( ♥ ) TERHOT kaikki TÄNNE tiistaikeskusteluun ( ♥ )
Ja tässä eilinen minikasa ;)
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8720452&p=1&tmode=1&smode…
Kommentit (24)
Ihanaa, enää 7 viikkoa töitä! Sijainenkin on saanut jo tärkeimmän perehdytyksen (kerroin mistä tietoa pystyy etsimään! :)), joten nyt voi rentoutua! No, en kyllä varsinaisesti toivo jääväni etukäteen saikulle tai mitään, onhan täällä töissä kiva touhuta kaikenlaista. Aikakin kuluu nopeammin. Enkä siis tosiaankaan ole mikään töissä-stressaaja-tyyppi.
Mihinkäs Mirabella oikein on hävinnyt? En nyt ole joka päivä seurannut näitä keskusteluja, mutta en eilisestä pinosta huomannut lainkaan.
Oispa tosiaan kiva, jos olis lunta. Monet on sitä jo tuulettaneet ja minä olen lukenut kateellisena. Sen viikonlopun myräkän jäljiltä sentään maisemat muuttui oleellisesti, kun puista putosi yhtäkkiä lehdet. Aika jännää. Mehän siis ei olla asuttu tuossa uudessa kodissa kuin kesästä, joten maisemat on ihan uudet näillä riisutuilla puilla.
wei rv 27 ja jotain
[color=darkviolet]Eilen kaveri lainasi mun auton, koska ei ollu saanu bensakorkkia jäätymisen takia auki. No, eilen hain akan lainapirssillä hoijosta ja vein aamulla. Ku päiväkojin pihasta lähin niin en päässy varmaan ku satametriä niin siihen hyyty.
Mulla ei ekana käyny menoveen loppuminen mielessä, ku poltti jotain ihme k-valoa :O Kerkesin jo soittaa ukolle, ett taispa pösö hajota. . (blondi!)
Onneks siihen pysähty yks ex-työkaveri ja heitti mut huoltsikalle hakeen kanisterilla löpöä. Siinäpä se iso vika sitten oli :D
Olipas erilainen ja tapahtumarikas aamu. Hyvä ettei kova pakkanen ollu, sillon oisin ollu helisemässä.
Missäs kaikki terhot tänä aamuna luuraa, ku täällä on ollu näinki hipihiljasta??
[color=darkviolet]ett olinpas niin " hätänen" ja soitin sinne. Heillä on kuulemma loppunu ilmaset näytteet, mutta heti ku niitä saavat niin toimittavat odottajille :)
jee, Turun seudulla tulee oikeaa aitoa lunta hiljalleen putoillen!!! Uskomattoman kaunis näky!
Eilen olin siellä lääkärissä ja kirjoitettiin sairaslomaa suoraan äippäloman alkuun asti, ei lääkäri edes miettinyt asiaa sen kummemmin, oli sitä mieltä ettei asiat saa olla niin että töistä selviää, mutta kotona on täysin toimintakyvytön. Mieskin eilen sanoi että ajattele, et mee vuoteen töihin ja kyllä se oudolta kuulosti munkin korvaan =).
Eilen oli eka synnytysvalmennus ja siellä kerrottiin juuri näistä perätiloista, raivotarjonnoista ym, oli oikein antoisa ilta. Jännityksellä odotan että päästään TYKSiin tutustumaan =)
Zatu: Jossain vauvalehdessä oli juttua noista liikkeistä ja mun kaverikin sitä jutteli että hän oli raskausmyrkytyksen takia sairaalassa liikeseurannassa. Kyllä meilläkin on mahassa välillä hiljaista, ja äsken tajusin ettei pikkuinen ole tänään vielä liikkutunut ja herättelin tuossa, niin alkoi hieman mylläämään. Se on kuulemma normalia että on useamman tunnin " hiljaista" kun vauva nukkuu, mutta noin keskimäärin 10 liikettä parissa tunnissa tai jotain. anteeksi sen tarkempaa en tiedä.
Ainiin, saatiin jenkkilästä miehen veljeltä puhelu; siellä odotetaan pikkuveljeä tai -siskoa heidän 2-v Ray-pojalleen =). eli ihan alussa vielä ovat. Meni ensi kesän suunnitelmat sitten uusiksi kun ensin he meinasivat tulla suomeen meidän pikkuista katsomaan, mutta jos heillä kaikki menee hyvin niin siellä odotetaan omaa syntyväksi heinäkuun alkupuolelle.
Me ollaan lähdössä Tallinnaan muutaman viikon päästä. Ajattelin jos sieltä saataisiin ostettua Britaxin turvakaukalo, on yli 50e halvempi siellä kuin Suomessa. Varmaan matkaan tarttuu paljon muutakin...
Nyt taidan lähteä ulos ihmettelemään mitä tuo meidän Hollannista tullut varsa meinaa ensi lumesta, on aika pörhöllään tuolla pihalla ja loikkii innoissaan =)
-Outi ja pikkuinen (huomenna rv 30 kasassa!)
[color=MediumSeaGreen]Täällä ollaan herätty ja iltavuoroon pitäisi töihin tänään suoriutua. Pikkuveli ja sen tyttöystävä oli meillä viime yön, sillä olivat eilen katsomassa Pinkiä jäähallilla. Juuri lähtivät ajelemaan kohti Hämeenlinnaa, jossa asustelevat. Onneksi täällä ei ole mikään paha ajokeli vielä. Iltapäiväksi sitä vasta lupailivat :)
Pari päivää tässä on taas mennyt etten ole ehtinyt kirjoitella. Vau-kirjan pakettia minäkin olen jo ehtinyt odotella, mutta sitten olen ajatellut, että laittavat sen vasta lähempänä laskettua aikaa.
Tanssi ja juomaG: Tanssimassa en ole käynyt kuin kesällä viimeksi. Mieli olisi tehnyt nyt ihan viimeaikoina, mutta sitten olen ajatellut, että miltä se näyttää kun tämän masun kanssa tuolla jorailisi jossain kuppilassa. Voi olla et ihmiset vähän katsoisi. Olenkin siis tanssinut täällä kotosalla aika ku hyvä biisi kuuluu radiosta. Eikä Papu ole siitä juurikaan välittänyt. Kopparbergin alkoholittomia siidereitä olen muutamia juonut. Maistuvat ihan smurffilimulle, joten niitä on saattanut tölkillisen ottaa. Alkoholia olen tainnut juoda yhden ainoan lasillisen punaviiniä ystäväni häissä kesällä.
