Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on ollut raskainta yh?
20.09.2022 |
Minulle raskainta oli se, että piti lapsia vaatia jaksamaan. Aamulla pyörällä tarhaan, satoi tai paistoi, pyöräillen. Olisipa voinut heidän elämäänsä helpottaa, mutta oli pakko lähteä aikaisin, tehdä itse täysi työpäivä, ja sitten niin kiireesti hakemaan. Ja kyllä välillä lapsia väsytti, mutta oli pakko, jotta pärjättiin.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Se ettei ketään kiinnosta! Lapsi oppii kävelemään, nappaat kuvan ja lähetät sen _ niin, kenelle? Missään ei ole yhtäkään ihmistä, jota kiinnostaa.
En edes tiennyt mitä yksinäisyys on ennen kuin sain lapsen ja jäätiin täysin kaksin.
Meillä juuri tätä varten kasattiin turvaverkkoja jo odotusaikana. Kummit ovat olleet suureksi avuksi. Sukulaisia ja ystäviä on myös luonteva lähestyä, kun on lapsen nimenantojuhla / ristiäiset. Leikkipuistossakin sain yhden hyvän ystäväperheen.
Yh-kaverini on minuun verrattuna oikea superverkostoituja: on hyvät välit myös naapureihin, joilta saa tarvittaessa vastavuoroista apua. Kommunikoikaa hyvät ihmiset lähipiirinne kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
raskainta on se kun kelasta ja sossusta tulee 2000e/kk tukia nettona
Sillähän sitä juhlitaan ihan yötä päivää..eiku... Maksat siis sillä 3 ihmisen elämisen ja asumisen. Ja asuntolainan sekä auton kulut jne. Sossusta en kyllä mitään saa, en myöskään asumistukea. Opiskelen liiton rahalla, eli en edes makaa kotona. Ex ei maksa itse mitään, edes elareita vaikka on töissä. Oikein vuoden isä.
Exän vuosikausia kestänyt vaino, väkivalta ja kiusanteko ehdottomasti. Oikeudenkäynnit ja viranomaistapaamisissa juoksu. Jatkuva pelkääminen, piilottelu ja pakoilu. Köyhyys ja rahattomuus ja nälkä seuraavana. Kaikki tavarat jäivät exälle, kun turvakotiin lapsen kanssa lähdin, joten ihan kaikki tarvittava oli haalittava hyvin pienistä rahoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei ketään kiinnosta! Lapsi oppii kävelemään, nappaat kuvan ja lähetät sen _ niin, kenelle? Missään ei ole yhtäkään ihmistä, jota kiinnostaa.
En edes tiennyt mitä yksinäisyys on ennen kuin sain lapsen ja jäätiin täysin kaksin.
Meillä juuri tätä varten kasattiin turvaverkkoja jo odotusaikana. Kummit ovat olleet suureksi avuksi. Sukulaisia ja ystäviä on myös luonteva lähestyä, kun on lapsen nimenantojuhla / ristiäiset. Leikkipuistossakin sain yhden hyvän ystäväperheen.
Yh-kaverini on minuun verrattuna oikea superverkostoituja: on hyvät välit myös naapureihin, joilta saa tarvittaessa vastavuoroista apua. Kommunikoikaa hyvät ihmiset lähipiirinne kanssa!
Kirjoitat kuin tuo aina auttaisi. Minulla ainakin lasten synnyttyä yllätti isosti se että toisaalta ne ihmiset joista oletti eniten apua olevan, eivät ole auttaneet yhtään (kummit ja sukulaiset) ja toisaalta on tullut yllättäviä ystävyyksiä. Ei sitä etukäteen voi kaikkea ennustaa.
Varmaan sosiaalinen stigma. Että koska on yh-äiti, niin varmasti minussa on jotain vikaa, varmasti isä ei ole mukana kuviossa, varmasti ero oli minun syytäni, varmasti elän Kelan tuella ja olen joku moniongelmainen. Niin paljon oletuksia että ihmiset hämmästyvät kun kuulevat/näkevät miten hyvin meillä menee, ja miten hyvää huolta pidän lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sosiaalinen stigma. Että koska on yh-äiti, niin varmasti minussa on jotain vikaa, varmasti isä ei ole mukana kuviossa, varmasti ero oli minun syytäni, varmasti elän Kelan tuella ja olen joku moniongelmainen. Niin paljon oletuksia että ihmiset hämmästyvät kun kuulevat/näkevät miten hyvin meillä menee, ja miten hyvää huolta pidän lapsesta.
