilas leikkaussalia, mä vaan itkin ja mietin ettei mitää vauvaa tuukkaa. Mua kiidätettiin pitkin käytäviä, se matka tuntu ikuisuudelta. Mut nukutettiin ja vauva synty terveenä. Napanuora oli ollu kaulan ympärillä.



Pelottavin kokemus ikinä.

tässä minun suht nopea ensisynnytys



Eli supistelut alkoivat viikolla 41+5 yöllä puoli kahden aikaan. Olivat aika napakoita, mutta siedettäviä n 10min välein. Kävin suihkussa ja sitten kiersin sohvaa ympäri kellottaen supistuksia. Kun niitä tuli enää 5-7min välein, soitin synnärille josta sanoivat että ei kiirettä tulla, ei ne ensimmäiset lapset nopeasti tuu..



kello oli n. 3.30 kun alkoi oleen niin tuskasta että lähdettiin ajamaan sairaalaan, matkaa 35km. Matka oli tuskainen, olo paheni vaan kokoajan. Sairaalassa oltiin 4 jälkeen, jolloin olin jo tosi kipeä, minut laitettiin käyrille, jonka jälkeisetä ajasta en juuri muista tuskan takia, mutta mies kertoi:) kohdunsuu oli 4cm auki. Saliin minut kävelytettiin puoli viiden jälkeen jolloin jo ulvoin supistusten taukoamattomuuden takia. SAliin päästyään hoitaja alkoi valmistelemaan epiduraalia, mutta sitten jo huusin niin lujaa että valmistelun jälkeen tehtiin sisä tutkimus.



Kätilö ihan säihkähti kun oli jo 10cm auki... ja antoi luvan ponnistaa..

9min ponnistukksen jälkeen syntyi täydellinen tyttövauva, reilut 3kg ja50cm.klo 5.09



Että hyvä kun lähdettiin suht ajoissa vaikka puhelussa hoitaja sanoi ettei tarvi vielä tulla.. Paikat aukesi puolessa tunnissa 4-10cm, joka on kuulemma harvinaista ensisynnyttäjillä, tiedä sitten...



eli luomuna meni synnytys loppujenlopuksi.

Tyttö syntyi keskiviikkona 14.6 klo 17.40.



Minua oli supistellut jo lauantaista lähtien, limatulppa oli tullut ensimmäisen kerran jo keskiviikkona. Sitä tuli vielä viikonloppuna ja alkuviikosta lisää. Maanantain ja tiistain välisenä yönä supisteli jälleen kerran 10 minuutin välein, mutta välillä harvemmin. Tiistaina sitten päätin lähteä näytille, halusin edes tietää kohdunsuun tilanteen kun koko ajan supisti. Supistukset oli jo tuntuvia. Saavuin sairaalaan klo 13.



Sairaalassa kätilö tutki minut ja olin 1,5cm auki, kanavaa oli tosi vähän jäljellä ja kalvorakkula pullotti kohdunsuulta. Minut siirrettiin saman tien synnytyssalin puolelle, tarkkailuhuoneeseen. Siellä oli mukavat nojatuolit, tv, dvd-leffoja, jumppapalloja ym. Illan mittaan supistukset alkoivat kipeytyä, mutta edelleen niitä tuli vain 10-12 minuutin välein. Sain Petidiiniä ja sen avulla nukuin pari tuntia. Aamulla supistukset alkoivat olla jo todella tuskaisia, mutta edelleen niitä tuli epäsäännöllisesti. Lääkäri kävi tutkimassa minut ja olin 2,5cm auki. Päätettiin, että puhkaistaan kalvot. Klo 12 siirryin sitten salin puolelle ja lääkäri pisti kalvot poks. Sain melkein heti sen jälkeen epiduraalin, koska olin todella kipeä. Asteikolla 1-10 kipu oli siinä vaiheessa 7. Epiduraalin laitto sattui vähän ja oli epämiellyttävää. Aikani odotin sen vaikutusta, mutta eipä ruennut helpotusta kuulumaan. Kipupumpun annos nostettiin maksimiin ja minulle annettiin vielä lisäannos puudutetta, mutta edelleenkään ei mitään vaikutusta. Tämän jälkeen itkin jokaisen supistuksen tullessa ja puristin täyttä miehen kättä. Kipu oli tässä vaiheessa valehtelematta 10. Kalvojen puhkaisun jälkeen olin 4cm auki ja 4h sen jälkeen tilanne ei ollut edennyt yhtään. Olin niin kipeä, että kohdunsuu ei päässyt rentoutumaan ja siten avautumaan. Pyysin jo päästä leikkaukseen ja minun pitikin sitten olla ravinnotta mahdollisen sektion takia.



