Kannattaako sijoittaminen oikeasti?
Pankin kanssa olen jo kolmatta kertaa asiasta puhunut muutaman vuoden sisällä, kun ovat sieltä olleet yhteydessä. Viime viikolla siis varasivat etäajan, mutta en uskaltanut vieläkään päätöstä tehdä. Asiakasneuvoja suositteli kuitenkin puhelun lopuksi, että tekisin nyt päätöksen sijoittamisesta, kun jo aiemmin ollut aikeissa, ettei tarvitse taas harmitella minun eikä muidenkaan. Tuntuu kuin olisi hermostunut, kun tavallaan vienyt heidän aikaansa. Pelottaa vain, kun eihän mikään ole sijoittamisessa varmaa ja toivottavasti ei yöunet mene, kun näkisin jatkuvasti tämänhetkisen arvon ja entä jos laskua tulisi reippaastikin :/ Täytyisi kai vain luottaa siihen, että sijoittaminen on pitkäjänteistä ja siihen kuuluvat kurssien vaihtelut. Nyt vain tuli taas idea, kun sähkö ja kaikki muukin kallistunut. Uskaltaako ottaa riskin?
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Sijoittaminen kannattaa, mutta ei pankin rahastoihin
Juurikin näin, mutta osakkeisiin silloin kun on huonot ajat ja osakkeiden hinnat alhaalla, kunhan varallisuus riittää, kun pikavoittoja harvoin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan itse otin yhteyttä pankkiin viestillä nykytilanteen vuoksi, kun kaikki kallistunut ja on halu vähän tienata takaisin. Viestin pohjalta soittivat ja varasivat ajan. Elämässä pitäisi varmaan uskaltaa ottaa myös riskejä.
Miksi et kokeile ensin mini FOREX-tradingilla?
Ei noilla pankin jutuilla rikastumaan pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varakas sukulaiseni myi yhden asunnoistaan ja sijoitti puolet rahoista pankin sijoitusneuvojan neuvojen mukaan. Pankki oli ainoa, joka tienasi. Siispä sukulaiseni osto pienen asunnon ja laittoi sen vuokralle. Sillä tienaa paremmin.
Jos sijoitat niin sijoita vaikka metsärahastoon. Indeksirahasto oli tänään muistaakseni -15%.
Miten kauan sijoitti? Ei kai lopettanut, kun oli tappiolla? Vähintään 3-5 vuotta pitäisi neuvojan mukaan malttaa odottaa. Sanoi, että perustuu siihen, 'ettei kaikkia munia laiteta samaan koriin. '
Hän odotti sen viisi vuotta ja hankkiutui eroon pankin rahastosta. Hänestä tuntui siltä, että pankissa yrittävät käyttää hänen ikäänsä ja kiltteyttään hyväkseen.
Ensin hän ajatteli, ettei se mikään katastrofi ole vaikka myykin yhden asunnoistaan ja katsoo, paljonko sijoittamalla tienaa. Hän laski koko ajan siinä sivussa, että paljonko olisi tienannut myymänsä asunnon vuokraamisessa ja tuli siihen lopputulokseen, että pankki on ainoa tienaaja. Sehän on loogista, koska pankki ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos.
Minusta aivan turhaan hän miettii sitä, että riittäisi sisarustenlapsille perintöä. Meistä on jokainen aikuinen ihminen ja hän saa tehdä omaisuudellaan aivan mitä haluaa. Minä en edes tiennyt kuinka monta asuntoa hän omistaa jne enkä odota perintöä.
Kai oli kuitenkin edes vähän voitolla jossakin vaiheessa? Ikävä kuulla, jotkut ajattelevat liikaa toisia.
Osta osakkeita, UPM, Kone, Elisa............et häviä rahojasi vaan rikastut näillä osakkeilla, muista pitkä sijoitusaika, pikavoittoja on turha odotella, nuo maksavat myös hyvät osingot.
Kaikki sijoitukseni ovat nyt miinuksella yhtä rahastoa (pitkäaikaisin ja pankin tarjoama rahasto) ja kolmea osaketta lukuunottamatta. Eli voittopuolisesti on nyt miinuksella, eli eipä tässä tienaamaan ole päässyt.
Rahastosalkku siis kyseessä eli osa osakkeisiin ja osa muualle. Suunnitelman ja todennäköisyyslaskelman perusteella kyllä vaikuttaisi, että voittoa tulisi, jos malttaa odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sijoitukseni ovat nyt miinuksella yhtä rahastoa (pitkäaikaisin ja pankin tarjoama rahasto) ja kolmea osaketta lukuunottamatta. Eli voittopuolisesti on nyt miinuksella, eli eipä tässä tienaamaan ole päässyt.
Toi rahastosuunnitelma vain niin helppo, kun ei itse tarvitse niin olla skarppina koko ajan.
Suosittelisin lukemaan alan kirjallisuutta. Tulee jotenkin sellainen tunne, että sijoittaminen ei ehkä ole se juttu luonteellesi - vaan mistäpä sitä tietää, ei tiedä kurssejakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijoittaminen kannattaa, mutta ei pankin rahastoihin
Miksi ei? Ainakin turvallisempi vaihtoehto, jos ei yhtään kokemusta.
Siksi että pankin rahastoissa on melkoiset kulut. Ja ne syövät sitä kasvua.
On luotettavia rahastoyhtiöitä joilla kulupuoli kohtuullinen. Ja indeksirahastoissa se on kovin alhainen koska ei ole aktiivisesti hoidettuja vaan seuraa indeksiä. Ja sehän on pettämätön, vaikka talouskasvu hidastuisikin.
Pankin rahastoilla on tarkoitus maksaa niitä myyvien palkka... Eikä niitä kiinnosta sellaisten muutaman tonnin salkut palan vertaa, sielläpä ovat miinuksella. Mieluummin sijoitat itse osakkeisiin, asuntoon, mihin ikinä keksit.
1. Pankki myy aina tuotteita, joilla he tienaavat. Jos tätä ei ymmärrä, ei kannata sijoittaa. Pankki ei auta sinua.
2. Sijoittamiseen kuuluu aina riski eli mahdollisuus varojen menettämiseen. Riskin vuoksi sijoitukselle maksetaan tuottoa.
3. Yllä mainitun riskin vuoksi kannattaa sijoittaa vain sen verran kuin voi menettää.
25 tonnia käyttötilillä ja en sijoita.
3 ETF-rahastoa, indeksirahasto, osakerahasto, yhdistelmärahasto, osakkeet ja kryptot nyt miinuksella. Yksi yhdistelmärahasto, muutama osake ja metsärahasto plussalla. Eli aika lailla plus miinus nolla yhteensä, enemmän kyllä miinuksella.
Eipä olisi minunkaan kannattanut sijoittaa säästöjäni.
Mulla pankin rahasto on ainoa, joka on tuottanut. Oh irony...
Sijoitan vain pääoma turvattuihin tuotteisiin. Kunhan korot nousevat, niin uusia sijoituksia alkaa tulemaan.
Seuraan aktiivisesti sijoituksiani, mutta silti ne ovat nyt miinuksella. Silloin oli plussalla kun EKP pumppasi rahaa yrityksille.
Sijoita vaikka kahteen eri rahastoon, mahdollisimman pienet kulut. Kierrä kaukaa Alexandria yms yhtiöt.