Ainiin ja se oletus että etsisin uutta puolisoa ja nimenomaan isää lapselle, vaikka tällä on isä. Ja toisaalta se ettei minulla edes kuulu olla omaa elämää, vaan yh:n pitäisi elää lapselleen ja lapsen kautta.
Luuseri isä joka ei tahtonut ottaa vastuuta jälkikasvusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se lapsen yksinhuoltaminen. Varahenkilön puuttuminen kotoa. Tarkemmin se, että kun on pakko tehdä jokin asia, joka ei ole lapselle kiinnostava tai pakko mennä jonnekin, niin lapsi pitää aina olla mukana tai pitää erikseen hankkia hoitaja. Tämä on pienen lapsen kanssa rasittavaa.
Jatkossa sitten se ehkäisy kuntoon. Näitä yhteiskunnan luuseripummeja on jo ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex ja hänen elämää hankaloittavat oikkunsa. Vaatimalla vaati yhteishuoltajuuden, muttei osallistu mihinkään. Toinen lapsista erityislapsi, joka käy terapiassa ja kaikkiin lausuntoihin vaaditaan molempien allekirjoitus, koska yhteishuoltajuus. Vaan ei ex ole käynyt kertaakaan hoitotarpeen arvioinnin tapaamisissa, kuskannut lasta terapiaan/lääkärille, ei käy vanhempainilloissa, päiväkodin tai koulun tapahtumissa, kaiken teen yksin. Yksin joudun järjestämään työajat ja kuskaamiset, joita on viikottain.
Lasten tapaamiset on sovittu lastenvalvojalla, mutta ei ole noudattanut niitä kuin alussa muutaman kuukauden (piti ilmeisesti esittää uudelle tyttöystävälle hyvää isää). Nytkään ei ole lapsiaan tavannut lähes vuoteen. Uuden tyttöystävän kanssa on jo uusi lapsi. Olisi ihanaa saada itsekin joskus levätä ja kieltämättä olen todella väsynyt.
Kirsikkana kakun päällä heittäytyi työttömäksi ja sai nollaelatussopimuksen, mutta lapsille on ilmoittanut ettei voi tulla heitä tapaamaan koska on töissä?!
Ehkä pahinta on juuri tuo väsymys, oman ajan puute ja jatkuva huoli rahojen riittävyydestä, mutta kaikkeen kai tottuu.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sosiaalinen stigma. Että koska on yh-äiti, niin varmasti minussa on jotain vikaa, varmasti isä ei ole mukana kuviossa, varmasti ero oli minun syytäni, varmasti elän Kelan tuella ja olen joku moniongelmainen. Niin paljon oletuksia että ihmiset hämmästyvät kun kuulevat/näkevät miten hyvin meillä menee, ja miten hyvää huolta pidän lapsesta.
Tämä. Kyllä meidän yhteiskunnassa yh-äitiä ja myös eronnutta äitiä edelleen halveksutaan ja pidetään jotenkin muita huonompana.
Jaksetaan myös muistuttaa koko ajan kuinka haitallista ero on lapselle, ja kaikki lapsen ongelmat tykätään laittaa eron syyksi (esim. oman lapsen ongelmat laitettiin eron syyksi, kunnes sitten sai diagnoosit puheenkehityksen häiriö ja asperger = paljon haasteita oppimisissa ja sosiaalisissa suhteissa).
Kuitenkin muistetaan kadehtia jokaista asiaa mitä yh-vanhempi saa. Kelan tukia ja lapsivapaita (jos niitä nyt jollain sitten on). Saan 600e asumistukea ja lapsilisiin 120e korotus, ja olen siitä tosi kiitollinen. Mutta ei nuo summat ole mitään verrattuna siihen että taloudessa olisi kaksi tulonsaajaa. Ne vaan kompensoi hieman sitä, että elätän kaksi lasta yhden ihmisen tuloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rahattomuus pahinta ja yksinäisyys kaiken kanssa. En suosittele kenellekään tätä.
