Ystäväni äiti ei suostu kertomaan 26-vuotiaalle ystävälleni kuka hänen isänsä on. Onko mitään keinoa saada isän henkilöllisyyttä selville, jos äiti ei suostu sitä kertomaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi voi pyytää kopion syntymätodistuksestaan. Jos isän nimeä ei siellä ole, niin sitten on keinot vähissä.

Ei Suomessa ole käytössä mitään syntymätodistuksia. On vain väestörekisteri.

Kyllä minulle ainakin annettiin lapsesta syntymätodistus kun synnytin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä syntymätodistuksessa lukee? Sen voi ihan itse tilata.

Jollei siinäkään ole mitään, niin voihan sitä kokeilla niitä DNA-testipalveluita. Tosin niissä on aika vähän suomalaisia käyttäjiä, joten ei välttämättä löydy ketään sukulaista.

Yksi mahdollinen keino tuli myös mieleen eli onko ap kastettu lapsena ja kuka on kummi? Jostain kirkonkirjoista saattaisi löytyä tietoa.

Mistä sä tilaat syntymätodistuksen? Ei sellaisia Suomessa ole. Tarkoitatko virkatodistusta?

Älä jauha paskaa. Kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväsi voi pyytää kopion syntymätodistuksestaan. Jos isän nimeä ei siellä ole, niin sitten on keinot vähissä.

Ei Suomessa ole käytössä mitään syntymätodistuksia. On vain väestörekisteri.

Ääliö!

Äitisi on luultavammin seurustellut useamman henkilön kanssa ja/tai esittelykin saattanut jäädä tekemättä. Äitisi ei tiedä nimiä tai testattavia isäehdokkaita on liikaa.

Vaikea kertoa sellaista, mitä ei itsekkään tiedä. Ei ehkä kehtaa kertoa asiaa sinulle. Olisihan tuo jo elatusavun isältä vaatinut, jolloin isän nimi löytyisi helposti virkatodistuksesta.

Jospa äiti ei tiedä, kuka useammasta ehdokkaasta on ystävättäresi isä? Olisi todella karmea  virhe, jos täysin väärä mies nimettäisi nyt isäksi. Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka luulevat/uskovat äitinsä silloisen aviomiehen olevan myös  biologinen isänsä.

Jokaisella on oikeus tietää, oli totuus kuinka karu tahansa. Pimittäminen on väärin. 26-vuotias on jo aikuinen, ei maailman pahuudelta suojeltava pikkulapsi. Pian ehkä mahdollisesti itse vanhempi, joten kyllä on oikeus tietää mistä omat geenit on peräisin.

Tuossa vaiheessa "suojelu" on vanhempien suojelua, ei lapsen. Vaikka isä olisi mikä murhamies, ei se tieto itsessään aikuista lasta saata vaaraan. Aikuinen lapsi päättää sitten itse, mitä sillä tiedolla tekee.

Vierailija kirjoitti:

Siihen voi olla myös ihan oikeasti hyvä syy, että äiti ei ole kertonut biologisen isän henkilöllisyyttä.

Itse elin 23-vuotiaaksi asti ilman tietoa biologisen isän henkilöllisyydestä. Oikeastaan ei asiaa varsinaisesti salailtu, mutta äidin kertomat, että isä asuu muualla eikä he ole olleet enää tekemisissä, oli sellaisia hyvin ympäripyöreitä asioita. Parikymppisenä halusin sitten kuitenkin saada tietää biologisen isän henkilöllisyyden. Sitä ennen käytiin äidin kanssa monta keskustelua ja äiti kertoi, että se miksi ei ole kertonut, niin sille on syy, ja että tieto ei tule olemaan mitenkään mieluisa tai helppo asia minulle. Halusin silti tietää, ja sainkin tietää, että biologinen isäni on aikoinaan paljon uutisoidusta henkirikoksesta tuomittu ihminen.

Vaikka tiesin varautua siihen, että tieto sisältää jotain epämieluisaa, niin silti koko asia aiheutti erittäin suuren kriisin itsessäni. Toivoin että asiassa olisi joku väärinkäsitys ja että biologinen isä olisi joku ihan muu ihminen, inhosin itseäni ja elämääni ja ajattelin, että elämäni on pilalla. Sain kuitenkin käsiteltyä asiaa monin tavoin sen verran, että nykyään pystyn elämään itseni kanssa. Olen onnellinen siitä, että minulle ei kerrottu aikaisemmin. Sain elää ns. normaalin lapsuuden ja nuoruuden. En olisi mitenkään pystynyt käsittelemään asiaa lapsena tai teininä.

Jälkiviisastelu on toki turhaa, mutta olisiko jälkikäteen ajateltuna ollut helpompaa jos et tietäisi isäsi henkilöllisyyttä? Vai uskotko että tietämättömyys olisi jäänyt kalvamaan jopa vielä pahemmin kuin tuo julma tieto? Hienoa että olet saanut asian käsiteltyä, ei taatusti ole ollut helppo asia kuulla vaikka et tietysti mitenkään voi vastata siitä mitä biologinen isäsi on tehnyt tai kuka hän on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä syntymätodistuksessa lukee? Sen voi ihan itse tilata.