Kysympähän tällaista; kun pesette vauvan vaatteita, käytättekö huuhteluainetta? Jostain olen kuullut, että sitä ei kannattaisi käyttää, sillä siitä voi jäädä jotain jäämiä vaatteisiin. Mutta ilman sitä vauvanvaatteista tulee kivikovia! Jos käyttää herkälle iholle tarkoitettua? Mitä mieltä olette?
( . ) Sain ystävältä lainaksi tukivyön, jota eilen käytin töissä ekaa päivää. Kivan tukeva on, mutta hieman epäselvää on minulle kuinka tiukalla sitä on tarkoitus käyttää. Istuessa se hieman painoi alavatsalle. Viime yönä hetkisen valvoskelin WC:ssä käynnin jälkeen, kun Papulla oli jumppatuokio menossa. Kovasti se yritti jotain kuperkeikkaa tuolla masussa vääntää :)
Zatu: Ikävä, et oli auto jättänyt välille, mutta onneksi vika ei ollut tuota pahempi :) eikä ilma kylmempi!
Liikkeiden seuraamisesta: Olen jostain lukenut, että liikkeiden seurantaa tarvitsee harrastaa vasta rv 34+ jälkeen. Tai voi sitä tietty harrastaa jo nyt, mutta vielä näillä viikoilla vauvat on pidempiä aikoja liikkumatta, kun loppuraskaudessa.
Minulla enää 10 työpäivää ennen loman ja äitiysloman alkua! Ja torstaina seuraava neuvolakäynti.
Sulina + Papu rv 31+5
[color=009ACD]Täällä sataa nyt lunta! Ihanan talvisen näköistä! Pidetään peukut pystyssä, että lumi jää nyt maahan!!!
-Sulina taasen-
Saisi tuota lunta tulla tännekkin reilummin. No kivasti sitä kuitenkin tuli lauantaina et pääsi lapset pihalle möyrimään lumeen. Kävin juuri ostaan sellaisen pajusta tehdyn tornin ja ajattelin viritellä ulkovalot siihen illalla, meillä on aiemmin ollut valot tuijassa, mut nyt se on kasvanut jo liian isoksi.
Zatu: mulla ei ole vielä koskaan loppunut menovesi kulkupelistä, mikä on suorastaan ihme sillä tankkaaminen on yksi inhottavimmista asioista mitä tiedän, vaikka bensan tuoksuu mun mielestä taivaalliselle ;) mut aina se tankki tosi tyhjäksi jotenkin pääsee.
Wei: 7 viikkoa täälläkin ennen äippälomaa, tosin ensi viikon pidän talvilomaa. Sijaisesta ei ole tietoakaan vielä, enkä ole edes kysynyt pomolta onko laittanut paikan avuki, omapahan on vikansa jos ei saa asiaa hoidettua. Olen kans sitä mieltä et töissä aika kuluu nopeampaan kuin kotona.
Alkoholi- ja biletys G: En käytä alkoholia raskaana ollessa ja baareissa en käy muutenkaan. En ole vielä tähän ikään mennessä löytänyt hyvältä maistuvaa alkoholijuomaa, eli en oikeastaan juo normaali tilassakaan kuin lasin (puna)viiniä. Nuorenpana tuli baareissakin käytyä tanssimassa, mut enää ei sekään nappaa (tämä on ihan mun oma ongelma kun en siedä humalaisia ihmisiä).
Sulina: Olen käyttänyt vauvan vaatteidenkin pesussa huuhteluainetta, hajustamatonta ja mielestääni se on ollut ihan riittävä, ja tosiaan ilman huuhteluainetta ne nutut on kyllä tosi kovia.
Kiertelin lastentarvike- liikkeitä äsken ja kyllähän osaa kallista olla! Mielestäni meillä piti kaikki tavarat olla, mutta nyt on mieleen palautunut et sängyn reunapehmustehan meni ihan mykkyrälle edellisen kerran ja sänkyyn kiinnitettävä mobile meni rikki, nuo tuo mobilehan nyt ei ole välttämätön, mutta muistelen et tytöt ovat tykänneet surata liikkuvia Pupuja ym. ja ovat viihtyneet sängyssä hyvin esim. kun äiti käy pikasuihkussa/ imuroi. Mut pelkästään noihinkin uppoaisi jo 100 ¿??? Itse en osaa sitä pehmustetta tehdä, täytyy yrittää jos anoppi viitsisi sellaisen ommella.
Mamm@mia rv 27+3
Täällä myös on ihanan talvista, tänään pitäisi kai tulla vielä lisääkin lunta. Ei haittaa kyllä yhtään, oon niin jouluihmisiä kuin olla voi, varsinkin nykyään kun on pieni lapsi, jolle sitä joulua voi laittaa :)
Meidän neitokainen on toista päivää kovassa flunssassa. Eilen oli mummilassa ja tänään mä pystyin jäämään kotiin. Ei kyllä haittaa yhtään, vaikka sitten onkin entistä kovempi kiire taas töissä. Ihana levätä ja laittaa vähän kotiakin järjestykseen. Käytiin kuitenkin aamulla pitkällä kävelyllä kun ei tytöllä kuumetta oo ja pakkasin sen rattaisiin kunnolla lampaantaljan kera. Teki hyvää!
Tuosta Vaukirjasta, niin kuuluuko se sitten muillekin kuin ensisynnyttäjille? Ja pitäisikö joka neuvolasta saada? Ei mulle ainakaan sellaisesta oo puhuttu mitään, oishan sen varmaan jo saanut, jos niitä täällä jaettaisiin.
