Vieraantuminen lapsista, vertaistukea muilta iäkkäiltä vanhemmilta

Ehkä sinun kannattaa jutella masennusepäilystä lääkärin kanssa.

Up

Koetko siis että tarvitsisit enemmän omaa rauhaa ja nyt sinua käytetään jatkuvasti ja aivan liikaa lastenhoitoapuna ja esimerkiksi kuskaajana? Ja vielä jos tuntuu että kaikki sanomisesi jotenkin ohitetaan niin ei ihmekään jos alkaa masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Koetko siis että tarvitsisit enemmän omaa rauhaa ja nyt sinua käytetään jatkuvasti ja aivan liikaa lastenhoitoapuna ja esimerkiksi kuskaajana? Ja vielä jos tuntuu että kaikki sanomisesi jotenkin ohitetaan niin ei ihmekään jos alkaa masentaa.

Kyllä minä apuna jaksan olla mutta minua, jos rehellisesti sanon, tuntuu, että minusta on tullut ääliö, jonka jutut heitä kyllästyttää.

Vaikea selittää.

Entäs se sun oma yksityinen elämä joka ei liity lapsiin tai lapsenlapsiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs se sun oma yksityinen elämä joka ei liity lapsiin tai lapsenlapsiin?

Ei naisilla ole sellaista. Elämän saa itselleen vasta emättimestään.

Toivottavasti tämä oli vitsi.

Mutta jos kumminkin olet ap, niin nykyään hyvin harvat ajattelevat noin. Jos sinulla ei ole muuta roolia kuin äidin ja isoäidin rooli, niin hanki sellainen! Aloita vaikka joku kiinnostava harrastus.

Meillä sekä oma isäni että anoppi ovat syytelleet siitä että heidän juttunsa ei kiinnosta. Kumpikin puhuu vain omista asioistaan aika kehuskellen ja isä lisäksi vielä humalassa. Oikeassa he ovat että jutut eivät niin kiinnosta ja tilanne on väkinäinen.

En suostu tuntemaan tästä syyllisyyttä koska olen peruskohtelias ja juttelen kuitenkin samoin kuin mieheni. Etsikööt ystävät muualta. Minun ei tarvitse anopin hovineidoksi ryhtyä eikä mieheni tarvitse ihailla isäni noloja itsekehuja. Surullistahan se on jos oman vanhemman kanssa ei ole luontevaa yhteyttä, mutta kai se kuuluu elämään.

Miten olisi joku yhteinen tekeminen, siinä syntyisi neutraalia kivaa jutunjuurta.

Ap, olet tod. näk. vain ilmainen lastenhoitoapu ja siksi koet olevasi ääliö, jonka jutut kyllästyttää. Se on varmaan juuri niin.

Et ehkä ole kiinnostavaa seuraa heille, hyödyke vain.

Tee elämälläsi mitä haluat ja elä vaihteeksi itsellesi, eivät lapsetkaan nauti väsyneestä mummosta.

Meillä oli välillä noin, että aikuiset lapset eivät juuri pitäneet yhteyttä. Minä aina soitin ja usein heillä oli kiire. Tunsin itseni turhakkeeksi. Puhuin asiasta ensin tyttäreni kanssa ja kerroin miltä minusta tuntui. Sovittiin yhdessä, että hän soittaa kerran viikossa, vaikka ei olisi mitään asiaa. Tämä on toiminut hyvin. Juttuakin on riittänyt. Myöhemmin sovimme saman asian pojan kanssa. Hän pitää säännöllisesti yhteyttä ja tapaamisiakin on ollut tiheämmin.

Mielenkiintoinen avaus.

Olen itse 42 v. nainen ja jotenkin huomannut, että itseäni ei enää oikein kiinnosta äitini ja isäni jutut, ja oikeasti kärsin tästä ja tunnen syyllisyyttä, koska he ovat minulle erittäin rakkaita ja olisi ihanaa kun keskustelumme olisivat kiinnostavia ja luontevia. Nyt joudun pakottamaan itseni esittämään kiinnostunutta, ja uskon että vanhempanikin näkevät tämän, kyllähän he minut tuntevat...

Jotenkin vaan, heistä on tullut hitaampia, jotenkin elämäänsä kyllästyneitä, isä valittaa politiikasta ja äiti käy läpi mennyttä elämäänsä ja asioita joita ei saanut, eikä kumpikaan ota kuuleviin korviinsa kun yritän ehdottaa heille jotain kivaa tekemistä tai uusia harrastuksia. Kummallakaan ei edes ole oikein ystäviä.

Minun ja perheeni kanssa kyllä haluaisivat viettää aikaa ja lähteä esim viikonlopuksi johonkin reissuun, mutta tunnen siitäkin syyllisyyttä, etten kovin usein heidän kanssaan lähde, koska reissuillakin heillä on yhtä tylsät jutut, ja itselläni olisi vapaa-ajalla kiva mennä mielummin omien ystävien kanssa, jos joskus jonnekin ehtisikin...

Korostan kuitenkin että siis vanhempani ovat mulle todella tärkeitä ja rakkaita ja raastaa tämä tilanne.

Katso, aloittaja, peiliin. Paljonkos sinua kiinnosti lastesi ikäisenä omien vanhempiesi elämä ja sanomiset?

Niinpä.

Jokainen vuorollaan. Ei sun lastesi tehtävä ole kannatella sun elämää, sun pitää tehdä se ihan itse.