Lääkäri mietti mitä voisi vielä kokeilla ja he päättivät antaa minulle kohdunkaulan puudutteen. Sen laitto sattui siinä vaiheessa tosi paljon, koska minua supisteli koko ajan oksitosiinitipan takia. Puudutteen laiton jälkeen kipu alkoikin yhtäkkiä helpottaa. Olin ihan äimenä, että voiko olla totta että en tunne kipua. Taivas aukesi siitä. Nukahdin väsyneenä ja nukuin tunnin. Sen jälkeen sain vielä toisen kohdunkaulan puudutteen. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja olinkin yhtäkkiä 8cm auki. Siitä meni kymmenen minuuttia ja aloin taas tuntea kipua. Kätilö tarkasti tilanteen ja se olikin ponnistamisen tarve, olin 10cm auki.



Aloin ponnistaa kuin viimeistä päivää ja se sujuikin hyvin. Meni vain 15 minuuttia kun tyttö tuli ulos. Ai mikä autuus oli kun kivut loppuivat siihen. Vauvalla oli napanuora kerran kaulan ympärillä, mutta se ei haitannut.



Tyttö nostettiin rinnalle ja aikansa siinä ihmeteltyään hän imi melkein tunnin rintaa. Minulla oli ihan outo olo, että tässäkö tämä nyt oli.



Synnytys kesti siis 28 tuntia, mutta papereissa lukee vain 5h 40 minuuttia, koska aika alettiin laskemaan vasta säännöllisistä supistuksista.



Tuskan takana oli, mutta tosiaan tyttö on niin ihana, että olen jo unohtanut synnytyksen. Hieroin välilihaa ahkerasti 6 viikkoa ennen synnytystä joka päivä ja siitä oli apua. Ei epparia, ei repeytymiä. Kolme tikkiä vain häpyhuuliin, mutta nekin oli aivan pieniä nirhaumia.



Mitat olivat 3235g, 50cm ja py 35,5cm.



Tytteli-83 ja neiti (jo) 5kk

Supistukset alkoivat yhden aikaan yöllä, oimme kotosalla vielä pari tuntia kunnes supistukset olivat niin kivia että oli pa´kko päästä sairaalaan.

Sairaalaan päästyämme kätilö tutki ja kuunteli vauvan sydän ääniä ja sanoi että lähetään siirtymään synnytys saliin.

Aluksi pärjäsin hyvin ilokaasun avulla mutta kun kalvot puhkaistiin niin supistukset olivat senverran kovia että sain epiduraalin.

Noin 2 tuntia myöhemmin supistukset loppuivat ja synnytys pysähtyi, kohdun suu oli silloin 6cm auki.

Sain tippaa että synnytys lähtisi uudelleen käyntiin mutta mitään ei tapahtunut.

15 tunnin synnytyksen jälkeen lääkärit päättivät että mennään sektioon, 14 min myöhemmin poika oli ulkona.



Poitsun syntymäpaino oli 4680g ja 54cm

Äsken kirjoitin pitkän kaavan mukaan, mut osasin sen sitten hävittää.. Nyt sit vähän lyhkäsempänä:



Vko 41+0.Vedet meni nukkumaanmennessä noin klo 2 (yöllä). Supparit alko heti, mut ihan siedettävinä. Sairaalassa oltiin 3 aikaan. Olin vajaa sormelle auki. Päästiin sisälle. Keinuttelin keinutuolissa ja käytin kaurapussia. Suppareita alko tulla pian 5 minuutin välein. Istualtaan ne kesti, mutta kun nous seisomaan supistuksen voimistu ja oli sillon ihan jatkuvia. Pystyin kuitenkin just ja just käymään välillä vessassa vaihtamassa sidettä. Kipu alko voimustua ja oksensinkin pari kertaa. Puol kuudelta soitettiin kätilö ja pyysin ilokaasua. Nousin sängylle käyrille, olin 3 sormelle auki. Siinä kivut tuli ihan hirveiksi ja kätilö kiirehti laittamaan salia kuntoon. Mä jäin ihan yksin, kun kätilö ohjas miehen vaihtaan vaatteet. Se oli ehkä kaikkein vaikein hetki. Oli tosi kipee olla. Jotenkin pystyin kuitenkin kävelemään ne muutamat kymmenet metrit saliin. Pyysin epiduraalia kun en uskonut ilokaasun enää auttavan. Kokeilin kuitenkin ja ihmeekseni se auttoi huomattavasti. Ilokaasusta tulikin seuraaviksi tunneiksi tärkeä. Supistuksen tullessa otin vasemmalla kiinni miehen kädestä ja oikeassa pidin maskia. Klo 7 aikaan pyysin ja sainkin pian epiduraalin. Olin 4 sormelle auki. Piikki ei sattunut. Auttoi, mutta ei vienyt kipua läheskään kokonaan pois. Kaasun kanssa kipu oli kuitenkin oikein siedettävää. Suppareita tuli noin klo 4 alkaen 2 minuutin välein ja salissa välillä puoletkin tiheemmin. Supparit laantu välillä, kävin vessassakin ja sitten laitettiin okstosiinitippa lisäämään supistusten tehoa. Tarvitsin 9 aikaan lisäannoksen. Mies lisäs aina vaan lisää tehoja ilokaasuun. Olin aika sekasin kaasusta, kuulin jopa hoitajien keskustelua toisesta huoneesta. Se kait jotenkin tehosti kuuloaistia tai sitten kuulin harhoja. Mut autto se kuitenkin, teki kivusta hallittavampaa. Kymmeneltä tuntu hiukan ponnitustarvetta. Olinkin yllättäen täydet 10 auki. Olo oli jotenkin epätodellinen kun kivut oli lähes hävinnyt eikä suppareitakaan hirveesti tuntunu. Ponnistelin selälläni lähes tunnottomasti 45 min. Vauvan pää jäi loppuvaiheessa kiinni niin, etten jaksanut millään ponnistaa kokonaan. Kätilö arveli jälkikäteen supistusten vaan laantuneen, ettei ne juuri auttaneet mun ponnituksissa. Niinpä kätilö päätyi imukuppiin. Huoneeseen pölähti 3 lääkäriä ja 2 hoitajaa lisää. Kätilö puudutti ja teki epparin, vain piikki tuntui hieman. Lääkärin tutkimus ja imukupin asettelu sitten sattuikin melkoisesti, vaikka ei se pitkään onneksi kestänyt. Imukuppi irtosi kaksi kertaa, mutta lopulta klo 11:02 syntyi meidän rakas " lovileukapoika" , kuten kätilö kommentoi. Poika oli aika iso: 4410 g, 55,5 cm ja pää 38 cm. Arviot oli pyöriny 3800 g tuntumassa.



Mulle jäi kaikkineen hirmu hyvä kuva synnytyksestä. Sillon sairaalassa ei ollut ruuhkaa ja kätilöt osas asiansa. Sain kipulääkettä ja se auttoi. Kipu oli välillä kovaa, mutta toivottamalta tuntuvia hetkiä ei ollut montaa. Olen usein muistellut synnytystä. Oli se kuitenkin niin upeaa.

Minulla tuli limatulppa jo viikko ennen synnytystä. Kipeitä ja säännöllisiä suppareita oli ollut jo pari viikkoa putkeen ja sitä ennenkin aina silloin tällöin. Ne vain aina loppuivat kun menin nukkumaan.



Viimein viikolla 41+1 seitsemän aikaan illalla alkoi tuntumaan että pitää lähteä. Odoteltiin sitten vielä hetki ja pakkailtiin tavaroita ja mies teki eväitä.



Sairaalaan tultiin vähän ennen yhdeksää ja kätilö totesi, että olen auki sormelle. Olin varma että meidät laitettaan kotiin niin kuin muutama viikko jo aikaisemmin, mutta eipä laitettukkaan.



Olo olo ihmeellinen...Nytkö se sitten tulee viimein.:o)



Pääsin kylpyyn ja supistukset laantuivat. Kätilö antoi minulle huoneen jossa sain levätä ja mies lepäsi " Olohuoneessa" . Lepäämisestä ei vaan tullut mitään sillä supistukset kovenivat taas.



Yhden aikaan yöllä kätilö totesi että olen auki 4cm ja aikoi etsiä meille vapaan salin. Silloin oli tungosta sairaalassa joten saatiin odottaa viiteen asti ennen kuin päästiin saliin.



Salissa sitten otin ilokaasua ja olin ihan pilvessä. Kahdeksan aikaan kalvot puhkaistiin, koska supistukset hiipuivat taas, enkä ollut enää auennut (luultavasti jännitin liikaa supistuksen tullessa kipua). Heti sen jälkeen supparit tulikin niin kipeiksi, että vaikka olin ajatellut luomuna synnyttää, hyvät aikeeni kaikkosivatkin.