Vauvan vaatteiden pesemisestä: Mulla on sellaiset ohjeet, että pestään hajusteettomalla pesuaineella ja ilman huuhteluainetta (jäämiä jää vaatteisiin). Ja silittää pitäisi siihen saakka, että vauvan napatynkä on irronnut, silitys jotenkin vielä sterilisoi vaatteen. En tiedä onko tää ihan tuulesta temmattu, mutta näin toimin ekan kanssa ja varmasti tokankin. Mulla vaan jäi se silitys päälle ja edelleen silitän kaikki vaatteet, vaikka siinä aika urakka onkin. On vaan paljon kivempi pukea muksu sileisiin vaatteisiin, tästä ehkä joutuu tinkimään vielä joskus ;)
Taisi tuo nuhanenä nukahtaa päiväunille ja mä lähden keittämään kupposen kahvia!
ariella ja paavo 27+3
... ja on NIIN kivaa. Siis on ihanaa, kun maa on valkoinen ja lunta pyryttää. Rupes jo meinaan syksyn harmaus ja vesisateet ahdistamaan. Esikko tuumas katsellessaan ikkunasta, että vettä sataa. Mutta heti toisti perässä, että lunta, kun kerroin sen olevan lunta eikä vettä. Ei taida toinen muistaa viime talvea ja lunta, kun oli vielä melko pikkainen silloin (nyt siis 1v7kk).
( . ) Täällä myös harjoitetaan liikkeiden seurailua, kun musta tuntuu, et tää masukki on vallan hiljaa ollu jo muutaman päivän. Huomenna onneks on neuvola, joten pääsee kuunteleen sydänäänet. Muutenkin on liikkeet muuttuneet. Kaipa tuolta tila rupeaa loppumaan... Maha edelleen päivittäin useaan otteeseen kovettuu, onneksi ei ole kipeitä supistuksia. Ja väsy on tännekin tullut takaisin. Harva se päivä tämäkin mamma kallistaa päänsä tyynyyn esikon päikkäreiden aikana.
Juoma- ja bileG: Enpä ole baareissa " hengaillut" sitten esikon syntymisen eikä ole ollut ikävä. Ja alkoholittomia juomiakin oon melko vähän nautiskellut. Paljon vähemmän kuin esikon raskauden aikana. Mutta kyllä mua jo harmittaa, etten pääse maistelemaan joulusiideriä (joka on mun ultimate-suosikki). Täytyy ostaa varastoon ja juoda sitten keväämmällä =) Ja lisäksi välillä tulee punaviiniä ikävä...
Vauvan vaatteidenpesuG: aattelin kyllä pestä käyttäen huuhteluainetta, tosin hajusteettomaa ainetta. Meillä pestään kaikkien vaatteet hajusteettomilla pesuaineilla, kun olen niin herkkäihoinen. Enkä oo koskaan silittäny lasten vaatteita, vaikka siihen kai ihan hyvät syyt onkin. Siispä laiska mamma ilmoittautuu tässä =)
Nyt lähden ihailemaan talvistuvaa maisemaa. Kohta tuo taaperokin heräilee ja homma jatkuu...
Noopu ja pikkukakkonen rv 31+2
Heipä hei, en ole wei mihinkään hävinnyt :-) Oli viikonloppuna hautajaiset ja yövieraita ja eilen en jaksanut/ehtinyt kirjottaa. Tänään oli sitten aamulla labra ja vielä lekuri. Jos nyt lyhyesti yrittäisi taas palata ruotuun.
Onneksi ei kenellekään mitään vakavampaa myrskystä koitunut. Täällä sisällä sitä ei paljoa huomannutkaan.
Chiccalle voimia taistelussa tuholaisia vastaan!
Mistä olette tuohon Vau-kirjaan jotain saaneet? Muistan esikoisen ajoilta kerhon, mutta nyt ei ole mitään mainoksia tms. näkynyt...
Baari ja alkoholiG: baareissa ei ole tullut käytyä plussan jälkeen. Ei ole mitään hinkua sinne. Alkoholia ei ole juuri tullut nautittua. Työpirskeissä join yhden siiderin muutaman tunnin aikana ja alkoholitonta Kopparbergia on pari tullut saunajuomana juotua. En ole muutenkaan kova juomaan joten ei hirveästi poikkea normaalista tilasta.
Zatu - hyvä että oli apu lähellä eikä tarvinnut kävellä.
Outi - hyvä juttu että sait sairaslomaa, muistahan myös levätä. Kateellisena aina noita sun ja Ceciliahin heppajuttuja lueskelen. Omaa heppaa ei ole ikinä kyllä ollut mutta ratsastellut olen jonkun verran ja nuorempana hoidellut vieraiden ravureita.
Sulina - tsemppiä viimeisiin työpäiviin!
Vaatteiden pesusta: mä olen aina käyttänyt huuhteluainetta, myös hajustettua. Käytän kyllä aika vähän. Tosiaan kun se kerran vikalla huuhtelulla sen ottaa niin jäähän siihen vaatteeseen sitä. Meillä ei ole kyllä esikoinen ainakaan reagoinut siihen. Silitys tosiaan ajaisi asian jos ei käytä huuhteluainetta, se pehmentää vaatteet ja kai sitoo sitä nukkkaakin. Sen verran laiska olen että silitykset jäi muutamaan kertaan.
( . ) Tänään tosiaan aamullä kävin antamassa paastosokeria varten näytteen ja sitten oli vielä lääkäri (terveyskeskuksessa). Mukava nainen oli ja oli heti sitä mieltä että voin jäädä sairaslomalle kun kerran on supistuksia ja tuota väsymystäkin. Ensisijaiseksi syyksi laittoi supparit joten ei tarvitse miettiä työnantajan mielikuviakaan. Kirjoitti nyt pariksi viikoksi ja sanoi että jatketaan sitten se viimeinen viikko jos haluan, ei vaan halunnut loppuun asti sitä nyt laittaa.
Töissä suhtautuivat mukavasti kun kävin ja ilmoitin asiasta. Tuntui kyllä että taakka putosi harteilta kun saa jäädä kotiin eikä tarvitse miettiä noita hommia enää :-) Tosiaan semmoinen vähän seesteinen olo kun lunta satelee ja katselen täällä kotona ulos ja saa olla ihan rauhassa...
Paastosokeri olikin sitten kohollaan kun neuvolaan soitin ja kysyin. Äitiyspolille pistää nyt lähetteen ja katsotaan mitä siellä sanovat. Peiliin voi katsoa, on tuo dieetti välillä vähän unohtunut :-( Eihän muuten särkylääke voi nostaa sokereita? Otin aamulla heti herättyä Panadolin kun oli karmea päänsärky, en muistanut heti tuota sokerihommaa...
Tosi lyhyesti taas tulikin. Muille tilaa minä jatkan tästä olotilasta nauttimista ennen kuin lähden tuonne lumipyryyn hakemaan poitsua.
t. Mirabella ja Albert rv 31+1
Pojan kanssa leivottiin pipareita ja vielä ajattelin muutaman joulutortun väsätä illemmalla, jos jaksaa. Tekee mieli herkutella vähän ja haistella hyviä tuoksuja.