Mä luulen että rasitat itseäsi liikaa. Lapsille voi kertoa omasta sairaudesta ja saa sanoa jos ei jaksa olla avuksi.

Hommaa ihan omaa aikaa ja oma harrastus.

Vähennä lastesi perheiden ympärillä pyörimistä. Mene ja tee niin jsuan kun vielä voit.

Meillä on vähän sama juttu. Vanhemmat eivät oikein käy missään, eivät harrasta mitään, elämä on siinä kotosalla ja kotipihassa. Kaikki uudet asiat ovat heille epäkiinnostavia, nykytekniikka jotenkin vaikeaa niin ei käytetä, telkkarista katsotaan ihan eri ohjelmia kuin mitä ne katsotaan. Kaupungilla eivät käy ja paikoista puhutaan liikkeiden nimillä joita ei ole siinä ollut enää moneen (kymmeneen) vuoteen. Ja jotenkin tuntuu, että ei heitäkään kiinnosta meidän asiat. Kun soittelen kuulumisiani ja kerron asioitani, niin äitini vastaa kaikken eri äänenpainoilla joo. Ei lisäkysymyksiä, ei kommenteja vaan joo.

Sukupolvien välinen kuilu on olemassa. Nuoret tykkää eri asioista kuin vanhat. Lapsi voi aikuistuttuaan olla ystävä jos hyvin käy, mutta se ei ole mitenkään taattua.

Omat nuoret aikuiset lapseni ovat kiinnostuneet ihan eri jutuista kuin minä, rockista ja festareista ja ties mistä tubettajista. On kummankin vastuulla karsia liian mummomaiset tai nuorisolaiset puheenaiheet ja yrittää tavata siinä keskellä.

Jos nuoret ovat puheenaiheiltaan ihan outoja, niin esim.vanhan tätini jutut puuduttaa ihan totaalisesti. Pelkkää puutarhanhoitoa ja lastenlasten puuhia. Onneksi hänen omat lapsensa ovat minua velvollisempia kuuntelemaan. Hän ei ole ollut kauhean reilu minulle vuosien varrella.

Kuten moni kirjoitti yllä, vanhemmiten elämä hidastuu ja alkaa puida vanhoja. Ruuhkavuosia elävä ei pakosti jaksa pohdiskella kauheasti kun arki vie kaikki voimat.

Puhu ja kysele lapsenlapsista! Se puheenaihe kiinnostaa taatusti ainakin lasten vanhempia.

Minun mummoni oli tuollainen. Ei hänen kanssaan ollut mitään puhuttavaa, ja asuikin kaukana. Mummo totesi, että hänen tehtävänsä tässä maailmassa on rukoilla kaikkien puolesta.

Omat vanhempani ovat varmaan saman ikäisiä kuin sinä. Ei heidän jutut kyllästytä. Elävät aktiivista elämää ja ovat koko aika ajan hermolla eivätkä vatvo omia ongelmiaan tai menneisyyttä. Äiti tekee töitäkin vielä. Onko sinulla mitään harrastuksia, jotka pitävät mielen virkeänä?

Itseni kohdalla vanhempani eivät ole aikaisemmin(kaan) olleet kiinnostuneita minusta ihmisenä, joten koen etääntyneeni heistä jo nuorena. Joudun ns. "vetämään roolia" kun olen heidän kanssaan tekemisissä. Heillä on hyvin suppea käsitys kuka ja millainen minä olen, enkä koe olevani tuo ihminen. Nyt kun ovat eläkkeellä ja elämän piiri enemmän kotona ( eivät matkustele juuri kuten ennen ja terveys kremppaa) , haluaisivat sitten olla enemmän tekemisissä . Itselläni on kuitenkin oma elämäni ja toki käyn heillä ja soitellaan, mutta tuntuu että mitään yhteistä ole. Ollaan sellaisia kohteliaita ja asiallisia.

Näinkin voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvien välinen kuilu on olemassa. Nuoret tykkää eri asioista kuin vanhat. Lapsi voi aikuistuttuaan olla ystävä jos hyvin käy, mutta se ei ole mitenkään taattua.

Omat nuoret aikuiset lapseni ovat kiinnostuneet ihan eri jutuista kuin minä, rockista ja festareista ja ties mistä tubettajista. On kummankin vastuulla karsia liian mummomaiset tai nuorisolaiset puheenaiheet ja yrittää tavata siinä keskellä.

Nyt olisi kiva tietää minkäikäinen mahdat olla. Nykyiset neli-viiskymppiset kuuntelee kyllä rockia ja käy festareilla itsekin, katsomme samoja leffoja, sarjoja jne. En koe suurta sukupolvikuilua omaan 18-vuotiaaseen lapseeni nähden.

Valitettavasti omia vanhempia pitää helposti itsestäänselvyytenä. On klassinen katumuksenaihe, että ei ole kysellyt heidän elämänvaiheistaan ja maailmankuvastaan tarkemmin. Ja sitten he ovat jo menneet.

Toisaalta luonnollista, että nuorilla on oma elämä eikä heillä ole aikaa viihdyttää vanhempia. Oma isäni kaipaisi kuulijaa loputtomasti, minulla ei vain ole aikaa.

Toki nuorilla on eri elämänvaihe ja kiinnostuksenkohteet ja omanikäisten kanssa jutut kiinnostaa luonnostaan. Mutta jos on syvällisempi yhteys, voi puhua ajatuksista ja tunteista, ilmiöistä ja mielipiteistä.Ei tarvitse pinnistellä kiinnostuakseen mummon pitsiliinoista.