Jollei siinäkään ole mitään, niin voihan sitä kokeilla niitä DNA-testipalveluita. Tosin niissä on aika vähän suomalaisia käyttäjiä, joten ei välttämättä löydy ketään sukulaista.

Yksi mahdollinen keino tuli myös mieleen eli onko ap kastettu lapsena ja kuka on kummi? Jostain kirkonkirjoista saattaisi löytyä tietoa.

Meinaatko että kummi tietäisi isukin henkilöllisyyden ja suostuisi sen vielä kertomaan? Melko epätodennäköistä.

Voi kuule, tiedän tällaisen tapauksen. Kummi oli jo etääntynyt molemmista vuosia sitten, siis äidistä ja lapsesta. Ei hänellä ollut mitään syytä olla kertomatta totuutta, kun aikuinen lapsi otti yhteyttä ja kysyi.

Kyllä pystyy, hänet voidaan vaikka pakottaa sanomaan.

Jos nainen haluaa hairahduksensa peittää sille ei mitään voi. Ulkonäkö erilainen paljastaa ja veriryhmä. Pirullista viedä toisen historia pois. Jep

Oma veljeni on eri miehen tod näk kuin isäni. Käynyt ilmi eri asioista ja en tiedä tietääkö veljeni. Raskas asia kantaa ja äitini on kuollut. Selittäisi paljon äitini salamyhkäistä käytöstä ja menneistä vaikenemista. Kysymys kuuluu, kerronko veljelleni.

Yksi keino on tehdä DNA-testi kaikilla palveluntarjoajilla ja katsoa, josko tärppää. Kyllä ne isän ja äidin tunnistavat.

Vierailija kirjoitti:

Siihen voi olla myös ihan oikeasti hyvä syy, että äiti ei ole kertonut biologisen isän henkilöllisyyttä.

Itse elin 23-vuotiaaksi asti ilman tietoa biologisen isän henkilöllisyydestä. Oikeastaan ei asiaa varsinaisesti salailtu, mutta äidin kertomat, että isä asuu muualla eikä he ole olleet enää tekemisissä, oli sellaisia hyvin ympäripyöreitä asioita. Parikymppisenä halusin sitten kuitenkin saada tietää biologisen isän henkilöllisyyden. Sitä ennen käytiin äidin kanssa monta keskustelua ja äiti kertoi, että se miksi ei ole kertonut, niin sille on syy, ja että tieto ei tule olemaan mitenkään mieluisa tai helppo asia minulle. Halusin silti tietää, ja sainkin tietää, että biologinen isäni on aikoinaan paljon uutisoidusta henkirikoksesta tuomittu ihminen.

Vaikka tiesin varautua siihen, että tieto sisältää jotain epämieluisaa, niin silti koko asia aiheutti erittäin suuren kriisin itsessäni. Toivoin että asiassa olisi joku väärinkäsitys ja että biologinen isä olisi joku ihan muu ihminen, inhosin itseäni ja elämääni ja ajattelin, että elämäni on pilalla. Sain kuitenkin käsiteltyä asiaa monin tavoin sen verran, että nykyään pystyn elämään itseni kanssa. Olen onnellinen siitä, että minulle ei kerrottu aikaisemmin. Sain elää ns. normaalin lapsuuden ja nuoruuden. En olisi mitenkään pystynyt käsittelemään asiaa lapsena tai teininä.

Hyvä että asia järjestyi sinulla, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä että rikollisten vahinkolapset pitäisi abortoida. Varsinkin jos äiti on tiennyt tekohetkellä isukin taustasta ja olettaen että hänen on mahdollisuus tehdä ko. päätös. Murhareille ja raiskareille ei pidä jälkeläisiä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä voi olla syynsä, ettei äiti kerro mitään. Isä raiskasi, vankilatyyppi, psykopaatti, narsisti, umpijuoppo tms.

Joo, mutta pitää se silti aikuiselle lapselle kertoa, kun lapsi haluaa tietää.

En arvosta näitä äitejä jotka pimittävät itsekkäästi lapseltaan isän.

Vierailija kirjoitti:

Digi- ja väestötietoviraston sivuilta voi käydä katsomassa omat tietonsa. Isä näkyy siellä jos on selvitetty/tunnustanut aikanaan. Pankkitunnuksilla voi kirjautua.

Kannattaa tehdä DNA-testi. Suosittelen FamilyTreeDNAta, siellä on eniten suomalaisia. Testi on FamilyFinder eli ns.serkkutesti. Tulosdata kannattaa sitten ladata Gedmatch-palveluun, jossa on muidenkin palveluiden kautta tulleita tuloksia. Tuloksista tuskiin tulee isää osumana mutta jos pystyy osumista erottelemaan ketkä läheiset osumat eivät ole äidin puolelta, ne ovat biologisen isän sukulaisia.