Sain epiduraalin n. puolen tunnin sisällä ja se auttoi hetkeksi. Tosin vauvalla laskivat sydänäänet, joten minut käskettiin kontalleen ja pää alas. Sydänäänet palautuivat normaaliin ja sain käydä taas kyljelleen. Puolen tunnin kuluttua sanoin että, " Nyt tämä tulee" . Kätilö vain naurahti, että tuskinpa vain kun vasta olit 4cm auki.

Hetken päästä sanoin taas ja taas hetken päästä ja kätilö vaan käski hengitellä ja pikkuisen ponnistaa, jos helpottaa.



Viimein se sitten suostui katsomaan ja totesi, että tämähän tulee täältä.



Sain alkaa ponnistella ja 15 min kuluttua (12.30) meille syntyi terve 3690g painava ja 51cm pitkä poika. Poika ei parkaissut vaan oli ihan veltto ja reagoimaton. Ainoa mistä lapsi sai pisteen oli oli pulssi.



Lapsi vietiin elvytettäväksi ja 5min kuluttua sain nähdä lapsen, joka oli toipunut hirmu mopeasti. Diagnoosi oli synnytys säikähdys. Lapsi oli 5pv lastenosastolla.



Hieno kokemus jäi synnytyksestä kaikesta huolimatta ja uusintaa tulee toivottavasti nyt ensikesänä. :o)

Lauantaina päivällä supistukset alkoi, mutta niin laimeina, että kuvittelin niiden olevan jotai jotai harjottelusupistuksia. Illalla menimme vielä siskollenikin kyläilemään kun niin oli aiemmin sovittu, eikä supistuksetkaan pahentuneet. Kun sitten n.klo23 lähdimme takaisin kotiin, oli supistukset jo säännöllisiä, mutta en vieläkään uskonut synnytyksen alkaneen, sillä supistukset edelleen olivat melko laimeita.



Kotona en kuitenkaan saanut nukuttua, sillä päähän ilmestyi ajatus että mitä jos sittenkin lähden jo tänä yönä synnyttään.. Siinä sitten yksin hereillä kärvistelin ja jännitin (avopuoliso meni tyytyväisenä nukkumaan) ja mietin että pitäiskö lähteä sairaalaan, sillä supistuksia tuli jo aika usein, en vaan tajunnu kellottaa kun ei vieläkään kovasti sattunut. Odotin vaan tyhmänä kipua, jota kaverit oli kuvailleet omista supistuksistaan, vaikka olis vaan ehkä kannattanu ennemmin sitä kelloa kumminki tuijottaa..



Lopulta joskus kahden aikoihin rupesin oksentamaan ja päätin, että nyt lähdetään näyttäytyyn, vaikka olinkin ihan varma että meidät käännytetään vielä takas kotiin. Onneks lähdettiin, sillä sairaalaan päästyämme (n.klo 3) olinki jo 9cm auki -> suoraan synnytyssaliin. Siinä vähän ihmettelinki koko touhua, että miten voin muka niin paljon olla auki, eikö sitten pitäisi jo sattuakin enemmän..



Siinä sitten muutama tunti odoteltiin lapsivesiä, mutta lopulta lääkäri kävi puhkaiseen kalvot ja sitten ne kivuliaat supistukset alkokin:) Sinnikkäästi vedin ilokaasua (jota en luultavasti käyttänyt oikein, koska ei tehonnut kovin hyvin) ja lopulta pyysin kätilöä antamaan jotai tehokkaampaa lievitystä. No, mitään lievitystä kerinny saamaan, kun kätilö käski vaan ruveta ponnistaan. Ponnistusvaihe kesti 13min, joka tosin tuntu paljon pidemmältä ajalta siellä synnytyssalissa..



Ehdittiin oleen sairaalas 3 ja puoli tuntia ennen pojan syntymää, joka syntyi sunnuntaiaamuna 6.33. Paino 3480g ja pituus 50cm. Ponnistusvaihe oli kaikista kivuliain, sillä alaselkään sattui loppuvaiheessa niin paljon, että se vei tehoa omasta ponnistuksesta ja oma usko koko touhuun meinas loppua..:) Kun jotku joskus on sanonu, ettei ponnistusvaihe enää tunnu supistusten jälkeen miltään vaan tuntuu kaikista helpoimmalta koko synnytyksessä. No ehkä ei olisi ollut niin kivulias jonku kivunlievityksen kanssa:) Mutta ensisynnyttäjäkin voi siis näin helpolla päästä:)