Harvoin kai tähän vapaaehtoisesti lähdetään,
Omaa aikaa ei ollut lainkaan omassa harrastuksessa käymiseen.
Aika meni täysin töissä käymiseen, lasten harrastuksiin viemiseen ja talouden töihin.
Marinaa tuli valmisruoan tarjoamisesta ja siitä, jos lattia oli imuroimatta. Varttuneet lapset siis vaati, että laitan kotiruokaa, vaikka olisivat voineet ikänsä puolesta laittaa ihan itse. Kun sanoin, että tehkää itse, niin siitä nousi älömölö (lukioikäisiä).
Lasten isällä oli käsitys, että olisin lasten palvelija, vaikka lapset oli jo lukiossa. Teki sitten lastensuojeluilmoituksen, kun en tee kotiruokaa ja tapailen uutta miestä. Lapset kuulemma kärsi, vaikka tapailumies kävi vain 1 kerran vuoden sisään pari tuntia meillä kylässä.
Oli sitten antanut kuvan lasuun, että meillä ravaa alituiseen tämä miestuttava.
Mutta pakkohan se lasu oli päästä tekemään, ennen kuin lapset täyttää 18.
Sen jälkeen olisi ollut myöhäistä kostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei ketään kiinnosta! Lapsi oppii kävelemään, nappaat kuvan ja lähetät sen _ niin, kenelle? Missään ei ole yhtäkään ihmistä, jota kiinnostaa.
En edes tiennyt mitä yksinäisyys on ennen kuin sain lapsen ja jäätiin täysin kaksin.
Meillä juuri tätä varten kasattiin turvaverkkoja jo odotusaikana. Kummit ovat olleet suureksi avuksi. Sukulaisia ja ystäviä on myös luonteva lähestyä, kun on lapsen nimenantojuhla / ristiäiset. Leikkipuistossakin sain yhden hyvän ystäväperheen.
Yh-kaverini on minuun verrattuna oikea superverkostoituja: on hyvät välit myös naapureihin, joilta saa tarvittaessa vastavuoroista apua. Kommunikoikaa hyvät ihmiset lähipiirinne kanssa!
Ei ole näin yksinkertaista. Meille etukäteen miehen vanhemmat lupasivat, että olisivat apuna. Lapsen synnyttyä ei kiinnostanutkaan. Oltiin myös raskausaikana muutettu miehen työn takia uudelle paikkakunnalle, josta ei tunnettu ketään. Eipä omaa lasta kenellekään tuntemattomalle uskaltanut jättää.
Turhan moni kuvittelee, että ihmiset olisivat innoissaan lastenhoitoapuna. Ihmiset ovat niin kiireisiä nykyään ja harva tekee esim. vapaaehtoistyötä, niin ei se toisen lapsen vahtiminenkaan kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei ketään kiinnosta! Lapsi oppii kävelemään, nappaat kuvan ja lähetät sen _ niin, kenelle? Missään ei ole yhtäkään ihmistä, jota kiinnostaa.
En edes tiennyt mitä yksinäisyys on ennen kuin sain lapsen ja jäätiin täysin kaksin.
Meillä juuri tätä varten kasattiin turvaverkkoja jo odotusaikana. Kummit ovat olleet suureksi avuksi. Sukulaisia ja ystäviä on myös luonteva lähestyä, kun on lapsen nimenantojuhla / ristiäiset. Leikkipuistossakin sain yhden hyvän ystäväperheen.
Yh-kaverini on minuun verrattuna oikea superverkostoituja: on hyvät välit myös naapureihin, joilta saa tarvittaessa vastavuoroista apua. Kommunikoikaa hyvät ihmiset lähipiirinne kanssa!
Ei ole näin yksinkertaista. Meille etukäteen miehen vanhemmat lupasivat, että olisivat apuna. Lapsen synnyttyä ei kiinnostanutkaan. Oltiin myös raskausaikana muutettu miehen työn takia uudelle paikkakunnalle, josta ei tunnettu ketään. Eipä omaa lasta kenellekään tuntemattomalle uskaltanut jättää.