Aamulla kävin neuvolassa taas. Se terkkari vaan naureskeli mun huolilleni sf-mitasta ja muusta. Tosi kiva asenne tädillä =/ Ite se ei voi antaa kunnon vastauksia, kun kysyy ja sit niitä jää itekseen pohtimaan. Mut ei oo kyllä ihan oikeella alalla tää täti, kun tosiaan vaan naureskelee. Ei hirveesti nappaa tuolla neuvolassa käydä.
Mitta kulkee nyt olevinaan yläkäyrällä, mut nyt en jaksa sitä enää pohtia, olkoon! Ultras tuo th kuitenkin ja sano, et lapsiveden määrä ok, vauva kääntyny raivotarjontaan ja vilkas.
Tuli mieleen tuosta raivotarjonnasta, kun joku kaveri puhui vauvansa olevan jo raivotilassa ;D No, melkein sama... Kuulosti vaan hauskalle.
Sulina kysyi huuhteluaineen käytöstä. Oon käyttänyt hajusteetonta ainetta, vaikka oon kanssa kuullut ettei pitäis. Jostain luin, että mielummin pitäis lorauttaa etikkaa (?). En ole myöskään silittänyt vaatteita. Tuo silittäminen kun on ihan inhokkityö nro. 1!
Tukivyön ostin kans kirppikseltä viikonloppuna, enkä oo ihan varma, miten tiukalla sitä pitäis pitää. En oo kauheen tiukalle uskaltanu laittaa, mut silleen, että huomaa siitä olevan hyötyä. Nuo tukisukat pitäis vielä hankkia.
Ariella kyseli vau`kirjan opuksesta. Meidän neuvolassa ne jakoi sitä kenelle muisti. Sain kuulla ite kirjasta kaverilta ja täältä palstalta ja sit pyysin sitä th:lta.
Oon kuullut myös, että jakais neuvolassa jotain dvd:tä, mutta mulle ei oo sitäkään tarjottu. Onko kukaan semmoista saanut? Mitä pitää sisällään?
Väsyttäis vähän. Tuli taas viimeyö nukuttua aika huonosti. Pojan kanssa pulkkailtiin neuvolan jälkeen ja voi sitä pienen ihmisen riemua =) Sitten noita pipareita tosiaan väsättiin. Nyt vois maistua pienet unet välillä, jos sais pojankin vähäks aikaa rauhottumaan.
-tau- 28+3
Lunta tuiskuttaa täälläkin ja tulee jo ihan jouluinen mieli, vaikka siihen on aikaa vielä monta viikkoa. Ajattelin viritellä jouluvalot tässä piakkoin, on sitten sisälläkin tunnelmallisempaa. Kynttilöitä on tullut polteltua jo pitkään. Ja kanervat pitäis vielä hommata pihalle. Viime syksynä ostin ne liian aikasin ja ne kerkis ikävästi kuivahtaa kun oli kuitenkin niin pitkään tavallista lämpöisempää. Täytyypä poiketa hakeen havunoksia metsästä pojan kanssa, kun haen sen tarhasta.
En ole minäkään saanut sitä vaukirjan näytekirjaa, toivottavasti tulee ennen synnytystä...
Vauvanvaatteiden pesusta...olen kyllä pessyt ihan huuhteluaineen kanssa, mutta annostellut sitä vähän säästeliäämmin. Ei tullut kyllä mieleenkään, ettei vois käyttää sellaista herkkäihoisille tarkotettua. Oonkin pessyt jo kaikki pojan vanhat vaatteet, uudet odottaa vielä kaapissa. Pesen ne sitten samalla äitiyspakkauksen vaatteiden kanssa. Sitten kun se tulee, laitoin vasta perjantaina hakemukset meneen kun sain sen puolen vuoden palkkatulotodistuksen. senkin kanssa oli sellaista veivaamista palkkakonttorin taholta, että huh huh. Onneks ei tarvi asioida siellä vähään aikaan. No, nyt on hakemukset vireillä ja odotellaan.
Päivät menee ihan vauhdilla ja yöt valvoessa. Oon nyt monta yötä nukkunut niin että parin tunnin unet, vessaan, valvotaan pari tuntia ja sama uudestaan. Kuinkahan kauan tätä kestää taas. Eikä asiaa auta vaikka juon vähemmän iltaa kohden, jotenkin toi rakko vaan täyttyy. Mutta sellaistahan tää tulee oleen..hyvää harjoitusta. Mulla on kans iskenyt tää yönälkähomma, Taulla tais olla sama homma. Maha kurnii siihen malliin aamuyöstä että sekin pitää hereillä.
Huomenna ois se painoarvioultra, vähän jännittää että mitä siellä sanotaan. Synnytys kun on ruvennut muutenkin hirvittään, saatikka sitten jos sieltä on jättivauva tulossa.
Milläs viikoilla täytyy käydä siellä pelkopolilla, jos meinaa käydä. Neuvolan kauttako sinne varataan aikaa? Oon nimittäin miettinyt sitä vaihtoehtoo, kun ekasta synnytyksestä jäi vähän paha maku. Mutta toisaalta yritän psyykata itseäni että nyt menee paljon paremmin kun on toista kertaa asialla. Eniten pelkään sitä, että kipu on niin lamaannuttavaa etten jaksa synnyttää ja tulee jotain komplikaatioita. Mielessä pyörii pojan synnytyksestä ponnistusvaihe, kun tuntui ettei enää jaksa ja kipu oli aivan helvetillinen. silloin aattelin että poika kuolee mun sisälle jos mun voimat nyt loppuu. Mutta jostain niitä voimanrippeitä sit tuli ja kaikki meni hyvin lopulta. Mutta se kauhunhetki pyörii mun mielessä varsinkin yöaikaan.
Kuinka monelle on jäänyt pelkoja synnytyksestä? Millä mielellä valmistaudutte seuraavaan? Tästä on varmaan täällä puheltukin, mutta kysytäänpä nyt uudestaan kun asia rupee oleen kohta ajankohtainen.
Mutta nyt rupee laitteleen jotain iltapäiväruokaa ja lähden hakeen poikaa tarhasta. Palaillaan!