Kannattaa yrittää tehdä sukututkimusta. Tässä tilanteessa asiakirjoista ei ole hyötyä jos isää ei ole mihinkään merkitty, mutta kannattaa haastatella sukulaisia ja äidin ystäviä, koulukavereita, työkavereita yms, erityisesti niitä, jotka olivat kanssaan tekemisissä kun lapsi suurin piirtein laitettiin alulle.

Jonkinlainen alustava sukututkimus äidin puolen suvusta vaikkapa isovanhempien isovanhempiin kannattaa tehdä, poissulkemiseksi.

Olen sukututkijana osallistunut useisiin isien etsintöihin ja onnistuisprosentti on aika hyvä. Aina ei tietenkään voi onnistaa.

Sukututkija lisää:

Yleisemmin jos etsittäisiin miehn tuntematonta isää, kannattaa tehdä YDNA-testi. Y-kromosomi kun polveutuu vain isiltä pojille. Ja se kannattaa tehdä siihen viimeiseen testattavissa olevaan mutaatioon asti.

Sitä voi käyttää ainakin poissulkemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Virkatodistuksesta löytyy, saa sen joko seurakunnalta tai maistraatista.

Häh? Eikö aloituksesta jo näe, että on kyse tilanteesta jossa lapsi _ei tiedä isäänsä_.

Eli ei se missään virallisissa rekistereissä silloin ole :D

Vierailija kirjoitti:

Ja miten sen ystävän elämä paranisi, jos hän saisi tietää, kuka hänen isänsä on? Itse olen avioton lapsi, kahdeksanvuotiaasta tiennyt kuka isäni on, hän oli ihan normaali tavallinen työläinen ja asui 20 km päästä minusta. En tuntenut ikinä tarvetta ottaa yhteyttä häneen eikä hänkään minuun. Nyt hän on jo kuollut eikä hänen kuolemansa tuntunut minusta yhtään miltään. Veri ei ole vettä sakeampaa ainakaan minun kohdallani. Isäni ei kuulunut elämääni eikä hänen kuolemansa liikuttanut minua yhtään, kun perunkirjoitukseen menin.

Miten tämä liittyy aloituksen tilanteeseen? Sinähän olet lapsesta saakka tiennyt kuka isäsi on, joten ei ole ollut mitään mysteeriä rassaamassa mieltä.

Olet tiennyt taustasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se isähän voi olla millainen vaan

Voi olla juoppo,voi olla varattu perheenisä,voi olla raiskari tai pedofiili,voi olla linnakundi tms. Joku syy on,miksi sitä ei kerrota. Ehkä kannattaa jättää selvittämättä.

Mä en ymmärrä tällaista ajattelua. Kyllä minä aikuisena ihmisenä haluaisin tietää isäni nimen ja selvittää, kuka hän on, vaikka sitten paljastuisikin, että on ollut varattu perheenisä tai linnakundi tai jotakin muuta... Kyllähän tällaiset tiedot ovat yhtä lailla osa omaa henkilöhistoriaani ja auttaisivat varmasti paljonkin ymmärtämään tiettyjä asioita äitini käytöksestä ja valinnoista. Todella tärkeitä tietoja. Vai meinaatteko, että ihmiselle kannattaa kertoa hänen vanhempansa nimi vai siinä tapauksessa, että hän on hyvätuloinen ja kunnollinen? 

Vain ihminen jonka vanhempi ei ole joku murhaaja tai raiskaaja voi puhua noin naiivisti.

Nykyään ajatellaan ja yleisesti opetetaan, että monet asiat on perinnöllisiä. Ihminen kokee olevansa sitten huono ja kelvoton ja tuomittu olemaan yhtä kamala, pelkää ettei voi perimälleen mitään.

Omat vanhempani olivat tunnettuja juoppoja, ja olen koko ikäni pelännyt että minustakin tulee joku juoppo ja nisti, varsinkin kun oikein mainostetaan, että alkoholismi on perinnöllistä. Ei ole kuitenkaan ollut mitään merkkiä sellaisesta, joten olisi parempi itsetunto, kun ei olisi tarvinnut tietää olevansa juoppojen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä voi olla syynsä, ettei äiti kerro mitään. Isä raiskasi, vankilatyyppi, psykopaatti, narsisti, umpijuoppo tms.

Joo, mutta pitää se silti aikuiselle lapselle kertoa, kun lapsi haluaa tietää.

En arvosta näitä äitejä jotka pimittävät itsekkäästi lapseltaan isän.

On täysin mahdollista, ettei tiedä.

Ystäväni tuli raskaaksi, oli samaan aikaan sekä yhden yön juttu, ja hän tuli treffiraiskatuksi jonkin ajan päästä . Ei mitenkään voinut tietää, kuka oli isä.