Miten oppisi puhumaan ystävilleen myös vaikeista asioista

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vähän ohi kysymyksen mutta itse olen ainakin huomannut että sellainen muiden ihmisten kanssa asioiden jatkuva jauhaminen ei auta mitään. Avioeroni jälkeen puhuin useamman kuukauden samoista ongelmista läheisilleni kunnes jossain vaiheessa tajusin että tämä samojen asioiden jaarittelu ei oikeasti auta mitään. Hetkellisesti voi tulla hyvä olo kun saa purettua ajatuksiaan ulos, mutta ainakin omalla kohdallani asiat aina paranee oman pääni sisällä ja tekemällä konkreettisia asioita ongelmieni ratkaisemiseksi. Esim eräs ystäväni jauhaa jatkuvasti, taukoamatta hänen ihmissuhde draamoistaan. Ihan sama miten kauan olen häntä yrittänyt neuvoa ja kuunnella, aiheet kiertää vain kehää. Ja tätä on siis jatkunut jo useiden vuosien ajan. Koska ei sillä selvästi ole mitään väliä mitä minä sanon tai neuvon, kun hän ei itse halua kehittyä, "ottaa härkää sarvista" tai hoitaa ongelmia päänsä sisällä. 

Juuri noin. Omista ongelmistaan voi puhua ystävälle "tiettyyn pisteeseen asti", mutta pitää tietää, missä se piste on. Eikä samasta ongelmasta loputtomiin. Tosi hienoa, että on vielä ihmisiä, jotka ymmärtävät tuon itsekin. Jouduin ikävä kyllä pistämään poikki hyvin pitkän ystävyyssuhteeni sen vuoksi, että ystävä vain vuodesta (vuosikymmenestä) toiseen surkutteli oloaan ja valitti milloin mistäkin asiasta, jolle suurimmalle osalle hän olisi voinut tehdä itse hyvinkin pienillä muutoksilla edes jotain. Hän ei halunnut muuttua. Ja minä en enää halunnut kuunnella.

En kuitenkaan usko, että tämän ketjun ap:llä olisi tätä ongelmaa, vaan ongelma on pikemminkin aivan toisesta ääripäästä. Toivon, että nämä kommentit siitä, miten rankkaa on kun ihmiset valittavat, eivät saa ap:tä luopumaan siitä mahdollisuudesta, että hän itse edes joskus kokeilisi puhua sellaisista ongelmistaan tai vaikeista asioistaan läheiselle ihmiselle, joiden suhteen muilta saatava kuuleva korva ja mahdollinen muu tuki voisi olla avuksi.