Pelkkää vettä vihmoo niin, ettei ulos viitsi lainkaan lähteä.
Synntykseen heti juttua: lauantaisin tulee subtv:ltä sellainen lääkärisarja, jossa ollaan naistentautien-ja synnytysosastolla. Näyttivät sitten yhtä synnytystä, missä vauvan pää syntyi mutta muu kroppa jäi jumiin. Miehen kanssa katseltiin kauhuissaan, mulla valui vesi silmistä ja reaktionomaisesti tuumasin miehelle, että " mä pidän kyllä jalat tästä lähtien ristisssä" ja sit alkoi naurattamaan, " myöhäistähän se enää on" .
Se oli ihan hirveen näköistä/kuuloista, kun katkasivat vauvan solisluun, jos sitten mahtuisi, mutta ei vaan vauva tullut ulos. Loppujen lopuksi hätäsektiolla syntyi. Tiedän kyllä että se oli vaan tv-ohjelma, mutta kyllä se alapään kuvaaminen synnytyksen aikaan oli aika hurjan näköistä...josta siis aasinsillalla omiin tunnelmiin:
Tämä ohjelma toi jotenkin lähemmäs taas sen ajatuksen synnyttämisen kauheudesta. Kuinka paljon ne supistukset oikeesti sattui. Ponnistaminen ei ollut mitenkään liian kauheeta, mutta ne supparit...No kyllä mä selviän hommasta vielä tämän kerran!
Minäkin kävin tänään paastosokerimittauksessa ja tulokset kuulen aamulla, kun on pitkästä aikaa neuvola-aika. Sittenhän niitä alkaa olemaankin kahden viikon välein.
alkoholi+biletysg: alkottomia oluita olen joitakin saunakaljoina juonut. Punaviini on vienyt voiton ikuiselta oluen ystävältä esikoisen syntymän jälkeen ja kun punkkua en viitsi juoda näin raskaana, en juo mitään.
Bilettämässä en ole ollut raskaana lainkaan. Saas nähdä kuinka sitä tulee edes enää lähdettyä mihinkään, kun noilla naispuolisilla ystävillä joiden kanssa ollaan ulkona joskus käyty, on kaikilla vauvayritys päällä.
Ajatelkaas, että kohta voi tosiaan joku meistä tammikuisista olla jo synnyttämässä. Aika hurja ajatus.
Poika nappasi rasvatuubin, täytyy lähteä perään katsomaan.
Taneli+perttuvauva30+2
Heipä hei vaan kaikki Terhot!
On tosiaan muutama päivä kulunut etten ole kerennyt (?) kuulumisia laitella.. Olen kyllä lukenut illan päätteeksi kaikki ketjut. Mukava lukea, että kaikilla on suunnilleen kaikki kunnossa nuhia yms. normivaivoja lukuunottamatta ;)
Meillä kaikki kuin ennenkin. Tehdään remppaa ja meitsi höntäilee suuna päänä, kun on kiirekiirekiirekiire saada kaikki valmiiksi ennen vauvan tuloa. Hölmöä. Itse vauvan tarvikkeet on vielä laittelematta, yritetään saada eka tosiaan tää talo vaiheeseen. Johonkin vaiheeseen ;)
Kateellisena luen teidän lumista :( Meillä ei vielä tietookaan. Yhtenä yönä oli mittari laskenu miinuksen puolelle ja maa oli huurteessa. Jospa pian vähäsen sais lunta ja pakkasta, kuraa on nyt jokapaikassa kun on märkää.
Chicca: Kuulostaapa urakalta tuo tuholaisten tappaminen. Mistä ne elukat on teille tullut, vai onko talon omia tuholaisia? En ole ikinä moisista kuullutkaan! JAKSUJA!
Tau: Tsemppiä neuvolantätin kanssa. Muista, että saat aina vaihtaa terkkaa jos ei synkkaa!! Myönnän kyllä, etten ole itsekään sitä vielä tehnyt. Huvitti sun kertomus poikasi Fröbelin Palikat- faneudesta ;) Mun esikoinen oli pienenä (2-4- vuotiaana) _aivan_ samanlainen! Haali ympärilleen kaikki instrumentit (itse kyhäiltyjä suurin osa) ja matki niitten bändin kundien ilmeet ja eleetkin ;) Vinkkinä; videokuvaa salaa pojan musisointi, meillä se nimittäin loppui yllättäen. Nyt poikaa ei saa kirveelläkään enää katsoon FP:ita. Tuota pienempää taas ei ole vielä kiinnostanut tähän päivään mennessä, Titiä kyllä katsoo ja Puuha Peteä.
Täytyypäs muuten kertoa teille viimeiset uutiset siitä tuberkuloosihommelista, kun tuli mieleen... Mie siis peruin sen röntgenajan silloin pari vkoa sitten. Torstaina viime viikolla soitti _hyvin_ närkästyneen kuuloinen kätilöni. Kyseli, MIKSI minä olen päättänyt olla menemättä siihen röntgeniin? MIKSI minä asetan RUOTSIN KANSALLE " UHAN" (tarkoittaen, että jos mulla on se bakteeri niin voin tietämättäni levittää sitä heidän kallisarvoisiin kansalaisiin joita EI SIIS OLE ROKOTETTU (sori kun huudan=)
V***U, että mulla kiehahti!!! Syytin sitä naikkosta rasismista ja vaikka kuulkaa mistä. Ihmettelin vaan, kun kukaan muu tuntemani suomalainen täällä lähiseudulla EI ole joutunut moisiin kuvauksiin, enkä miekään edellisessä raskaudessa. Ja kaikkien papereiden mukaan Suomi ei ole edes mukana tuossa riskilistalla, esim. kun puhutaan pikkulasten rokottamisesta jne.
Tämän vuoksi en aio enää mennä enää tälle kätilölle. Tiedän, että hänellä on lomaa ensi viikko, soitan silloin sinne kätilöasemalle ja teen siitä ihan virallisen valituksen ja pyydän uutta kätilöä. Mä en tajua, miksen voinut vaihtaa kätilöä jo heti alkuraskaudessa, kun tajusin ettei mulla synkkaa sen naisen kanssa ollenkaan. Aattelin kai, että mulla näitä käyntejä on niin vähän, että jaksan ne vähät. Mutta e-hei..