Turhan moni kuvittelee, että ihmiset olisivat innoissaan lastenhoitoapuna. Ihmiset ovat niin kiireisiä nykyään ja harva tekee esim. vapaaehtoistyötä, niin ei se toisen lapsen vahtiminenkaan kiinnosta.
Jep. Nyt kun lapsi on kouluiässä ja sattuu olemaan hyvin kiltti tyttö, niin aika usein häntä pyydetään kavereille kylään ja yöksi olen huomannut. Varmaan hän on kiva leikkikaveri monelle ja vanhemmat saa rauhaa, kun niiden oma lapsi saa leikkikaverin.
Mutta kyllä ne lapsenvahdit ym tiukassa on kun lapset on pieniä. Eipä edes omat isovanhemmat meillä kovin ahkerasti lapsia hoitoon ole koskaan ottaneet....
Noista tukiverkoista:
Arjessa voi äkisti tulla tilanne, jolloin kaipaisi lyhyellä varoajalla apua. Äkillinen sairastuminen esimerkiksi. On aivan eri asia soittaa vaikka omalle vanhemmalle tai ystävälle kuin tuntemattomalle, että pääsetkö nyt apuun, kun joudun lähtemään sairaalaan. Tai jos olet käsi paketissa pienen taaperon kanssa kotona, niin ei siinäkään helppoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Meillä juuri tätä varten kasattiin turvaverkkoja jo odotusaikana. Kummit ovat olleet suureksi avuksi. Sukulaisia ja ystäviä on myös luonteva lähestyä, kun on lapsen nimenantojuhla / ristiäiset. Leikkipuistossakin sain yhden hyvän ystäväperheen.
Yh-kaverini on minuun verrattuna oikea superverkostoituja: on hyvät välit myös naapureihin, joilta saa tarvittaessa vastavuoroista apua. Kommunikoikaa hyvät ihmiset lähipiirinne kanssa!
Aikamoinen oletus, että muilla on lähipiiriä.
Tännekin kirjoittaneista monista voi päätellä ettei ketään ole. Sama myös itselläni.
Tilanne on täysin eri tukipiirittömällä ja sinulla.
Viestistäsi huomaa, ettet edes osaa vastata aloittajan kysymykseen, koska et ymmärrä sitä. Niin kaukana sinä olet tyypillisen yh:n tilanteesta.
Lasten suru. Illalla sängyssä isää ikävöivän lapsen itku. Pettymykset siitä kun tapaaminen peruuntuu viime tipassa. Kun laukku on jo pakattu valmiiksi edellisenä iltana ja odottaa että ovikello soi ja isä tulee hakemaan, mutta tuleekin soitto ettei pääsekkään. Se lapsen romahtamisen näkeminen. Tai se kun olet itse töissä ja kuulet tämän tapahtuneen ja tiedät että lapsi on romahtanut ja yksin.
Mulla on mies, mutta en tiedä, miten olisin yksin selvinnyt pikkulapsiajasta. Hoitovapaalla sairastuin äkisti erääseen vaikeaan fyysiseen sairauteen, kun lapsi oli 1 v liikkuvainen taapero. Jouduin usein sairaalaan ja olin kotona kuukausia todella huonossa kunnossa ja kovissa kivuissa. Mies hoiti työnsä ja kotona olleen lapsen, kun minä en pystynyt. Mies jäi lopulta hoitovapaalle ja minä jäin sairauslomalle töihin palaamisen sijaan. En osaa edes kuvitella, miten tilanne olisi hoidettu, jos miestä ei olisi ollut. Lapsi olisi varmasti väliaikaisesti otettu minulta pois, kun en olisi kyennyt hoitamaan häntä yksin.
Voimia jokaiselle yksinhuoltajalle, arvostan teitä suuresti!<3
Alue: Aihe vapaa
Kela pysyyy tosiaan tuhoamaan ihmisen elämän ja siinä samalla lapsenkin elämän. En olisi ikinä uskonut ennen lasta miten läpeensä mätä tämä valtio on. Varokaa.