Fable: Joo, mulla on kanssa jäänyt tuon kuopuksen synnytyksestä kaikkea hampaankoloon. Olen käynyt 2 kertaa pelkoklinikalla, vielä ainakin 3kertaa jäljellä. Uskon, että niistä keskusteluista on apua. Tai mulle ainakin tuo turvallisuudentuntoa se, että henkilökunta synnärillä tietää, että pelkään ja ottaa paremmin huomioon mun toiveet sitten synnytyksessä. Oishan yksi vaihtoehto sectio, sen saa täällä aika helposti, mutta sitä taidan pelätä vielä enemmän kuin itse synnytystä (mua ei ole ikinä leikattu). Pahinta ois joutua akuuttiin keisarinleikkaukseen :( Täytyy myöntää kyllä, että viimeisen viikon aikana olen nukkunut huonosti. Viime viikolla kävin taas pelkopolilla ja käytiin mun synnytyskertomus läpi, se jäi sit päähän kummittelemaan ja öisin mietin kaikkea.
Miehen kanssa puhutaan paljon aiheesta, se kyllä tsemppaa ihan kympillä <3, vaikka sillekin jäi vähän sellainen " hui kamala" - fiilis tuosta kakkosen synnytyksen " huippuhetkistä" .
Taneli: Mä en ole uskaltanut katsoa tuota synnytysklinikkaa ollenkaan, miettisin varmaan kaikkea sata kertaa kauheammin ;)
Mirabella ja Outi: nauttikaahan nytten, kun olette jääneet kotia. Turhaa kantaa huonoa omatuntoa saikulle jäämisestä, ihan luonnollista, jos on vaivoja ja raskaassa työssä!!
nenn: Onneksi ei myrskyssä käynyt pahemmin! Meillä viime (vai oliko toissa vuonna) Gudrun- myrsky teki pahaa tuhoa :( Oltiin silloin onneksi Suomessa talvilomalla, mutta talo/piha/ympäristö kärsi kyllä pahoin. Jotain, mitä opin tuosta myrskystä, on se, ettei pakkasessa kannata säilyttää aivan kauhesti esim. lihoja jne. Menetettiin nimittäin muutamaksi päiväksi sähköt.. Toinen vaihtoehtohan ois hankkia joku varageneraattori, mutta eipä siitäkään iloa useammaksi päiväksi ole.
Zatu: Kummallista kyllä, mulla ei ole ikinä jättänyt pirssi tien päälle, vaikka monesti aika tyhjällä tankilla oon ajellut.. Kunnes mies opetti mua hajonneen, kalliin bensapumpun jälkeen: Autolle on terveellistä, kun on paljon löpöä, muuten näitä bensapumppuremppoja tehdään vähän useammin ;) Ettäs tiedätte kaikki laiskat tankkailijat ;)
Ariella: Typylle pikaisia paranemisia!! Ihan kateellisena luin, että olitte saaneet vieraan kaukaa ;) Oispa mullakin anoppi, jota kylään ottaa.. Ollaan kyllä sun anoppia meille houkuteltu useampaankin otteseen, jospa se joskus tulisi!!
Tiggeriltä mun on pakko kysyä, että onko sun miehesi keski-suomesta alunperin kotoisin ?!?!
Mutta nyt päiväsumpin keittoon.. Olen tän päivän ommellut keittiöön uusia verhoja ja tyynyjä tuohon keittiön sohvan päälle. Pitäis vielä patjaan tehdä uusi päällys... keittiö on muuten ihan pikkaista vaille valmis ja on aivan ihana!!!
Hauskaa tiistai-iltaa kaikille!!
ardisia kai rv28+2. (viikot vähän hakusassa.. Vai onkohan mulla jo 29?)
Pitkästä aikaa ennätän kirjoittamaan. Jotenkin on nyt niin paljon kaikenlaista menoa ja meininkiä ettei ole ehtinyt koneella istuksimaan. Mutta... nyt on pakko kirjoittaa kun luin tuon Ardisian jutun taas siitä tuberkuloosista!!! Miten ihmeessä joku kätilö voi olla tuollainen???!!! Rupesi kyllä toden teolla ärsyttämään sun ja kaikkien suomalaisten puolesta. Onneksi et mennyt niihin kuviin, pistä vaan hanttiin tollaselle! **vai uhka ruotsalaisille*** heheh!
En ole edelleenkään saanut aikaiseksi pestä vauvan vaatteita eikä mulla ole edes mitään sopivaa pesuainetta, aina unohdan ostaa. Aikaisemmin taisin käyttää jotain LV-ainetta enkä huuhteluainetta ollenkaan.
( . ) Oma masu on valtava, mutta ihme kyllä olen säästynyt suuremmilta liitoskivuilta toistaiseksi. Wessassa pitää vaan ravata ihan tajuttoman useasti, jopa kolme kertaa yölläkin... tiedän kyllä että tämä on hyvää varustautumista yöheräilyihin mutta kun ei vaan millään jaksaisi!!!
Viikot tuntuu menevän hurjaa vauhtia, onkohan jo 29+4?? Onko jollain muulla muutes laskettu aika 12.1.?
cenoura ja masuneiti
Heipä hei! Näyttää se lumi vihdoin löytäneen tänne eteläänkin, ja nyt sitä sitten tulee ihan taivaan täydeltä. Ihan kiva, jos maisema vähän muuttuisi mukavammaksi ja valoisammaksi, kuin tuo pikimusta asfaltti ja vesi. Mutta varovasti vain pitää ajella tuolla. Toivottavasti kaikki muutkin muistavat ajella varoen, ja ovat vaihtaneet talvirenkaat..
Chiccan omaisuuttahan piinaavat ihan hurjat tuholaiset. Kaikkea sitä voi olla. Tsemppiä hurjaan urakkaanne!
Vaatteiden pesusta ja silittämisestä. Pesen vauvanvaatteet, ja itse asiassa omatkin vaatteet hajuttomilla pesuaineilla, ilman huuhteluainetta. Silitän valtaosan vaatteista, joten huuhteluainetta ei tarvita pehmeyttämäänkään, vaan niistä tulee mukavan pehmoisia silittämällä.
Juoma- ja baarigallub: En ole tullut juoneeksi tässä raskaudessa mitään alkoholipitoista. Esikoista odottaessa join joskus puoli lasia viiniä, ehkä muutaman kerran raskausaikana. En juo alkoholittomiakaan oluita tai siidereitä. Tykkään eniten kuivista englantilaistyyppisistä siidereistä, nuo Kopparbergit ja muut on aivan liian makeita. Sinänsä jännä, etten niistä pidä, vaikka makea on taatusti muuten mieleeni. Esikoisen imetysaikana join aina ykkösoluen saunaoluena. Jossain kun sanottiin ykkösoluen/kotikaljan nostavan maidontuotantoa...heh, tiedä häntä, mutta ykkösolut on ainakin ihan juotavaa minusta. Alkoholittomista en pidä.
Ja baarissa en ole tainnut tämän raskauden aikana käydä, terassilla kyllä työkaverin läksiäisissä tms. En kyllä varmaan kävisi omia menoja, vaikka en olisi raskaanakaan. Nyt pikkujouluissa joulukuun 8 päivä varmaan tulee käytyä taas työkavereiden kanssa. Omien kavereiden kanssa tavataan nykyään ennemmin kotona hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Ikä taitaa olla tehtävänsä ; )
t. Meku rv 28+2
täyteen. En nyt kuitenkaan ehtinyt sen kunniaksikaan mitään kirjotella. Kaikki jatkuu samaa rataa kun ennenkin.
Vaukirja: Mäkään en saanut sitä täältä jyväskylästä. Ajattelin että ihmekös tuo, kun eivät täällä mitään muutakaan anna (ultria ja synnytysvalmennusta ym) Kaveri oli kuitenkin saanut sen eri terkalta täällä. Mä sain kirjan mun kaverin äidiltä joka on terkkana imatralla:) En oo kuponkia laittanu, kun pelkään että sieltä alkaa tulla jotain lippulappusta ihan olan takaa, pitää nyt kuitenkin vielä harkita.
Meillä on viikon päästä se sairaalaan tutustuminen. Aika jännää:)
Hei, on pitäny kysyy ku joskus oli puhetta siitä selällään nukkumisesta tai siis et ei kannattas nukkuu kun kohtu painaa sillon isoja suonia ja hapensaanti vaikeutuu, ni mun yöt on vaikeutunu kun pelkään että vauvalle tulee hätä jos oon selällään. Eikö tää pelko oo kuitenkin aiheeton?! Kun eikö mulle itelle pitäs eka tulla huono olo jos kohtu ois jo niin iso että painais jonnekin?
Yöt on kyllä muutenki jo sellasta koiranunta että huh huh.. Ihanaa että jotkut ovat päässeet jo jäämään kotiin, toisaalta ennenaikaset supistukset ovat kyllä kaikkea muuta kun mukavia.
Tenttikirjat kutsuu ja ruokaakin pitäs tehä. *huoh*
Beijaflor rv 30+1
[color=darkviolet]No joo :/ selvis äskön, ett systerin toisella poitsulla on märkärupi. Ollu jo jonku aikaa. Ja synttäreitä juhlii tällä viikolla. Taitaapa tää poppoo jättää väliin ja käyä myöhemmin.
En mielellään akalle halua tuota rupia ja sit kunnen tiiä miten se mulla vaikuttas. [b]Onko kenelläkään hajua asiasta? [/b]Laitonki äskön oman avauksen tuota koskien, mut kysynpä vielä erikseen täällä.
Täällä kodissa tuoksuu lätylle tänään :) Tuli mieleen, ku oli puhetta pipareista [b]Tau [/b]muistaakseni oli leiponu. .
[color=blue]OMK [color=violet]teretulemast kotimamien kasvavaan joukkoon :) Niin nuista liikkeistä, että mun piti akan aikaan liikelaskentaa harrastaa, mut ku tää hatarapää ei muista miltä viikoilta alkaen ja mitkä oli ohjeistukset.
[color=blue]HuuhteluaineG: [color=maroon]en juurikaan sitä käytä muutenkaa enkä muista käyttäneeni vauva-aikana akan vaatteisiin. Silitettyä tuli ihmeen hyvän aikaa nutut, vaikka se homma kuuluu inhokkeihin. Mut ku kuulin jotku niin hyvät perustelut miksi pitäs silittää niin suht kivuttomasti sitä tuli tehtyä. Ja äkkiähän sellaset pikku puvut silittää ja onpa sit nätteinä lipaston laatikoissa.
Omon sensitiveä (pulveri) taisin useimmiten käyttää vauvan vaatteisiin.
[color=blue]Mamm@mia [color=violet]juu ei tod. mikään normaalitilanne ollu mulla tuo löpön loppuminen ja siihen oliki syynä ku pirssi ei oma. Ite tankkailen suht usein eli tarvittaessa ja mielellään sen verran paljo ettei heti hönkäse loppuun. Ja talvisin varsinki se on suositeltavaa, ett tankki ois enempi täynnä ku kumisis tyhjyyttä. Varsinki diesseleissä.
[color=blue]Ariella [color=maroon]sain mäkin tuon Vaukirjasen enkä oo mikään ensikertalainen :) Oon tykänny hirmusesti tuosta, ku on ihan hyvin tilaa omille muistiinpanoille. En tiiä onko sitä joka neuvolassa vai vaihteleeko neuvoloittan vähä nuo, että mitä materiaaleja jakavat odottajille.
Parannussäteitä teiän neitille.
[color=blue]Mirabella [color=violet]muista ottaa nyt rennosti :)
[color=blue]Tau [color=maroon]mun neuvolatäti ei tienny koko dvd:stä mittää. Aiko käyä tutustumassa sivuilla minkä osotteen sille annoin. En tiiä oisko siittä muuta ku ensisynnyttäjille hyötyä.
[color=blue]Synnytyskammoja [color=violet]on jääny. Aluksi ne joskus kummitteli unettomina öinä mielessä ja tuli ahistunu olo niitä miettiessä. Sitten ne mietteet jäi. Mut on tullu mietittyä nyt, k u k a he**etti tän peipin synnyttäs :/
Niin -05 vuojen alusta oli yritystä päällä ja pari km:a. Eli kai nyt pitäs olla vaan tosi onnellinen. Ja oohan mie, mut tuo synnytys mietitytti varsinki aluksi aikalailla. Nyt on suht " seesteinen" vaihe meneillään, ett oon vaan ja pyöristyn sen kummempia murehtimatta. Sehän on vasta ens vuonna. Viimeksi neuvolalekuri kyseliki tuosta ja en pahemmin purkautunu sille, ku se oli inhottavan hermostuneen olonen ukkeli. Aattelin, ett sit synnytystapa-arviossa sanelen " ehtoja" .
Se mikä mua erityisesti mietityttää on miten peipi mahtuu syntymään. Kivut ei viimeks ollu järkyttäviä tai siis epiduraali toi ihanan olotilan. Äkkiä sektioon päätyminen sai kaikki päälaelleen, mut siitäki selvittiin mukisematta, vaikka pelotti ja itkuksi meni. Mutta suht positiivisin mielin oon nyt. Katotaan sit iskeekö paniikki, ku h-hetki koittaa.
[color=blue]Ardisia [color=maroon]mie aattelinki, ett se naikkonen varmasti ottaa yhteyttä, ku peruit kuvausajan. Hienoa, että sanelit vähä lakia bd bd :) Vaiha ihmeessä toiseen kätilöön, koska vois tulla vaan enempi sanomista jatkossa sen kanssa asioiessa.
[color=darkviolet]Palajan myöhemmin. .
Olen jo pidemmän aikaa seurannut teidän keskusteluja ja huomannut miten samankaltaisia ajatuksia/höpinöitä/supinoita sekä ihania raskauden tuomia kolotuksia kaikilla on. Välillä tuntuu, kuin katsoisi peiliin ja näkisi omat ajatukset ja vaivat.
Niinpä uskaltaudun liittyä tähän hurjaan tammikuisten- turinakerhoon.
Esittäytyminen:
Asustelen etelä-suomessa. Helsingistä katsottuna " landella" sillä asun juuri toisella puolella kehää... ;D
Asunto tyyppi: rivitalo
Perhe tyyppi: aviomies (jolle esikoinen tulossa) itselläni on entuudestaan kaksi lasta molemmat sukupuolet edustettuna. Nii...ja kaksi kissaa!
Elikäs kolmatta tässä ilolla ja kauhulla odottelen.
Tuntuu välillä, kuin olisi ensimmäistä kertaa raskaana, sillä edellisestä kerrasta on kuusi vuotta aikaa.
Ikääkin on kahdeksan vuotta enemmän kuin ensimmäistä odotellessa, joten kroppakin ilm. reagoi eritavalla kaikkiin fyysisiin muutoksiin.
Vaikka millään en halua myöntää iän tuomaa " kankeutta" sillä tunnen itseni edelleen 16vuotiaaksi, hih,hih! (siis ensim. lapseni sain 20vee)
Noh, onneksi jokainen päivä on erilainen. Välillä jomottaa ja kolottaa ja toisinaan taas on elämänsä kunnossa.
Helpottaa suunnattomasti tietää, että töitä on jäljellä neljä ja puoli viikkoa sitten alkaa pitämättömät lomat ja äippäloma, Jihaaa!!!!
Ilolla odottelua tarkoitan, kuinka ihanaa on uppoutua töiden jälkeen sohvalle silittelemään masua ja antamaan " huomiota" toukalle (työnimi)
Ja kuunnella lasten ja isukin kysymyksiä ja ajatuksia tulevasta perheenjäsenestä. (joskus jopa naurua pidellen :)))
Kauhulla odottelua: Vaikka jotain asioita en muistakkaan ja tuntuu, että
muka kuulen ne ekaa kertaa niin synnytystapahtuma on järeästi porautunut tajuntaani!!! Mitä tarkemmin sitä alan muistella sitä paniikinomaiseen tilaan itseni " kiihotan" ! Muistan, että supistukset ovat jotain kamalaa, mutta siitäkin selviää epiduraalilla. Mutta se ponnistusvaihe...siinä yhdyn Fablen kommentiin....Mielessä pyörii pojan synnytyksestä ponnistusvaihe, kun tuntui ettei enää jaksa ja kipu oli aivan helvetillinen. silloin aattelin että poika kuolee mun sisälle jos mun voimat nyt loppuu. Mulla ei ainakaan mitkään duraalit eikä muutkaan mömmöt auttanut siihen, että tuntui kuin repeisin kahtia ja sitä rataa......se on jäänyt hyvin mieleen ja se pelottaa!!! Vaikka tiedän, että siitä selviää......(kahdesta kokemusta)
Huih, alkoi taas karmimaan. Pitää vain psyykata itsensä siihen ja muistaa mikä palkinto tuon kaiken uurastuksen jälkeen tulee...ihana vauvan tuoksuinen käärö!
Nyt lähden laittamaan pöperöä perheelleni. Kiitos kun sain kirjoittaa, tuli pari kiloa kevyempi olo :)
Tämä oli nyt tämmöinen esittelyromaani itsestäni, seuraavalla kerralla varmaankin osallistun näihin kalluppi-kysymyksiin!
Lumiset illanjatkot kaikille terhoille täältä etelästä! (vihdoin lunta, jee)
Marge78 ja toukka 28+2
[color=darkviolet]Kuten eilenki niin heräilin seiskalta. Sisänen kello tikittää vielä kesäaikaa :D Mut ei kyllä yhtään haittaa, koska kiva kuuhata itekseen aamusella tai no tänään akka heräs oikeestaan samaan aikaan. Hyvä ku tukisukat olin vetässy jalkaan niin avas silmät. Oli siis tuppautunu meiän sänkyyn. Tätä tapahtuu toisinaan, ku ukko on lähteny kuuen jälkeen töihin.
Ihanan kuurassa puut. Seittemisen astetta pakkasta ja paksu tilhi kököttää syömässä takapihalla lintulaudan alla. Tosi talvinen näky.
( . ) ottaa selästä. Kostautunee eiliset kökötykset istullaan ja se etten pitäny yhtään tukivyötä. En tiiä miten niin kävi, kai kunnen käyny ulkoilemassa tai kaupassa niin jäi laittamatta mokoma kapistus. No, nyt istun tässä kiltisti tukivyön ympäröimänä ;)
Laittaa akka aamupalan kimppuun.
[color=blue]Vupii [color=violet]niin tää Vaukirja juttu mistä oli puhetta niin tää ei oo se kerho eli ei maksullinen laisinkaa. Ilmasia lahjuksia pitäs saaha ja osallistuu erinäisiin arvontoihin. Niin ja 6kk:n ilmanen jäsenyys.
[color=darkviolet]Z ja peipi 27+4